KOUKUSSA JA PITÄISI PÄÄSTÄ IRTI

Riippuvuus voi syntyä melkein mihin vain. Se voi syntyä aineeseen tai jopa toiseen ihmiseen. Aika monella meistä on jokin riippuvuus, niin myös minulla. Riippuvuus mulla on syntynyt aikojen saatossa, en tarkkaan edes muista milloin se meni siihen, että pystyin puhumaan siitä riippuvuutena.

Nimittäin minulla on sokeririippuvuus. Mä kuulun niihin ihmisiin, että joko tai. Joko syön karkkia joka päivä vähän tai sit en syö ollenkaan ja annan itselleni joskus harvoin luvan herkutella. Nyt tilanteet on jälleen eskaloituneet siihen, että olen havahtunut syöväni karkkia melkein joka päivä. Tärkeää mun mielestä on, että minä itse havahdun tähän tilanteeseen. Silloin mulla itselläni on (toivottavasti tarpeeksi) motivaatiota muuttaa tätä tapaa.

Kaikkein eniten  minä olen heikkona tälle riippuvuudelle silloin kun minä olen väsynyt. Väsymys ylipäätään saa tekemään huonoja valintoja, mutta väsyneenä minä jotenkin yritän palkita tai tsempata itseäni jatkamaan. Annan toisin sanoen jonkinlaisen oikeutuksen sille karkin syönnille. Aika usein itse asiassa keksin jonkun puolustuksen, että miksi juuri tänään on sittenkin ihan ok syödä karkkia.  Yksi tällainen oikeutus on se, että kun olen aikuinen, niin minä itse päätän milloin syön karkkia. Miettikää 😀 Minä en syö karkkia mitenkään älyttömän suuria määriä enkä ahmi, mutta minun mittapuulla se, että sitä menee helposti vaikka joka päivä on jo liikaa, koska ei elimistö tarvitse sokeria päivittäin.

Usein kun yritän sokerittomuutta tai oikeastaan karkittomuutta, mun elimistö kyllä huomaa sen ja alkaa huutelemaan sokerin perään. Sitten kun kroppa huomaa ettei sitä ole saatavilla se yrittää tehdä mun olosta mahdollisimman hankalan. Pahin temppu minkä se osaa on päänsärky. Eli kyllä, kärsin sokerista myös vieroitusoireita. Onneksi nämä vieroitusoireet loppuvat 3-5 päivän sisällä kun on ensiksi hetken aikaa kärvistellyt ilman karkkeja. Pahintahan on kun kieltää itseltään jotain totaalisesti. Silloin jostain syystä alkaa tekemään kaikkea sellaistakin mieli, mitä et normaalisti söisi vaikka saisitkin.

 

Minä ihmettelinkin aikoinaan, että miten ihmeessä mä pystyn vetämään 20 viikon kisadieetin läpi ilman karkkia. Sitä mä stressasin eniten etukäteen silloin ennen sitä dieettiä. Hyvin se meni kuitenkin. Yhden Dumlen muistan syöneeni ohi ruokavalion silloin dieetillä. Sekin Dumle löytyi pölyisenä sängyn alta, mutta hyvin se maistui siihen hetkeen 😀

Joten nyt ryhtiliike karkin mättämisen kanssa. Mun täytyy sopia selkeät säännöt itseni kanssa ja mikä tärkeintä, mun on noudatettava näitä sääntöjä;

  • Sääntö 1. Ei karkkia eikä pullaa työpäivien aikana. – Tämä on yksi pahimmista montuista. Kaikkea hyvää on tarjolla vaikka joka päivä osastoilla ja helppohan se on kahvin kanssa jotain aina ottaa. Nyt loppuu tämä työpäivän aikana herkuttelu.
  • Sääntö 2. Jos jotain hyvää on pakko saada, varaan jääkaappiin Lohilon proteiinijäätelöitä. – Nämä jäätelöt on todella hyviä ja ne korjaa kyllä karkkihampaan kolotuksen loistavasti. Sain sitä paitsi eilen kuulla, että on tullut uusi maku (mansikka-valkosuklaa), niin luulen, että mulla ei ole mitään hätää jos annan itseni luvan kanssa herkutella näillä aina silloin tällöin. Ei siis tietenkään joka päivä.
  • Sääntö 3. Pyrin pitämään riittävästä unensaannista huolta. Kuten tosiaan kirjoitin, niin itselläni ainakin väsymys aktivoi herkkuhampaan huutelut. Vuorotyöläisenä ja omiin tapoihin pinttyneenä en osaa  useinkaan mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Monesti käykin niin, että yön unisaldo näyttää +-6h, joka on minulle kaksi-kolme tuntia liian vähän.

Nyt kuitenkin olen havahtunut tähän tilanteeseen ja voin alkaa tekemään asioita toisin.

Onko siellä muita sokerihiiriä paikalla? Olisiko sinulla jotain vinkkejä tähän aiheeseen?

Voisit hiukan skarpata liikunnan suhteen…

*Sisältää mainoslinkkejä

Mulla on ollut vähän hukassa treenirytmi tässä, no oikeestaan keväästä saakka. Mulla oli todella henkisesti raskas vuosi ja etenkin talvi ja se sitten näkyi treeneissä ja yleisessä jaksamisessa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa, oon saanut taas juonen päästä kiinni. Jotenkin koko homma oli täysin kadoksissa ja aikaa ei tuntunut riittävän. Sitten hommaan tuli muutos kun mieskin tarttui aiheeseen, että voisin hiukan skarpata liikunnan suhteen.

Ensiksi otin asian loukkauksena, mutta ymmärsin kyllä sen mitä hän sillä tarkoitti. Mä olin ennen aktiivinen ja treenasin tosi säännöllisesti. Nyt vaan masentelin kotona ja liikuin epäsäännöllisesti ja se varmasti näkyi kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Asiaan oli tultava muutos ja se kuka sen muutoksen voi tehdä on minä itse. Joten, ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja palata kiinni oikeaan rytmiin. Sellaiseen rytmiin joka tukee mun jaksamista.

 

Nämä huikean ihanan väriset ja tuntuiset Better Bodiesin uutuus trikoot täältä!

Nytkin, vaikka kotona on pieni koiranpentu ja yöunet ovat olleet todella huonoja, olen käynyt liikkumassa. Töitten jälkeen olen ollut ihan todella väsynyt ja olenkin torkkunut ja ottanut pikaisia powernappeja. Sitten olen pakottanut itseni liikkeelle. Salilla olen jo ihan energiaa täynnä ja olen tullut tosi hyväntuulisena ja energisenä salilta pois. Tiedän sen, että aina itseään ei kannata pakottaa väsyneenä liikkumaan. Joskus on parempi oikeasti jäädä kotiin ja levätä, mutta nyt pakotusmentaliteetti on toiminut.

Suorinjaloin maastavetoa, ai että tuntui!

Salitreenien lisäksi mä olen käynyt siellä yleisurheilussa. Me ollaan nyt saatu pakettiin jo neljä viikkoa kestänyt heittokoulu ja tällä viikolla meillä starttasi juoksukoulu. Juoksukoulu aloitettiin pikajuoksutekniikalla. Kyllä ne jotkin jutut yleisurheiluajoilta on tuolla lihasmuistissa, mutta huomaa kyllä myös sen ettei ole juossut pitkään aikaan. Juoksusta aiheutuva tärähdys alkoi treenien loppupuolella tuntumaan sääressä ikävästi. Kaiken lisäksi olin tehnyt jalkatreeniä pari päivää ennen yleisurheilua, joten voitte kuvitella sen jumin mun jaloissa ja sit niillä piti yrittää juosta 😀 Ehkä ensi viikolla sujuu paremmin.

Reversehackia, eli Hack-kyykky nurinpäin, yllättävän hyvillä painoilla – 90kg 🙂

Mutta tosiaan, ihanaa kun oon käynyt nyt taas säännöllisesti liikkumassa. Alkuun treenit oli ihan kauheita, kaikki liikkeet sai lähinnä vaan oksennusrefleksin aikaiseksi. Mitään treenieuforiaa ei todellakaan tullut. Yllättävän nopeasti se kuitenkin kääntyi siihen, että salilla on jälleen kivaa. Laitoinkin tuossa eräs kerta miehelle viestiä kesken treenin, että salilla on kivaa! Oli hyvä tunne lihaksissa, kropassa ja mielessä vetää treeniä. Nyt se on jo kääntynyt siihen, että haluaa sinne salille, eikä se lähteminen tunnu enää pakkopullalle.

Mut mitä mieltä te olette siitä, että puoliso kommentoi liikkumista / liikkumattomuutta? Olisko se sulle ok vai tulisiko riitaa?