Voiko puoliso olla myös paras kaveri?

Muistatte varmaan kun jaoin ajatuksiani muutosta viime keväänä tänne blogiin. Hermoilin esimerkiksi sitä, että miten tulen sopeutumaan yhdessä asumiseen kahden vuoden yksinolon jälkeen.

Muutto tapahtui ja tuskailut alkoi. Kipuilin muuton jälkeen siitä kun en saanut omasta mielestäni tarpeeksi aikaa olla yksin. Valittelin sitä täällä blogissa ja valitin siitä miehelleni. Olisin halunnut olla yksin kotona edes muutamia tunteja, muutamana päivänä viikossa. Minä en kuitenkaan saanut tuota omaa aikaa ja jouduin pääsääntöisesti olemaan toisen seurassa koko ajan.

Mitä parisuhde tekee minulle?

Kuitenkin tässä heinäkuun jälkeen havahduin eräs päivä siihen, että olen muuttunut. En tarvitse enää omaa-aikaa, ainakaan siinä määrin kuin ennen. Minulle riittää ihan hyvin se jos joskus ennen iltavuoroja olen yksin kotona. En minä tarvitse enempää aikaa itselleni. Minä haluan viettää aikani tuon toisen kanssa. Se on hyvin outo tilanne minulle. Ennen oma-aika oli parasta.

Nykyään parasta on tuo toinen ihminen. Olen sopeutunut. Ja rakastunut. Sitä kai se on. En halua olla enää yksin, koska minulla on myös mahdollisuus viettää aikaani tuon huipputyypin kanssa.

Kaikista uskomattominta on se, että voin sanoa tuota kumppaniani kaveriksi. Vai voinko? Voiko kumppani olla mun paras kaveri? Me tehdään yhdessä ihan hirveästi asioista ja nautitaan siitä, kun yhdessä tekeminen on kivaa. Me käydään pelaamassa sulkapalloa, me kahvitellaan, me shoppaillaan, me nautitaan ruoasta, hassutellaan ja vitsaillaan. Me siivotaan ja me nukutaan yhdessä. Yhdessä me myös toteutetaan meidän unelmia, kuten nyt tätä koti-projektia.

Jos tämän tekstin lukemisen jättäisi nyt vaan tähän, meidän suhteesta saisi varmasti todella epärealistisen kuvan. Nimittäin kyllä meillä osataan riidelläkin. Me osataan kahnata välillä niin tyhmistä ja turhista asioista, että loppujen lopuksi kumpikaan ei edes tiedä, että mistä riita alkoi. Joskus huudetaan toisillemme kunnolla, mutta sitä me pyritään välttämään, sillä huutaminen tuo kotiin huonot feng shuit.

Kun me ollaan riidelty tarpeeksi niin sitten me sovitaan. Me keskustellaan asiasta niin pitkään, että päästään sopuun. Kumpikaan meistä ei ole siis mököttäjä-tyyppiä ja vaikka olisikin, niin aina toinen tulee tekemään keskusteluun aloitteen. Me ei lakaista mitään maton alle vaan me jutellaan se ärsyttävä asia läpi ja annetaan anteeksi toisillemme.

On outoa ajatella sitä vaihtoehtoa, että oma mies olisi myös samalla paras kaveri. Koskaan ennen ei ole tällainen edes käynyt mielessä. Nuo edellä mainitsemani asiat olen yleensä tehnyt naispuolisten ystävieni kanssa. Nyt kuitenkin  teen niitä mieheni kanssa.

Mitä mieltä te olette, voiko oma puoliso olla paras kaveri?

Insinööri ja Sairaanhoitaja

Olen saanut usein saanut kyselyjä, että millä alalla mieheni on. Vastauksen kuultuaan monet tuumaavat, että olisihan se pitänyt arvata; sairaanhoitajalla on insinöörimies. Jostain syystä siis nämä tyypit valitsevat toisensa, ihan kuten missit löytävät tiensä jääkiekkoilijoiden luokse. Itse en ollut koskaan aiemmin kuullut mitään vastaavaa, että sairaanhoitajilla olisi usein kumppanina insinööri, mutta ilmeisesti näin on.

Millaista on olla suhteessa insinöörin kanssa?

Noh, asioita suunnitellaan ja paljon. Mitään missä ei ole järkeä tai jotain pointtia ei minun kannata sanoa ääneen (:D), vaikka sanon silti. Kun minä kasaan esimerkiksi kauppalistan, laitan tuotteet siihen siinä järjestyksessä kuin ne päähäni pulpahtavat. Kun taas insinöörimieheni kokoaa muistilistaa kauppaan, rakentuu se siinä järjestyksessä kuin tuotteet tulevat vastaan kaupassa. Loogista, sanoisi insinööri. Tylsää sanoisi sairaanhoitaja, ja lisäisi, että mitä väliä?! :D

Järjestelmällisyys toki kunniaan mutta rajansa kaikella, vaan minkäs teet. Onhan siinä toki hyviäkin puolia, että seurustelee insinöörin kanssa. Kaikenmaailman elektroniikkavälineitä on koti täynnä ja kaikki tietenkin sellaisia elämää helpottavia (kas, miten en ole itse koskaan tajunnut näitä?). Lamppuja säädellään puhelimen kautta, lamppujen väriä säädetään puhelimen kautta ja lamput vaihtaa väriä musiikin tahtiin. On bluetooth-laatikko ja sitä sun tätä. Sängyn alla on oma kokoelma kaikenlaisia johtoja ja bokseja ja televisiotason takana oma pieni valikoima myös ja ebaysta saa lisää.

Me tarvitaan kuulema uusi katkaisin valoille seinään ja mies keksi, että hän voisi alkaa rakentelemaan kaikenlaista vapaa-ajallaan, että hänestä tulee DIY-mies. Nyt on sitten ledikaapelia, kaukosäädintä, jännitelaatikkoa ja ties mitä tilattu, että mies pääsee vähän harrastamaan. Niin ja kolvi. Miehellä on jo yksi, mutta pitää saada toinen koska entisessä ei ole telinettä ja kyllähän nyt kolville pitää olla oma teline, että sen voi laittaa pöydälle. Minulle on ihan sama mitä puuhaa, kunhan ei tule sotkua (ja se kolvi ei todellakaan tule esille, vaikka sillä ois oma hieno teline) :D

Mutta, ollapa sairaanhoitajan kanssa. Kyllä mun insinöörillä on helppoa. Tai olisi helppoa jos ei miettisi, ja suunnittelisi niin paljon. Menis vaan virran mukana, eli minun mukana. Ei kaikkeen tarvitse olla syytä, miksi näin tehdään.

Se mikä yhdistää insinööriä ja sairaanhoitajaa ainakin tässä meidän suhteessa on maalaisjärki. Minun mielestä me ollaan järkeviä ihmisiä, ei tyhmiä. Mikään ei ärsytä enempää kuin tyhmät ihmiset.

Syy miksi me ollaan yhdessä, löytyy varmaan tuolta naiseuden ja sairaanhoitajan tuomasta roolista. Hoivavietti. Insinööreilläkin pitää olla joku kuka hoivaa ja silittää päätä. ;) :D

Haluaisin kuulla millaisia parisuhde-komboja siellä ruudun sillä puolen on? Onko muita sairaanhoitaja-insinööri pariskuntia vai jotain ihan muuta? Millaisia piirteitä sinun kumppanissasi on? Tuoko kumppanisi ammatti hänen persoonaan jotain ominaispiirteitä? :)