MILLAINEN ON HYVÄ PT?

Siinäpä vasta kysymys. On olemassa todella hyviä personal trainereita ja sitten on olemassa todella huonoja. En tiedä onko tähän kysymykseen edes yksiselitteistä vastausta. Tiedän vain, että personal trainereitä on monen eri tasoisia ja heidän osaamistaso heittelee valtavasti. Kun etsii itselleen traineria, olisi äärettömän tärkeää löytää ammattitaitoinen PT, mutta myös lisäksi sellainen, jonka kanssa tulee juttuun.

Perusasioita joita PT:tä valitessa kannattaa ottaa huomioon on ihan suoraan katsoa sitä CV:tä, eli osaamistasoa + ja taustoja. Ihan kuten mihin tahansa työhön halutaan ammatillisesti pätevä tyyppi. Ei riitä se, että on itse harrastanut aina liikuntaa, vaan on tärkeää myös opiskella sitä. Ei riitä se, että PT on käynyt jonkun viikonloppuvalmennuskurssin, vaan asioihin olisi hyvä perehtyä syvemmin. Terveys ja liikunta on monialaisia aiheita, eikä osaamista varmasti koskaan voi olla liikaa. Tarkista siis minälaisia koulutuksia PT on mahdollisesti käynyt.

Hyvällä PT:llä on kokemusta, koulutusta, osaamista ja ymmärrystä. Ymmärrystä siitä, että kaikki me ei toimita samalla tavalla, vaikka tavallaan meidän pitäisi toimia, koska ihmisen elimistö ja järjestelmät on luotu toimimaan tietyllä tavalla. Silti meissä ihmisissä on eroja. Kaikki ei tavoittele kisalavoille nousemista, vaikka PT:n palkkaisivatkin. PT:n ei tarvitse olla hyökkäävä ja piiskaava. Toisaalta itse vaadin ainakin PT:ltä myös sellaista kuria ja myös sitä piiskaa. Haluan, että se PT on se, joka vaatii multa ne viimeiset toistot, joihin en itse enää usko. PT:n pitää siis myös osata lukea ihmisiä.

Mulla on ollut oman historiani aikana kaksi eri traineria. Molemmat osaavia, asioihin perehtyneitä ammattilaisia. Molempien metodit oli kuitenkin hyvin erilaiset, silti tykkäsin molempien tyylistä valmentaa ja ohjata.

Olen itse nähnyt saleilla todella paljon erilaisia valmentajia. Osasta huokuu hyvin hyvin kauaksi se, että tiedetään vain se yksi tyyli tehdä asioita ja sitä samaa metodia tuputetaan kaikille asiakkaille, riippumatta siitä mikä tämän valmennettavan osaamistaso tai agenda on. Ei ole pitkä aika kun näin salilla tällaisen valmentajan. Asiakas oli keski-ikäinen ja näin ulkopuolisen silmin tuntematta tarkemmin, aiemmin selkeästikin jotain liikuntaa harrastanut nainen. PT kävi asiakkaansa kanssa läpi saliohjelmaa. Liikkeet käytiin pintapuolisesti läpi. Lähinnä käytiin ne laitteet läpi, että asiakas sitten tietää, mitä laitetta treeniohjelmassa tarkoitetaan.

Eräässäkin laitteessa asiakas oli väärällä tavalla, tai siten, että laitteen tuki tuli asiakasta aivan väärään kohtaan. PT ei kuitenkaan korjannut asentoa toisenlaiseksi. Tämän jälkeen he menivät smithiin. Monen ensikertalaisen kauhistus. Tässä kokeiltiin kulmasoutua tangolla. Asiakkaan asento oli hukassa. Lähellä ei ollut peiliä, mistä asiakas olisi voinut tarkistaa asentonsa, eikä sitä asentoa ja tekniikkaa käyty peilin edessä läpi ihan irtotangolla, että asiakas saisi tunteen miltä oikean liikeradan pitäisi kropassa tuntua. PT yritti neuvoa korjaamaan asentoa, mutta ei. Mulla kävi mielessä, että jos tältä naiselta olisi kysynyt tuon valmennuskerran jälkeen, että osaako hän nyt lähteä omatoimisesti  tekemään tuota treeniä minkä kävivät läpi, niin mikä olisi ollut rehellinen vastaus.

PT saattaa olla itse ties kuin kova treenaamaan ja salihistoriaa saattaa olla vaikka millä mitalla, mutta se ei todellakaan silti tarkoita sitä, että sen osaamisen pystyisi siirtämään toisille.

Eli kun olet valitsemassa itsellesi personal traineria, niin mieti ensiksi itse, mitä haluat PT:ltä. Sen jälkeen käy läpi historiaa ja tarkista CV. Tapaa tämä PT kasvotusten ja kuuntele, osuuko ajatukset yhteen sun kanssa. Kysele vähän, että minkälaisista valmennettavista PT itse on kiinnostunut. Terveysvalmentaja ei välttämättä omaa taitoja esimerkiksi kisavalmentamiseen ja päinvastoin.

Olisi kiva kuulla millaisia ominaisuuksia naiset arvostaa ja mitä miehet arvostaa hyvässä personal trainerissa?

KUINKA KIELTÄYTYÄ HERKUISTA?

Kirjoitin muutama päivä sitten aiheesta, jossa kerroin omat vinkkini arkiseen olotilan kevennykseen. Tässä tekstissä painotettiin sitä, että joka aterialla ei tarvita hiilarikuormaa, että tulee kylläiseksi.

Tässä tekstissä aion käsitellä aihetta, joka ainakin hoitoalalla kahvihuoneissa on joskus ihan ongelma. Nimittäin kaikenlaiset herkut, mitä tulee napsittua ihan ohimennen arjessa. Nimittäin näistä ”otan vain palan” maisteluista kertyy usein viikkotasolla jo iso kasa sokeria ja kaloreita. Sokeria mitä se oma kroppa ei välttämättä tarvitsisi ollenkaan. Kuinka moni meistä ottaa ihan huomaamatta kahvipöydässä keksin, karkin tai palan suklaata? Minä ainakin olen sortunut. Kun sitten maistan tuon sulavan suklaan suussani tajuan, että eihän mun pitänyt nyt ottaa.

Kun aloitin tämän mun oman henkilökohtaisen ruokavalio keventelyn pari viikkoa sitten, se piti tietenkin sisällään päätöksen kieltäytyä myös kaikista näistä herkuista, joita esimerkiksi juuri työpaikan kahvipöydät välillä pursuilee. Karkki ja herkut ei tästä maailmasta syömällä lopu, ja jos annan itselleni luvan yhtenä päivänä ottaa jotain, lipsahtaisi se helposti myös sille toiselle päivälle. Eihän nyt yksi pala piirakkaa tai pari palaa suklaata mitään pilaa. Niin, nämä on näitä asioita joita voi pyöritellä ja selitellä itselleen vaikka hamaan hautaan saakka.

Joo eihän se varmasti KAIKKEA pilaa. Kuitenkin jos olet tehnyt päätöksen keventää oloa ja ruokavaliota, silloin se tarkoittaa myös ylimääräisten herkkujen karsimista, koska ei muuten mikään muutu ja nopeasti oot taas siinä pisteessä mistä lähdit liikkeelle Eikä siinäkään siis ole mitään pahaa, mutta jos haluat keventää, niin kyllä se jämäkkyyttä vaatii tietyissä hetkissä. Sitä Fazerin uutta salmiakkisuklaata on varmasti saatavilla myös muutaman viikon päästä, että ehdit varmasti sitä maistamaan.

Olen itsekin monet kerrat ollut ottamatta kakkua työpaikan kahvipöydässä. Kollegat yrittää suostutella parhaansa mukaan, että ota nyt. Hankala siinä on monesti kieltäytyä, mutta silti olen pitänyt pääni; en ota. Mitä jos pöydällä olisi porkkanoita kipossa vapaasti otettavana ja kieltäytyisin niitä ottamasta. Kannustaisiko kollegat myös yhtä tarmokkaasti ottamaan niitä. ”Ota nyt yksi porkkana, nää on hyviä, ota ota!” Enpä usko ;)

Herkuttelu on kivaa, ja porukassa se on vielä kivempaa, en sitä kiellä. Mutta elämäntapamuutos ja erilaiset tiukemmat ruokavaliot vaan vaatii päätöksentekokykyä ja sitten tietty sitä, että siinä päätöksessä myös pysytään. Se kepeämpi olotila kyllä palkitsee. Sen muistaa aina niissä hetkissä kun pukee farkkuja jalkaa tai tiukempaa toppia, että miksi kannatti pari kertaa kieltäytyä herkuista. :) Toisaalta en haluaisi edes puhua tiukasta ruokavaliosta, koska eihän se loppujen lopuksi ole tiukkaa. Maailma on täynnä hyviä ja terveellisiä ruoka-aineita. Ruokaa saa maustaa ja valmistaa edelleen ihan oman mielikuvituksen rajoissa, tai mennä jopa sen yli. Tarkoitus on vaan oppia syömään vähemmän ylimääräistä sokeria ja rasvaa.

Eli yksi miten kieltäytyä herkuista on vain sanoa, että ei kiitos nyt. Ei siitä kukaan loukkaannu, ja jos loukkaantuu, ongelma on siellä toisessa päässä. Herkkuhampaan kolotukseen auttaa myös se, että syöt oikeaa ruokaa säännöllisesti. Lisäksi mulle ruoka on ollut aina nautinto, haluan nauttia siitä myös tiukemmalla ruokavaliolla ollessa. Itselläni yksi sellainen herkkuateria on iltapala. Pähkinät on aina hyviä, valitsen siis lempskari pähkinöitä eli cashewta tai pistaaseja, sitten lisäksi rahkapurkki ja mieluisia marjoja; mansikkaa tai mustikkaa. Joskus marjojen sijasta laitan persikkaa tai nektariinia, tuoreena ne on niin hyviä! Sitten vain kippoon ja nautiskelemaan. On hyvää ja terveellistä.

Minun mielestä hankalinta herkuista on kieltäytyä silloin jos kotona joku toinen herkuttelee. Me onneks ollaan nyt miehen kaa yhdessä tässä keventelemässä, eli tukea tulee jonkin verran toiselta osapuolelta, mutta jos olisin tässä yksin ja mies herkuttelisi entiseen malliin, mulla olisi takuulla vaikeampaa. Ei mun mies siis paljoa herkuttele, mutta kerta viikkoonkin on jo riittävästi, jos itse joutuu seuraamaan sivusta syöden rahkaa ja pähkinöitä :D Näissä hetkissä se oma selkäranka pitää vaan löytää ja miettiä, että miksi aloitti alunperin. Mitä saat itse siitä, että nyt keskityt olemaan ilman niitä herkkuja.

Kaikkein tärkeintä on suunnitella itse itsensä tuntien sopivat tavoitteet. Jos olet syönyt tähän saakka joka päivä jotain herkkua, voi olla vaikeaa jatkossa kieltäytyä herkuista kokonaan. Tavoitteeksi voi ottaa vaikka, että herkkupäivä on kerran viikossa. Silloin se arjen herkuttomuus sujuu helpommin kun tietää, että yhtenä päivänä viikossa saa luvan kanssa herkutella. Kaikilla meillä ei siis tarvitse olla samat tavoitteet ja rajoitukset, vaan jokainen tietää ja tuntee itsensä. Silloin omat tavoitteet pitää suunnitella itseään ajatellen ja sen mukaan, mihin uskoo kykenevänsä.

Tsemppiä kaikille, jotka yrittää pyristellä eroon sokerikuorrutteesta!