Jos mä parannun, niin meidän joukkue ei enää pärjää

Kilpaurheilu on rankkaa. Fitness elämäntapana saa nykyään pelkästään vain lokaa niskaansa. Ihmiset leikkivät siinä ainoastaan terveydellään, on sairasta olla niin laiha. Lopputuloksena kilpirauhasongelmat, ortoreksia tai joku muu sairaus, sitten kilpauran jälkeen, jollei jo aikaisemmin. Niin, tai onhan joidenkin mielestä fitness itsessäänkin jo sairaus.

Mitenkäs muut lajit? Useimmat kilpaurheilulajit uhkaa terveyttä ja hyvinvointia varmasti jollain tapaa. Kaikissa lajeissa pääpaino ei ole siinä, miltä näytät tai minkä kokoinen olet. Ulkomuodolla ei kaikissa lajeissa ole merkitystä mutta on useita lajeja, joissa sinun paino ja kroppa vaikuttaa siihen sinun kilpailun lopputulokseen. Kun sinun täytyy olla tietynlainen, että menestyt, sinä teet asioita sen eteen vaikka ne valinnat ei aina olisikaan terveellisiä sinun itsesi kannalta mutta kun sinä haluat menestyä. Ei palkintopallilla seiso voittajana se, joka olis ihan hyvä, mutta kun suoritus jää vajaaksi syystä tai toisesta. Niin, tämä tyyppi ei ole palkintopallilla, se on vasta siellä jossain sijalla.

Yleensä menestyneet kilpaurheilijat aloittaa uransa jo nuorena. Ihan keskenkasvuisena teininä, jollei jo nuorempana. Valmentajan on helppo syöttää tiettyä ajatusmallia valmennettaville ja he kuuntelevat tätä, ihan varmasti, ainakin he joilla on jano menestyä. Nuori, kasvava ihminen ei välttämättä osaa tuossa iässä vielä karsia kaikkea sitä turhaa pois mitä valmentaja kertoo, vaan hän sisäistää tai ainakin yrittää sisäistää ja omaksua kaiken kuten valmentaja sanoo. Kyllähän nyt aikuiseen, luotettavaan, osaavaan valmentajaan voi ja pitää uskoa.

Telinevoimistelu, uinti, hiihto, mäkihyppy, taitoluistelu. Kaikista näistä lajeista minä tiedän ihmisiä, jotka ovat lajin vuoksi, lajissa menestymisen vuoksi näännyttäneet itseään nälällä. Ihan vain siksi, että olisivat laihempia ja tulos olisi parempi kun taas seuraavan kerran kisoihin lähdettäisiin. Tuttuni deittaili jonkin aikaa hyvin menestynyttä mäkihyppääjää. Treffeillä tän mäkihyppääjän vatsa vaan kurisi nälkää ja rööki maistui, että pahimmat nälät menis ohi. Tervettä?  Jollekin nuorelle hiihtäjälle valmentaja oli sanonut ”tuon painoisena annat vastustajalle etumatkaa, tee jotain!” Ja tämä tyyppi teki jotain, ihan kuten valmentaja käski. Hän lopetti syömisen, laihtui kuukaudessa yli kymmenen kiloa ja sairastui syömishäiriöön. Hän oli 14 vuotias, nyt yli 30 vuotta ja edelleen hän taistelee syömishäiriötä vastaan. Valmentaja sen sijaan porskuttaa mennä eteen päin jossain ihan muualla.

Ylen sivuilla on koskettava tositarina erään nuoren kamppailusta: Jos mä parannun, niin meidän joukkue ei enää pärjää.

Onko vastuu valmentajalla? Vaikka valmentaja ja valmennettava molemmat haluaisivat yhtä paljon menestystä, ei sitä silti pitäisi tehdä kenenkään terveyden uhalla. Jos ihminen ei sellaisenaan, niillä rasvoilla tai ulkomuodolla pääse juuri sen lajin huipulle mihin tähtää, ehkä niin on silloin tarkoitettu. Ei valmentajan koskaan pitäisi kommentoida, että jos nyt vaikka viis kiloa tiputtaisit, niin olisit parempi. Valmentajan tulisi olla yksi niistä turvallisista aikuisista kasvavan ja kehittyvän nuoren elämässä, aivan kuten omien vanhempienkin. Valmentajan ei tulisi olla se, joka kommentoi epävarman nuoren ulkonäköä.

Sama homma on varmasti monessa muussakin lajissa. Valmennettava kuuntelee sokeasti sitä mitä valmentaja sanoo. Ota tästä purkista yksi, tuosta toisesta toinen. Saattaahan siinä epäilykset herätä, mutta miksi epäillä, eihän valmentaja nyt minulle varmasti mitään pahaa haluaisi. Niin, ei varmasti haluakaan mutta valmentaja haluaa sinun menestyvän, ehkä jopa vielä kovempaa kuin sitä itse edes haluat.

Minun mielestä kaikki ne henkilöt, jotka työskentelee nuorten ja nuorten aikuisten parissa, heillä on vastuu siitä mitä he sanovat ja puhuvat näille nuorille. On totta, ettei kaikki ole niin herkkiä, että sairastuvat jos heille sanotaan, että jos vähän olisit laihempi niin olisit parempi, mutta haluaisitko sinä ottaa sen riskin, että onko tämä nuori kenties se jolle nuo sanat jäävät kaikumaan mieleen? Minä en ainakaan tuota riskiä ottaisi.

Tämän lajin riskinä on syömishäiriö

Nyt on se viikonloppu takana päin jota varten ollaan valmistauduttu monen monta viikkoa; Fitness Expo Lahdessa on kisattu ja prinsessaviikot on ohi ja lavalla ollaan käyty näyttämässä se paketti, joka ollaan työllä ja tuskalla saatu riivittyä kasaan.

Nyt on eri alojen ammattilaisten ja median vuoro ruotia tätä lajia. Onko tässä mitään järkeä. Leikitään ihmisen terveydellä, eikä tuota lajia voi edes kutsua urheiluksi. Mikä kohta siinä on urheilua. Lääkärit antavat haastatteluja ja toteavat, että toivottavasti omat lapset eivät koskaan tuota lajia löydä. Riskinä tässä lajissa on syömishäiriö.

”He rääkkäävät itseään vuoden ajan seisoakseen viisi minuuttia korkokengissä.” 

Sunnuntaisuomalainen 9.10.2016

bikinifitness

Mun oma henkilökohtainen mielipide on, että syömishäiriöön sairastuminen on riskinä kaikille ihmisille, harrasti sitten mitä tahansa. Syömishäiriö vaatii tietynlaisen ihmistyypin ja vähän muutakin kuin fitneksen harrastuksena, jotta se puhkeaa, mutta tämä siis vain minun mielipiteeni.

Pakko sanoa, että minä en ymmärrä tätä tämän lajin parjaamista. Joo, laji on raskas keholle ja elimistölle, sekä pääkopalle mutta mikä huippu-urheilu ei olisi? Tässä lajissa viedään aika moni homma äärirajoille ja jos asioita ei osata tehdä oikein, niin varmasti saadaan paljon tuhoa aikaan. Näiden tuhojen korjaaminen voi vielä kaiken lisäksi viedä useita vuosia. Kuten jokainen on varmasti kuullut puhuttavan, tulee hormonitoiminnan häiriöitä, kilpirauhanen alkaa toimia vajaalla tai pyörähtää ylitoiminnan puolelle. Voi tulla myöhemmällä iällä osteoporoosia ja jopa lapsettomuutta.

Aihe tähän blogitekstiin lähti Keskisuomalaisen välissä olleesta Sunnuntaisuomalaisesta. Tässä haastateltiin valmentajaa, kilpailijoita ja lääkäriä. Jotkin lausahdukset jutussa ärsytti kovasti, kuten se, että ”Mitä tapahtuu, jos paino nousee dieetin jälkeen ja itsetunto on perustunut sille, että ihminen on laiha?” Sunnuntaisuomalainen 9.10.2016.

Siis kuinka monen fitness-lajeja harrastavan itsetunto perustuu siihen, että on laiha? En usko, että kovinkaan monen. Pääpaino tuossa lajissa on saada lisää lihasta, ei laihtua. Kisadieetti on juttu erikseen, mutta siltikään en usko, että kilpailijat muodostavat itsetuntonsa laihuudesta. Ehkä itsetunto muodostuu ennemminkin siitä, että saa pikkuhiljaa nähdä konkreettisia tuloksia, eli kun lihakset kuoriutuvat esiin dieetin aikana. Itsetuntoa pönkittää yhtälailla kisakauden ulkopuolella hyvät tulokset salilla ja hyvät treenit, kun jaksaa painaa. Jokainen järkevä kilpailija tietää sen, tai pitäisi ainakin tietää, että paluu normaalipainoon tulee tapahtumaan kisadieetin jälkeen. Jokaisen valmentajan tulisi myös osata hallitusti palauttaa kilpailijansa normaaleihin kaloreihin.

Se on ennemminkin se ongelma, kun tässä lajissa itseään tituleeraa kisavalmentajaksi yksi jos toinenkin. Ilman sen suurempia kokemuksia, koulutusta tai lajitietoutta. Moni PT lähtee valmentamaan tyttöjä bikinifitness kisalavoille, yhtä monet aloittelevat tytöt sitten lähtevät tällaisten ”ammattilaisten” matkaan ja tällä tavoin sitten voidaan se kroppa saada tilttiin, epäpätevän ”ammattilais”valmentajan avulla. Kiristetään vaan kaloreita niin kyllä se rasva palaa. Ei se vaan niin yksinkertaista ole. Ei saa olla, jos meinaa sen kropan pitää toimivana.

Itsellä yksi kisadieetti takana, en ole varmaan myöskään pätevä laukomaan näitä mielipiteitäni joidenkin mielestä. Ei minulle kuitenkaan tullut missään vaiheessa mitään ongelmia mun pääkopan kanssa suhteessa omaan kehooni, ei tullut fyysisiä ongelmia. Ainoa ongelma mikä oli, ettei nähnyt itsessään dieetin tuomia tuloksia, mutta vertailukuvat dieetin aikana kertoivat, että homma tuotti kyllä tulosta kun hommia jaksoi vaan painaa. Paluu normaaliin sujui pätevän valmentajan ohjein todella hyvin. En kerännyt hirveää painolastia parissa viikossa kuten joillekin harmillisesti käy. Minulla ei myöskään ollut ongelmia hyväksyä suurenevaa vaa’an lukemaa kisadieetin jälkeen. Tiesin, että niin pitääkin tapahtua. Kuukautiset ei myöskään loppuneet koko dieetin aikana vaan hormonitoiminta rullaili ainakin jollain tavalla dieetin aikana. Nälkä vaivasi silloin tällöin, mutta töissä jaksoin kisadieetin aikana käydä.

Minä olen sitä mieltä, että tätäkin lajia voidaan harrastaa ilman, että oma terveys olisi riskeerattuna. Järki kädessä ja jos kroppa ei toimi, niin silloin paussia hommista. Ei pidä runtata väkisin.

Mitä mieltä sinä olet?