Some luo epärealistisen minäkuvan

Mun mies kysyi eilen illalla minulta kysymyksen jota jäin pohtimaan. Kysymys kuului siten, että onko some hyvä vai huono asia? Mies odotti varmaan jotain helppoa kyllä-ei vastausta mutta en minä tuohon sellaista pysty antamaan.

Aiheen käsittely lähti liikkeelle siitä kun katsottiin illalla Armanin dokumentti somenuorista. Arman käytti eräässä lauseessa nimitystä somenatiivit. Tällä hän kuvasi lapsia ja nuoria, jotka ovat syntyneet tähän some-aikakauteen. Instagram, snäppi ja kaikki muut sosiaalisen median kanavat ovat ihan tavallisia näille tähän aikakauteen syntyneille. Ei tiedetä sitä, että ilman niitä on eletty vielä muutama vuosi sitten. Minä olen kovasti miettinyt sitä, että vaikuttaako sosiaalisen median parissa kasvaminen lapsiin ja nuoriin haitallisesti? Kun selaat päivät pitkät, pienestä pitäen instaa tai snäppiä ja näet vaan muiden ihmisten ”täydellistä” elämää ja kuvia. Vääristyykö  nuoren ajatusmallit? Luulevatko lapset ja nuoret, että aamupalapöydän pitäisi olla aina kuvauskelpoinen, kuten myös kodin. Kuvien perusteella myös kaikkien ihmisten pitäisi olla some-sopivia, kauniita ja virheettömiä. Vääristyykö nuorten minäkuva vertaillessa itseä muihin?

Vertailua, sitähän se some on

Huonolla itsevarmuudella varustetut nuoret ja insta, jossa julkaistaan vaan niitä parhaita hetkiä elämästä. Hmm… jos itse eläisin teininä nyt tätä aikakautta, uskoisin sen vaikuttavan muhun negatiivisesti. Ajattelisin liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelee ja tahtoisin olla varmasti enemmän sellainen kuin joku toinen on. En takuuvarmasti haluaisi olla se minä itse. Jos saisinkin otettua itsestäni selfien joka olisi omasta mielestä ihan ok, niin julkaistuani sen vertaisin sitä vaan siihen kauniimman tyypin kuvaan ja ajattelisin todennäköisesti itsestäni jotain negatiivista.

Mua kauhistuttaa, että nuoret joutuvat kasvamaan tällaisessa maailmassa kuin mitä nyt eletään. Some on niin joka puolella. Jo ala-aste ikäisilla on älypuhelimet. Mä itse sain ekan puhelimen seiskalla. Siinä ei tietenkään ollut nettiä eikä kameraa. Siinä oli matopeli ja vaihdettavat kuoret joista olin maailman onnellisin! Nyt mun kummipojalla on oma instatili ja jätkä on vielä ala-asteella. Kuin näin hänen liittyneen instaan, laitoin samantien viestiä hänen vanhemmille, että kai tiedätte mitä poikanne puhelimella tekee. Joo tiedetään, oli vastaus. Niin, se on sitä nykyaikaa eikä kukaan halua jäädä ulkopuolelle, etkä sä vanhempana voi rajata sun lasta ulkopuoliseksi. Siitä saat vaan vihat niskaasi vaikka lapsesi parasta ajattelisitkin.

Armanin ohjelmassa puhuttiin miten ennen aikaan oltiin sosiaalisia. Silloin haettiin suosikin sivuilla kirjekavereita tuntemattomista. Niin, muistan itsekin olleeni kirjeenvaihdossa jonkun tytön kanssa. Kerrottiin toisillemme mitä oltiin tehty ja miten koulussa meni ja minkä bändin poika oli ihanin (no bäkkäreitten Nick ja Brian tietty!). Sitten tuli kiertokirjeet. Jos sä et saanut niitä, et ollut cool. Jotkut tytöt sai kiertokirjeitä enemmänkin. Kirje piti laittaa aina eteenpäin seitsemälle ja kirjeen alkuperäiselle aloittajalle piti laittaa kirje, että minne kaikkialle kirje oli levinnyt. Mä sain kerran tuollaisen kirjeen kaverilta ja olin ihan supertäpinöissä. Sitten ala-asteella ja taisi vielä yläasteellakin olla ne kiertovihkot. Vihkon omistaja kirjoitteli sivuille kysymyksiä, ja vihko kierteli luokkakaverilta toiselle ja sinne kerääntyi vastauksia ja viimeiselle sivulle terkut vihkon omistajalle. Se oli sitä sosiaalista mediaa silloin 90-luvulla.

Entäs he, ketkä eivät sovi siihen haluttuun muottiin?

Väkisinkin tulee mieleen ne ihmiset jotka eivät ole niitä jääkiekkojoukkueen suosittuja poikia tai kauniita pitkätukkaisia tyttöjä, joista kaikki tykkää. Instagram kuvat ovat varmasti aivan erilaisia eikä tykkäyksiä välttämättä tipu samalla tavalla eikä seuraajia ole monia satoja tai tuhansia. Oletko silloin huonompi? Et ole, mutta mitä nuoret itse ajattelee. Määritteleekö tykkäykset sen, kuinka suosittu ja haluttu olet myös somen ulkopuolella?

Kun muutettiin tänne uudelle asuinalueelle mun miehen kanssa, oli mahtava huomata, että täällä lapset leikkii ulkona ILMAN puhelimia. Siihen kiinnitti oikein huomion. Vaikka oli talvi ja kylmä, lapsia oli pihalla joka puolella. Se vaikutti normaalille. Toivon todella, että sitten jos joskus itsellä tulee olemaan lapsia, he saisivat myös rauhassa kasvaa lapsina, tehden sitä, mikä on lasten duuni, eli leikkien toisten ikätovereidensa kanssa.

Uskon some-stressin iskevän välillä myös vähän vanhempiin ihmisiin. Kesälomalta pitäisi päivittää Faceen ja Instaan. Pitäis miettiä kuvakulmia ja filttereitä. Mitä jos ei vaan jaksa ja ei jaa mitään? Oletko silloin tylsä ja vanha?

Joko teidän perheen lapset ovat somessa aktiivisia? Mitä mieltä siitä olette?

Ja tuohon mieheni kysymykseen. Mun mielestä some on hyvä sekä huono. Somella voi jakaa paljon hyvää ja tuoda toisille hyvää mieltä mutta vertailu somessa siitä kuka on tykätyin ja suosituin saa varmasti aikaan ulkonäköpaineita.

Muutos vaatii muuttumaan

Nyt kun monet meistä on tehneet tätä vuotta varten niitä kuuluisia liibalaaba uudenvuodenlupauksia, niin olisiko sinulla hetki aikaa myös miettiä sitä mitä tuli luvattua, ettei sitten vuoden päästä tarvitse miettiä ettei mikään muuttunut kuitenkaan.

Oli kyse sitten painonpudotuksesta, tupakoinnin lopettamisesta, uudesta harrastuksesta, kahvinjuonnin vähentämisestä, matkustelun lisäämisestä tai mistä vaan, niin aina pitää myös miettiä sitä, mitä se muutos vaatii onnistuakseen. Muutoksen kannalta on aina tärkeää, että asia johon kaipaat muutosta on OIKEASTI sellainen johon sinä haluat muutosta.

muutos

Jos jokin vaikka noista edellämainituista asioista on kuulunut elämään ennen ja kuuluu vaikka edelleenkin, niin sinun täytyy osata ajatella myös se hetki kun aloitat elämänmuutoksen, millä tavoin päivät muuttuu? Millä tavoin sinä muutut? Pystytkö muutokseen kerta ryminällä vai vaatiiko muutos sopeutumisvaiheen? Jo ennen kuin muutos lähtee liikkeelle, pitää miettiä valmiiksi mitä kaikkea tuo tuleva elämäntapamuutos tuo tullessaan, oli kyse sitten tupakoinnin lopettamisesta tai unen määrän lisäämisestä.

Useimmat ihmiset lähtevät mukaan elämäntapamuutoksiin innosta puhkuen. Pari päivää on mennyt hyvin ja sitten tahtotila alkaa jo horjua. Miksi? Elämäntapamuutos on ollut liian iso ja raju. Tavat ovat ja elävät meissä ihmisissä tiukassa. Enää ei tunnu löytyvänkään syitä miksi muutoksen aika olikaan juuri nyt. Elämässä saattaa sittenkin olla kiire juuri tällä hetkellä. Töitä on vaikka muille jakaa, flunssa-aalto vaivaa kotijoukkoja, stressikäyrät nousee ja itsensä pitäisi opetella uusi tapa olla ja elää. Miksi juuri nyt?

Onko olemassa oikea aika muutokselle?

Ei pidä ajatella liian ruusuisesti omaa elämäänsä. Jos elämässä on liian hektistä muutokselle juuri nyt, niin onko oikeasti jossain vaiheessa rauhallisempaa? Töitä pitää kuitenkin tehdä aina ja menojakin on. MUUTOS VAATII MUUTTUMAAN. Harvemmin ihmisillä on ylimääräistä aikaa aloittaa esimerkiksi laihdutus, koska ei ole muutakaan tekemistä.

Elämäntapamuutos pitää sopeuttaa aina siihen omaan elämään sopivaksi. Se mikä toimii toisella, ei välttämättä sovi juuri sinulle mutta se mikä sopii sinulle, pitää sen sopia myös sinun arkeesi, siihen normaaliin, kiireiseen elämään mitä vietät juuri nyt!

Eli jos suunnittelet elämäntapamuutosta ota huomioon se, mitä muutos tuo tullessaan ja mistä joudut ehkä luopumaan muutoksen vuoksi. Pidä mielessä myös se, mitä muutoksella saavutat ja miksi halusit alunperin muutoksen. Tärkein asia elämäntapamuutoksessa on kuitenkin ymmärrys siitä, että muutos tuo mukanaan uusia, muuttuvia asioita, joille sinun pitää olla valmis sanomaan kyllä.

muutos