YKSI PAHA KUMOAA KYMMENEN HYVÄÄ

Minä olen ajatellut tätä usein tässä lähiaikoina ja vähän vähemmän menneinä vuosina. Nyt kuitenkin kun juteltiin mun miehen kanssa aiheesta, tultiin siihen lopputulokseen, että teen sen.

Jaa, että minkä teen? No mä alan moderoimaan mun blogiin tulevia kommentteja, itseasiassa olen sitä jo tehnyt viime viikosta lähtien. Mulla on tähän saakka ollut kommenttiboksi auki ihan kaikenlaisille kommenteille ja ne on pärähtäneet heti näkyviin, jos joku vaan on päättänyt kommentoida jotain. Nyt kuitenkin enenevissä määrin oon saanut satunnaisia negakommentteja, jotka ei edes liity välttämättä millään tavalla kirjoitettuun aiheeseen. Aihe josta olen kirjoittanut saattaa olla täysin hyvällä tahdolla kirjoitettu, mutta silti sieltä löydetään se yksi sana ja siitä muodostetaan mielipide ja mut arvostellaan pystyyn sen takia. Tai sitten mulle tullaan aukomaan päätä jostain ihan muusta.

Kuten otsikkokin sen kertoo, yksi paha kumoaa kymmenen hyvää, ja tämä tarkoittaa siis juuri noita kommentteja. Saatan saada kommenttiboksin täyteen ihania, kannustavia kommentteja teiltä lukijoilta. Ne kertoo miten te tykkäätte mun eri teksteistä ja siitä tyylistä miten kirjoitan. Sitten tulee yksi ja sanoo jotain negaa. Vaikka se ei varsinaisesti vaikuta siihen mitä ja miten kirjoitan jatkossa, saa se mut heti puolustuskannalle ja mulle tulee hirvee tarve aina kommentoida tai sanoa jotain takaisin tällaiselle kommentoijalle. Esimerkkinä nyt voin kertoa miten eräässä tekstissä kirjoitin vain ja lähihoitaja sanat samaan lauseeseen. Se oli moka. Siitä nimittäin pääteltiin heti, että minä olen juurikin sellainen sairaanhoitaja joka katsoo kaikkia lähihoitajia nenänvartta pitkin ja jotenkin ajattelen olevani jollain tavalla parempi kuin nämä ”vain lähihoitajat”.

Minä toivon, että tämä moderointi ei vaikuta teidän kommenttiaktiivisuuteen. Haluan edelleen keskustelua tänne blogiin. Edelleen mun kanssa saa ja pitää olla eri mieltä asioista, mutta mä koen, että mun on tietynlaiset kommentit sieltä karsittava pois, koska ne on turhia ja ne syö yleistä fiilistä. Mä en jaksa lukea sitä, miten jotakuta teistä ärsyttää hirveästi mun mielipiteet. Ei sitä tarvii tulla mulle kertomaan erikseen. Riittää ettet tule enää lukemaan mun juttuja. Silloin suakaan ei enää ärsytä, eikä mua harmita kun sinä tuut mulle siitä erikseen avautumaan. Win – Win situation.

Älkää siis hätäilkö jos kommentoitte ja kommentit ei heti tule näkyviin. Hyväksyn ne mahdollisimman pian. Toivottavasti ymmärrätte tämän päätöksen ja jatkatte kommentointia entiseen malliin <3

 

ONPA IHANAN KEPEÄ MIELI

Viime kevät oli tunnelmaltaan aivan erilainen kuin tämä nykyinen. Myös kesä ja syksy olivat olotilaltaan ankeat. Mun mieliala oli tosi alhaalla. Kyllä minä jaksoin hymyillä, mutta olotila mun sisällä oli kaaoksessa. Päällimmäiset tunteet mitä koin oli ärsytys, hermostuminen ja väsymys. Kaikki tosi negatiivisia tunteita.

Tänä keväänä mä olen moneen kertaan sanonut ihan ääneen, että vitsit miten ihana olla kun ei ärsytä yhtään. Mikään ei oikeastaan ärsytä. Tai no siis joo, normaaleita arjen ärsytyksiä tulee eteen aina silloin ja tällöin, mutta se fiilis ei pääse pesiytymään mun sisälle pidemmäksi aikaa. Mua ei ärsytä se, että tää kevätkeli tuo meidän sisälle 10kiloa hiekkaa joka viikko ja imuroimaan joutuu joka päivä. Mua ei ärsytä se, että Lukalla (8kk) lirahti tuossa yksi päivä keittiön matolle pissat, vaikka se oli just ollut ulkona 30 minuuttia. Ei vaan ärsyttänyt yhtään. Mua ei ärsytä yhtään, jos harja tippuu kädestä kun harjaan tukkaa, tai ei ärsytä yhtään, jos en ole nukkunut tarpeeksi. Nälkäkiukkukin on oikeastaan taidettu selättää. Sekin on vain tunne, jota pitää oppia sietämään. Ei nälkä oikeuta kiukuttelemaan itselleen eikä muille.

Mua ei enää ärsytä, se on ihana ja vapauttava fiilis. Tämän kevään aikana mun sisältä on hävinnyt tosi iso möykky pois, jota minä en varsinaisesti vielä joku aika sitten tiennyt siellä olevankaan. Tiesin kyllä sen, että edeltävä vuosi oli ollut raskas, mutta luulin isoimpien haamujen jo hävinneen mun sisältä. Nyt mulla on tosi rauhallinen fiilis. Tyytyväinen ja kiitollinen.

Keino miten olen saanut olon normalisoitua vihdoin on, että olen joutunut kohtaamaan kaikki ne ahdistukset, möröt ja kummitukset. Olen joutunut käsittelemään ne tunteet ja sen mitä ne minussa aiheuttaa. Mun on pitänyt miettiä omia käyttäymismalleja ja omia pelkoja. Miettiä pelkoja, että mistä ne johtuu ja mitä ne aiheuttaa minussa ja mun ympärillä oleville ihmisille. On pitänyt oikeasti pysähtyä miettimään miksi mua ärsyttää.

Elämä on aikamoinen tutkimusmatka itseensä. Elämä tuo asioita eteen ja joskus paiskaa ne päin näköä ihan täysillä.  Joskus pakka leviää ja kortit pitää kasata uudelleen. On ihana oppia itsestään uusia asioita. On mahtavaa oppia toimimaan joissain tilanteissa ihan eri tavalla. On ihana oppia suhtautumaan joihinkin asioihin täysin toisin, kuin mitä ennen teki. Ihminen on näköjään jatkuvasti muuttuva kokonaisuus, jota elämä muovaa. Olen toki tuonkin tiennyt aina, mutta se asioiden tajuaminen omalla kohdalla pitää aina käydä läpi kantapään kautta.

Mutta nyt minulla on hyvä olla, eikä mua ärsytä mikään. Mun mieliala on hyvä <3