PASKA KESKUSTELU

Enpä ole koskaan tarvinnut tällaiseen keskusteluun osallistua aiemmin. Nyt on tämäkin sitten koettu ja luulen, että ei jäänyt ensimmäiseksi eikä viimeiseksi kerraksi.  Nämä keskustelut on varmasti tulevaisuudessa joka keväisiä tästä lähtien. Kyse on nimittäin konkreettisesti paska-keskusteluista. Koiran omistajana sitä törmää mitä ihmeellisimpiin ilmiöihin. On positiivisia ja negatiivisia ilmiöitä. Ensimmäisenä positiivisena ilmiönä mistä itse tykkään hirmuisesti on koiranomistajien sosiaalisuus. Erilaisia koiraryhmiä on face pullollaan ja siellä saa sovittua treffit vaikka samalle tunnille jonkun kanssa, jos niin haluaa. Koirapuistoporuikoilla on taasen omat whatsapp-ryhmät, missä käydään keskusteluja kennelyskästä ja milloin kenenkin karvatassu olisi menossa puistoon, että olisiko kenties leikkikavereita tulossa paikalle.

Koiraa lenkittäessä tulee usein vastaan toisia koiran omistajia. Koirat kun nuuskuttelee keskenään, voi omistajat sopia keskenään vaikka treffit. ”Olisi kiva jos meidän koirat voisi joskus leikkiä keskenään”. Näin mulle kävi tuossa viikko sitten! Ihan tavallisella koiran ulkoilutuslenkillä vastaan tuli Kusti ja hänen omistajansa. Luka ja Kusti oli heti ihan bestiksiä. Kustilla ei kuulema ole montaa kaveria, joten saatiin sitten kutsu tulla heille leikkimään joku kerta. Kyllä! Tällaista tämä on koiraihmisenä :D Luka lähtee sitten playdeiteille tässä ihan lähipäivinä ja ihmis-äiti tulee siivellä :D

Mun mielestä ihan mahtavaa! En olisi voinut koskaan uskoa, että koira voi toimia jään rikkojana ihan oikeasti. Jurot suomalaiset alkaa juttelemaan ihan spontaanisti toisilleen kunhan hihnan päässä on molemmilla joku nelijalkainen! Huippua!

Tähän koiravanhemmuuteen kuuluu myös kaikenlaista nega-paskaakin. Näissä face-ryhmissä osataan lynkata ihmisiä ihan todenteolla. Jos satut kysymään yhden viattoman kysymyksen, vaikka esimerkkinä mistä löytää hyvä trimmeri, voit saada aiivan järkyttävät haukut niskaasi. Opitpahan sen, että et mene kysymään ensi kerran näistä ryhmistä mitään apua mihinkään kysymykseen. Toki, joskus ihmiset tulee face-ryhmiin valittamaan koiran terveysongelmia. Se ei ole ehkä oikea paikka hakea diagnoosia, vaan ensisijaisesti pitäisi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Koiran omistaja voidaan kuitenkin haukkua ihan mistä vain. Sä joko annat vääränlaista ruokaa koiralle, et pidä sen turkista huolta, pidät koiraa liikaa yksin tai et kouluta koiraasi tarpeeksi. Siis ihan mistä vain.

Tosiaan, kuten otsikko kertoikin, sitten on myös tämä paskakeskustelu. Ilmeisesti joka keväinen ilmiö siitä, miten keskusteluryhmissä saadaan sota aikaiseksi koiranpaskasta. Minä ymmärrän sen, että hyvähän se olisi siivota pois katujen varsilta oman koiran jätökset. Ikävältähän se näyttää kun ne kevään tullen liejuuntuu. Siellä sitten taaperot tallustaa joukossa ja myös se oma koira. On ihana tuoda koira sitten sisään niillä paskaisilla tassuilla. Tähän koirankakkaa kadun varrella- ilmiöön liittyy myös tosi, TOSI ikävä piirre. Jotkut ihmiset on niin sairaita, että kostavat ihmisten laiskuuden koiriin.

Koiraviha kasvaa näitten sulavien kakkakasojen myötä. Nämä koirattomat ihmiset alkavat kevään tullen levitellä omia kasoja tuonne teiden varsille ja joskus jopa koirapuistoihin. Kaikenlaisia koiranherkkupaloja, joita on myrkytetty ties millä levitellään puiden juurille, että koira menisi ja söisi sen. Nyt näin kuvan facebookissa, kun joku oli vienyt jonnekin puiston reunalle lihapalan, joka oli laitettu täyteen nuppineuloja! Siis miten sairaita ihmiset on?! Tämä oli tapahtunut tuolla Etelä-Suomessa. Jopa paikallinen poliisi oli ottanut kantaa tähän touhuun ja pyysi ilmoittamaan suoraan hätäkeskukseen jos joku näkee jonkun tai edes epäilee jonkun levittelevän koiralle vaarallista tai myrkyllistä ainetta tuonne ulos. Jo suklaa katsotaan tällaiseksi aineeksi. Poliisikin vetoaa siihen, että ei ole koiran vika jos omistaja on tyhmä, eikä kerää koirankakkaa mukaansa tien varrelta.

Voi kun ihmiset jaksaisi ärsyyntyä samalla tavalla niistä roskista joita tuolla kaduilla ja ojien pohjilla on. Ne vasta näyttääkin hirveälle. Kuka heittää tyhjän sipsipussin, kaljapäkin kartongit tai tyhjän tupakka-askin luontoon?

Keräätkö sinä kakat pois kadulta?

IKUISET VALITTAJAT

He on niitä ihmisiä jotka valittaa Facebookissa kun pitää mennä taas töihin siihen samaan paska työpaikkaan

He on niitä jotka valittaa kun talvella on liian kylmä

Ja niitä jotka valittaa kun kesällä on liian kuuma tai aurinko paistaa liian kirkkaasti

He on niitä jotka elää huonossa suhteessa, koska eivät uskalla irrottautua siitä tutusta ja turvallisesta, mutta silti ovat joka päivä onnettomia

He on niitä jotka sanoo ei, kun heille ehdottaa jotain uutta.

Varmasti kaikilla meillä on näitä valittajia tuttavapiirissä. Haaveet ovat suuret, mutta mitään niitten haaveiden toteutumisen eteen ei olla valmiita tekemään. Ehkä oletus on, että asiat tapahtuisi itsestään. Ikuinen valittaja ei kylläkään usko, että hänen kohdalleen voisi edes mitään hyvää sattua. Elämä kun nyt on vain tällaista, eikä muuksi muutu.

Olen huomannut sen miten ihmiset pelkäävät uutta ja itselle tuntematonta. Sen näkee jo siinä, että ei uskalleta vaihtaa työpaikkaa, vaikka ehkä oikeasti haluaisikin. Pelko rajoittaa joitain ihmisiä ihan hirveästi. Olen miettinyt, että katuvatko he kuolinvuoteellaan sitten sitä elämätöntä elämää? Kun vain haaveili, mutta ei tullut sitten tehtyä mitään konkreettista niiden omien haaveiden eteen.

Kyllä minua itseänikin on pelottanut, monta kertaa. Siltikin olen lähtenyt rohkeasti tulta päin. Olen tiennyt sisimmässäni sen, että selviän kyllä, kävi miten kävi. Aina pääsee palaamaan siihen vanhaan takaisin. Muutto Jyväskylään pelotti todella paljon. Mietin sitä, että olenko aivan tyhmä kun muutan miehen perässä toiselle paikkakunnalle, että eikös miehen pitäisi muuttaa naisen luokse. Mitä jos suhde ei kestä? Tulenko sitten maitojunalla takaisin? Kun aloitin työt varahenkilöstössä, minua pelotti mennä joka päivä uudelle osastolle. Joka päivä vastassa uudet ihmiset ja uusi ympäristö. Piti opetella uusi potilastietojärjestelmäkin. Kuinka helppoa elämä olisi ollut jos vain olisin jäänyt siihen vanhaan. Tai kun kävin loppuvuodesta perehtymässä pari kuukautta sisätautipoliklinikalla. Mietin ensimmäisenä päivänä, että mihin minä nyt olen lusikkani työntänyt. Miksi kaikkeen mitä ehdotetaan pitää sanoa kyllä, tyhmäkö minä olen. Niin vain kuitenkin olen selvinnyt muutoksista ja ollut jopa ihan tyytyväinen valintoihini.

Pelko on varmasti luonnollinen tunne aina kaiken uuden edessä. Pelko siitä, että pärjääkö. Sehän on vain hyvä asia loppujen lopuksi. Asia on sinulle merkityksellinen ja haluat olla siinä hyvä. Se, että annatko pelon vaikuttaa päätöksiin onkin asia erikseen. Vaikka pelottaa, voit silti sanoa kyllä.

Tiedän useita kollegoja, jotka joka päivä negatiivisella lietsonnallaan ja uuden pelolla syövät myös ympärillä olevien ihmisten fiilistä. Jos joka päivä töihin tullessa ärsyttää ja haluaisit olla jossain muualla, niin miksipä et tekisi asian eteen jotain. Ikä ei ole mikään pätevä syy jättää vaihtamatta esimerkiksi työpaikkaa. Luulisi ennemminkin olevan suurempi syy, että lähden nyt kun työuraa on vielä jonkin verran jäljellä.

Kun rohkeasti sanot kyllä ja lähdet kohti tuntematonta, voit parhaimmassa tapauksessa löytää itsesi oman unelman keskeltä. Sitten mietit miksi et tehnyt tätä jo aiemmin ja eihän tässä ollut oikeasti mitään pelättävää. Hyvinhän minä pärjään. Me eletään täällä loppujen lopuksi todella lyhyen aikaa. Eikö olisi parempi täyttää elämä niillä asioilla, joista oikeasti nautit ja tykkäät, kuin valituksella ja tyytymättömyydellä.

Pahin virhe mitä ihminen voi tehdä on se, että jemmataan niitä haaveita ja tekemisiä sinne eläkepäiville. Kyllä minä sitten lähden kiertämään maailmaa, kyllä minä sitten aloitan uuden harrastuksen. Mistä meistä kukaan tietää nähdäänkö me edes niitä eläkepäiviä, ja jos nähdään, niin missä kunnossa me fyysisesti silloin enää ollaan. Onko edes mahdollista lähteä tuolloin toteuttamaan niitä haaveita, vaikka haluaisikin.

Tässä työssä olen nähnyt ja saanut kuulla niin viisaita sanoja mun potilailta. Ihmisiltä jotka eivät enää pysty vaikka haluaisivat. Haluan ainakin itse toteuttaa omia unelmia kun siihen kerta pystyn. Monet potilaat ovat sanoneet, että matkustele ja näe maailmaa! Se antaa ihan hirveästi. Lisäksi haluan opiskella, vaikka opiskelujen aloittaminen ajatuksena jännittää kovasti. Haluan silti kokea mahdollisimman paljon erilaisia asioita. Pyrin sanomaan aina kyllä ehdotuksille, jos se suinkin vain onnistuu.

Tunnistatko tästä tekstistä itsesi tai jonkun läheisen?