HANKEEN SAMMUNUT ÄITI

Voi ei mitä minä taas luin. Joulua voi viettää monella tapaa ja meitä ihmisiä on erilaisia, toki. Jos tilanne menee siihen pisteeseen, että joudut viinan tai sitten tyrmäystippojen takia päivystykseen, niin miksi et voi vaan olla kiitollinen saamastasi hoidosta? Miksi keskityt vain siihen mitä hoitajat sinusta puhui? Eikö tärkeämpää olisi keskittyä siihen miksi kävi niin kuin kävi? Tästäkin potilaasta on varmasti pidetty hyvää huolta kun hän on ensihoitajien kautta päätynyt oman sairaalan päivystykseen.

Asiaa sen tarkemmin tuntematta, mutta useita vastaavia tilanteita kohdanneena en voi kuin ihmetellä taas tämänkin potilaan asennetta. Onneksi silmiini osui tänään myös erään hoitajan kannanotto kyseiseen tilanteeseen.

Iltalehden otsikoissa oli siis juttua, miten humalainen äiti haukkui päivystyksen hoitajat. Potilas oli ollut päivystyksessä paareilla unessa tai horroksessa, mutta kuullut ympärillä olevien hoitajien keskustelut aivan selkeästi. Hoitajat olivat ääneen puhuneet ja miettineet, että missähän potilaan, eli tämän juopuneen äidin lapset ovat. Tämä oli potilaan mielestä väärin tehty. Äiti totesi, että totta kai lapset olivat isällään kun äiti oli juomassa. Noh, aina se tilanne ei niin ole. Ne lapset saattavat olla siellä kotona kun isä, äiti tai jopa molemmat ovat ottamassa kuppia lähibaarissa tai makaavat sammuneena päivystyksessä. Olen itsekin joutunut tekemään työurani aikana lastensuojeluilmoituksia vastaavanlaisten tilanteiden takia. Aina taustalta ei löydy (ONNEKSI) lasten kaltoinkohtelua, mutta jos se riski on olemassa, otan mieluummin kontolleni potilaan haukut kuin sen, että ne lapset eivät saa tilanteeseensa apua. Lastensuojeluilmoitus ei ole tarkoitettu tehtäväksi kenenkään kiusaamisen takia. Se on tarkoitettu ennaltaehkäisyksi tai avuksi hankalaan perhetilanteeseen.

Tämä kyseinen potilas oli ärsyyntynyt lisäksi siitä kun nämä hoitajat olivat päivitelleet potilaan kynsiä. Mitä se hoitajille kuuluu minkälaiset kynnet potilaalla on? No ei periaatteessa kuulukaan, mutta siinä vaiheessa kun potilaana on juopunut, huonolla tajunnan tasolla varustettu ihminen, jolla on esimerkiksi rakennekynnet, ne kynnet alkavat meitä hoitajiakin kiinnostaa. Me mittaamme nimittäin sormenpäästä, eli siitä kynnen alueelta potilaan happisaturaatio pitoisuutta. Se kertoo sen, kärsiikö ihminen hapenpuutteesta vai ei, ainakin suuntaa antavasti. Monesti juopuneet sammuvat mitä ihmeellisimpiin asentoihin, tai saavat hengityskatkoja jos humalatila on tarpeeksi syvä. Silloin meidän hoitajien on hyvä tietää paljonko se happiarvo on ja sen mittaaminen ei onnistu tuhdin kynsilakka kerroksen tai rakennekynsien päältä. Toki arvon saa myös korvanlehdestä tai verikokeen avulla, jos niin haluaa, mutta ensisijaisesti mittari laitetaan sormenpäähän.

MUTTA MISSÄ TASAVERTAISUUS?

Kaikkia potilaita pitäisi kohdella tasaveroisesti. Kyllä, tätä mieltä olen. Myös juopuneet, narkomaanit ja muuten vain sekavat potilaat ansaitsevat tulla kohdelluksi tasavertaisena. Me välitämme selväpäisistä ja me välitämme juopuneista potilaista. Meitä kiinnostaa missä potilaan lapset on ja meitä kiinnostaa saadaanko se saturaatioarvo mitattua vai ei, koska se on meidän työtä. Jos minulla on tiedossa, että potilaalla on eläimiä, kysyn aina myös sen, että kukas ne eläimet hoitaa kun isäntä tai emäntä itse on sairaalassa. Ollaanpa joskus jouduttu hommaamaan potilaalle jopa lomittaja maatilalle potilaan sairastumisen vuoksi. Eli meidän kuuluu miettiä, kysellä, pohtia ja epäillä. Me puhutaan ääneen, koska tällä tavoin me hoitajat kommunikoimme kun hoidamme potilasta. Jos potilas kuulee ja reagoi puheeseen niin sehän on vain hyvä merkki. Tietenkään kenestäkään ei pitäisi läyhätä paskaa, mutta kyllä asioista pitää puhua suoraan niiden oikeilla nimillä.

Päivystyksessä työskennellessäni kohtasin paljon päihtyneitä potilaita. Osa oli ns. vakkarikävijöitä, joita näki päivystyksen paareilla melkeinpä joka viikko. Tulosyy oli yleensä liian tuhti humala. Nämä potilaat ei aina toimi kaikkein loogisimmin ja esimerkiksi lattialle virtsaaminen oli ihan normaalia tällaisilta potilailta, saati sitten se kielenkäyttö. Silti koskaan näitä potilaita ei hoidettu huonommin kuin toista. Joka kerta otimme ne verenpaineet, verensokerit yms. arvot. Varmistimme, että kai kyse on tälläkin kertaa vain humalatilasta eikä mistään mahdollisesta sairaskohtauksesta.

Potilailta tahtoo unohtua usein se, että myös me hoitajat olemme ihmisiä. Meitä ärsyttää, meitä turhauttaa, meitä väsyttää, meillä on nälkä, meillä on vessahätä. Me ollaan ihan samalla tavalla ihmisiä kuten se potilaskin. Meillä ei aina ole paras päivä töissä ja totta kai toivottavaa olisi se, että niitä omia tunteita ja ajatuksia ei näytettäisi potilaalle eikä sen enempää työkavereillekaan. Siltikin, kun on kiire ja hoitajia on liian vähän voi pinna palaa hoitajaltakin ja joskus sitä saattaa jopa sanoa potilaalle jotain vastaan, jos joku oikein nillittää . Aina ei vaan jaksa ottaa kaikkea kuraa niskaan. Me hoitajat monesti ollaan potilaiden sylkykuppeja. Ei osata tehdä töitämme, emme osaa arvioida potilaiden hätää oikein ja aliarvioimme kipua ja tuntemuksia. Me hoitajat ollaan niitä, jotka viivyttävät sitä lääkärille pääsyä eli meille voi huutaa ja raivota kun asiat ei suju. Hoitajat varmasti tekee parhaansa, joten voisiko potilaat pyrkiä samaan ja vaikka sanoa kiitos?

Onko pääasia se, että potilas ei jäätynyt hankeen humalapäissään vaan sai hoitoa vai se, että hoitajat keskustelivat potilaan lapsien tilanteesta potilaan kuullen?

Kuvat Pixabay

Vuorotyö – uhka vai mahdollisuus?

Mahdollisuus sanoisin jos mentäisiin ajassa taakse päin vaikka neljä vuotta. Uhka sanoisin jos juuri nyt kysyttäisiin.

Olen tehnyt koko elämäni vuorotyötä. Jo ennen kuin aloin tekemään töitä hoitoalalla, työskentelin ABC liikenneasemalla kolmivuorotyössä, se oli siis aina auki 24/7 365.  (Woop Woop Pitkälahti ABC Kuopiossa). Tämän jälkeen siirryin kunnolla kaupan alalle ja sielläpä sit kans oltiin vuorotyössä, ainut muutos oli ettei yövuoroja tarvinnut tehdä, mutta viikonloput kaupoissakin paahdetaan töitä. Sittenpä siitä hoitoalalle. Reilu vuosi sitten tein vielä yövuoroja. Kun muutin Jyväskylään työnkuva muuttui sen verran, ettei yövuorot olleet enää pakollisia. Ai että mä huokaisin helpotuksesta. Yövuoro krapula on jotain aivan kauheeta ja oli vaan niin huippua, että pääsin irtaantumaan yövuoroista.

Vuorotyö aiheuttaa ihan fyysisiä oireita

Itse oireilen yövuorojen välissä tosi rajusti. Olen jopa joutunut käymään oksentamassa, kun yritän laittaa yövuoron päätteeksi unille. Sitten kauheat määrät lisälyöntejä, se sumuinen ja väsynyt olo ja aikaansaamattomuus. Siitä kun sitten joskus viikon päästä toivut niin kohta oli jo uusien yövuorojen aika. Jos yövuoroja sattui vielä kolme-neljä putkeen, niin mä makasin vaan kotona nuo päivät. Ensin nukuin niin myöhään kuin suinkin vaan pystyin ja sitten siirryin makaamaan koomassa sohvalle. Kyllä sitä töissä sitten virkistyi, mutta mitään muuta järjellistä en yövuorojen välissä saanut aikaiseksi. Elämä meni hukkaan täysin noilta päiviltä.

Nyt kun olen saanut tehdä töitä kahdessa vuorossa ja painottaen vielä aamuvuoroja huomaan oman jaksamisen kasvaneen. Lisäksi teen tuplavuoroja, jotka jaksan hyvin ja niillä saan sitten lisää vapaita. Toki, jos en saa riittävästi unta yöaikaan olen väsynyt töitten jälkeen, mutta tämä nyt johtuu ihan univelasta, ei vuorotyöstä. Tällä hetkellä testaan tätä päivätyötä vuoden loppuun. Näin vajaan viikon kokemuksella voin jo sanoa, että toimii! Se, että ensinnäkin menen nyt kahdeksaan töihin, se on NIIIIN eri kuin jos menee seiskaan. Mulla on jo heti herätessä eri olo. Paljon virkeämpi ja selkeämpi. Työpäivän jälkeen en ole kuitti vaan jaksan touhuta. Väsymys tulee sitten luonnollisesti illasta, kuten pitääkin.

Muut hyödyt päivätyössä

Ja sitten se muu elämä työn ohessa. Normaalisti vuorotyöläisenä sun pitää miettiä työvuorojen mukaan treenit ja kavereiden tapaamiset, tai saati se, että millon voit viettää aikaa sun miehen kanssa. Tälleen päivätyössä sun ei tartte kattoa työvuorolistaa ja miettiä, että missä välissä jaksat tai ehdit salille treenaamaan. Sä tiedät, että joka päivä pääset kotiin viimeistään klo 16. Sulla on siis mahdollisuus käydä joka päivä salilla tai ainakin voit vapaasti valita ne treenipäivät. On ihana perjantaina todeta miehen kanssa yhteen ääneen, että jee viikonloppu alkoi, voidaan tehdä asioita yhdessä.

Ymmärrän sen, että joka työpisteessä ei vaan voi tehdä pelkästään päivätyötä ja ymmärrän sen, että kaikille vuorotyö ei käy raskaaksi. Jotkut tekee vuosia pelkästään yötöitä  ja se sopii heille (mutta näkyy naamasta sori vaan :D).  Ehdottomasti suosittelen kuitenkin kokeilemaan välillä muutakin kuin sitä omaa työtä ja työpistettä, jos suinkin vaan on mahdollista. Useimmat työpaikat auttaa ja tukee työkiertoon lähtemistä.

Mä olen joutunut nyt tosissani punnitsemaan sitä, että teenkö työtä jota rakastan vai ajattelenko omaa jaksamista? Olen plussannut ja miinustanut mielessäni miettien vuorotyötä ja arkityötä tai edes työtä jossa ei tarvitse tehdä öitä. Tällä hetkellä vaakakuppi kallistuu vahvasti sinne oman jaksamisen puolelle. Se on mulle tärkeintä. Teen joka tapauksessa työtä josta nautin. En ehkä saa niin suuria kicksejä kuin mitä akuuttihoitotyöstä, mutta jaksan itse paremmin tällä tavoin ja kun jaksan itse paremmin, jaksan taas tehdä työni paremmin. Positiivinen oravanpyörä. :)

Mites dieetti?

Oon nyt mennyt viikon tolla viis kiloa veks dieetillä. Olo on tosi hyvä.  Nälkä kyllä muistuttelee ruoka-aikaan kovastikin välillä mahan pohjalla, mutta niin sen pitääkin. Tää on sen verta lyhyt dieetti, että jos haluaa nähdä jotain tuloksia, niin sitä nälkää pitää sietää. Tänään kävin yleisurheilutreeneissä ja ne kicksit mitä sieltä saan on jotain niin uskomatonta. Joka kerta on vaan fiilis, että ei vitsi, niiiiin mun paikka ja niiin mun harrastus.

Treenin jälkeen ruokaorgasmi :D

Dieetin pieniä ärsytyksiä; kun sulla on kiljuva nälkä ja yks porkkana on ruskee etkä voi syödä sitä!!

Mut sit tänään olin ihan nälissäni jo treenin jälkeen ja kotiin ku pääsin niin äkkiä ruoka tulille, ei ollu nääs valmiina! MOKA mut onneks en sortunut mihinkään ja sain kohtuullisessa ajassa ruoan eteeni. Nyt jo hymyilyttää :)

Mut hei, mitä mieltä te olette vuorotyöstä? Jaksatteko treenata ja miten saatte treenit ja ruokailut sopimaan vuorotyön kanssa yhteen?