Hoitajat ovat tyytymättömiä!

En usko, että ne kahvipöydät joissa itse istun ovat ainoita joissa puhutaan tästä meidän alan tilanteesta. Me hoitajat ollaan kuin heittopusseja. Meillä itsellämme ei ole mihinkään tilanteeseen mitään sananvaltaa. Ainut mitä voidaan tehdä on se, että jatketaan kiltisti työssämme tai sitten kävellään pois ja vaihdetaan alaa. Kuka sellaisen päätöksen aikuisiällä kuitenkaan tekee?

Ollaan kuin sätkynuket

Työmarkkinakentässä valmistaudutaan syksyn neuvottelukierrosta varten. Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer ovat ilmoittaneet tavoitteekseen palkankorotukset ostovoiman parantamiseksi sekä julkisen sektorin lomarahaleikkausten perumisen. Myös muut Kunta-alan pääsopijajärjestöt kertoivat palkankorotusvaatimuksistaan yhteisessä tiedotteessaan.

Tehyn ja Superin mukaan lomarahaleikkausten vaikutukset ovat olleet ennakoitua suuremmat ja niillä on ollut hyvin negatiivinen vaikutus myös kansantalouteen. Leikkaus on karsinut etenkin julkisen sektorin pieni- ja keskipalkkaisten työntekijöiden arkisia hankintoja. 

Hoitoalalla muut päättää miten ja minkälaisella palkalla me työskennellään. Meillä ei ole mahdollisuutta mennä neuvottelemaan palkankorotuksesta. Meillä on TES ja palkkaus määräytyy sen mukaisesti. Erikoistumiset ja koulutukset ei yleensä tuo meidän palkkoihin minkäänlaista palkanlisää. Me voidaan kouluttautua omaksi iloksi tai sitten olla kouluttautumatta, sama palkka se on enivei.

Meidän tekemää työtä haukutaan ja virheitä etsitään mediassa jatkuvasti ja silti meidän työoloja vain kiristetään hallituksen päätöksillä. Kiky-sopimus lisäsi työaikaamme puolituntia / viikko. Tämän pitäisi auttaa siihen, että Suomen talous saadaan paremmalle tolalle. Maalaisjärkeni ei riitä siihen, että miten tuo muutos tekee sen. Lomarahatkin päätettiin leikata eikä meillä asianosaisilla oikeastaan siihenkään ollut mitään sanottavaa. Sen kun otatte. Saadaanhan me ne rahat toki takaisin 2019, sitten meidän pitäisi varmasti olla tosi kiitollisia ja lomarahat tuntuu jälleen kovin ruhtinaallisille.

Erityisosaaminen

Kokeneet hoitajat tuntevat tekevänsä arvokasta ja vastuullista työtä. Heillä on paljon osaamista joka siirtyy uusille työntekijöille. Jopa monet erikoistuvat lääkärit saattavat turvautua kokeneen sairaanhoitajan oppeihin joissakin tilanteissa. Monilla hoitajilla on lisäksi paljon erikoisosaamista. Sellaista arvokasta osaamista, jota ei kaikilla ole. Siltikään heillä ei ole mitään mahdollisuutta neuvotella palkasta, vaan tekevät työnsä samalla liksalla kuin kollega jolla tätä erikoisosaamista ei löydy.

Paljon keskustelua nousee esiin etenkin juuri siinä kohtaa kun puhutaan meidän työnkuvasta ja siitä mitä se työnkuvamme sisältää. Sitä on hankala listata ranskalaisilla viivoilla ylös. Me tehdään temppuja ja lääkitään. Autetaan toimenpiteissä ja tehdään perushoitoa Me autetaan ihmistä niissä tilanteissa missä ihmiset ei yleensä halua, että muita on läsnä. Me jaetaan ja tilataan lääkkeet, jaetaan ruoat, pedataan sängyt, järjestetään jatkohoito, tilataan kyydit, soitellaan omaisille ja kotihoitoon, joskus me elvytetään, seurataan elintoimintoja, reagoidaan niihin. Lisäksi me ollaan läsnä. Me istutaan vieressä kuunnellaan ja tuetaan. Eletään sairaudessa mukana. Kannustetaan ja tsempataan. Me otetaan vastaan haistattelut ja heiluvat nyrkit. Me kuunnellaan uhoamiset ja valittamiset siinä samalla kun yritetään auttaa ja hoitaa potilasta. Eihän nuo tilanteet varmasti miltään kuulosta kun ne näin kirjoittaa, mutta siinä on ensinnäkin todella paljon työtä mutta siinä on myös sitä vastuuta.

Kun ollaan vastuussa ihmisen elämästä, onko tekemämme työ arvostettu palkan perusteella oikein? Monien ihmisten mielestä ei, mutta päättäjien mielestä kyllä. Tällä palkkapohdiskelulla en halua vähentää muiden alojen arvostusta. Puhun vain ja ainoastaan omasta ammatistani sairaanhoitajana. On vain niin surullista kuultavaa se mitä tuolla kahvipöydissä puhutaan. 40vuotta hoitajana ja päällimmäinen fiilis on se, ettei kukaan arvosta. Ei sen niin pitäisi mennä. Osalla ihmisistä on jopa vihaa sisällä. Niin, vihaa nämä muutokset ovat tuoneet ja vieneet sitä vähäistäkin kokemaamme arvostusta pois alaltamme.

Asiasta pitää pitää ääntä. Jos vain tyydymme kohteluumme, ei muutosta koskaan tapahdu! Ihminen kaipaa arvostusta ja sen pitäisi näkyä palkassamme. Tekemämme työ on hyvin vastuullista. Kehitämme itseämme jatkuvasti, sopeudumme muutoksiin. Lisäksi osaamistamme testataan säännöllisesti. Vaikka arvostan itse omaa työtäni, haluan, että työni arvostus näkyisi muutenkin.

Mikä oli sairaanhoitajan palkka verojen jälkeen?

Heinäkuun palkka sisälsi lomarahat ja joka kuukautisen peruspalkan ilman lisiä. Minulle jäi käteen kaiken kaikkiaan verojen jälkeen 2200€. Minulle oli ehtinyt kertyä viime vuoden työpaikan vaihdon jälkeen 17 lomapäivää. Tiesin, että ei kannattanut ainakaan hurjan toiveikkaana odotella tämän vuoden lomarahoja. Lisäksi kun mm. meiltä sairaanhoitajilta vietiin 30% lomarahoista. Niistä vähäisistä rahoista mitä me työllämme ansaitsemme vietiin.

Palkkaus herättää meissä hoitajissa paljon keskustelua. Se herättää keskustelua myös muissa kuin hoitajissa. Monet ajattelevat, että tämän hetkinen palkkamme on ihan riittävä. Tiedän, että monen mielestä 2200€ on paljon rahaa. Onhan se paljon, mutta kun tietää, että toisenlaisesta, ehkä jopa kevyemmästä työstä tienataan saman verran tai jopa enemmänkin kuin mitä sairaanhoitajat tienaa, niin meidän palkka tuntuu kohtuuttoman pienelle.

Tilastot, tilastot, tilastot…

Monet tilastot näyttävät, että keskipalkka sairaanhoitajilla olisi jopa yli 3000€. Tällainen palkka vaatii varmasti kaikki mahdolliset ikä- ja henkilökohtaisetlisät ja uskon, että tuohon palkkaan joutuu tekemään kolmivuorotyötä, eli töissä ollaan arkena ja pyhänä, aamuissa, illoissa ja yövuoroissa. Kuitenkaan varmaan puoletkaan sairaanhoitajista ei tee työtä kolmessa vuorossa. Eli tilastoissa pyörivät hoitajien ansaitsemat summat kolmen tonnin palkoista ei varmasti pidä paikkaansa (ehkä jopa suurimman) osan kohdalla. Näihin on kuitenkin hyvä vedota aina silloin kun palkkakeskustelut nousevat pinnalle.

Hoitajien palkkaa voi ja ei voi verrata lääkäreiden palkkaan. Lääkäreillä on hyvin erilainen eri mittainen koulutus. Kuitenkin, useasti lääkäreiden työ on riippuvaista meidän hoitajien työstä. Ei lääkärit ole jatkuvasti läsnä kun me hoitajat hoidamme potilaita. Me hoitajat teemme itsenäisiä päätöksiä useasti, koskien potilaan hoitoa. Potilaan papereissa voi olla lääkärinmääräys jossa sanotaan, että annetaan tarvittaessa. Se on hoitaja joka arvioi sen, että milloin tarvitaan. Ei jokaisessa tilanteessa oteta lääkäriin yhteyttä, että olisiko nyt se hetki. Ei, sen päätöksen tekee hyvin usein sairaanhoitaja. Me hoitajat lisäksi arvioimme, seuraamme, tarkkailemme, mittaamme, kirjaamme, teemme laboratoripyyntöjä ja konsultoimme. Meidän työmme avulla, lääkärit tekevät työtänsä ja päinvastoin.

Kahdella tonnilla saa vaikka mitä!

2200 euron peruspalkalla me hoitajat teemme työssämme isoja päätöksiä. Me arvioimme potilaan vointia ja lääkitsemme. Jos potilas on saattohoidossa ja on odotettavissa tuskainen ja epäinhimillinen kuolema, me arvioimme sen  milloin potilas on mahdollisesti hyvä sedatoida, eli toisin sanoen laitamme potilaan lääkkeitse uneen, jos lääkäri on tähän luvat aiemmin antanut. Aina kuolema ei ole kaunis ja rauhallinen tapahtuma mutta myös silloin me hoitajat olemme siellä potilaan vieressä.  Me hoitajat lääkitsemme ja hoidamme. Me olemme läsnä. Pidämme huolen, että ihmisellä on hyvä olla myös silloin kun ihminen itse ei pysty siihen enää vaikuttamaan. Me hoitajat tuemme omaisia vaikeina hetkinä. Pidämme itsemme koossa ja tuemme omaisia ja hoidamme potilasta. Ajatus ei saa herpaantua. Kaiken keskellä pitää pysyä tarkkana ja tietää, mitä on tekemässä. Hoitajat eivät ole robotteja vaan inhimillisiä ja tuntevia ihmisiä. Me teemme isoja päätöksiä koskien potilaan hoitoa.

Meidän on tiedettävä lääkkeistä, että osaamme ohjata potilasta. Meidän on tiedettävä lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Meidän on tiedettävä useista eri sairauksista, että osaamme seurata oireita ja vointia ja reagoida tarvittaessa voinnin muutoksiin. Meidän pitää pystyä antamaan potilaille vastauksia kun he jotain kysyvät. Aina tähän ei kuitenkaan hoitajan ammattitaito riitä, ja joudumme ohjaamaan kysymyksen lääkärille.

Meidän täytyy tietää mitä tuotteita käytetään kun hoidetaan palovammaa. Meidän täytyy tietää miten suoliavannetta hoidetaan ja meidän pitää myös osata ohjata tämä potilaalle itselleen. Meidän pitää tunnistaa erilaisia sydämen rytmejä ja meidän pitää tietää, miten mihinkin rytmiin täytyy reagoida. Meidän pitää tietää sydämentahdistimista ja itse toimenpiteestä. Meidän pitää osata ohjata potilasta ennen toimenpidettä ja toimenpiteen jälkeen.

Mutta kyllähän me sen teemme. 2200 euroa riittää tähän. Viiden vuoden työkokemuksen jälkeen on saatavilla kuitenkin jo kolmen prosentin palkankorotus. Kymmenen vuoden jälkeen saadaan kahdeksan prosenttia suurempi peruspalkka.

Kyllähän tätä työtä tälläkin palkalla tekee, mutta se ei motivoi eikä todellakaan palkitse. Missä näkyy tämän tärkeän työn arvostus? Ei palkassa ainakaan ja ei täällä kukaan kiitoksella elä.