SAAKO HALUTA VAIN URHEILULLISTA MIESTÄ?

Kaikilla ihmisillä on varmasti jonkinlainen lista unelmiensa kumppanista. Toiveet listalla voivat koskettaa luonteenpiirteitä, ulkonäköä tai sitten vaikka harrastuksia, mutta varmasti kaikilla jotain toiveita listalta löytyy. En uskokaan, että jotkut voi rehellisesti sanoa, että kuka vaan käy, kunhan mahdollinen kumppani on oikeaa sukupuolta.

Onko tärkeintä se millainen kemia toisen ihmisen kanssa on? Pitääkö harrastusten olla samanlaisia? Voiko lihava haluta timmin kumppanin vai pitääkö kahden ihmisen vartaloiden olla samanlaisia, timmejä tai ylipainoisia? Vaikuttaako pariutumiseen arvot tai toisten ihmisten mielipiteet mahdollisesta kumppanista? Onko se oikeaa rakkautta jos hakee vaimon Thaimaasta ja maksaa hänet rahalla mukaansa?

Muistellessa omia sinkkuaikoja (jotka tuntuu olevan jo valovuoden takaisia) muistan kyllä omat toiveeni joita minulla oli tulevan kumppanin suhteen. Ensinnäkin ulkonäön piti olla sellainen mihin minä ihastuisin. Halusin tuntea sen, että multa menee jalat alta. Olin sen tunteen saanut tuntea joskus aiemmin ja tiesin, että vähempään en tyydy. Ulkonäkö on valitettavasti se asia mihin ihmiset yleensä ensimmäisenä uudessa ihmisessä kiinnittävät huomionsa. Monet sanovat kyllä tähänkin, että ei ulkonäön pitäisi antaa vaikuttaa, mutta minkäs teet. En itse ainakaan lähtenyt summan mutikassa tutustumaan ihmisiin, jos ulkonäkö ei ensisijaisesti miellyttänyt. Toisen ulkonäkö sai mulle ne ensimmäiset perhoset aina vatsanpohjaan. Tämän jälkeen kun ihmiseen tutustui enemmän, ne perhoset joko lisääntyi tai sitten ne lensivät pois. Ulkonäkö kuitenkin kertoo paljon ihmisestä. Siitä voi ainakin yrittää päätellä paljon asioita, vai oletteko toista mieltä?

Ulkonäkö merkitsi paljon ainakin minulla kumppanin valinnassa ja jotenkin uskon, että en ole ainut joka näin ajattelee. Halusin ihastua ja ihastella komeaa miestäni. Halusin katsoa tulevaa kumppaniani ja ajatella, että vau miten komea mies! On nimittäin tärkeää haluta kumppaniaan, sen lisäksi, että juttu luistaa ja arvot ovat samanlaiset. Minun mielestä ei ainakaan riitä se, että ollaan ajatuksen tasolla samalla aaltopituudella. On tärkeää myös tuntea muunlaista kipinää. Mä en kelpuuttanut kumppanikseni epäurheilullisia miehiä, mutta en minä halunnut myöskään liian laihoja. Ei laihuus miehellä ole urheilullista sekään. Mä en halua istua miehen vieressä jonka reisi on mun reittä kapeampi.

Yli- ja alipainoiseen mieheen liittyy paljon muitakin piirteitä mitkä ei varmasti täsmää oman ajatusmaailman kanssa. Ylipainoiset eivät yleensä liiku niin paljon, koska sitä painoa on kertynyt. He eivät välttämättä ruokaile samalla tavoin. Toki, eihän ruokavalioiden tarvitsekaan  kumppaneilla olla ihan prikulleen samanlaiset, mutta jos toinen syö pääsääntöisesti ulkona ja mättää herkkuja joka päivä ja toinen edes hiukan katsoo mitä syö ja tekee itse omat eväänsä, niin kyllähän se vaikuttaa siihen parisuhteeseen, tai vaikuttaisi ainakin omaan todennäköisesti, ainakin pidemmän päälle.

Kuitenkaan pelkkä ulkonäkö ei ole se juttu, kun ihastut sun tulevaan kumppaniin. Siellä pään sisällä pitää olla jotain ja sekös deittailusta teki haastavaa. Tapasin joitain miehiä, jotka olivat ulkoisesti päteviä, mutta pyörittelin lähinnä silmiä heidän seurassaan kun kuuntelin heidän juttuja. Tuntui, että ei sellaisia miehiä ole olemassakaan kenellä ulkonäkö ja äly kohtaa. Vaikka monet mieltää minut tyhmäksi blondiksi, en koe olevani sellainen. Mä olen loppujen lopuksi ihan fiksu ja omaan runsain mitoin maalaisjärkeä, jota toivoin myös vastakkaiselta sukupuolelta löytyvän. En voisi kuvitella eläväni vuodesta toiseen ah niin komean miehen kanssa, mutta hän olisi tyhmä kuin saapas tai ajattelisi asioista aiiivan eri tavalla kuin itse.

Nykypäivän deittailukulttuuri kuitenkin keskittyy pyörimään hirveästi ulkonäön ympärillä, ihan kuten omalla kohdallanikin. Tinderissä jatkoon menee sellaiset jotka sua miellyttää ulkonäöllisesti. Siellä sä et saa käsitystä sen ihmisen ehkä mahtavasta luonteesta. Vasta sitten voitte alkaa viestittelemään ja tutustumaan paremmin, jos olette ensin molemmat hyväksyneet toisenne ulkonäöllisesti. Rajua. Jos sun kuva ei täytä tiettyjä kriteereitä niin se on ei jatkoon. Kuinka monen kuvat ylipäänsä aina onnistuu ja kertoo sen, miltä näytät livenä? Nykypäivän ulkonäkömuotti, johon useimpien meistä pitäisi mahtua voi mahdollisesti rajata sitä saatko sinä kumppanin vai et. Mitä sinä olet mieltä tästä?

Mitkä tekijät vaikuttavat siihen miten sinä valitset kumppanin?

PASKA KESKUSTELU

Enpä ole koskaan tarvinnut tällaiseen keskusteluun osallistua aiemmin. Nyt on tämäkin sitten koettu ja luulen, että ei jäänyt ensimmäiseksi eikä viimeiseksi kerraksi.  Nämä keskustelut on varmasti tulevaisuudessa joka keväisiä tästä lähtien. Kyse on nimittäin konkreettisesti paska-keskusteluista. Koiran omistajana sitä törmää mitä ihmeellisimpiin ilmiöihin. On positiivisia ja negatiivisia ilmiöitä. Ensimmäisenä positiivisena ilmiönä mistä itse tykkään hirmuisesti on koiranomistajien sosiaalisuus. Erilaisia koiraryhmiä on face pullollaan ja siellä saa sovittua treffit vaikka samalle tunnille jonkun kanssa, jos niin haluaa. Koirapuistoporuikoilla on taasen omat whatsapp-ryhmät, missä käydään keskusteluja kennelyskästä ja milloin kenenkin karvatassu olisi menossa puistoon, että olisiko kenties leikkikavereita tulossa paikalle.

Koiraa lenkittäessä tulee usein vastaan toisia koiran omistajia. Koirat kun nuuskuttelee keskenään, voi omistajat sopia keskenään vaikka treffit. ”Olisi kiva jos meidän koirat voisi joskus leikkiä keskenään”. Näin mulle kävi tuossa viikko sitten! Ihan tavallisella koiran ulkoilutuslenkillä vastaan tuli Kusti ja hänen omistajansa. Luka ja Kusti oli heti ihan bestiksiä. Kustilla ei kuulema ole montaa kaveria, joten saatiin sitten kutsu tulla heille leikkimään joku kerta. Kyllä! Tällaista tämä on koiraihmisenä :D Luka lähtee sitten playdeiteille tässä ihan lähipäivinä ja ihmis-äiti tulee siivellä :D

Mun mielestä ihan mahtavaa! En olisi voinut koskaan uskoa, että koira voi toimia jään rikkojana ihan oikeasti. Jurot suomalaiset alkaa juttelemaan ihan spontaanisti toisilleen kunhan hihnan päässä on molemmilla joku nelijalkainen! Huippua!

Tähän koiravanhemmuuteen kuuluu myös kaikenlaista nega-paskaakin. Näissä face-ryhmissä osataan lynkata ihmisiä ihan todenteolla. Jos satut kysymään yhden viattoman kysymyksen, vaikka esimerkkinä mistä löytää hyvä trimmeri, voit saada aiivan järkyttävät haukut niskaasi. Opitpahan sen, että et mene kysymään ensi kerran näistä ryhmistä mitään apua mihinkään kysymykseen. Toki, joskus ihmiset tulee face-ryhmiin valittamaan koiran terveysongelmia. Se ei ole ehkä oikea paikka hakea diagnoosia, vaan ensisijaisesti pitäisi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Koiran omistaja voidaan kuitenkin haukkua ihan mistä vain. Sä joko annat vääränlaista ruokaa koiralle, et pidä sen turkista huolta, pidät koiraa liikaa yksin tai et kouluta koiraasi tarpeeksi. Siis ihan mistä vain.

Tosiaan, kuten otsikko kertoikin, sitten on myös tämä paskakeskustelu. Ilmeisesti joka keväinen ilmiö siitä, miten keskusteluryhmissä saadaan sota aikaiseksi koiranpaskasta. Minä ymmärrän sen, että hyvähän se olisi siivota pois katujen varsilta oman koiran jätökset. Ikävältähän se näyttää kun ne kevään tullen liejuuntuu. Siellä sitten taaperot tallustaa joukossa ja myös se oma koira. On ihana tuoda koira sitten sisään niillä paskaisilla tassuilla. Tähän koirankakkaa kadun varrella- ilmiöön liittyy myös tosi, TOSI ikävä piirre. Jotkut ihmiset on niin sairaita, että kostavat ihmisten laiskuuden koiriin.

Koiraviha kasvaa näitten sulavien kakkakasojen myötä. Nämä koirattomat ihmiset alkavat kevään tullen levitellä omia kasoja tuonne teiden varsille ja joskus jopa koirapuistoihin. Kaikenlaisia koiranherkkupaloja, joita on myrkytetty ties millä levitellään puiden juurille, että koira menisi ja söisi sen. Nyt näin kuvan facebookissa, kun joku oli vienyt jonnekin puiston reunalle lihapalan, joka oli laitettu täyteen nuppineuloja! Siis miten sairaita ihmiset on?! Tämä oli tapahtunut tuolla Etelä-Suomessa. Jopa paikallinen poliisi oli ottanut kantaa tähän touhuun ja pyysi ilmoittamaan suoraan hätäkeskukseen jos joku näkee jonkun tai edes epäilee jonkun levittelevän koiralle vaarallista tai myrkyllistä ainetta tuonne ulos. Jo suklaa katsotaan tällaiseksi aineeksi. Poliisikin vetoaa siihen, että ei ole koiran vika jos omistaja on tyhmä, eikä kerää koirankakkaa mukaansa tien varrelta.

Voi kun ihmiset jaksaisi ärsyyntyä samalla tavalla niistä roskista joita tuolla kaduilla ja ojien pohjilla on. Ne vasta näyttääkin hirveälle. Kuka heittää tyhjän sipsipussin, kaljapäkin kartongit tai tyhjän tupakka-askin luontoon?

Keräätkö sinä kakat pois kadulta?