Parhaat sarjat tällä hetkellä!

Koukussa sarjoihin

Meillä on kotona käytössä melkein kaikki mahdolliset palveluiden tarjoajat Netflixistä Cmoreen. Osa laitetaan aina välillä tauolle jos keskitytään hetkellisesti johonkin yhteen sarjaan. Sitten kun ollaan selattu jonkun paikan sarjavalikoima omasta mielestämme läpi esimerkkinä Cmore, niin valitaan joku uusi palvelu ja etsitään sieltä mielenkiintoisimmat sarjat. Joku aika sittenhän kirjoittelin Netflixin suosikit ylös, johon tulikin sitten paljon kommentteja ja suosituksia lisää teiltä lukijoilta.

Nyt ajattelin listailla hiukan näitten muidenkin palveluiden suosikkiohjelmia. Me selaillaan säännöllisesti Katsomoa, Ruutua, Cmorea ja Netflixii. Niistä kummasti vaan löytyy aina uusia sarjoja vaikka tuntuu, että kaikki on jo nähty.

Ihan ensimmäisenä täytyy mainita Ruotsalaisen huippukomedian suomalaisversio jota ollaan odotettu jo pitkään saapuvaksi ainakin meillä. Kysehän on Solsidan sarjan sisaresta, eli meille kotoisammin Onnela tv-sarjasta. Onnela alkoi viime viikolla? näkymään Cmore palvelussa. Joka torstai tuonne pärähtää kaksi jaksoa nähtäville. Jossain vaiheessahan tämä sarja on tarkoitus esittää ilmeisesti ihan maksuttomalla tv-kanavallakin, mutta en tiedä mikä aikataulu sen suhteen on. Odotukset sarjan suhteen ovat korkealla, koska Ruotsalaiset osasi tämän hoitaa täydellisesti. Tv-sarja joka sai nauramaan ja aina hyvälle tuulelle kepeällä otteellaan. Hiukan pelottaa, että onko Suomalainen versio Onnela vain suora kopio Solsidanista, koska kun luin hiukan Onnelasta, olivat jaksojen sisällöt liiankin tutun kuuloisia. Toivottavasti jotain juonenkäänteitä on hoksattu muuttaa, ettei nyt mennä ihan prikulleen samalla kaavalla.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Sarja oli kopio sanasta sanaan Solsidanista. Ei hyvä. Katsottiin ekaa jaksoa puoleenväliin ja jätettiin siihen. Ei nyt vaan ihan lähtenyt. Ehkä jos pohjalla ei olisi tuota Solsidan sarjaa, niin tää Onnela voisi toimiakin, joten ehdottomasti suosittelen tätä niille, jotka eivät ole nähneet tän alkuperäistä versiota.

Toinen sarja mikä aloitettiin tuossa ihan hetki sitten alusta on Bones. Oon jo pitkään halunnut katsoa tuon sarjan kokonaan ja siinä onkin katsomista. 11 kautta Netflixissä takaa sen, ettei yhdellä eikä vielä kahdellakaan maratonilla tuota ohjelmaa ole käyty läpi. Olen joskus satunnaisia jaksoja katsonut tästä sarjasta tv:stä ja siinä mun mielestä kehittyy tämän sarjan henkilöhahmot hyvällä tavalla. Ihan ensimmäiset jaksot ei vielä ole ehkä parasta antia, mutta odotellaan. Odotukset on kovat ja uskon, etten tuu pettymään!

Sit Dexter. Mun mies onkin tän sarjan kuulemma jo joskus katsonut läpi. Itse en ole nähnyt ehkä kuin puolikkaan jakson joskus aikoinaan telkkarista. Mulla on pieni ärsytyssuhde tähän päänäyttelijään, eli Dexteriin. Tää samainen jannu näytteli aikoinaan 6 feet under, eli kotoisammin mullan alla sarjassa, ja siinä tän tyypin roolihahmo oli tosi ärsyttävä, hajuton ja mauton. Jotenkin nytkin tästä tulee vibat tohon sarjaan ja sen sarjan roolihahmoon. Oon kuitenkin sivusilmällä seurannut tätä sarjaa aina iltaisin sängyssä, kun mies kerran aloitti tän alusta. Yhtäkkiä mä huomasinkin, että tuijotan tätä intensiivisesti, koska tää sarja on tosi jännittävä. Eli kyllä mä tästä sarjasta sittenkin tykkään. Erilainen idea sarjan juonessa ja jänniä käänteitä, toimii. Dexteristä en tykkää. Ei oo komee eikä mitenkään muutenkaan vaikuttava tyyppi :D

Cmore toi suomalaisen sarjan valikoimiinsa tuossa syksyllä. Sarja on nimeltään Aallonmurtaja. Sarjassa on paljon tuttuja suomalaisia näyttelijöitä, mutta onpa mukana muutama uusi kasvo myös. Sarja on kyllä yllättävän hyvä suomalaiseksi rikossarjaksi ja tätä ollaankin katsottu jo aika pitkälle. Yllättävän rohkeita tapahtumia sattuu esimerkiksi päähenkilöille.

Me aloitettiin myös ihan huvikseen katsomaan Robaa Cmorelta. Mun mies ei ole sitä nähnyt ja mun mielestä se on ihan ok kotimainen sarja. Mitä mieltä sä olet Robasta?

Sarjoissa mua ärsyttää yks asia. Kun löytää jonkun sarjan esimerkiksi Katsomosta ja alat sitä katsoo, niin siellä ei ole jostain syystä kaikkia jaksoja tarjolla, tai sitten sen esittäminen lopetetaan ihan just siihen hetkeen, kun sä olet siitä kiinnostunut. Siis useamman sarjan kohdalla on käynyt jo näin. Esimerkkinä jäätiin koukkuun muutamasta jaksosta tohon Amazing Race ohjelmaan, mikä on siis realitysarja missä tyypit kiertää maapalloo ja suorittaa tehtäviä. No, ajateltiin, että jos jatketaan sit Katsomon kautta sen katsomista, niin ei! Ei näy. Mitä hittoa MTV!!?? Tai sit sama homma Syke sarjan kanssa. Mun mies ei ole katsonut ilmeisesti yhtäkään jaksoa ja kun kerran meinasin, että vois katsoo, niin eipä ollut. Miksei ne voi olla tuolla katsottavissa koko ajan? Mä haluaisin aloittaa ihan alusta Greyn Anatomian, mutta sitäkään ei taida olla missään saatavilla ihan niinku season ykkösestä lähtien, vai olenko väärässä?

Eli muutamia sarjoja on tässä nyt työn alla. Toiselle meistä näistä useimmat sarjat on kuitenkin jo kertaalleen nähtyjä. Jos sulla on jonkun palveluntarjoajan valikoimista mielessä joku sarja tai ohjelma tai vaikka leffa (niitä kun tapaa niin harvoin hyviä), niin vinkkaa ihmeessä. Luulen, että huomenna voisi olla löhöpäivä. Miehellä on tänään pikkujoulut ja luulen, että menee aika myöhään, tai aikaseen, miten sen nyt sitten ottaa :D Niin voisi vaikka keskittyy sarjoihin!

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

11 vastausta artikkeliin “Parhaat sarjat tällä hetkellä!”

  1. Kuulostaa niin tutulta toi ongelma, että sarjan esitys lopetaan. Itse katsoin tässä syksyllä syke sarjan 2 akutta kun ne tulivat areenaan. Nyt ei ole sitten 3 & 4 kautta missän. Ärsyttää kun tuntu, että oletetaan että akikki on seurannu alusta asti sarjoja. Syke sarjan katsottua olisin halunut alkaa seuaamaan greyn anatomiaan, mutta en itsekään löyytänyt ykköskaudesta alkaen jaksoja. Jään seuraamaan, jos joku osaisi kertoa, mistä niitä vois kattoa.

    • Joo siis ketä se palvelee, että joku sarja näkyy 2kk jossain areenassa ja sit se suljetaan, eikä sitä enää näy. Tai että näytetään vaan jotain kautta jostain välistä.. . Älytöntä!

  2. Outlander😍😍 ihana sarja mun mielestä. Kausi 1& 2 netflix. Yle areenassa menossa 3 kausi.

  3. Greyn anatomian kaudet 1-13 on Viaplaystä, 14 tulee Ruudusta samaan aikaan jenkkien kanssa. Ihan mahtava! Netflixissä on se, että omat suosikit Arrow ja Flash onkaks kautta jäljessä jenkkejä ja kaikki jaksot nähty jo 😑

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 4
Tykkää jutusta