OLLAANKO ME SAMALLA VIIVALLA KAIKKI?

Tämä on asia jota minä olen työurani aikana pohtinut itseasiassa todella paljon, jo opiskeluaikoina. Saako potilaat tasalaatuista ja etenkin tasa-arvoista hoitoa lääkäreiltä ja hoitajilta?

Se on kysymys jota jokainen terveydenhuoltoalalla työskentelevä ihminen voisi miettiä aina silloin tällöin. Lähinnä siis hoitajat ja lääkärit voisivat tarkastella omaa asennetta ja sitä kuinka kohtaa ihmisiä jotka tulevat erilaisista taustoista.

Välillä minusta tuntuu, että hoitoon ja siihen miten ihmisiin eli niihin potilaisiin suhtaudutaan muuttuu sen mukaan, millainen tausta tällä potilaalla on. Etenkin jos siellä taustalla on jotain psyykkisiä ongelmia, päihteiden käyttöä tai muuta elämän hallintaan liittyviä ongelmia. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää aivan suunnattomasti ihmisten asenneongelmat tietynlaisia ihmisiä kohtaan. Mua ärsyttää se, että raportilla mulle luodaan potilaasta jokin mielikuva siitä millainen hän on. Se on tietenkin enemmän kuin sallittavaa ilmoittaa jos potilas on aggressiivinen tai muuten sellainen, että häntä täytyy varoa äkkipikaisuuden tai muun asian vuoksi, mutta jos raportilla sanotaan, että erikoinen persoona, niin mitä hoidollista näkökulmaa tällainen kommentti antaa minulle? Miten minä lähden tällaista erikoista persoonaa hoitamaan? Me jokainen tässä maailmassa ollaan jonkun silmissä erikoisia persoonia. Aina löytyy joku joka ajattelee myös minusta, että olen erikoinen persoona, hankala tai muuten omituinen.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun raportilla mulle on pohjustettu joskus jonkin potilaan olevan sitten tietynlainen. Tietenkin siitä tulee itselle sellainen olo, että hitsi, miten minä pärjään tämän ihmisen kanssa iltavuoron jos se kerta on niin erikoinen ja hankala. Joka kerta kuitenkin mennessäni potilashuoneeseen astun sinne täysin omana itsenä ja otan sen potilaan vastaan sellaisena kuin minä itse hänet kohtaan, ilman ennakkoluuloja. Kohtaan sen ihmisen sellaisena kuin kukin ihminen sillä hetkellä on. En mene huoneeseen ennakkoluuloineni vaan kohtelen jokaista potilasta arvokkaasti ja kunnioittavasti oli hän sitten narkomaani tai psyykkisesti sairas. Koska eihän he ole sen kummempia kuin kukaan muukaan meistä. Alleviivaan kuitenkin sen, että aina kaikki potilaat ei ole yhteistyökykyisiä eikä yhteistyöhaluisia. Silloin hoitajan on tällaisesta hyvä tietää.

Omaiset tuovat tätä eriarvoisuus ongelmaa myös esiin kun käyn heidän kanssaan keskusteluja. Monella omaisella on olo, että jos potilaalla on jokin tausta, sanotaan nyt vaikka juuri hankala psyykkinen sairaus, ei hoidon taso ole samanlaista kuin psyykkisesti terveellä kanssa kulkijallaan. He kokevat pomputtelua ja vähättelyä oireiden suhteen, ja tämä on siis omaisten kokemus hoidosta. Jos lääkärit miettisivät, että jos potilaana olisi vaikka oma äiti tai muu läheinen, tekisivätkö he samanlaisia päätöksiä hoidon suhteen kuin tälle laitostuneelle kroonisesti sairaalle psyykeongelmaiselle? Muuttuuko saatu hoito jos potilaana on korkeassa virka-asemassa oleva täysin asiallinen ja asioistaan perillä oleva potilas, joka osaa vaatia hoitoa? Pitääkö ihmisen ylipäätään joutua vaatimaan hoitoa? No se onkin sitten varmaan jo ihan eri asia.

Eri arvoisen kohtelun voi selittää asenneongelma, mutta myös varmasti omat pelot ja erityisesti pelko ja epävarmuus siitä ettei osaa tai tiedä kuinka esimerkiksi psyykkisesti sairas potilas kohdataan. Hoidon laiminlyöntiä sekään ei tosin selitä. Jokaisen potilaan tulee saada samanlaista hoitoa, oli sitten joku virkamies, korkeasti koulutettu tai alkoholisti.

Se miten erilaisia ihmisiä tämäkin maa kantaa päällään ei varmasti ole itsestäänselvää monellekaan meistä. Esimerkiksi millaisia ihmisiä on kotisairaanhoidon piirissä. Ihmiset asuu, on ja elää mitä erilaisimmissa oloissa. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa olla ja elää, niin kauan kuin ei rikota lakia tai vahingoiteta muita tai muiden omaisuutta. Jossain periferiassa asuu vanhuksia joilla ei välttämättä ole juoksevaa vettä, ei kunnollista kotia eikä mahdollisuutta peseytyä. Voitteko kuvitella tällaista tapahtuvan Suomessa? Kyllä, sitä tapahtuu.

Mun mielestä on äärettömän mielenkiintoista keskustella näistä aiheista. Kuulla ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia. Olisiko sinulla jotain sanottavaa tähän aiheeseen?

Kuvat: Unsplash.com

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

7 vastausta artikkeliin “OLLAANKO ME SAMALLA VIIVALLA KAIKKI?”

  1. Mun eräs tuttava on kärsinyt mielenterveys ongelmista, etupäässä masennuksesta, jota on hoidettu enimmäkseen avohoidossa. Hän on myös ylipainoinen. Tämä kombo on sellainen, että monet lääkärit laittoivat hänen oireensa näiden piikkiin. Lopulta eräs sympaattinen lääkäri laittoi hänet jatkotutkimuksiin ja kas, oireet olivat syövän aiheuttamia. Hoidot alkavat olla nyt lopuillaan ja pahimmasta on selvinnyt, mutta koko syöpää ei voi leikata eikä hoitaa pois vaan hän joutuu loppuelämänsä käymään 3kk välein kontrolleissa.

  2. Välillä hävettää kun oman osaston lääkärit katsoo vaan sitä alkoholi- tai huumeongelmaa ja muu jää hoitamatta. Siinä sitten pahoittelet potilaalle ja yrität itse selvittää mitä pitäisi tehdä. Toki itsekin tulee syyllistyttyä ennakkoluuloisuuteen (luulen että meistä jokainen sortuu tähän) mutta yritän ainakin avoimin mielin. Joihinkin asioihin mielenterveys- tai päihdeongelma vaikuttaa, esimerkiksi päihderiippuvaisen kipulääkitykseen ja välillä ollaan hankalalla rajalla kun toki kipu on hoidettava mutta mennään aika ojasta allikkoon jos psyk. puolella on saatu vähennettyä PKV-lääkkeitä ja sitten somatiikan osastolla laitetaan lupiin kaikki opiaatit ja unilääkkeet. Mutta nämäkin pitäisi pystyä asiallisesti keskustelemaan potilaan kanssa ja mielellään psyk. ja somatiikka yhdessä miettiä paras ratkaisu.

  3. Tää on mielenkiintoinen aihe, ja sellainen jota jokaisen pitäisi miettiä omalta kohdaltaan. Varsinkin psyk.puolen ongelmat on mielenkiintoisia sekä haastavia, varsinkin sitten kun somatiikan puolella on myös häikkää. Välillä on ihan hirveän hankala tietää onko joku nyt psyykkisesti vai fyysisesti vialla ensisijaisesti. Sitten kun mennään esimerkiksi riippuvuuden puolelle niin saat ihan tosissaan miettiä mistä on eniten harmia. Kipuja on, mutta onko ne oikeasti niin kovat kuin sanotaan vai halutaanko vain sitä lääkettä enemmän; Jos uskot että kivut on oikeasti kovat niin mitä annat ilman että laukaiset mahdollisesti uuden kierteen. Tää on mun mielestä yksi ns. harmaa-alue, jossa ei ole yhtä oikeaa vastausta ja moniammatillisen yhteistyön tulisi pelata, sekä keskustella potilaan kanssa.

    Henk.koht. mä menen aina mahdollisimman ennakkoluulottomasti tilanteeseen tai ainakin yritän tiedostaa ja ottaa huomioon ne omat ennakkoluulot. Lähden kaikkien kanssa mahdollisimman paljon samalta viivalta.

    Mä oon vähän eri mieltä sun kanssa tuosta erikoinen persoona termistä. Mulle se kertoo ettei edellinen ole oikein saanut selvää millainen henkilö on kyseessä, ja tilannetta sekä henkilöä kannattaa vähän kuulostella; olla normaalia tarkkaavaisempi, joku asia jäi kytemään käytöksessä joka viittaa johonkin, mutta sitä selvyyttä ei tullut. Tuo voikin sitten olla mikä tahansa, pissatulehdus joka vaikuttaa käytökseen tai jotain muuta. Tässä taannoin tuli just tuollainen vähän erikoinen termi rapsalla, noh ei mennyt kauaa kun se vähän erikoinen viittasikin aggressiivisuuteen kun työkaveri sai yllättäen nyrkistä.

  4. Moikka! Tälläistä eriarvoista kohtelua tapaa paljon juurikin mielenterveys – ja päihdepuolella. Olen juurikin tähän erikoistunut lähihoitajana, ja nyt luen toista vuotta terveydenhoitajaksi. Paljon on tullut nähtyä, miten mt-ongelmaisia vähätellään terveyskeskuksessa tms. Hoito ei todellakaan aina vastaa ns. mieleltään terveen saamaa hoitoa samassa tilanteessa. Esimerkiksi mt-potilas terkkarin vuodeosastolla somaattisista syistä, laitettiin takaisin tehostettuun, vaikka hoitoa olisi pitänyt jatkaa vielä osastolla. Syynä tähän että ”potilas huutaa, eikä häntä voida sielä osastolla tämän vuoksi pitää”. Mitä hittoa? Vaikks lähdin opiskelemaan terveydenhoitajaksi, on sydämeni ainakin toistaiseksi täysin mt-puolella, nautin työstä suunnattomasti ja haluan olla juuri näiden ”erikoisten” ihmisten kanssa tekemisissä ja auttaa heitä. Hyvin palkitsevaa työtä. Myös sisätautien vo-harkassa huomasi näitä ennakkoluuloja todella paljon, jos osastolle saapui potilas jolla oli somaattisen sairauden lisäksi jokin mt-ongelma. Hyvin ikävää. Mielestäni mt- ja päihdehoitotyön osaamista pitäisi opettaa paljon enemmän kouluissa, sillä tätä potilasryhmään kohtaa ihan kaikkialla aina vain enemmän.

  5. Hei, ehdottoman tärkeä aihe keskustella! Mielenkiinnosta kysyn, että sivutaanko näitä aiheita (esim. eettinen dokumentointi, asiakkaan erilaisuuden kohtaaminen, vuorovaikutustilanteiden ongelmat ym.) minkä verran sairaanhoitaja-opinnoissa?

    Itse opiskelen sosiaalialaa ja ainakin meillä nämä asiat ovat ihan todella paljon pinnalla jatkuvasti. Fakta on juurikin se, että esim. mielenterveys- ja päihdepuolen asiakkaat kokevat paljon syrjintää ja leimaamista. Mielestäni on jotenkin absurdia, että tätä tapahtuu paljolti myös sote-henkilöstön puolelta, vaikka ajattelisi ko. ihmisten arvomaailman ja vähintäänkin ammattieettisten periaatteiden sotivan sitä vastaan. :(

    Kiitos, että sinä kohtaat ihmisen ihmisenä ja avoimin mielin.

  6. Olen pitkäaikaistyötön, ja valitettavasti kokenut saaneeni usein julkisella puolella terveydenhuollossa tätä ”ihmisroska”kohtelua:( Siis heti, kun selviä, että potilas on ollut pitkään työttömänä, alkaa katsekontaktin välttely, oireiden vähättely (kaikki on vain työttömyydestä johtuvaa, ehdotellaan esim. masennus- dignoosia fyysisten oireiden perusteella- ja mitään vielä edes tutkimatta jne.). Ei varmasti ihan kaikki terveydenhuollon ammattilaiset kohtele näin (toivon ainakin), mutta kun tarpeeksi monesti saa tällaista kohtelua, olen esim. itse lakannut kokonaan käymästä hoidattamassa terveyttäni, yritän pärjäillä erinäisten oireideni kanssa yksinäni kotona ja esim. itsehoitolääkkeitä napsien:( Säästäähän sitä näinkin kai, niin potilas kuin yhteiskunta, kun joku kansanryhmä ei uskalla enää tulla oireitaan tutkituttamaan ja hoitamaan alentavan, nöyryyttävän, vähättelevän kohtelun takia. Tuntuu myös joillakin yhä olevan asenteissa se, että työtön o työtön vain omasta halustaan tai esim.alko-ongelmien takia, mitkä kumpikaan eivät pidä paikkaansa esim. minun kohdallani.

  7. Mielenkiintoinen aihe, joka koskettaa myös omakohtaisesti. Olen joutunut synnytyspelon vuoksi kohtaamaan juurikin tätä vähättelyä ja syrjivää kohtelua sekä ennakkoluuloja. Syntymättömästä vauvastani sanottiin neuvolassa, että saa nähdä minkälainen olio sieltä syntyy, mikä oli mielestäni todella loukkaavaa…
    En siis ole mikään päihteidenkäyttäjä tai muulla tavoin mt-ongelmainen. Mielestäni pelkoja on jokaisella, kohtasin raskausaikana myös ihanan hoitajan, joka myös itse kärsi synnytyspelosta.

    Mutta tosiaan tuo asiakkaan kohtaaminen tuntuu monille olevan taitolaji.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta