Kun kulissit romahtaa

Se mitä sosiaalisessa mediassa jaetaan, ei koskaan kerro koko totuutta. Harva tulee oikeasti edes ajatellakseen sitä, mitä kaikkea muuta niiden kuvien takana piilee kuin se nätti pinta. Kun esimerkiksi Instagramiin jakaa kuvan, se kuvastaa niin lyhyttä hetkeä sen ihmisen elämästä, että se ei mitenkään voi olla koko totuus.

Kuten esimerkiksi eilen aamuna luettu uutinen muistutti taas tästä vähän. Vaikka en tunne henkilökohtaisesti Nanna Karalahtea, saati Jere Karalahtea, heidän erouutisensa pysäytti kyllä minut ainakin. Laitoin jopa miehellenikin viestiä, että OMG ne eroaa! Jotenkin olen omassa mielessäni sijoittanut heidät sellaisen vaaleanpunaisen kuplan sisälle, jossa on iloa, rakkautta ja naurua. Edessä päin olisi onnellisuutta ja pitkä yhteinen parisuhde pienen lapsen kanssa. Ajattelin mielikuvissani, että kaikki on varmasti näillä kolmella todella hyvin.

Blogimaailma ja Instagram

Kuvien avulla saa luotua tietynlaisen illuusion elämästään, myös blogitekstien avulla saa luotua illuusion, helposti. Sehän on bloggaaja  itse joka päättää mitä asioita jakaa elämästään blogissa. Bloggaaja voi joko keskittyä pelkästään siihen hyvään, kertoa asioita jopa väritetysti ja antaa elämästään kiiltokuvamaisen version lukijoille tai sitten voi kertoa asiat siten niin kuin ne on. Harvalla meistä täällä on asiat niin hyvin, etteikö joskus tulisi eteen jotain paskaakin. Itse tykkään lukea sellaisia blogeja joissa kerrotaan elämästä ja asioista rehellisesti. Joskus totta kai on kiva vain fiilistellä toisten helppoa ja hyvää elämää. Lukea miten kaikki sujuu kuin rasvattu. Positiivisuutta, iloa ja onnea ei kai koskaan voi olla kenenkään elämässä liikaa.

Kun  lukee blogeja tai jos seuraa Instagramissa jotain tiettyä henkilöä aktiivisesti, sitä kokee ”tuntevansa” sen ihmisen. Kun näitten seuraamiensa ihmisten elämässä sitten tapahtuu jotain hyvää tai pahaa, sitä tulee eläydyttyä näihin tilanteisiin aivan kuten tuntisi kyseiset ihmiset. Itse olen myötäelänyt monet raskaudet, kihlat ja häät. Olen ollut tällaisista tapahtumista todella onnellinen näitten ihmisten puolesta.  Jos seuraamani ihminen menestyy jossain lajissa tai saavuttaa elämässään jotain muuta merkityksellistä, sitä tulee itsekin tosi iloiseksi näistä hetkistä. Sama homma sitten kolikon kääntöpuolella. Parisuhteen kariutuminen, sairastuminen yms.. järkyttää suoraan sanottuna aina välillä.

Sitä alkaa aina miettimään, et hei hetkinen, enhän minä edes tunne tuota ihmistä mutta silti tunnen näin voimakkaita tunteita, miten voi olla mahdollista?

Saitteko kiinni mitä tarkoitin?

Eläydyttekö te bloggareiden tai muiden seuraamienne henkilöiden elämäntapahtumiin?

Kun on vaan niin hyvä pöhinä päällä!

Mistä motivaatio kumpuaa? Miksi sitä joskus on ja joskus ei ole? Olen tässä yrittänyt miettiä tätä kysymystä useampana päivänä. Olen nimittäin yllättänyt itseni positiivisesti tämän dieetin myötä. Viime syksynä viimeksi yritin dieettiä eli ryhtiliikettä omien elintapojen kanssa. Jaksoin silloin viisi viikkoa tuota yritystä. Vaikka nyt ei ole takana vasta kuin kaksi viikkoa niin tiedän, että tulen menemään nyt pidemmälle kuin edellisellä yrityksellä.

Mielitekoja on ollut, sitä en kiellä. Silti tiedän, että en ole ollut oikeastaan kertaakaan lähelläkään repsahtamista. Haluan onnistua tässä niin paljon enemmän kuin mitä hetkellinen halu jotain herkkua kohtaan on, että en ole valmis uhraamaan tätä hetken nautinnon vuoksi. Kyllä minä senkin tiedän, että ei dieettiä pilata yhdellä repsahduksella, mutta kun sinä kerran annat itsellesi luvan maistella jotain kiellettyä, on se raja helpompi ylittää toisenkin kerran. Joten pysyn mielelläni kokonaan tällä puolen rajaa, että en salli itselleni edes yhtä kertaa sitä ”repsahtamista”.

Eilen kotona syötiin tällaista, tai tuo yks söi, mie vaan tyydyin haistelemaan ja kuvaamaan.

Oltiin perjantaina kavereitten kanssa katsomassa Haloo Helsinkiä Himoksella Jämsässä ja minä olin kuskina. Eli se oli edessä selvinpäin ilta baarissa. Tuli elävästi mieleen ne hetket kisadieetiltä kun oli kesä ja piti tietenkin välillä käydä terassilla ja tietty Ilosaarirockissa piti käydä rokkaamassa (eväänä oli lämmintä maitorahkaa ja kananmunia :D) yms, hyviä muistoja :D. Ne bileet mentiin zero-limujen ja soodaveden voimalla. Kuten tuolloinkin, niin hyvin meni nytkin ilta soodalla, mitä nyt nälkä hiukan yllätti, mutta autossa odotti rahkaa jonka sitten vedin ja sillä selvittiin :)

Mistä motivaatio kumpuaa?

Suurin kysymys kai on, että mistä tuo motivaatio nyt jälleen kerran kumpuaa? Onko kyse ajoituksesta vai mistä? Minua on ärsyttänyt tässä menneinä viikkoina oma pöhötys ja se, että farkut ahdistaa päällä. Kai minä sitten tarpeeksi kauan katselin ja kuuntelin tuota fiilistä, että tuli kunnon agret päälle ja yksinkertaisesti vaan päätin, että nyt tämä saa riittää. Ahdistus ja huono olo itseni kanssa on täysin minun omissa käsissä. Jos en halua ahdistella farkkujen tai omien jenkkojen kanssa, on minun itse tehtävä asialle jotain.

Tuota mantraa kai sitä on tullut hoettua mielessä tarpeeksi kauan kerta tämä nyt toimii näinkin hyvin.

Hyvillä fiiliksillä siis viikko nro. 3 kohti!

Ihanaa alkavaa viikkoa!