MILLOIN KOIRANPENNUN PITÄISI OLLA SISÄSIISTI?

Sitä kysymystä ollaan kovasti tässä lähiaikoina pohdittu. Lakun kohdalla kaikki sujui kuin tanssi. Poika oppi ihan yks kaks yllättäen neljän kuukauden iässä sisäsiistiksi. Se meni niin hienosti. Tämän toisen, eli Lukan kohdalla ollaan nyt tuossa neljän kuukauden iässä, itseasiassa juuri tänään (jee synttärit!!). Luka ei todellakaan ole vielä sisäsiisti. Kehitystä on tapahtunut kyllä paljon, mutta pissoja tulee sisälle edelleen.

Luka auttoi kuvauksissa :D

Etenkin työpäivien ja öitten aikana. Joskus harvoin pissa tulee silloin kun me ollaan kotona, mutta jos tulee, osaa poika mennä nykyään jopa paperille tekemään pissat. Kerran on tässä lähiaikoina tarpeet tullut olohuoneen matolle. Kuitenkin pyritään koko ajan tuota koiraa käyttämään ulkona ja jollain tapaa Luka osaa ilmaista sen, että nyt ois päästävä tarpeille ja jos me se tajutaan, että nyt tuli merkki, niin kyllä me siihen heti reagoidaan. Tosiaan kuitenkin Laku oli jo nelikuukautisena pitkät työpäivätkin täysin kuiva. Ei pissaa, ei kakkaa. Se oli uskomattoman nopea oppimaan ja hiton hyvä nukkumaan, ainakin suunnilleen noin neljän kuukauden ikäisenä. Toisin kuin Luka, jolla unta riittää juuri ja juuri 6-7 tuntia, sisältäen pari pissataukoa. Pissan takia Luka ei meitä enää herätä, mutta jos isompi hätä yllättää yön aikana niin huutokonsertti on valmis. Sinänsä hyvä, että haluaa tehdä ulos. Nyt on ehkä reilu viikko saatu nukkua putkeen 6 tunnin unia. Siihen saakka ollaan herätty käyttämään herraa ulkona jopa parikin kertaa yössä. (JESTAS, mitkä univelat!)

Työpäivien aikana Luka sitten tosiaan vielä syö omat isommat tarpeensa. Oon miettinyt sitäkin, että miten siitä voi opettaa eroon? Me ollaan yritetty ananasta, b-vitamiinia ja jätetään aina aktivointipuuhaa siksi aikaa kun ollaan poissa. Silti, jos kakka on tullakseen työpäivän aikana, on se aina syöty melkein kokonaan. Miten se oppii sen, että se ei ole ok. Ei se meidän aikaan sitä yritä tehdä, mutta yksin se tapahtuu aina ja eihän sitä silloin ole kukaan kieltämässä. Jotenkin on ehkä hiukan toivoton, tai no en tiedä onko toivoton se oikea sana, mutta epäileväinen olo ehkä sitä kohtaan, että ihan heti ei olla sisäsiistejä. Kaiken lisäksi kun kakkarytmi on mitä on. Joskus se tulee aamulla ennen töitä ja joskus ei.

Mitä mieltä te koiranomistajat olette siitä, että onko joku tietty ikä milloin pennun pitäisi oppia sisäsiistiksi ja voiko tuota sisäsiistiksi oppimista jotenkin tehostaa? Joskus jos vahinko tapahtuu sisälle me ei reagoida siihen mitenkään. Ulkona taas kehutaan vuolaasti ja palkitaan. Selkeästi se on tajunnut kyllä sen, että ulos tekeminen on hyvä juttu, koska se aina iloisesti pomppien tulee pissan jälkeen luokse.

Mutta siis kertokaa teidän kokemuksia!?

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

40 vastausta artikkeliin “MILLOIN KOIRANPENNUN PITÄISI OLLA SISÄSIISTI?”

  1. Mulla on ollut koiria 4kiloisesta yli 60kiloon asti. Tosi yksilöllistä mutta en odottaisi työpäivän mittaa noin nuoren osaavan olleskaan. Yks omista oli 8-9kk kun teki pissin viel työpäivän aikaan. Yhden mitä ei varmaan voinut pidätellä. Siihen main muutkin jos matkoineen se 9h ainakin menee. Eihän ihmisetkään sitä aikaa ole vessassa käymättä :) Sitten, oletteko torunut sisälle kakkaamisesta? Meille sattui herkkä poika jota yhden ainoan kerran väsyneenä toruin ja siitä lähtien söi jälkensä. Sitten kun teki sitä pitkään niin yleensä oksensikin ne ja kotiin tulles oli jäätävä oksennettu p..n haju ja sotku. Jos pentu on yhtään herkempi ja olette torunut niin aika varmasti kyse siitä. Siivoaa jälkensä. Me kokeiltiin kans kaikki siihen mut ei apua.

    • JOO siis joo! Ehkä pari kertaa kakasta toruttu! :D se on varmaan just jotain tuollaista, että siivoilee kun ollaan toruttu :D VOi eiii :D Kiitos tästä kun kerroit et voi johtua tällaisesta! :)

      • Hei ja anteeks tais tulla aika jyrkkään teksti kun nopeaa kirjotin 😂 Mutta joo, tämä selittää yleensä paljon ja siksi aina jankataankin siitä älä toru sisälle teosta. Itsekin opin sen vasta sitten kantapään kautta. Olit päivittänyt ruokailusta niin vastaan tähän samaan. Moni nappula voi närästää tai oikeastaan mikä ruoka vain. Seuraa nuoleeko syönnin päälle mattoa, rintakehää, takkaa, yai mitään outoa. Se kielii heti närästyksestä. Meillä kun oli ison rodun pentu niin ei uskallettu kun nappuloilla pysytellä kasvuaikaa niin mitä rasvaisempi niin sen parempi! Toisilla närästää liika proteeini ja toisil liika rasva. Meil on jo ero jos syö energia ruokaa vaan pitää olla eksta energia ettei närästä. Merkit voi olla pieniä ja miks sit syöminen hankalaa. Ja eritoten jos ulostettakin syö niin voi polttaa varmasti sisuskaluja. Tuhti kaurapuuro välillä auttoi meillä myös yhtä koiraa jolla oli herkkä elimistö ja kun juoksin eläinlääkäreil niin sain vinkiksi että kerta viinkoon kaurapuuro ja sepä tepsi.

  2. Mun 2v sheltti Dani (jonka kanssa itseasiassa törmättiin Aatoksenkadun koirapuistossa joskus teihin ja Lakuun) oppi sisäsiistiksi ihan yhtäkkiä vähän vajaa 5 kuisena. Edellisellä viikolla tilanne näytti ottavan takapakkia ihan kunnolla, mutta sitten yhtenä päivänä sillä taisi päässä jokin naksahtaa ja yhtäkkiä tajusi jutun juonen. Sen jälkeen pissasi sisälle vain pari kertaa ihan äärimmäisessä hädässä.

    Meillä myös syötiin omaa kakkaa joka kerta kun vaan mahdollisuus oli. Sekin kuitenkin loppui itsestään Danin kasvaessa.

    Tsemppiä sisäsiisteyden opetteluun, lopulta se uurastus palkitaan!

    T. Vera & Dani

    • MOIKKAAA!

      Kiva, että kommentoit! :) Joo tuolleen ihan yhtä äkkiä se sisäsiisteys alkoi Lakullakin. Toivotaan, että Lukalla menee samaa rataa joskus tässä parin kuukauden sisällä vaikka :D Ai teilläkin on kakka maistunut :D Taitaa olla aika yleistä!

  3. Koiran, rotuun katsomatta voi odottaa olevan sisäsiisti 1 ikävuodesta eteenpäin. Näin ollen, koiranpentu joka on siis aivan täysin p e n t u ja vasta 4kk ikäinen ei millään muotoa tarvi olla sisäsiisteyttä lähelläkään, toki ainahan se on omistajille kiva mitä nopeammin oppii :)

    Jotkut koiranpennut oppii todella nopeasti ja ihan jo pikkuisista, toiset vasta siellä pentuvuoden lopussa, eikä kummassakaan ole mitään vikaa. Koirat ovat yksilöitä, kuten jo Lakun ja Lukan kohdallakin huomaat vaikka samaa rotua ovatkin. Sama homma meillä, nämä kaksi tyttöä ovat pissimisineen aivan eri puusta. Toinen pidättää tupla-ajan toiseen verrattuna ym :)

    • Joo, joskus vaan turhauttaa kun tuntuu, ettei oo merkkiäkään siitä, että mitään olisi oppinut tai kehittynyt. Tosin nyt just viime yö meni hyvin, ei tullu mitään tarpeita sisälle :D JEE! :D Se on kyllä jännä miten nää jokainen on aivan oma yksilö ja persoona ihan kaikissa asioissa :)

  4. Meidän toinen saksanpaimenkoira oppi sisäsiistiksi noin 7-8 kk ikäisenä kun taas vanhempi koiramme oppi jo noin 4kk ikäisenä. Teillä ei ole vielä mitään hätää :)

    Kakkojen syömisestä… olen joskus kuullut sellaisen, että koirat haluavat pitää pesänsä puhtaana eivätkä pennutkaan mielellään tee tarpeitaan pesään. Entäs jos kakkojen syöminen liittyy jotenkin alkukantaiseen vaistoon ja Luka siivoaa jälkensä ettei petoeläimet löydä pesää?? Ja Luka on vielä niin pieni pentu :) koirat on pentuja vielä ainakin 2 vuotiaaksi asti ja sitä ennen välillä tuntuu ettei tosiaan voi ymmärtää niiden ajatusmaailmaa :D

    • No me kans ollaan ajateltu, että se voi olla jotain tuollaista siivoamista tuo syöminen. Joo Luka on ihana pentu ja se saa olla niin hömelö kuin haluaa :D

  5. Vanhempieni beagle oikein vauhdilla ahmi kakkansa pentuna, mutta tuttu eläinlääkäri kertoi sen johtuvan rasvan puutteesta ruokavaliossa, joten kun pennulle alettiin antaa lisäravinteena öljyä ja joskus annettiin sen nuolla esim tyhjä margariinirasia, niin johan loppui kakan syöminen!

    • Okei! Me ollaan ell. sanottu tuosta kakan syönnistä rokotuksien yhteydessä ja se ei ollut huolissaan yhtään. Kuuluu vaan ikään :) Mut voihan siellä taustalla joskus olla jotain :D

  6. Mulla on kaks labradorinnoutajaa. Molemmat on ollut sisäsiistejä noin 3-4 kk eteenpäin. Mä en oo öisin vienyt niitä pissalle, vaan käytettiin myöhään illalla ja sitten heti aamulla kun herättiin. Ajattelin, että oppivat niin paremmin nukkumaan yönsä. Nuoremman joutuu tällä hetkellä aikasina aamuina kampeamaan väkisin ulos, unet maittaa.

    Meillä ei kumpikaan osaa selkeästi ilmoittaa jos on tarve päästä ulos. Öisinkin ripulin iskiessä niin saattavat vaan tuijottaa sängyn vierestä, mutta ei päästä ääntäkään. Siihen on mukava herätä. Tiedä sitten kuinka kauan joutuvat tuijottamaan :)

    • Meidän oli aivan pakko viedä kun yöllä alkoi sellainen huutokonsertti ja vaikka kuinka oltais odotettu niin se ei loppunut ennen kuin pääsi tarpeilleen. Ei viitsitty koko yötä kuitenkaan huudattaa, ei ois varmaan naapuritkaan tykänneet :) Oi, tuota aikaa odotellessa, että ei oo aamulla kiire minnekään :D

  7. Heippa! Ihana koira teillä <3
    Se on tosi yksilöllistä, miten koira oppii ja hiffaa sisäsiisteyden, mutta on myös kyse siitä, että miten pidätyskyky kehittyy. Sekä myös, miten sisäsiisteyden opettaa. Tämä on nyt minun ajatus asiasta, mutta uskon vahvasti siihen, että koira oppii parhaiten positiivisuuden kautta. Esim. kehu ja palkka kun koira tekee tarpeensa ulkona ja jättää huomioimatta kun sisällä (ja salaa sitten siivota) eli ei noteerata ollenkaan. En osaa kommentoida tuota kakan syömistä. Ulkona sanon vaan että "annan olla" ja meidän koiralle olen opettanut tuon käskyn.
    Meidän terrieri oppi sisäsiistiksi melko nopeeta ja uskon sen johtuvan siitä, että kävin 6kk aikana melkein joka arkipäivä lounastunnilla ulkoiluttamassa koiran ja käytin sitä takapihalla tosi paljon. Kyllä niitä vahinkoja sattui aina silloin tällöin, mutta eikat se haittaa. Meidänkin kohdalla sisäsiiteys tuli vaan yhtäkkiä. Huomasin vaan yhtäkkiä että eihän meillä oo sanomalehteä enää lattialla :) :) ja isommat matotkin sai laittaa lattialle :)
    Nyt tavallaan kaipaan sitä petuaikaa ja pentukuume on tosi kova! Hyvää joulun odotusta ja ihania hetkiä koiran kanssa!

    • Eikö olekin ihana meidän Luka <3

      Joo, kehun kautta me yritetään kovasti :) Kakkaa se syö siis vain kotona kodinhoitohuoneessa työpäivien aikana, ulkona oma kakka ei kiinnosta. Eli jotain tylsistymistä / siivoilua kai se on.

      Koiranpennut on ihania vaikka myös todella työläitä, koska se on tosiaan just sun vastuulla, et miten se oppii mitäkin asioita :)

      Ihanaa joulun odotusta <3

  8. Mun pentu oli kans sisäsiisti joskus nelikuisena, mut kaveripiirissä sisäsiisteysikä on vaihdellu 4-10kk välillä. Eli en vielä stressaantuisi yhtään, vaikka toki se harmittaa kun pentu tekee niitä tarpeitaan sisälle.

    Mitä ruokaa Luka saa? Mietin, voisko nappulamerkin vaihtaminen auttaa tohon öiseen isoon hätään, koska ei se oo mun mielestä välttis normaalia että päivien lisäksi myös öisin on kakkahätä. Mustin ja Mirrin valikoimasta löytyy esimerkiks Brit Care, Golden Eagle, Acana ja Applaws mistä vois varmasti löytyä joku vaihtoehto. Ja toki voi olla että jo jotain em. ruuista syötätte, kaikki ei vaan sovi kaikille, vaikka laadukasta oliskin.

    • No siis tällä ei aina tuu illasta kakka jonka takia se sitten tulee yöllä. Tällä joskus vaihtelee hirveesti kakkarytmi. Kiitti noista vinkeistä, pitää tutustua ehdottomasti.:)

  9. Meillä pentu pissaili koko ajan sisälle, milloin ”pissamatoille”, milloin lattialle. Olimme lukeneet, ettei pentua saisi moittia sisällä pissaamisesta, vaan se pitäisi vaan heti viedä ulos. Asumme kerrostalossa, emmekä vieneet sitä tarpeeksi usein ulos, koska emme vain tajunneet, että se tosiaan kannattaisi tehdä TOSI usein.

    No, suunnilleen 5 kk ikäisenä se pissasi useimmiten ulkona mutta toisinaan vielä sisätiloissakin. Päätin, että asialle on tehtävä jotain, ja kun bustasin pennun pissaamasta, karjaisin sille. Se sisällä pissaaminen loppui melkein kuin seinään. Tein siis ”väärin”, mutta koira oppi kuitenkin. Meillä on uros, joten se saattoi pissata jonkun vieraan luona ihan vain merkatakseen vielä useita kuukausia, mutta sekin tarve loppui sitten ajan myötä. Olen kuullut sanottavan, että ellei pentu ole 6 kk ikäisenä sisäsiisti, niin se olisi vähän niinkuin ”omistajan vika”. Siitä en sitten tiedä, mutta teillä on siis vielä aikaa :) Kaikki pennut ovat yksilöllisiä!

    Ihanaa joulun odotusta! :)

    • Meille ekan koiran kasvattaja sanoi, että neljä – viis kuukautista pentua saa jo torua pissaamisesta sisälle. Et jos pissavahinkoja sattuu ihan pienenä, niin niille nyt ei mahda mitään mut saa jo moittia vähän vanhempana, eli tuskin sinäkään väärin olet tehnyt :)

      Ihanaa joulun odotusta sinne myös <3

  10. Meillä koira välillä ”ilopissaa” lattialle, ihan vain koska on aika energinen koira, vettä menee ja touhotusta on aina silloin kun ei ole hereillä. ei siis kannata pitää outona jos lirut tulee vuodenkin ikäisenä.
    Tuo on tosi yksilöllistä miten oppii ja myös riippuu siitä määrästä miten jaksaa roudata ulos. Me tehtiin alkuun pissa-aikataulu paperille, käytettiin tunnin välein ulkona, kunnes oppi että ”ahaa jos pissaan ulos saan paljon kehuja ja joskus namejakin”. Pissaamisen ja kakkaamisen tarve vähenee kun siirrytään pari kertaa tai kerran päivässä ruokintaan.
    Jos tuntuu että sisäsiisteys jostain syystä ei näyttäisi yhtään edistyvän niin voi aina käyttää myös namipalkkaa vahvisteena ulkona :)

    • No tän pissat ei oo ilopissoja :D Kyllä ne tulee ihan hädästä :D Me kyllä monta kertaa viedään tuota ulos, ihan just sillä, että oppisi ja tajuaisi, että ulos tehdään tarpeet eikä sisälle.

  11. Hei!
    Meidän labradori oppi noin puolen vuoden ikäisenä. Aamun ensimmäiset pissat tuli enää sanomalehdille loppuvaiheessa, kun ei me sitä ikinä puolen yön jälkeen enää kuskattu ulos (asutaan kerrostalossa). Ikinä ei toruttu, mutta ulkona tekemisestä palkittiin namuilla ja ylenpalttisella kehumisella ja ulkona käytiin vähän väliä. Omaa kakkaa se ei syö, muiden eläinten kyllä… Pidätyskyky on yksilöllinen, jonkinlainen nyrkkisääntö voisi olla, etta koira jaksaa pidättää yhtä monta tuntia plus yksi kuin on kuukautta vanha, eli 4-kuukautisena jaksaisi pidättää 5 tuntia. Eli vielä ei todellakaan kannata huolestua siitä, että tekee tarpeensa sisälle.
    Lelle, oikein nauratti kun luin tuijotuksesta. Ei meidänkään narttu osaa pyytää ulos, ripulihädän huomaa siitä, että se ei seuraa mukana ympäri kämppää, vaan jää eteiseen odottamaan. Muuten ei pyydä ulos ikinä, ehkä se on tottunut siihen, että ei tarvitse, hehe.

    • Joo, meillä kans vika lenkki tai pissatus on noin 22-24 ja yöllä joskus tulee pissat ja joskus ei. KUTEN VIIME YÖNÄ! Ei kakkaa eikä pissaa! :D

  12. Meillä on ollut lukuisia koiria ja sisäsiistiksi oppiminen on vaihdellut tosi paljon. Jackrussel oppi aikoinaan 2 viikossa (eli about 10vkon iässä?) sisäsiistiksi ja toisessa ääripäässä oli taas juurikin cockeri, jolla meni noin 8kk. Ja senkin jälkeen saattoi joskus ihan vaan ohimennen lirauttaa kun ei muistanu pyytää ulos tai sitten pyysi, mutta unohti pissata siellä ulkona. Tulkitsin sen johtuvan ihan kyllä kyseisen koiran aivottomuudesta, oli siis ihana ja herttainen ja kuuliainen koira, mutta kertakaikkisen tollo. Muistissa asiat pysyivät noin 3-5s ajan ja saattoi kesken luoksetulon tai esim. agilityssä esteiden välissä unohtaa mitä oli tekemässä ja mennä puuhaamaan jotain sijaistoimintoa. Meillä on myös nyt 9v irkku, joka rakastaa syödä p*sk**, siis rakastaa. Varsinkin pihalla jäätynyt pökäle on herkkua ja kyllä ne sisältäkin äkkiä katoaa jos vahinko jostain syystä tulee. Mikään ananas tai rasva tai muu konsti ei ole auttanut, yritetty kyllä on. Tosi nirso ruuan suhteen muuten, nähtävästi esim. juusto tai muut herkut ei hiero makunystyröitä läheskään yhtä hyvin kuin pökäleet. Koirat pääsevät siis meillä suoraan ovesta pyytäessään pihalle, joten tilaisuuksia tietysti on turhankin paljon. Yritettiin myös hihnassa ulkoilua, mutta silloin kävi niin, että teki tahallaan sisälle, jotta sai sitten herkutella. Olemme siis luovuttaneet ja lähinnä komennamme koiraa kauemmas kun se päästää ihanan p*sk*aröyhtäisyn….Niin että tsemppiä vaan sinne, kyllä se siitä vielä joskus! Ehkä…

    • OIH Paskaröyhtäisy, tää teki sen kerran mun naamalle. Siis se oli niin kauhea, että mä meinasin oksentaa samantien. HUH ja YÖK! Tääkin unohtaa aina pissata, onneks tiedetään se ja käsketään se pissalle, sisään ei ennen mennä :D

      Joo siis tälle kelpaa ehkä just ja just juusto mut esim nakit ei, eikä mitkään muutkaan perus herkut mitä koirat aina himoitsee :D

  13. Voi että, ihan samojen ongelmien/kysymysten kanssa painittiin täällä vuosi sitten. Meillä koira oli lähes sisäisiisti n.5 kk iässä (sanomalehdet otettin pois käytöstä), jonka jälkeen sattui kyllä satunnaisia vahinkoja. Täysin sisäsiisti hän on ollut n. 9 kk ikäisenä. Kakan syöminen loppui sen myötä, kun tarpeita alettiin tekemään vain lenkillä. Aina kun kakka tehtiin, niin kehuin ja estin koiraa jos yritti mennä syömään/haistelemaan tuotostoon.

    • Ilmeisen paljon pennut siis syö kakkaansa, eli ei meidän tahvokaan ole ainut laatuaan :D

  14. meidän 10kk pentu tekee edelleen sisään työpäivän aikana kerran pissat. sitä se valitettavasti on. vasta noin vuoden ikäisenä tosiaan kehittyy paikat tarpeeksi että voi odottaa täyttä sisäsiisteyttä. malttakaa vielä puoli vuotta ainakin, sen jälkeen jos edelleen vaatii öisinkin 2 kertaa ulos niin käyttäkää ell.

  15. Meillä 8kk pentu käy edelleen joka yö tarpeilla ulkona. Nyt vasta alkaa tuntua siltä, että elimistö on alkanut tottumaan yöheräilyyn! Jos on yksin työpäivän ajan, löytyy kyllä vähintään pisut sisällä. Itse en ole sen kummemmin miettinyt milloin oppii sisäsiistiksi, koska koko ajan kuitenkin tapahtuu kehitystä. Lähinnä olen kantanut murhetta siitä, kun kakkaa 4-6 krt päivässä ja syö muiden jätöksiä ulkona 😁
    Onneksi suuremmalla määrällä ruokaa ja ruoanvaihdolla ollaan saatu näitäkin hillittyä.

    Tsemppiä pentuarkeen!

    • SIIS JOKA YÖ EDELLEEN :D Siis superpaljon tsemppiä tohon pätkäunettomuuteen :) Aika hyvin toimii maha kans teidän pennulla :D Voi että näitä! :D

      • Joka yö 😃
        Huomasin että nyt kun siirryin ruokinnassa Snellmannin sika-nautaan, kakkaaminen on vähentynyt selkeästi vrt aiemmin Musti&Mirrin sn pakasteversioon.

  16. Joo meilläkin oli tuo nykyään 2v sheltti 7-8kk ennen kuin oppi sisäsiistiksi ja siihen asti käytiin joka yö ainakin kerran pihalla. Kyllä siinä univelassa alkoi olemaan jo aika epätoivoinen ja kiukkuinen joka päivä. Ja kakkakin syötiin tottakai aina, jos työpäivän aikana semmoisen sisälle väänsi… Luojan kiitos tuo sitten oppi sisäsiistiksi. Pelkäsin jo, ettei sitä päivää nähdä :D Ja kakan syönti loppui tosiaan samalla, kun ne alkoivat pelkästään ulos tulemaan.

    • Taitaa olla aika yleistä tuo, että menee tuonne lähemmäs vuotta ennen kuin voi koiran sanoa olevan sisäsiisti. Ihanaa kun on kohtalotovereita, ketkä tietää miltä tuntuu valvoa vaikka ei olekaan niitä lapsia :D

  17. Meillä Jklssä glenn of imaalinterrieri pentu, 12k ja samat ajatukset täällä!
    Yöt menee suurimmalta osalta kuivana, mutta varsinkin vieraiden luona ihan jäätävä kusiralli 20min välein.. Onko teidän Laku kova näykkimään? Täällä on tosi kova näykkiminen, ja siihen alkaa mennä järki :D

  18. Meillä Jklssä glenn of imaalinterrieri pentu, 12k ja samat ajatukset täällä!
    Yöt menee suurimmalta osalta kuivana, mutta varsinkin vieraiden luona ihan jäätävä kusiralli 20min välein.. Onko teidän Laku kova näykkimään? Täällä on tosi kova näykkiminen, ja siihen alkaa mennä järki :D

  19. Minä olen kyllä torunutkin sisälle tarpeiden tekemisestä, vaikka ei varmaan saisi. Tai ei nyt mitään karjumista, mutta jämäkästi sanonut ”ei”. Siis silloin kun olen ollut itse kotona. Joku joskus vuosikausia sitten sanoi, että koira ei ymmärtäisi jos ns. jälkikäteen komentaa ja toruu, niin en sitten työpäivien ym aikana tulleista vahingoista ole torunut. Muutaman koiran sisäsiistiksi opettaneena olen vain käyttänyt sitä, että vien joka kerta ulos kun pienikin liru tulee sisälle :-) Mutta varmasti oppii Lukakin ajan kanssa! Meillä meni n. 3kk kun oli sisäsiisti lähes täysin, eli ihan joku oikea hätä (pitkään venynyt työpäivä, joku pimputti ovikelloa meidän poissaollessa) oli ainut milloin vahinkoja sattui.

  20. oppii se joskus :D pyrrit oli helppo opettaa, puudeli ei.. Se ei olisi varmaan vieläkään (yö)sisäsiisti jos en ois majoittanut sitä häkkiin öiksi pentuna. Sen jälkeen muutkin pennut ovat saaneet viettää yöt häkissä (tilavassa sellaisessa), ei tartte miettiä mitä pentu puuhaa öisin, oppii nukkumaan ja siinä sivussa vielä pyytämään uloskin kun on hätä. Yöheräämisissä pidä huoli et se on vain ja ainoastaan se tarpeiden teko, ei mitään erityistä huomiointia/nameja/leikkejä. Lisäks oon opettanu käskyn ”pissi” ja siitä saa palkkaa, miksei sama toimisi kakkimiseenkin. Joku herkku siitä kun kakkii ”hieno kakka/pissi” ja vaikka muut katsovat sinun olevan idiootti kun lenkkeilet hokien ”teeppä kakka/pissi” niin helpottaa se elämää :D

  21. Mä jaksoin laiskasti lukea aiempia vastauksia, ehkä joku siis jo kirjoittikin, mutta: kyse ei ole oppimisesta, ei ainakaan kokonaan.

    Kyky pidättää on osa fyysistä kehittymistä. Ja kuten kaikki kehitys, se on yksilöllistä. Älkää siis ajatelko, että olisitte opettaneet huonosti tai pentu olisi jotenkin ”tyhmä” kun se ei opi.

    Mun ensimmäinen koira oppi 4kk:n iässä, toinen 10kk:n iässä. Ensimmäinen kerrostalossa, toinen omakotitalossa. Yritän vain sanoa, ettei kyse ole ympäristöstä tai opetuksesta, vaan fyysisistä, yksilöllisistä eroista.

    Tässäkin asiassa toruminen vain haittaa. Koira saattaa kiltteyttään alkaa pissata piiloon tai syödä todistusaineiston.

    Tsemppiä! Myöhemmin tämä aika tuntuu lyhyeltä, usko pois :-)

  22. Meidän cockerspanieli oli noin vuoden ikäinen ku oppi sisäsiistiksi. Saatin vasta myöhemmin selville, että sillä on pieni rakko ja tultiin siihen tulokseen, että sen takia sillä kesti oppia sisäsiistiksi. Samainen neiti söi myös pentuna omat kakat, mutta se onneksi loppu ku ikää tuli lisää ☺ annettiin myös ananasta, seuraavana päivänä ku tultiin kotiin, niin ripulia oli ihan joka paikassa 😣

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 11
Tykkää jutusta