Sardinia osa 2

Eilen kirjoittelin ensimmäisen osan Sardinian lomastamme. Tuossa kerroin nopeasti mitä kaikkea viikon lomaamme kuului ja tässä postauksessa ajattelin esitellä enemmän noita kohteita joissa viikon aikana pääsimme käymään. Kerron vähän hinnoista, rannoista ja mm. hotellistamme.

Tosiaan, asuimme Algheron kaupungissa. Kaupunki oli kohtalaisen suuri, mutta mitään varsinaista keskustaa kaupungilla ei ollut, tai no se oli siellä vanhan kaupungin ytimessä se keskus. Tosiaan, Algherossa on todella idyllinen vanha kaupunki kuten useissa lomakohteissa euroopassa. Vanha kaupunki oli täynnä pieniä kujia ja putiikkeja mistä sai ostettua juustoista viineihin ja vaatteisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ajattelin, että Sardiniassa olisi paljon kulkukissoja, kuten yleensä välimeren maissa on, mutta taisin nähdä koko loman aikana kolme kulkukissaa, tai no yhdellä niistäkin oli panta kaulassa. Enemmän siellä oli koiria, jotka jolkutteli mennä ilman pantoja ja omistajia. Suurin osa näistä näkyi juurikin tuolla vanhassa kaupungissa. Vanha kaupunki oli kiva. Siellä oli paljon ravintoloita, joita ei kyllä edes testattu, mutta useampi gelato-koju tuli kyllä käytyä läpi.

Algheron kaupungin muut nähtävyydet olivatkin sitten varmaan rantakatu ja lukuisat eri rannat. Meidän hotellimme sijaitsi aivan rantakadun edessä Via Lidolla, ja rannalle oli ehkä 20 metriä matkaa. Hotellimme oli San Marco ja oikeastaan mitään muuta myönteistä sanottavaa ei tuosta hotellista ole kuin sen sijainti. Sängyt olivat todella huonot, tyynyt olivat niin huonot, että minä lahjoitin omani miehelleni ja nukuin itse ilman tyynyä ja kaiken kruunasi se kun eräänä iltana miehelläni nousi kuume. Pyydettiin hotellin respasta keitettyä vettä. Hotellin alakerrassa oli siis ravintola ja aamupalasalissa olisi ollut kahvikone josta olisi saanut kuumaa vettä. Me saimme vastaukseksi, että huomenna aamulla voidaan saada kuumaa vettä, ei enää ilta-aikaan, vaikka selitettiin respaan, että mieheni on kipeä. Kiitos tästä. Mies vetäisi Finrexinit sitten kylmän veden kanssa ykkösellä alas. Noh, se siitä. Se oli lomamme ainut miinus.

Muuten loma olikin pelkkää plussaa. Kiertelimme vuokra-autollamme siis todella monia paikkoja. Ajelimme vuorten välissä serpentiiniteitä alas. Eräs päivä menimme upeaksi kehuttua rantareittiä Algherosta Bosaan. Tätä reittiä voin toden totta suositella kaikille jotka Sardiniaan eksyy. Sitä nimittäin sanotaan erääksi Sardinian kauneimmaksi autoreitiksi, eikä suotta. Matkamme Algherosta Bosaan kesti ennakoitua kauemmin, sillä pysähdyimme vähän väliä kuvaamaan maisemia tuolla reitillä. Ne oli niin kauniit. Pakettimatkalaiset olisivat voineet ostaa TUI:lta erikseen matkan Algherosta Bosaan. Uskoisin, että linja-auton ikkunasta nuo maisemat ei avaudu ihan samalla tavalla, eikä siellä pysähdellä vähän väliä kuvaamaan maisemia. Me tosiaan pysähdeltiin. Pysähdyimme vähän ennen Bosan kaupunkia aivan ihanalle kiviselle ranta-alueelle. Se paikka oli niin ihana. Meri tyrskysi vasten rantakallioita ja se kiviaines rannassa oli jotain hyvin erikoista, ehkä laavaperäistä? Olisin voinut istua ja katsella tuota maisemaa ikuisuuden. Itse Bosan kaupunki ei ollut mitenkään erikoinen. Vietettiin siellä päivä rannalla ja iltapäivällä ajeltiin takaisin Algheroon.

Samaisena iltana käytiin sitten vielä Neptunuksen tippukiviluolalla. Tuonne luolalle olisi päässyt meriteitse mutta me ajettiin sinne meidän autolla. Matkaa tuli muutama kymmenen kilometria ja nekin maisemat oli aika kivat. Tie tuonne vuorenhuipulle kulki lähellä merenrantaa. Neptunuksen luola on upea tippukiviluola.  Ehkä itse luolaakin upeampi oli tuona päivänä kohtalaisen tuulinen keli ja siitä aiheutuneet huikeat laineet merellä, jotka hakkasivat pystysuoria kallion seinämiä. Luolalle päästäkseen oli laskeuduttava merenpinnan tasolle. Laskeuduimme vajaa 700 porrasta ja voin sanoa, että mitään niin upeaa ja vaikuttavaa en ole eläissäni nähnyt. Se meri! Se tyrkysi niin useissa sinisen väreissä. Ne aaltojen iskut vasten kalliota saivat aikaan älyttömän kovan ääneen. Aluksi emme tienneet edes, että mistä se ääni tulee, kunnes näimme meren ja ne aallot. Näky oli niin upea, että mulle tuli hiukan jopa pahoinvointia. Minulle usein käy niin kun joku juttu on vaan jotain niin huikeaa, niin tulee huono-olo. Jotenkin aivot ei vaan osaa käsittää näkemäänsä ja saa yliannostuksen mahtavuutta joka purkautuu sitten etovalla ololla :D Erikoista, tiedän!

Laskeuduimme portaat tosiaan alas saakka ja kävimme tutustumassa Neptunuksen luolaan. Portaille pääsee ilmaiseksi mutta luolaan päästäkseen joutuu maksamaan 13€ sisäänpääsyn, sillä rahalla saa noin puolen tunnin englannin kielisen esitelmän luolasta. Luola sijaitsee siis Algheron lähellä Capo Caccian niemellä ja se on löydetty 1700-luvulla. Nimensä luola on saanut roomalaisten meren jumala Neptunuksen mukaan.

Capo Caccian eli Neptunuksen luolan maisemat toiselta puolen (eli minä! :D)

Uskomatonta, mitä kaikkea tää maapallo pitää sisällään. Niin upeita juttuja, enkä mä ole vielä nähnyt juuri mitään! Käytiin tuolla portailla vielä viimeisenä iltana mutta tuolloin tuuli oli tyyni ja laineet eivät hakanneet kallioita. Näky ei ollut niin vaikuttava, mutta upea silti.

Sardinian biitsit

Loman aikana ehdittiin nähdä useampia rantoja. Upeimmat niistä meidän loman aikana löytyi Stintinosta ja tuolta pieneltä saarelta La Maddalenasta. Sardinian eteläosissa on vieläkin upeampia rantoja kertomusten ja kuvien perusteella, mutta sinne saakka ei tosiaan tämän meidän viikon mittaisen loman aikana lähdetty. Seuraavalla kerralla sitten.

Tosiaan, Algherossa oli pitkät uimarannat ja lähin ranta oli suoraan hotellimme edessä. Rannat olivat hiekkarantoja ja todella matalia pitkälle saakka. Merivesi oli kuumaa ihoa vasten kylmää mutta kun sinne vaan pulahti, niin nopeasti siihen tottui ja lämmintähän se oikeasti oli.

Maria Pian ranta oli paras ranta Algherossa. Se oli useiden satojen metrien mittainen ja rannalla oli hyvin tilaa vaikka siellä paljon ihmisiä olikin. Rannoilta pystyi vuokraamaan aurinkotuolin tai sitten olemaan omilla pyyhkeillä. Aurinkotuolien vuokrahinnat liikkuivat 5-10€/henkilö. Tuolla Stintinon rannalla me olimme kalliolla pyyhkeiden kanssa. Ranta oli ammuttu niin täyteen ihmisiä ja me oltiin siellä vasta puolenpäivän aikaan, ettei ollut toivoakaan enää saada paikkaa aurinkotuoleilta. Kallioilla oli silti ihan hyvä olla ja nahan sai poltettua.

Maria Pia

Stintinon rannat olivat kauneimmat. Siellä merivesi oli äärettömän kirkasta ja maisemat jälleen kerran upeat. La Maddalenan saarelta löysimme erään pienen poukaman ja tuolla merivesi oli samanlaista. Turkoosin sinistä ja kirkasta. Paikka oli  selkeästi paikallisten suosima ja me turistit käytiin nopeasti vain pulahtamassa tuolla rannalla. Tuollaisissa vesissä olisi aika täydellistä snorklata, paitsi itse en ainakaan uskaltaisi jos siellä näkyisi kaloja :D Olen pelkuri :D Bosassa rannat oli aika perus-settiä. Hiekkabiitsi, merivesi aika tavallista, ei mitenkään kirkasta ja ranta oli ainakin tuona päivänä aika tuulinen.

Stintino

Matkalla La Maddalenaan

La Maddalena saaren rantoja

La Maddalenaan pääsi siis varsin kätevästi autolautalla. Lautta lähti Palaun satamakaupungista. Autolle hintaa kertyi sen koon mukaan ja meidän Clion matkalippu taisi maksaa kympin pintaan meno-paluu. Kahdelta aikuiselta ja autolta meno-paluu liput maksoi 40€. Lauttoja liikennöi puolen tunnin välein, eli saarelta pääsi pois just silloin kun itse halusi.

Matkalla La Maddalenaan, matka kesti noin 20minuuttia.

La Maddalena

Castelsardon kaupunki

Eksyimme eräänä pilvisenä päivänä Castelsardon rannikkokaupunkiin. Kaupunki on pieni, 6000 ihmisen asuttama paikka. Tuolla asiakaspalvelu ravintoloissa oli kohdallaan ainakin meidän kokemuksen mukaan. Huikea paikka linnoineen.

Joka paikassa on omat plussat ja miinukset. Tässä meidän  lista Sardiniasta:

+ Ilmasto

+ Maisemat

+ Autonvuokraus

+ Rannat

+ Pienet kylät

+ Hyvät autotiet

– Asiakaspalvelu

– Meidän hotelli

– Siesta, joka oli aina kun oli nälkä! :D

– Liikennekulttuuri

Italia koukutti ainakin meidät ja tähän maahan tullaan vielä palaamaan <3

Kuvatulvaa ja eräs kertomus Sardiniasta!

Mistäs minä aloittaisin? Siitäkö, että mennyt viikko oli aivan upean mahtava? Kertoisinko kaikki ne kokemukset ja elämykset jotka salpasivat hengityksen? Vai kertoisinko siitä miten eilen pidin sylissäni kahta neliviikkoista cockerspanielin pentua ja miten tuo hetki sai ikävän tunteet pintaan edesmennyttä Laku poikaamme kohtaan?

Päätän aloittaa matkakertomuksella, joka todennäköisesti venyy hyvin pitkäksi sillä kertomista tosiaan riittää. Yritän aloittaa kertomuksen aikajärjestyksessä. Päivät Sardiniassa menevät varmasti sekaisin mutta saatte nauttia kuvatulvasta. Ottakaa hyvä asento ja kahvikuppi lähelle ja fiilistelkää. <3 Siellä oli nimittäin ihanaa <3

Matkakohteena Italia

Matkantekomme alkoi jo hyvissä ajoin viime tiistaina. Lentomme lähti aamulla ennen kahdeksaa joten oli mietittävä tarkkaan missä ja miten yöpyisimme. Olemme molemmat mieheni kanssa aikamoisia lentojännittäjiä ja hyvät yöunet ovat hankala saada lentoa edeltävänä yönä. Nyt kuitenkin pääsimme yöpymään hotellin puhtaissa, valkoisissa lakanoissa. Hotelliksemme valikoitui hotelli Korpilampi Espoossa, josta ei ole kuin 20 minuutin ajomatka lentokentän lentoparkkiin. Aikaisesta herätyksestä huolimatta hotelli tarjoaa varhaisen aamiaisen, jonka nautimme hotellissa ennen lähtöämme. Pakko sanoa, että jänskätti sen verran, ettei aamupala juurikaan maistunut, mutta kiitos hyvästä yöstä Korpilampi.

Tosiaan, molemmat meistä oli ensikertalaisia Italiassa. Olen aina haaveillut siitä, että joskus vielä matkustaisin Italiaan ja etenkin sinne rannikolle, missä on niitä mahtavia eri värisiä taloja rakennettuna kallion jyrkänteille. Nyt pääsimme tutustumaan Italiaan Sardinian kautta ja uskoisin, että pääsimme hyvin Italian makuun. Mantereella on varmasti jotain erilaista mutta kieli, maisemat ja ruoka on varmasti aika samanlaista joka puolella Italiaa. Varasimme pakettimatkan Sardiniaan hyvissä ajoin alkukesästä. Suomesta ei taida vielä muuta kautta saada suoria lentoja tuonne kyseiselle saarelle ja suoria lomalentoja sinne on tehty vasta muutama vuosi. Lento kesti 3h 30min ja aikaero Suomeen on -1h. Matkakohteemme oli Algheron kaupunki Pohjois-Sardiniassa ja lentokentälle oli matkaa noin 6km. Sardinia on siis Italialle kuuluva saari, jolla on oma lippu ja pääkaupunki. Sardiniassa asuu n. 1,7 miljoonaa ihmistä.

Ihan ensimmäiseksi voisin puhua ruoasta, se kun nyt sattuu olemaan lähellä ainakin omaa sydäntäni. Nimittäin se paljon kehuttu ja puhuttu ruoka oli täysin pettymys. Odotettiin pitsoilta ja pastoilta todella paljon ja ei oikeastaan missään saatu mitenkään kummoista ruokaa syötäväksi. Minä eikä mieheni olla mitään erityisempiä merenelävien syöjiä, joten mustekalat, simpukat, tuore kala ja katkaravut jäivät kokeilematta. Luulen, että ne olisivat olleet omaa luokkaansa maultaan ja tuoreudeltaan, mutta kun ei maistu niin ei. Me kokeiltiin useampia pastoja, pitsoja ja pihviä ja minä söin salaatteja. Ainut mikä oli jollakin tapaa suun myötäistä oli Lasagne ja täytetyt raviolit. Muuten ei mitään erityisempää mainittavaa. Hintataso ravintoloissa oli hiukan suomen ravintoloita edullisempaa.

Pitsat saatiin useammassa paikassa aina puolenmetrin pitsana. Toinen puolisko oli täytteiltään mieheni valitsema ja toinen minun. Olihan ne pitsat ihan ok, mutta voin sanoa syöneeni Suomessakin parempaa pitsaa tai ainakin yhtä hyvää. Pihviannos mikä tilattiin eräänä iltana oli ihan jotenkin keskeneräinen. Siinä oli paistettu naudan piffi ja ranskalaiset sekä vihreä salaatti. Pihvissä ei ollut suolaa eikä muitakaan mausteita. Syötiin koska oli nälkä mutta mikään makuelämys se ei ollut. Jäätelö, eli paikallinen Gelato oli hyvää ja sitä tuli syötyä useampaa makua, Oreo oli ehkä lempparein maku, eikä yhden maun tuutille tullut hintaa kuin 2€ :)

Ravintoloissa on tuollapäin Eurooppaa tippauskulttuuri, eli 5-10% laskun loppusummasta pitäisi jättää tippiä, vähintään. Monesti kuitenkin laskussa oli huomioitu jo palvelumaksu tai kattausmaksu erikseen. Monet paikat huolehtivat tipeistä automaattisesti, eikä asiakkaan tarvitse jättää tippiä enää sen päälle, jollei nyt välttämättä halua. Tällaisissa paikoissa missä tippi oli valmiiksi jo huomioitu laskussa, saimme kaikista huonointa palvelua. Tarjoilijoiden asiakaspalvelu oli joissain paikoissa todella, todella huonoa. Mitä isomman kaupungin ravintolassa kävit, sitä surkeampaa palvelua sait. Kun taas pienemmän kylän ravintolassa asiakas todella huomioitiin ja aterian päälle saatettiin tuoda jopa pienet napsut nautiskeltavaksi. Tällaista palvelua saatiin mm. Castelsardossa. Palvelun taso kyllä todella harmitti. Itse olen sellainen matkaaja, että pyrin opettelemaan paikallisella kielellä tervehdyksen ja kiitoksen vähintään, kuten tälläkin kertaa. Haluan olla kohtelias ja ystävällinen. Aina sitä ei vaan saanut takaisin.

Ehdoton matkavinkki

Se mikä on hehkutettava maasta taivaisiin oli auton vuokraaminen. Se oli koko loman paras päätös. Me otettiin paria ensimmäistä lomapäivää lukuunottamatta auto vuokralle. Netin kautta auton vuokraaminen oli to-del-la edullista ja helppoa. Saimme Renault Clion vajaaksi viikoksi käyttöön 160€ hintaan. Tämä hinta sisälsi täydet vakuutukset ja rajoittamattomat kilometrit. Ajettiinkin sitten tuona aikana 1000km!! Uskomatonta. Itsekin yllätyttiin tuosta lukemasta. Voisi helposti kuvitella, että me istuttiin vaan autossa koko loma, mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Nähtiin ihan valtavasti erilaisia asioita ja kerettiin nauttia auringosta, kirkkaasta merivedestä ja paikallisesta menosta.

Lomamme aikana ehdittiin kiertämään melkein koko pohjois-italia, pääpiirteittäin. Eräänä päivänä käytiin jopa auton kanssa eräällä saarella, La Maddalenassa. Ostettiin liput lautalle ja ajettiin auto kyytiin. Asiointi sujui englanniksi joka paikassa todella hyvin. Seuraavaa Sardinian matkaa ollaan jo kovaa vauhtia suunniteltu ja silloin otetaan suunta etelään ja länsirannikolle. Paljon puhutut pinkit uimarannat ja flamingot jäi nyt tällä kertaa näkemättä. Kaikkea ei vaan voi viikkoon mahduttaa, jos oikeasti meinasi tehdä muutakin kuin istua vain autossa.

Asuttiin siis Algherossa ja kierrettiin seuraavat paikat: Bosa, Sassari, Sorso, Olbia (nopeasti läpi), Palau, La Maddalena, Castelsardo ja Stintino.

Autolla liikkuminen Italiassa oli helppoa, tiet oli selkeästi merkattu ja puhelimen mapsi toimi joka puolella. Otin itse ennen lomaa premium-puhelinliittymän käyttöön, jotta voin huoletta käyttää nettiä reissun päälläkin ja se oli kyllä todella järkevä päätös. Eräänä iltana, taisi olla itseasiassa se päivä kun käytiin siellä saarella, niin palasimme Algheroon kiertoreittiä. Haluttiin matkalla nopeasti nähdä myös Olbian satamakaupunki. Olbiasta lähdettyämme, jossain puolessa välissä matkaa Algheroon, liikenne pysähtyi täysin. Olimme jumissa jossain keskellä ei mitään, suunnilleen Oschirin kohdilla, ja seisoimme todella pitkässä autojonossa. Se oli valehtelematta kilometrien mittainen jono. Liikenne ei kulkenut kumpaankaan suuntaan. Liikennekulttuurista päätellen, eli järkyttävästä ylinopeudesta mitä paikalliset kaahasi ajateltiin, että tiellä on ajettu kolari. Aikamme jonotettuamme teimme u-käännöksen muutaman muun mukana ja ajattelimme, että löydämme kiertotien kotiin.

Ja kiertotie toden teolla löytyikin. Se tie, jolla ruuhka seisoi oli vielä rakenteilla. Tietä uudistettiin ja rakennettiin ja entinen tie oli suljettu. Noh, jotenkin sitten päädyttiin kiertolenkille tälle vanhalle suljetulle tielle. Ohitimme yön pimeydessä betoniporsaat ja pelottavan näköisen sillan ja kohta näimmekin mikä liikenteen oli pysäyttänyt. Siellä oli kolme autoa ajanut kolarin. Paikalla oli ambulansseja ja poliiseja. Tuo näky oli ihan hirveä. Ajateltiin, että olikohan kolarissa osallisena joku niistä autoista, joka oli ohittanut meidätkin vielä vähän aikaa sitten. Kolareja sattuu Italiassa ja Sardiniassakin varmasti päivittäin. Niissä kuolee valtavasti ihmisiä ja silti, mitään ei näytä tapahtuvan liikennekäyttäytymiselle. Kuitenkin, tästäkin huolimatta voin suositella auton vuokraamista. Ei vaan pidä itse lähteä mukaan tuohon älyttömään kaahaamiseen. Kiertotiekin osoittautui lopulta toimivaksi ja löysimme perille Algheroon.

Jotta tästä postauksesta ei oikeasti tulisi liian puuduttavan pitkä, palaan huomenna matkakertomuksen toisella osalla, jossa kerron kannattaako valitsemaamme hotelliin mennä, teen teille rantakoosteen ja vinkkejä pakko nähdä Sardiniassa- kohteista. PLUS TIETTY miljoona kuvaa jälleen :D Jos heräsi mieleen jotain kysyttävää, niin antaa paukkua! :) Vastailen parhaani mukaan.