Viikko dieettiä takana, voiko tämä olla näin helppoa?

Varmaan joku alkuhuuma menossa vielä, sillä en todellakaan olisi uskonut, että ensimmäinen viikko olisi mennyt näin helposti. Suurempia mielitekoja ei ole ollut, paitsi ihan ensimmäisinä päivinä oli kova nälkä mutta sekin nälkä oli sellainen tunne, ei varsinaisesti heikottanut tai mitään sellaista. Eväätkin kulki nätisti mukana joka päivä töissä. Töitten jälkeen jälleen pakastepurkit esiin jääkaapista ja välipalaa syömään. Helppoa kuin heinänteko.

Tai sitten ei. Pitää kuitenkin muistaa, että tässä on vielä reilu kahdeksan viikkoa jäljellä. Eli hiton pitkä aika. Toisaalta tuo aika tuntuu ihan lyhyelle mutta toisaalta, hitsin pitkälle. Tämä toinen viikko on ollut vaikea sen vuoksi, että menkat ovat tuloillaan ja sehän tietää ainakin allekirjoittaneella suden nälkää (eikös sudet ole nälkäisiä?) ja mielessä pyörii vaan valtavat mieliteot oikeastaan kaikkea syötävää kohtaan. Nyt se oikein korostuu, sillä nyt en voi päivän mittaan tyynnyttää mielihalujani satunnaisella napostelulla.

Onneksi minulla on kannustava mies kotona, joka tukee minua tässä projektissa. Mies seuraa sivusta etenkin tätä minun haistelu-oirettani. Kyllä, dieetillä minusta puskee esiin sellainen eri ruokien, etenkin herkkujen ja leivän ja pullan haistelija. Nyt tällä toisella viikolla huomaan hajuaistini selkeästi aktivoituneen ja kaikenlaiset ruoan hajut leijailee herkemmin nenään. Kisadieetillä silloin aikoinaan muistan kulkeneeni kaupassa pullahyllyä eteenpäin ja nostelleeni tyyliin joka toisen paketin nuuskuteltavaksi. :D Tuoreet munkit oli parhaimpia!

Mutta onhan se haistelu nyt parempi kuin repsahdus

Tiedän sen, että siellä on ihmisiä jotka ajattelee, että miksi olla noin ankara itselleen. Miksi pitää olla ehdoton? Olen ehdoton itselleni tällä dieetillä siksi koska ruokavalion siistiminen muilla keinoin ei ole onnistunut. Olen vähän sellainen joko tai- ihminen. Jos päätän, että saan syödä herkkuja silloin tällöin, niin sitten pidän huolen kyllä siitä, että syön niitä myös silloin tällöin ja vähän muulloinkin. Homma ei varsinaisesti lähde käsistä mitenkään vaan ennemminkin herkuttelusta tulee totuttu tapa.

Nyt on vähän erilaiset herkut millä mennään :D

Joten nyt sitten jätettiin kaikki ylimääräinen pois sinne kaupan hyllylle, jotta herkut ei houkuttelisi kotona. (Tää tosin meni pieleen heti kun varattiin virpojille kunnolla herkkuja ja sitten meillä kävi vaan kaksi lasta virpomassa ja nekin osittain pakotettuna, joten ne munat ja patukat on kotona edelleen.)

Vertaistuki paras tuki

Kyllä se silti vaan taitaa olla niin, että ihminen kuka kiehuu sinun kanssa samassa sopassa on se paras tuki ja turva ja ymmärtää fiilikset. Tai sellaisen henkilön kanssa niitä ajatuksia ja tuntemuksia on ainakin helpointa jakaa, kuten mulla nyt on. Ystäväni Vilma aloitti tosiaan samaan aikaan dieetin. Vilma käy samat taistelut, samojen demonien ja ”rajoitusten” kanssa. On mukava kuulla, että ei se muillekaan ole pala kakkua tämä projekti, mutta se helpottuu varmasti päivä ja viikko kerrallaan.

Normaali elämänrytmi, treeniä ja purkkiruokaa

Se mikä minut on iloisesti yllättänyt, on nuo salitreenit mitkä ovat nyt jälleen alkuvuoden ongelmien jälkeen pyörähtäneet varsin mukavasti liikkeelle. Käyn salilla nyt neljä kertaa viikossa. Treenaan jalat pari kertaa viikkoon ja muun kropan sitten kahtena muuna päivänä. Lihakset on kyllä nyt alkuun menneet todella jumiin, etenkin jalat mutta onhan se nyt ihana tunne kun voi taas tehdä ja treenata, eikä heti ole alkanut tuntumaan olo kipeälle kun vähän saa treenirytmistä kiinni. Sitä osaa selkeästi arvostaa tätä kykyä liikkua ja urheilla aina vasta sitten kun se hetkeksi sinulta viedään pois.

Nyt tosiaan nautiskelen vaan treeneistä ja niistä ruoista mitä saan tällä hetkellä syödä. Tänään on tältä viikkoa viimeinen työpäivä tehty ja seuraavan kerran menen töihin vasta maanantaina. Saa tässä välissä kunnolla hengähtää ja ladata akkuja! Jos viitsin, niin jonkin spesiaalin pääsiäisaterian voisin kehitellä viikonlopuksi, dieetin rajoissa toki. Onpa nimittäin puuroleipäsetkin tehneet paluun Nopen kokeilevaan keittiöön. Voisin huomenna vaikka tehdä päivitetyn postauksen noista maankuuluista leivistä, jotka on sallittuja jopa dieetillä!

Joten huomiseen muruset! <3

Kuinka moni muistaa kisadieetin puuroleipäset? :D

Minkälainen työpaikkalounas sinulla on saatavilla?

Itse suosin todella paljon, etenkin siis aamuvuoroissa työpaikkaruokalasta saatavaa lounasta. Nyt kun en ole tarkkana siitä mitä syön on minun helppo mennä lounasravintolaan syömään. Tosin, vaikka noudattaisin ruokavaliota, on meidän lounasravintolassa erittäin hyvä erillinen salaattipöytä, josta on helppo tehdä hyvät ja terveelliset valinnat lounaaksi, hinta määräytyy annoksen painon mukaan.

Olen nyt kuvaillut muutamina päivinä omia aterioita työpaikalla ja nyt ajattelin esitellä päivittäisiä valintojani ruokailujen suhteen.

Otan välillä salaatin ja välillä tavallisen lounaan, riippuen siitä mitä on tarjolla.

Jauhelihakasvispullia, lisukkeena salaattia ja hiukan pastaa. Juomana piimä ja vichy ja yksi leipä
Kolme kaalikäärylettä ja salaattia. Oon niin onnellinen aina kun salaattipöydässä on erilaisia papuja tarjolla!

Kanakastiketta, riisiä ja salaattia + maito, vichy ja pari näkkäriä

 

Salaatti jossa on katkarapuja, fetaa, sipulia, pähkinöitä ja jotain riisin kaltaista :)
Joskus kun on pitkävuoro töissä, syön lounaan ruokalassa ja otan salaattilounaan illaksi mukaan salaattipöydästä.

Kun kasaan lounasta lautaselle otan ”lihaa” eli sitä pääruokaa enemmän. Hiilareita en ota ollenkaan jos tarjolla on esimerkiksi pelkkiä perunoita. Otan mieluummin hiilarit kasviksista, joten yleensä kasaan ylläolevan kaltaisen annoksen lautaselle.  Ruoan lisäksi otan yleensä viipaleen tai kaksi leipää.

Oon tosi tyytyväinen meidän sairaalan lounasravintolaan. Ruoat ovat hyviä ja salaattipöydästä löytää oikeasti jotain proteiiniakin.

Onko sinulla mahdollisuus valmiiseen pöytään vai kannatko eväitä mukana?