Some luo epärealistisen minäkuvan

Mun mies kysyi eilen illalla minulta kysymyksen jota jäin pohtimaan. Kysymys kuului siten, että onko some hyvä vai huono asia? Mies odotti varmaan jotain helppoa kyllä-ei vastausta mutta en minä tuohon sellaista pysty antamaan.

Aiheen käsittely lähti liikkeelle siitä kun katsottiin illalla Armanin dokumentti somenuorista. Arman käytti eräässä lauseessa nimitystä somenatiivit. Tällä hän kuvasi lapsia ja nuoria, jotka ovat syntyneet tähän some-aikakauteen. Instagram, snäppi ja kaikki muut sosiaalisen median kanavat ovat ihan tavallisia näille tähän aikakauteen syntyneille. Ei tiedetä sitä, että ilman niitä on eletty vielä muutama vuosi sitten. Minä olen kovasti miettinyt sitä, että vaikuttaako sosiaalisen median parissa kasvaminen lapsiin ja nuoriin haitallisesti? Kun selaat päivät pitkät, pienestä pitäen instaa tai snäppiä ja näet vaan muiden ihmisten ”täydellistä” elämää ja kuvia. Vääristyykö  nuoren ajatusmallit? Luulevatko lapset ja nuoret, että aamupalapöydän pitäisi olla aina kuvauskelpoinen, kuten myös kodin. Kuvien perusteella myös kaikkien ihmisten pitäisi olla some-sopivia, kauniita ja virheettömiä. Vääristyykö nuorten minäkuva vertaillessa itseä muihin?

Vertailua, sitähän se some on

Huonolla itsevarmuudella varustetut nuoret ja insta, jossa julkaistaan vaan niitä parhaita hetkiä elämästä. Hmm… jos itse eläisin teininä nyt tätä aikakautta, uskoisin sen vaikuttavan muhun negatiivisesti. Ajattelisin liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelee ja tahtoisin olla varmasti enemmän sellainen kuin joku toinen on. En takuuvarmasti haluaisi olla se minä itse. Jos saisinkin otettua itsestäni selfien joka olisi omasta mielestä ihan ok, niin julkaistuani sen vertaisin sitä vaan siihen kauniimman tyypin kuvaan ja ajattelisin todennäköisesti itsestäni jotain negatiivista.

Mua kauhistuttaa, että nuoret joutuvat kasvamaan tällaisessa maailmassa kuin mitä nyt eletään. Some on niin joka puolella. Jo ala-aste ikäisilla on älypuhelimet. Mä itse sain ekan puhelimen seiskalla. Siinä ei tietenkään ollut nettiä eikä kameraa. Siinä oli matopeli ja vaihdettavat kuoret joista olin maailman onnellisin! Nyt mun kummipojalla on oma instatili ja jätkä on vielä ala-asteella. Kuin näin hänen liittyneen instaan, laitoin samantien viestiä hänen vanhemmille, että kai tiedätte mitä poikanne puhelimella tekee. Joo tiedetään, oli vastaus. Niin, se on sitä nykyaikaa eikä kukaan halua jäädä ulkopuolelle, etkä sä vanhempana voi rajata sun lasta ulkopuoliseksi. Siitä saat vaan vihat niskaasi vaikka lapsesi parasta ajattelisitkin.

Armanin ohjelmassa puhuttiin miten ennen aikaan oltiin sosiaalisia. Silloin haettiin suosikin sivuilla kirjekavereita tuntemattomista. Niin, muistan itsekin olleeni kirjeenvaihdossa jonkun tytön kanssa. Kerrottiin toisillemme mitä oltiin tehty ja miten koulussa meni ja minkä bändin poika oli ihanin (no bäkkäreitten Nick ja Brian tietty!). Sitten tuli kiertokirjeet. Jos sä et saanut niitä, et ollut cool. Jotkut tytöt sai kiertokirjeitä enemmänkin. Kirje piti laittaa aina eteenpäin seitsemälle ja kirjeen alkuperäiselle aloittajalle piti laittaa kirje, että minne kaikkialle kirje oli levinnyt. Mä sain kerran tuollaisen kirjeen kaverilta ja olin ihan supertäpinöissä. Sitten ala-asteella ja taisi vielä yläasteellakin olla ne kiertovihkot. Vihkon omistaja kirjoitteli sivuille kysymyksiä, ja vihko kierteli luokkakaverilta toiselle ja sinne kerääntyi vastauksia ja viimeiselle sivulle terkut vihkon omistajalle. Se oli sitä sosiaalista mediaa silloin 90-luvulla.

Entäs he, ketkä eivät sovi siihen haluttuun muottiin?

Väkisinkin tulee mieleen ne ihmiset jotka eivät ole niitä jääkiekkojoukkueen suosittuja poikia tai kauniita pitkätukkaisia tyttöjä, joista kaikki tykkää. Instagram kuvat ovat varmasti aivan erilaisia eikä tykkäyksiä välttämättä tipu samalla tavalla eikä seuraajia ole monia satoja tai tuhansia. Oletko silloin huonompi? Et ole, mutta mitä nuoret itse ajattelee. Määritteleekö tykkäykset sen, kuinka suosittu ja haluttu olet myös somen ulkopuolella?

Kun muutettiin tänne uudelle asuinalueelle mun miehen kanssa, oli mahtava huomata, että täällä lapset leikkii ulkona ILMAN puhelimia. Siihen kiinnitti oikein huomion. Vaikka oli talvi ja kylmä, lapsia oli pihalla joka puolella. Se vaikutti normaalille. Toivon todella, että sitten jos joskus itsellä tulee olemaan lapsia, he saisivat myös rauhassa kasvaa lapsina, tehden sitä, mikä on lasten duuni, eli leikkien toisten ikätovereidensa kanssa.

Uskon some-stressin iskevän välillä myös vähän vanhempiin ihmisiin. Kesälomalta pitäisi päivittää Faceen ja Instaan. Pitäis miettiä kuvakulmia ja filttereitä. Mitä jos ei vaan jaksa ja ei jaa mitään? Oletko silloin tylsä ja vanha?

Joko teidän perheen lapset ovat somessa aktiivisia? Mitä mieltä siitä olette?

Ja tuohon mieheni kysymykseen. Mun mielestä some on hyvä sekä huono. Somella voi jakaa paljon hyvää ja tuoda toisille hyvää mieltä mutta vertailu somessa siitä kuka on tykätyin ja suosituin saa varmasti aikaan ulkonäköpaineita.

Söin koko päivän, että pystyin ottamaan mahastani kuvan

Raastavan raskasta. Oon tässä nyt loikoillut kotona kolme päivää, ihan vaan, että saisin teille ikuistettua kuvan mun ihanasta mahastani. Kuvan pitäisi kuitenkin näyttää sille, että en ole sen eteen juuri joutunut näkemään vaivaa. Oikeasti puhelimenmuisti ilmoitti täyttyvänsä ja jouduin huonoimpia kuvia karsimaan suoralla ja melko rankallakin kädellä. Harmillista. Suurinosa niistäkin oli ainakin kasi miikka.

Haluaisin nimittäin päästä elämään mun unelmaani. Olisi täydellistä jos minulla olisi edes puolimiljoonaa ihmistä seuraajana instagramissa. Jos näin kävisi, eläisin unelmaani. Saisin vierailla juhlissa joissa olisi muitakin julkkiksia (julkkiksia jotka olisivat nousseet julkisuuteen niillä avuin jotka kullakin oli vahvimmat) ja varmasti niissä bileissä mun ei koskaan tartteis sanoa, et eksä tiedä kuka mä oon?! Koska kaikki tietäis.

#kokopäivänsöin
#kokopäivänsöin

Okei. En mä oikeesti halua sellaista julkisuutta. Tuntuu, että tässä nykyisessäkin ”julkisuudessa” on jo ihan tarpeeksi.

Inspiroiduin vaan eräästä teinisensaatiosta, josta iltapäivälehdet on kilvan kirjoittaneet.  Essena O’Neill, yhdeksäntoista kesäinen australialaistyttö. Hän on jäänyt pahaan somekoukkuun. Some, eli sosiaalinenmedia on päässyt valtaamaan tytön ihan kokonaan. Tyttö on elänyt somelle ja ansainnut sieltä tulonsa ja saanut julkisuutta. Nyt Essena on  kuitenkin  tiputtanut pommin ja kertoo esimerkiksi miten on saattanut olla syömättä koko päivän, että on saanut hyvän kuvan itsestään ja paljaasta vatsastaan. Eikä kuva tietenkään ole ollutkaan mikään extempore räpsy instagramiin vaan ehkä monien tuntien miettimisen jälkeinen tuotos niin ja sen syömättömyyden. Saihan se tyttö mainetta ja toivottovasti mammonaakin tuolla touhullaan, mutta raskastahan se on esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Tyttö kertookin kaiken olleen huijausta kuvissa. Kuvia on käsitelty paljon ja niihin on siis uhrattu verta, hikeä ja kyyneliä ja monen monta tuntia.

Tyttö sanookin, että vaikka oli saavuttanut kaiken somessa, ei se merkannut mitään oikeassa elämässä. Niinpä niin. Ne tuhannet tykkäykset instagramissa ei tuokaan onnea? Kas, tuliko tuo jollekin yllätyksenä.

Surullistahan se on kun nykyään nuoret ja epävarmat tytöt rakentaa minuuttaan aivan erilaisessa maailmassa kuin mitä itse aikoinaan teki. Ei ollut instagrameja eikä paljon mitään muutakaan (paitsi mese ja ii2). Se kasvavan ja kehittyvän nuoren naisen epävarmuus siellä kyllä oli. Ja voi pojat se oli raskas tie kulkea ihan ilman mitään vertailuja toisiin samanikäisiin instagramissa. Paineet nykyajan nuorilla on varmasti aivan toisenlaista luokkaa mitä itsellä on ollut. Etenkin jos antaa näiden vaikutteiden vaikuttaa. Ja kyllähän ne vaan vaikuttaa vaikkei niin haluaisikaan. Epävarma ihminen ottaa vaikutteita muualta, se on vaan fakta.

Hauskaahan tuossa jutussa on se, että tyttö sanoo lopettavansa sosiaalisenmedian käytön. Kuitenkin instagramtili ja blogi jäi. Joskin tarkoitusperät ovat nyt ehkä eri, mutta onko kuitenkaan? Miksei vaan olisi lopettanut kaikkea kokonaan nyt heti?

Itsellä blogikuviin ei mene ihan samanmoisia aikoja eikä ne juurikaan vaadi valmisteluja. Toki laatukin on sitten eri. Jos joskus oon kaverin kanssa jossain liikenteessä, käsken kaverin ottaa parit kuvat. Tai useemmat ku parit, koska ei ne kaks otettua kuvaa kuitenkaan onnistu; toisessa on silmät kiinni ja toinen kuitenki jotenki epätarkka tai kaivan just sillon nenää. Parempi siis pelata varman päälle. Selfieissä toki kans valitsen sen ns. parhaimman. Jollei sitten kuvan tarkoitusperä ole järkyttää tai aiheuttaa muita tuntemuksia katselijassaan.

perjantai1Mut siis kauheetahan toi meno on. Laitella ny inspiraatiokuvia someen ihan vaan saadakseen tykkäyksiä ilman mitään tarkoitustakaan inspiroida ketään!

Ihana hymykuva keskiviikkopäivänä kun meen töihin, kun on ollu niin kiva päivä ja rakastan työtäni. #PASKAPÄIVÄ #HUIJASIN #VALETTA #INHOONTÄTÄ #TEKOHYMY

yövuoro1

Ihana ilta kaverin kanssa. Vähän lätkää ja poikien tiirausta. #LOPPUISPATÄÄJO #HALUUNKOTIIN #AIVIELÄYKSKUVA #EIKOSKAANENÄÄ #TEKOHYMYT

kaamos4

Noinko niiden instagramkuvien häästägit oikeesti sitten menee? Melko surullista.