Ensimmäinen viikko koiranpennun kanssa

Hei taas täältä koiranpentu-kuplasta!

Ensimmäinen, rankka viikko takana. Meidän Luka on aikamoinen kakkapylly ja vinku-Iita. Toisin sanoen maha toimii ja omat ihmiset on vähän liiankin ihania. Jopa niin ihania, ettei meidän 9 viikkoinen snaapeli pysty olemaan ilman omia ihmisiä ollenkaan. Yritettiin totuttaa Luka nukkumaan yönsä kodinhoitohuoneessa, ihan saman kaavan mukaan kuin Lakukin. No, homma ei mennyt ihan niin helposti kuin edellisen kanssa. Lukaa vaivaa läheisriippuvaisuus ja yksin ei ole kiva olla. Yritettiin illalla aina kuunnella itkemistä joku tovi, mutta se meni niin yli, et kerran tuli jopa oksennus ja massu menee aina sekaisin. No, ensimmäiset yöt me nukuttiin sitten miehen kanssa vuoron perään patjalla kodinhoitohuoneen koiraportin edessä, että Luka ymmärtää meidän olevan lähellä vaikka portti onkin välissä. Se rauhoitti kyllä, mutta sitten pissahätä huudatti seuraavaksi.

Koiranpennun tuoksuinen arki

Ollaankin siis heräilty tämä viikko öisin kahden tunnin välein, koska Luka ei oikein tykkää tehdä paperille vaan tekisi mieluummin ulos (tai lattialle tai matolle). Onneksi pissa tulee heti kun pojan laskee maahan ulkona, et siihen ei mene yöllä aikaa, että pissaa pitäisi herutella. Onneksi Luka on alkanut oppimaan senkin, että pissan voi tehdä myös siihen paperille, ei joka vinkaisusta sitä siis olla ulos kiikuttamassa todellakaan. Pojan rytmi on se, että viiden jälkeen pitäisi jo nousta ylös leikkimään ja syömään, silloin ollaan nukuttu tarpeeksi sen mielestä. Nukkumaan se menee 22-23 aikaan.  Aamuherääminen on ihan ok, silloin kun me ihmiset mennään aamuvuoroon mutta näin vapaapäivänä se on vähän tympeetä. No kuten tänäänkin, me noustiin Lukan kanssa puoli kuuden aikaan syömään, sit käytiin kakalla ja tultiin takaisin sisälle. Onneksi tuo rauhoittuu sitten joskus vielä nukkumaan hetkeksi, mutta vain hetkeksi :D

Tuohon nukkumisratkaisuun vielä palatakseni. Jouduttiin sitten sen yöllisen itkuhuutamisen ja patjalla nukkumisen vuoksi tekemään sellainen ratkaisu, että ostettiin pentuaitaus makuuhuoneeseen, johon laitettiin pissa-alustat ja peti. Itku on vähentynyt mutta muuten yöllinen, säännöllinen parin tunnin välein tapahtuva heräily on ja pysyy. Tosin, se kuuluu asiaan, että siitä nyt ei ihan vielä olla pääsemässäkään eroon. Ollaan kuitenkin saatu molemmat, sekä minä että mieheni nukkua sängyssä! Luksusta.

Miten olla yksin?

Joku teistä lukijoista kyseli sitä, että miten ollaan ratkaistu tuo pennun yksinoleminen työpäivien ajaksi näin alkuvaiheessa. Noh, miehellä on sen verran liukuvat työajat ja ajoittain hän voi tehdä työnsä jopa kotoa käsin, että voi olla pennun kanssa alkuun kotona. Tehtiin siis samalla tavalla kuin Lakun kanssa, että mies oli pari ekaa päivää kotona. Luka yritti viettää kodinhoitohuoneessa tuolloin aikaa, että tottuisi mutta eihän se ihan täysin tottunut. Keskiviikkona mulla oli vapaapäivä ja minä sitten touhusin ja olin koiran kanssa silloin kotona.

Mä olin torstain ja perjantain Helsingissä koulutuksessa ja mies joutui selviytymään pentuarjesta yksin tuon aikaa. Hänen kokemuksella en voi ymmärtää miten kukaan selviää koiranpennun kanssa yksin tätä pahinta alkuvaihetta. Tää osaa olla todella raskasta. Torstaina mies oli töissä ihan työpaikallaan 3,5 tuntia. Tänä aikana Luka oli panikoinut kodinhoitohuoneessa taas itsensä varmaan ihan paniikkikohtauksen partaalle. Maha oli toiminut, ja tietty se oli ripulia. Poika oli tassutellut siinä ja sitten varmaan hädissään yrittänyt kiipeillä seiniä pitkin pois, ainakin mitä kakkatassunjäljistä pystyi päättelemään. Mies oli alkanut siivoamaan kodinhoitohuonetta ja laittoi Lukan siksi aikaa makuuhuoneeseen pentuaitaukseen. Meni hetki ja siellä oli tapahtunut samanlainen räjähtäminen. Nice!

Herkkis

Meidän koira on todella herkkä, ehkä hiukan arkakin joissain asioissa. Se ollaan nyt tässä viikon aikana opittu Lukasta. Poika on ihan eri maata kuin isoveljensä Laku (eihän nää oikeasti ole veljiä mut meille ne on veljeksii <3). Ollaan tosi tarkasti opeteltu uusia asioita ja kohdattu ihmisiä, ettei vaan mitään pelkotiloja pääse syntymään. Kaikki uusi pelottaa alkuun ihan hirveästi. Ulkona viihdytään just sen verran, että ollaan tarpeet tehty. Sit juostaan suorinta tietä kotiin. Ei auta vaikka kuinka minä jäisin kutsumaan Lukaa takaisin. Ei auta vaikka lähden kävelemään toiseen suuntaan tai, että menen piiloon. Poika kipittää kotiterassille odottamaan taakseen vilkaisematta.

Eikä tää ole mikään herkkurohmu. Jotkut namit menee mutta ihan vaan muutama riittää :D Ruoalla tätä ei motivoida kyllä yhtään! Ainakaan vielä.

Ensimmäinen viikko on siis ollut kaiken kaikkiaan raskas mutta antoisa. Luka on kuitenkin jännityksestä huolimatta rohkaistunut koko ajan enemmän ja enemmän. Se on iloinen hännän heiluttaja, hyvin leikkisä meidän kanssa ja se on kiintynyt sen omiin ihmisiin. Ihmisvanhemmat on ihan univeloissa mutta tämä ajanjakso tätä elämää menee nopeasti ohi. Nyt tää kaikki ei tullut yhtään niin suurena järkytyksenä kuin ensimmäisen koiravauvan kanssa.

Ps. Poika oli hiljaa koiraportin takana kodinhoitohuoneessa koko tän blogipostauksen kirjoittamisen ajan. Eli kyllä se siellä välillä viihtyy ja nukkuu.

Jos teillä on vinkkejä koiranpennun eroahdistukseen tai kysyttävää viskatkaa kommentilla! :)

 

Lue myös nämä:

Mä olen tosi huolestunut – Älä luota kehonkoostumusmittauksiin sokeasti – Työhaastattelu

Kotona on niin hiljaista

Muutama päivä takana ilman meidän ilopilleri Lakua. Kotona on niin tyhjää ja hiljaista. Ollaankin tämän takia pyritty välttämään kotona olemista. Täällä on melko hankala olla ja itku tulee herkästi. Toisena aamuna heräsin siihen, että kuulin Lakun läähätyksen. Kun avasin silmät läähätys loppui. Mistään ei kuulunut mitään ääntä.

Me ollaan mun miehen kanssa itketty paljon. Yhdessä ja erikseen, toisiamme tukien. Ollaan pyöritelty tätä asiaa ja mietitty eri näkökulmia. Kovimman ikävän keskellä ollaan yritetty järkeillä, että Lakulla on nyt hyvä olla. Ei ole kipuja eikä vaivoja. Lakulla on nyt rauha ja hyvä olla eikä se sieltä, missä se nyt onkaan, haluaisi edes pois tulla. Me tiedetään, että Lakulla on meitä ikävä ja Laku tietää, että meillä on sitä suuren suuri ikävä mutta me pystytään elämään meidän ikävän kanssa vaikka se vaikeaa vielä tekeekin. Laku ei olisi pystynyt elämään niiden kipujen kanssa, minkä kanssa se jo eli. Meidän kipu ei ole mitään siihen verrattuna mitä Laku tunsi.

Me ollaan luettu ääneen mun miehen kanssa kaikki teidän kommentit ja viestit, mitä olette meille jättäneet, niin tänne blogiin, kuin Instagramiin ja Facebookiin. Ollaan itketty ja luettu. Hymyilty ja muisteltu. Me ollaan todella otettuja siitä tuesta ja myötäelämisestä mitä te olette osoittaneet meille. Emmehän me suurimmaksi osaksi edes tunne toisiamme. Silti te olette niin hyvä sydämisiä ihmisiä, että haluatte osoittaa tukea tavalla tai toisella.

En olisi koskaan voinut kuvitella, että koiraan voi kiintyä tällä tavoin. Koiran kanssa eläminen on niin erilaista kuin kissan. Koira kulkee mukana joka paikassa ja se osoittaa hellyyttä, rakkautta ja empatiaa. Kissa osoittaa lämpöä jos sitä huvittaa. Koira tekee sitä aina. Se haluaa miellyttää ja sitä meidän Laku kyllä teki, miellytti ja rakasti. Väkisinkin siihen kiintyy.

Te olette kyselleet paljon sitä, että minkä kannan Lakun kasvattaja on tähän tilanteeseen ottanut. Olemme olleet koko ajan aktiivisesti yhteydessä kasvattajaan. Hän on ollut tilanteesta yhtä järkyttynyt kuin me. Hänen koirillaan ei ole koskaan ollut mitään synnynnäisiä sairauksia. Kasvattaja oli tulossa rahallisesti vastaan mutta loppuvaiheessa antoi myös sellaisen tarjouksen, että jos Laku joudutaan lopettamaan nuorella iällä, me saamme halutessamme uuden pennun.

Niin, uusi pentu. Järkyttää edes ajatella uutta pentua. Ei me haluta uutta pentua, me halutaan meidän Laku terveenä takaisin. Kuitenkin tämä tyhjyys on myös aivan hirveää. Meillä on niin paljon rakkautta annettavana, että kyllä me jossain vaiheessa uusi pentu halutaan. Kaksi Cockerspanieli pentuetta onkin syntymässä lähiaikoina ja niiden luovutus menisi lokakuun alkupuolelle. Olisimmekohan toipuneet Lakun menetyksestä siihen mennessä sen verran, että pystyisimme antamaan rakkautta uudelle pennulle?

Näistä ajatuksista tulee herkästi olo, että etsimme korvaajaa Lakulle. Mikään eikä kukaan voi koskaan korvata meille Lakua. Emme etsi korvaajaa mutta meillä jäi matka Lakun kanssa täysin kesken ja haluaisimme jatkaa sitä jonkun toisen kanssa.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä tämä tilanne tuo mieleen.