SILARIT VOI KORJATA ITSETUNNON

Muistatteko kun joskus pohdin silikonirintojen ottamista? Se oli sitä aikaa kun mun ekat bikinifitness kisat oli vasta edessä päin. Mietin silloin, että menen kisaamaan ylpeänä omalla rintavarustuksellani, oli se sitten dieetin jälkeen kuinka lattea tahansa. Pohdin kuitenkin silloin, että varmasti joskus silikonit voisin hommata. Olen muulloinkin jutellut blogissani ja blogin ulkopuolella rintavarustuksesta ja silikoneista. Olen sitä mieltä, että jos rinnat menee esimerkiksi imettämisestä ”pilalle”, eli kulahtaa ja muuttuu lapasiksi, on silikonien ottaminen tällöin enemmän kuin ok. On nimittäin ihan hirveästi olemassa naisia, jotka ovat muuten niin huoliteltuja ja hyvässä kunnossa, mutta epävarmuus itseä kohtaan löytyy sitten tisseistä. Eikä tissiepävarmuus johdu aina imettämisestä. Isot tissit, pienet tissit tai sit ihan tavalliset tissit voi aiheuttaa ihan samanlaisia fiiliksiä kuin joillekin aiheuttaa imetyksen jälkeinen rintavarustus. On mielenkiintoista kuunnella ihmisten mielipiteitä omista rinnoistaan. Joku ei ottaisi ikinä silareita, vaikka rinnat roikkuisi polvissa saakka ja toinen menisi vaikka heti korjauttamaan rinnat, jos olisi vain rahaa. Joitain naisia kiinnostaa se mitä mies ajattelee rinnoista ja toisia ei sekään kiinnosta yhtään.

Joittenkin mielestä on pinnallista ottaa silarit. Mun mielestä ei. Monilla naisilla on nykypäivänä silarit, eikä sitä monet edes huomaa. Nykyään kun ei ole enää in ottaa monen desin silikoneja vaan leikkauksella halutaan luonnollisempi look. Mun mielestä elämää ei pitäisi hukata siihen, että inhoat itseäsi sen takia mitä olet jonkun toisen eteen tehnyt, esimerkiksi siis imettänyt. Eihän ne äidit sitä vauvaa tietenkään inhoa tai syytä, mutta oma peilikuva inhottaa. Olen kuullut ja lukenut, että jopa parisuhteen kemia ja tunnelma voi muuttua sen takia, mitä esimerkiksi imetys voi tehdä naisen rinnoille ja rintojen muutos itsetunnolle. Ei niistä muuttuneista rinnoista  mies edes välttämättä välitä, mutta nainen välittää. Tosin eräs mun miespuolinen kaveri tuumasi, että vaimo on kyllä tosi kaunis ja hyvässä kunnossa, mutta ne tissit, ne on kamalat. Tämäkin nainen oli imettänyt useamman lapsen.

Ei se väärin ole jos naista kiinnostaa oma peilikuva vielä lapsensaannin jälkeenkin. Eikä se ole väärin, että miestäkin naisen rintavarustus saattaa kiinnostaa, etenkin jos se kovin muuttuu. Ottaisinko itse enää kuitenkaan silikoneja? Kyllä minä voisin silikonit ottaa. Tosin en tässä nykytilanteessa. Olen omaan rintavarustukseeni tyytyväinen tällä hetkellä ja se taas johtuu siitä, että kehon rasvaprosentti on korkeampi kuin kisadieetin aikaan. Jos kuitenkin joskus imettäisin ja rinnat tyhjenisi ja niistä jäisi jäljelle vain nahkapussukat, kävisin ne varmasti täyttämässä. Jos naisen itsetunto on kiinni rinnoista, niin mun mielestä asialle saa tehdä jotain. Jos rintojen suurennusleikkaukseen lähtee vain sen vuoksi, että miellyttäisi muita, ei syyt leikkaukseen ole millään tavalla järkeviä ja asiaa pitäisi pohtia ehkä hiukan pidempään.

Eniten mua tollasessa rintaimplanttileikkauksessa pelottaa ne jälki-infektiot ja komplikaatiot. Lopputulos voi olla jotain lähtötilannetta paljon pahempaa. Olen nähnyt ja lukenut paljon tällaisista operaatioista miten kaikki on mennyt ihan pieleen.

Joten vaikka periaatteessa mulla ei ole silareita vastaan mitään, ni kyllä tää asia pitäis harkita kunnolla ennen kuin lähtee toteutusasteelle.

Mitä mieltä te olette silareista? Ottaisitteko itse?

Kuvat Pixabay

Käyn salilla koska haluan näyttää hyvälle!

En tiedä onko nykypäivänä enää ok sanoa näin ja vieläpä ääneen. Kauhean ulkonäkökeskeistä vai mitä? Ulkonäkökeskeisyys on out. Olen aina ollut sitä mieltä, että liikunta ja urheilu nostaa itsetuntoa. Itsetunto nousee monesti jo ihan siitä fiiliksestä kun puet treenivaatteet päälle ja lähdet salille. Salin jälkeen lihakset on napakat ja paikat ei hölsky samalla tavalla kuin jos et treenaisi.

Se fiilis minkä hyvä treeni saa aikaiseksi tekee ihmeitä sun itsetunnolle. Uskon, että kaikki voi samaistua tähän. Arjen pienet murheet ja vastoinkäymiset ei tunnu yhtään niin suurille. Lisäksi sulla on hyvä fiilis itsestä, että hitto, mä tein sen! Tää tunne tulee varmasti osittain endorfiineista ja toi tunne ei kestä jollet treenaa ja liiku säännöllisesti.

Itselläni on nyt käynyt treenien kanssa silleen, että epäsäännöllisen treenauksen olen saanut käännettyä säännölliseksi. Käyn nyt salilla 3-4 kertaa viikossa. Salille lähteminen, siis kotona voi olla hiukan nihkeää, kun yleensä töitten jälkeen olen jonkin verran väsynyt. Kuitenkin olen tehnyt sen päätöksen jo mielessäni, että sinne salille lähden. Piste.

Muistelen usein mielessäni tuota hyvää oloa, jos on hankala saada itseään liikkeelle. Se auttaa ainakin mulla. Koskaan en ole yhtäkään treeniä katunut. Kerran muistan lähteneeni kesken treenin pois, koska treeni ei vaan kulkenut ja kaikki tuntui paskalle, mutta se on aika vähän jos miettii, että mäkin olen käynyt salilla jo useamman vuoden.

Pitkään jatkuneet epäsäännölliset treenit oli vieneet tehot mun kropasta. Nyt kun olen palaillut säännölliseen treenaukseen ( viis kiloa veks dieetti toimi oikein loistavasti tässä tarkoituksessa), olen pikkuhiljaa saanut kasvatettua tehoja salilla. Ensimmäiset treenikerrat salilla oli ihan hirveetä. Siis ne treenikerrat kun aloin jälleen käymään säännöllisesti tässä syksyn aikana. Kaikki liikkeet tuntui kauhealle ja voimia ei ollut. Sykkeet oli pilvissä ja heikotti. Silti vaan tein treenin. Tiesin, että siitä se kroppa tottuu taas. Nyt sitten eilen huomasin, että kroppa jaksaa jo ihan hyvin ja olen voinut tehdä jo paljon sellaisia liikkeitä mitä alkuvaiheessa en todellakaan olisi alkanut tekemään. Ei siis sillä ettenkö olisi oikeasti pystynyt tekemään, vaan siksi ettei salista olisi jäänyt paska maku suuhun. Kyykyt on esimerkki näistä liikkeistä. Sitä tietää mihin on joskus pystynyt ja alkuvaiheessa olisi kuitenkin tullut vertailtua itseänsä entiseen kyykky-minään. Nyt kuitenkin eilen uskaltauduin tangon alle ja ihan hyvälle leveät kyykyt tuntui :) Sumo-maastavetoakin olen jo hyvillä painoilla jaksanut tehdä. Näistä pienistä onnistumisista tulee hiton hyvä fiilis ja sen myötä sitä haluaa vaan lisää. Haluaa tuntea, että kroppa kehittyy ja kunto kasvaa. Nälkä kasvaa ns. syödessä.

Mua ei yhtään hävetä sanoa, että liikun osittain siksi, että näyttäisin hyvälle. Liikunta saa mun kropan voimaan hyvin ja kun mä voin hyvin, niin se näkyy myös ulospäin. Se näkyy hymynä mun kasvoilla ja kivuttomana kroppana. Liikunta on lääke ja sen minä allekirjoitan. Monet pääsisi eroon monista pienistä ja harmittomista polvikolotuksista, selkäkivuista yms jos vaan rasittaisivat kroppaansa. Meidän ruumiit kaipaa työtä. Ei meidän kroppaa ole tehty istumista varten. Nyt kun olen ollut tuolla poliklinikalla töissä muutaman viikon olen huomannut sen, että siellä etenkään ei tarvitse sitä omaa kroppaansa käyttää. Ainut liike mitä saa päivän aikana on se, että kävelet kahvihuoneeseen tai vessaan näin kärjistetysti. Mä olen koko ajan ollut varma, että saan veritulpan jalkaani siitä istumisesta ja aktiivisesti heiluttelenkin varpaita, nilkkoja ja jalkoja ylipäänsä kun istun sen 7-8 tunnin ajan.

Tosiaan, terveydelliset edut liikunnassa on suuret, kun mukaan otetaan itsetuntoa nostattava vaikutus, en ymmärrä miten jotkut jättää liikkumatta?! Jos liikunnan aloittaa ihan tyhjästä, liikkuminen tuntuu varmasti ihan paskalle. Sama paskafiilis oli tosiaan itsellänikin kun nyt aloitin säännölliset treenit, vaikka tyhjästä en aloittanutkaan. Salille piti mennä puoliväkisin. Menee kauan ( ei aina välttämättä ) ennen kuin saa ne ensimmäiset endorfiini huurut treenin jälkeen, jos niitä ei ole koskaan aikaisemmin saanut. Kuitenkaan mikään muu asia ei tuo mulle samanlaista hyvän olon tunnetta kuin hyvä treeni. Hyvä treeni vaatii sen, että sä teet kunnolla ja pyrit ottamaan kaiken irti siitä sun kropasta.

Rakastan mun kroppaa koska se pystyy tekemään salilla hienoja asioita. Työtä se vaatii ja aikaa, että kehityksen huomaa, mutta mulla on aikaa!

Pystytkö sä sanomaan, että rakastat sun vartaloasi?