Kun äiti laihduttaa

Useat lapsiperheiden vanhemmat, yleensä se äiti, laihduttaa tai aloittelee sitä elämäntapamuutosta. Miten elämäntapamuutos tai dieetti vaikuttaa muihin perheenjäseniin? Elämäntapamuutos ei välttämättä käy kuin tanssi vain, vaan silloin saatetaan kokea nälkää, turhautumista, kiukkua, takapakkia ja ärsytystä. Ketkäs ne sitten osuvat tulilinjalle kun dieetillä tulee huono päivä eteen? No juurikin ne omat rakkaat perheenjäsenet, puoliso ja mahdollisesti lapset.

Mielestäni laihduttamisen tai elämäntapamuutoksen ei pitäisi näkyä perheen lapsille millään muulla tavoin kuin energisempänä ja aktiivisempana vanhempana. Se, että vanhempi ramppaa vaa’alla, stressaa ääneen painon putoamattomuutta tai kieltäytyy tietyistä ruoka-aineista, se ei ole lapsien asia. Lapset oppivat käyttäytymismallit sieltä kotoa ja jo nuoret lapset oppivat matkimaan sitä omaa isää tai äitiä ja heidän toimintamalleja, olivat ne toimintamallit negatiivisia tai positiivisia. Lapset saattavat alkaa toteuttamaan opittua käytöstä esimerkiksi vaikka hoidossa. Siellä on helppo kieltäytyä syömästä vaikka leipää, koska eihän äitikään syö koskaan leipää.

Ruokailuhetken pitäisi olla koko perheen yhteistä aikaa, vaikka kotona joku noudattaisikin jotain omaa ruokavaliota. Tuon hetken pitäisi olla tunnelmaltaan hyvä ja rauhallinen. Vanhemmat antavat lapselleen mallia täysin huomaamatta. Lapsethan tarkkailee vanhempiaan koko ajan ja toistavat toiminnoissaan niitä asioita mitä vanhemmat tekevät. Lapsi voi nähdä, että äiti tai isä ei syö koskaan tai ei syö samoja aterioita kuin muu perhe ja jos syö, vanhempi voi tuskastella aterian edessä. Mitäs sitten kun ruokaohjelma sanoo, että syö vain näitä ja näitä ruoka-aineita. Vältä pastaa, riisiä ja perunaa eli kaikkia hiilihydraatteja ja kotona olet tehnyt lapsille spagettia ja jauhelihakastiketta? Mitäs sitten kun lapsi kysyy, että äiti mikset sä syö spagettia? Mitä vastaat?

Mieti millainen esimerkki sinä olet omille lapsillesi

Vanhemman ei pitäisi tehdä omista ateriavalinnoista koskaan numeroa. Ei tarvitse sanoa ääneen, että MÄ EN VOI OTTAA SPAGETTIA, vaan vanhempi voi lastata lautaselleen sitä jauhelikastiketta ja salaattia ja näyttää esimerkkiä syömällä runsaasti kasviksia. Toisaalta, perheenäiti joka tekee elämäntapamuutoksen voi myös syödä sitä spagettia. Minun mielestä ei tarvitse täysin kieltäytyä mistään. Lapsiperheen laihduttava äiti voi syödä lastensa kanssa ihan niitä samoja ruokia, koska siihenhän sitä pitäisi pyrkiä. Pitäisi pystyä syömään tavallista kotiruokaa, mutta oikeita määriä ja säännöllisesti. Onhan vanhemmat lisäksi vastuussa valinnoillaan myös siitä lapsensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Ei lapsien tarvitse syödä esimerkiksi kalapuikkoja ja ranskalaisia. Lapset yleensä syö sitä mitä vanhemmatkin. Jos vanhempi on kovin nirso, niin äkkiä se lapsikin oppii nirsoilemaan. Lasten aamut voi ihan hyvin alkaa sillä puurolla murojen sijaan. Sitähän vanhemmatkin usein syövät ja myös lasten puuroon voi lisätä vaikka sitä raejuustoa. Ei se proteiinin saanti pahaa lapselle tee.

Lapsille voi myös painottaa sitä, että kunnollista, hyvää ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Samalla tavalla lapselle pitää tuoda ilmi se, että miksi karkkia, sipsejä, mehuja ja limuja ei saa joka päivä syödä ja juoda. Kuinka moni on sanonut lapselleen, että ei saa syödä karkkia joka päivä, koska ne lihottaa? Olisiko parempi sanoa vaikka, että liika sokeri ei ole hyväksi hampaille tai vedota siihen, että karkkipäivä on kerran viikossa.

Onko olemassa pahoja ruokia?

Kun noudatetaan jotain ruokavaliota niin tällöin usein kuulee puhuttavan hyvistä ja pahoista ruoka-aineista, mitä voi ja mitä ei voi syödä. Esimerkiksi rasvat jaetaan helposti sinne huonojen ruoka-aineiden kategoriaan. Jos vanhempi puhuu, että ei voi syödä jotain koska siinä on rasvaa, voi se lapsen päässä kääntyä siten, että kaikki rasva on pahasta ja näinhän ei ole! Rasvat on elintärkeä ravintoaine ihmisen elimistölle.

Vanhemman suhtautuessa kriittisesti omaan vartaloonsa lapsen kuullen, puristellen peilin edessä esimerkiksi vatsamakkaroitaan tai jos hän käyttää itsestään sanaa läski tai puhuu laihdutuksesta, muokataan siinä samalla sitä lapsen ajattelumallia omasta vartalosta. Lapsi ei osaa ajatella asioita vielä kovin monikerroksisesti. Jos puhutaan laihduttamisesta, lapsi käsittää sen jatkuvana käsitteenä. Lapsi ei osaa ajatella normaalipainon ja ylipainon eroa ja niiden merkitystä terveydelle. Lapsi ajattelee, että kaikkien pitää laihduttaa. Ei lapsi ajattele, että tietyn painoisena sinä olet lihava.

Kun aikuinen käy vaa’alla saattaa lapsikin haluta vaa’alle. Vaa’an kertomia lukuja ei kannata tuskastella ääneen. Kun taas lapsi astuu vaa’alle, voi häntä kehua oli luku mikä tahansa. Vanhemman käydessä jumppaamassa tai uimassa tai muuten vain liikkumassa, lapsi ajattelee tämän siten, että se on vanhemman leikkiä, että äiti nyt lähti ulos lenkille koska se tykkää lenkkeillä. (Aikuisen mielestä lenkkeily voi oikeasti olla ihan tyhmää mutta pakollista.) Ei lapset ajattele, että pitää liikkua ulkona sen takia, että siitä seuraa terveydelle hyviä asioita. Lapsethan kirmailevat ulkona ja esimerkiksi uivat mielellään ihan vaan siksi, koska se on niin kivaa ja saa hyvälle tuulelle. Lapselle ei siis kannata sanoa, että kun mun nyt pitää lähteä lenkille. Ei lapsetkaan ajattele, että voi harmi kun pitää mennä ulos kavereiden kanssa, he ajattelee, että voi vitsi saan mennä ulos!

Oletko sinä huomannut ongelmia tämän asian kanssa kotona? Onko hankala laihduttaa tai tehdä elämäntapamuutosta siten, että et välittäisi väärää viestiä lapsillesi?

Meillä tehtiin joku aika sitten rehellistä mättöruokaa, makkaraperunoita :D

 

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

4 vastausta artikkeliin “Kun äiti laihduttaa”

  1. Perheeseeni kuuluu kaksi lasta, toinen kouluikäinen ja toinen nuorempi, ja mies. Itselläni on juuri loppuun suoritettu elämäntapamuutos, laihdutin 35kg vuoden aikana. Aloin harrastaa likuntaa monessa muodossa ja tietenkin se ruokavalio koko mielettömän muutoksen. Se, miten elämäntapamuutokseni näkyi lapsille ja miehelle on se, että perheessämme syödään ainakin kerrqn viikossa kasvisruokaa. Ranskalaiset+kalapuikot, pitsa jne ovat jääneet lähes kokonaan pois. Hampurilaiset muuttuivat ruishampurilaisiksi kasviksilla jne. Olen syönyt ihan sitä samaa spagettia jauhelihakastikkeella (toki se kastike on nyt hippasen terveellisempi), olen vaan ottanut pienempää annosta. Yhteisiä ruokailuhetkiä on meillä ollut ennenkin. Vaalla olen käynyt ja käyn edelleenkin yksin ollessa, joten lapset eivät siihen ole päässeet mukaan. Enkä koskaan sano tai tuskaile sitä, että mun nyt on pakko lähteä lenkille, koska -minä-haluan-lähteä-lenkille!!! Olen myös saanut tartutettua liikuntainnostukseni lapsille, toinen aloitti tänä syksynä uimaseurassa. Mies onkin se hankalampi pala 😜
    Lapsille olen heidän kysyessä kertonut, että äiti on aiemmin syönyt epäterveellistä ruokaa ja herkkuja liikaa, siksi se paino on kertynyt ja nyt on aika laihduttaa se pois. Mikään anorektikko ei minusta ole tullut tuosta valtavasta laihdutuksesta huolimatta. Mielestäni minulla on terveellisellä pohjalla suhtautuminen omaan kehoon, ja muistan aina välillä kertoa lapsillekin heidän olevan sopisuhtaisia (kuten he ovatkin) ja kannustan terveelliseen ruokavalioon sekä liikunnallisuuteen.

    • Jep, elämäntapamuutokset pystyy toteuttamaan fiksustikin ja siten, että lapsille ei tule tilanteesta mitään väärää mielikuvaa tai ajatusmalleja. Hienoa!

      Kiitos kommentistasi Tatjana!

  2. Tätä oon paljon miettiny! Itelläni on vaikeita suorastaan fobioita esim.kalaruokia kohtaan. Ne on mulle ihan tehty jo päiväkodissa. Lisäksi en oo ikinä oppinu syömään lihaa tai kanaa. Olen päättänyt kuitenkin et lapseni opetan syömään kaikkea ihan pienestä pitäen. En halua hälle ikinä tämmöisiä ruokavammoja. Olen miettiny jo paljon et mitä sit muutaman vuoden päästä sanon lapselleni kun en syö noita ruokia ite. En osaa vielä sanoa mitä. Ehkä kerron mikä on totuus. Totuus on, että mua ei koskaan totutettu syömään niitä nätisti vaan pakotettiin ja siksi en oo oppinu syömään noita juttuja mutta haluan et hän osaa syödä niitä ja tykätä niistä. En aio mitään numeroa tehä asiasta. Selitän sen vaan jotenkin nätisti…. Hankala homma!

    Lisäksi vaikka ite laihduttelisin, tai olisin tyytymätön kroppaani, en tuo sitä ikinä ilmi! Tulen aina esittämään sellaista äitiä joka on tyytyväinen itseensä. Mulla on esim silikonit ja jos lapsi niistä tulee joskus kysyy kun tajuu asioista, niin selitän et kaikenlaiset rinnat on kauniita mutta äiti nyt vaan halus aikoinaan tämmöset laittaa mutta myös pienet rinnat on tosi kauniit!

    En halua tytölleni ikinä niin vääristynyttä ja ikävää kroppamielikuvaa mikä itelleni tuli, koska vanhempani puhuivat aina kuulleni laihduttamisesta ja puristelivat läskejä ja stressasivat noista jutuista. Mä kyllä pistän stopin tommosille.

    • Okei! Hienoa, että oot pysähtynyt miettimään tätä puolta asiasta ja vaikka itselläsi on ruokafobioita niin et halua siirtää niitä lapsillesi. :) Kiitos kommentistasi Taika!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 22
Tykkää jutusta