NYT SE STARTTASI!

Nimittäin 10 viikon Bikini Challenge! Uskomatonta, mutta näin päätin. Viis kiloa veks dieetti oli hyvä alkusysäys minulle kohti parempaa elämänrytmiä niin syömisen kuin liikunnan osalta joten päätin jatkaa samaa rataa. Tänä aamuna otin aloituskuvat ja ai että ne osaa järkyttää. Noh, tästä ei ole kuin suunta ylöspäin eli alaspäin (painon suhteen). Mä painan tällä hetkellä 70-71kg ja olen 169cm pitkä. Tavoitteena mulla olisi päästä 65kg. Ultimaattinen tavoite olisi 64kg mutta saa nähdä mihin rahkeet riittää.

Aamu starttasi siis tutusti puurolla ja raejuustolla ja isolla kupilla kahvia <3 Mä tuun laittaa blogiin aina viikoittain yhteenvetoja kuvien kera tästä projektista. Nyt en vielä laita aloituskuvia, koska ei ole mitään mihin niitä verrata. Pakko saada ensiksi uudet kuvat joissa näkee jo jotain tapahtuneen kropassa :D

Tämä viikko on kaikenlaista touhua täynnä. Tänään menen kampaajalle ottamaan elämäni ensimmäiset hiustenpidennykset. JEP! Koskaan aikasemmin mun ei ole tarvinnut edes miettiä vastaavia juttuja, mutta nyt tän hiuskatastrofin jälkeen en ole osannut tottua tähän ”lyhyempään” hiusmalliin joten jotain oli keksittävä. Lisäksi mun tukka on ohentunut ihan valtavasti. Tukka ei tunnu yhtään omalle. Väriä olen saanut hiukan vaalennettua siitä villasukasta joka se oli alkuun, että sen suhteen ei just nyt akuutisti ole ongelmaa mut muuten on. Tukka on vaan ihan valtavan tärkeä juttu mulle ja uskon, että monille muillekin. Ennen tuskailin tukkani kanssa, että miten sen saa aina käärittyä nutturalle piiloon kun sitä oli niin paljon ja pääasiassa pidin tukkaa aina kiinni, koska se oli silmillä jos tuuli tai huulikiillossa kiinni. Sitä osaa arvostaa jotain vasta kun sen menettää. Näköjään koskee myös tukkaa. Suurin ongelma tässä oli varmaan se, että mä en halunnut hiuksiini mitään näin radikaalia muutosta vaan jouduin ottamaan vastaan sen mitä tapahtui. Eri asia on päättää, että leikkaa tukkansa lyhyeksi tai, että päättää värjätä eri väriseksi. Sillon se on oma päätös, nyt ei ollut.

Mut joo, jatkeista tulee oma postauksensa tällä viikolla. Mua jännittää sikana, että miten osaan olla niitten kanssa ja miten luotan siihen, että ne pysyy päässä?! IIIK!

Ja lisää IIIIIKSEJÄ! Kolmas hullutus mitä lähden kokeilemaan on sokerointi. Oon kertaalleen käynyt säärien sokeroinnissa joskus vuosia sitten, mutta tää sokeroija ei varmaankaan ollut kovin ammattitaitoinen, sillä sokeri tarttui mun ihoon vaan pääsääntöisesti kiinni, eikä se karvojen kiskominen meinannut onnistua juuri ollenkaan. En oo sit sen huonon kokemuksen jälkeen testannut tätä, mut nyt lähden kokeilemaan uudelleen torstaina. Nyt mulla onkin siis säärikarvojen kasvattaluprojekti menossa :D Todella seksikästä ja naisellista :D

Onko blogin lukijoissa muita Bikini Challengeen osallistuvia?

Aurinkoa sun viikkoosi <3

Käyn salilla koska haluan näyttää hyvälle!

En tiedä onko nykypäivänä enää ok sanoa näin ja vieläpä ääneen. Kauhean ulkonäkökeskeistä vai mitä? Ulkonäkökeskeisyys on out. Olen aina ollut sitä mieltä, että liikunta ja urheilu nostaa itsetuntoa. Itsetunto nousee monesti jo ihan siitä fiiliksestä kun puet treenivaatteet päälle ja lähdet salille. Salin jälkeen lihakset on napakat ja paikat ei hölsky samalla tavalla kuin jos et treenaisi.

Se fiilis minkä hyvä treeni saa aikaiseksi tekee ihmeitä sun itsetunnolle. Uskon, että kaikki voi samaistua tähän. Arjen pienet murheet ja vastoinkäymiset ei tunnu yhtään niin suurille. Lisäksi sulla on hyvä fiilis itsestä, että hitto, mä tein sen! Tää tunne tulee varmasti osittain endorfiineista ja toi tunne ei kestä jollet treenaa ja liiku säännöllisesti.

Itselläni on nyt käynyt treenien kanssa silleen, että epäsäännöllisen treenauksen olen saanut käännettyä säännölliseksi. Käyn nyt salilla 3-4 kertaa viikossa. Salille lähteminen, siis kotona voi olla hiukan nihkeää, kun yleensä töitten jälkeen olen jonkin verran väsynyt. Kuitenkin olen tehnyt sen päätöksen jo mielessäni, että sinne salille lähden. Piste.

Muistelen usein mielessäni tuota hyvää oloa, jos on hankala saada itseään liikkeelle. Se auttaa ainakin mulla. Koskaan en ole yhtäkään treeniä katunut. Kerran muistan lähteneeni kesken treenin pois, koska treeni ei vaan kulkenut ja kaikki tuntui paskalle, mutta se on aika vähän jos miettii, että mäkin olen käynyt salilla jo useamman vuoden.

Pitkään jatkuneet epäsäännölliset treenit oli vieneet tehot mun kropasta. Nyt kun olen palaillut säännölliseen treenaukseen ( viis kiloa veks dieetti toimi oikein loistavasti tässä tarkoituksessa), olen pikkuhiljaa saanut kasvatettua tehoja salilla. Ensimmäiset treenikerrat salilla oli ihan hirveetä. Siis ne treenikerrat kun aloin jälleen käymään säännöllisesti tässä syksyn aikana. Kaikki liikkeet tuntui kauhealle ja voimia ei ollut. Sykkeet oli pilvissä ja heikotti. Silti vaan tein treenin. Tiesin, että siitä se kroppa tottuu taas. Nyt sitten eilen huomasin, että kroppa jaksaa jo ihan hyvin ja olen voinut tehdä jo paljon sellaisia liikkeitä mitä alkuvaiheessa en todellakaan olisi alkanut tekemään. Ei siis sillä ettenkö olisi oikeasti pystynyt tekemään, vaan siksi ettei salista olisi jäänyt paska maku suuhun. Kyykyt on esimerkki näistä liikkeistä. Sitä tietää mihin on joskus pystynyt ja alkuvaiheessa olisi kuitenkin tullut vertailtua itseänsä entiseen kyykky-minään. Nyt kuitenkin eilen uskaltauduin tangon alle ja ihan hyvälle leveät kyykyt tuntui :) Sumo-maastavetoakin olen jo hyvillä painoilla jaksanut tehdä. Näistä pienistä onnistumisista tulee hiton hyvä fiilis ja sen myötä sitä haluaa vaan lisää. Haluaa tuntea, että kroppa kehittyy ja kunto kasvaa. Nälkä kasvaa ns. syödessä.

Mua ei yhtään hävetä sanoa, että liikun osittain siksi, että näyttäisin hyvälle. Liikunta saa mun kropan voimaan hyvin ja kun mä voin hyvin, niin se näkyy myös ulospäin. Se näkyy hymynä mun kasvoilla ja kivuttomana kroppana. Liikunta on lääke ja sen minä allekirjoitan. Monet pääsisi eroon monista pienistä ja harmittomista polvikolotuksista, selkäkivuista yms jos vaan rasittaisivat kroppaansa. Meidän ruumiit kaipaa työtä. Ei meidän kroppaa ole tehty istumista varten. Nyt kun olen ollut tuolla poliklinikalla töissä muutaman viikon olen huomannut sen, että siellä etenkään ei tarvitse sitä omaa kroppaansa käyttää. Ainut liike mitä saa päivän aikana on se, että kävelet kahvihuoneeseen tai vessaan näin kärjistetysti. Mä olen koko ajan ollut varma, että saan veritulpan jalkaani siitä istumisesta ja aktiivisesti heiluttelenkin varpaita, nilkkoja ja jalkoja ylipäänsä kun istun sen 7-8 tunnin ajan.

Tosiaan, terveydelliset edut liikunnassa on suuret, kun mukaan otetaan itsetuntoa nostattava vaikutus, en ymmärrä miten jotkut jättää liikkumatta?! Jos liikunnan aloittaa ihan tyhjästä, liikkuminen tuntuu varmasti ihan paskalle. Sama paskafiilis oli tosiaan itsellänikin kun nyt aloitin säännölliset treenit, vaikka tyhjästä en aloittanutkaan. Salille piti mennä puoliväkisin. Menee kauan ( ei aina välttämättä ) ennen kuin saa ne ensimmäiset endorfiini huurut treenin jälkeen, jos niitä ei ole koskaan aikaisemmin saanut. Kuitenkaan mikään muu asia ei tuo mulle samanlaista hyvän olon tunnetta kuin hyvä treeni. Hyvä treeni vaatii sen, että sä teet kunnolla ja pyrit ottamaan kaiken irti siitä sun kropasta.

Rakastan mun kroppaa koska se pystyy tekemään salilla hienoja asioita. Työtä se vaatii ja aikaa, että kehityksen huomaa, mutta mulla on aikaa!

Pystytkö sä sanomaan, että rakastat sun vartaloasi?