Siirrytään hetkeksi taas sille harmaalle alueelle

Aihe josta ei saisi puhua

Kesä lähestyy ja keskustelu jokaisen meidän läskeistä ja jenkkakahvoista kiihtyy sitä mukaa kun lämpötila ulkona nousee. Ehditkö bikinikuntoon ja onko niitä kahvoja?

Nykyään yritetään kovasti ajaa läpi hyväksymisen kulttuuria. Periaatteessa ihan hyvä, että ihmiset pyrkivät hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat. Vaa’an numerot eivät kerro siitä minkälainen ihminen noiden lukemien takaa löytyy, se on totta. Oli lukema vaa’assa enemmän tai vähemmän, samanlaisia ihmisiä me kaikki olemme, yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, huom. minä olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi pyrkiä normaalipainoon. Vaikka kaikki ylipainoiset eivät kärsikään liitännäissairauksista kuten diabeteksesta tai sydän- ja verisuonisairauksista, ei ylimääräinen rasvakudos kenenkään elimistössä tee hyvää. Rasva tukkeuttaa suonia ajan kanssa ja ylipaino kuluttaa niveliä.

Suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää kaksi kolmasosaa ja naisista runsas puolet. Vähintään merkittävästi lihavia (painoindeksi vähintään 30 eli vähintään 15 kilon ylipaino) sekä miehistä että naisista on kaksi kymmenestä. Teini-ikäisistä ylipainoa on noin 15–20 %:lla, pojilla enemmän kuin tytöillä. Vuonna 2000 lihavia miehiä oli 70 prosenttia ja naisia 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 1980. Samassa ajassa nuorten lihavuuden määrä on 2–3-kertaistunut. Lihavuuden lisääntyminen on kaikkialla maailmassa suuri kansanterveyden ongelma. Lähde, Terveyskirjasto.

Kansanterveydellinen ongelma

Jos lihavuus ei olisi ihmisen terveyden kannalta haitallista, siitä tuskin puhuttaisiin ongelmana. Lihavuus hyväksyttäisiin paremmin. Lääkärit eivät varoittelisi lihavuuden vaaroista, jos niitä ei yksinkertaisesti olisi, mutta kun niitä on.

Olimme kaverini kanssa tuossa eräs päivä kahvilla ja ajauduimme keskustelemaan lihavuudesta, tupakoinnista ja alkoholin käytöstä. Tarkennuksena vielä, että emme puhuneet lihavista vaan lihavuudesta yleisesti. Tuo keskustelu toi jälleen ajatuksia mieleeni. Kuulin joku aika sitten sivukorvalla lääkärien keskustelevan julkisella paikalla esimerkiksi diabeteshoitajien omasta ylipainosta. Miten ylipainoinen ihminen voi varoittaa ja valistaa toista ihmistä samasta kuin mistä itse kärsii? Niinpä. Miten sanot toiselle, että älä syö suklaata, se on epäterveellistä kun hetken kuluttua itse lohkaiset palan suklaalevystä ja nautiskelet siitä kahvin kanssa. Menet työpäivän jälkeen kotiin sohvalle, jossa vietät loppuillan popsien kaikkea epäterveellistä. Huomenna sitten taas menet töihin kertomaan diabeteksesta ja epäterveellisen elämän haitoista, noin niin kuin kärjistetysti.

Aiemmin keskustelua herättänyt postaukseni lihavasta personal trainerista menee osittain samaan kategoriaan. Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä itse teen ja sitä rataa. Kuinka saat motivoitua toista ihmistä elämänmuutokseen, jos itse teet aivan toisin kuin mitä ohjaat? Asiakkaan mieleen nousee varmasti monenlaisia ajatuksia. Ottaako asiakas nämä ohjeet tosissaan? Ottaisitko itse?

Vaikka ylipainoinen ihminen kokisi olonsa terveeksi, silti ylipaino on ylimääräistä painoa, rasvaa elimistössä.

Lihavuus aiheuttaa monia sairauksia. Useimmat niistä johtuvat aineenvaihdunnan häiriöistä, joita vyötärölihavuuteen liittyvä runsas vatsaonteloon ja maksaan kertynyt rasva aiheuttaa. Lähde, Terveyskirjasto.

Joskus muutos toki voi vaatia sen, että ihminen hyväksyy itsensä ensiksi sellaisena kuin nyt on, ennen kuin on valmis muutokselle ja uusille elämäntavoille.

Lihavien henkilöiden terveysmenot on arvioitu olevan 25 % korkeammat kuin normaali-painoisten. Kaikkiaan lihavuus aiheuttaa 330 miljoonan euron kokonaiskustannukset terveydenhuollossa vuosittain. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90885/TutkimuksestaTiiviisti4_lihavuus.pdf?sequence=1

Mielestäni on hieno asia, että ihmiset haluavat pyrkiä siihen, että itseä rakastetaan kaiken kokoisena. Mielestäni kuitenkaan se ei ole tavoittelemisen arvoista, että pysähdytään ja opetellaan hyväksymään itsensä ja tyydytään (tyytymisellä en tarkoita, että elämänlaatu muuten olisi huonoa) jatkamaan elämää lihavana, sillä väistämättä ylipainolla joitain vaikutuksia terveyteen tulee olemaan, ennemmin tai myöhemmin.

Milloin sinä olet mitannut vyötärön ympäryksesi? Meneekö yli vai ali suositusten? Meneppä mittaamaan jollet tiedä, hop hop! :)

Naisten vyötärönympäryksen tulisi olla < 80cm

Miehillä vyötärönympäryksen tulisi olla < 94cm

Onko siis kuitenkaan ok olla tyytyväinen lihavuuteensa?

Haluaisin kuulla elämäntapamuutoksen keskellä eläviltä tai siitä haaveilevilta ihmisiltä, mitä te ajattelette itsestänne tai ylipainosta ylipäänsä? Onko ylipaino edes ajatuksissa? Millaisia ajatuksia tällaiset tekstit, joita esimerkiksi minä kirjoitan teissä herättää?

Eli jos sinulla on pitkä laihdutus tai elämäntapamuutos urakka takana tai jos olet kampaillut itsesi hyväksymisen kanssa pitkään ja ajattelet, että juuri sinun tarinastasi olisi apua jollekin toiselle ja haluat, että esittelisin juuri sinun tarinasi blogissani, niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen mansikkapilvinen@gmail.com ja kerro tarinasi.

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

13 vastausta artikkeliin “Siirrytään hetkeksi taas sille harmaalle alueelle”

  1. Muutamia ajatuksia heräsi tekstiisi liittyen :)

    Mietin tuota ”ylipainoinen diabeteshoitaja”-esimerkkiä. Sinänsä olen samaa mieltä, että hoitohenkilökunnan olisi hyvä kyetä näyttämään ohjeistuksista esimerkkejä. Toisaalta, sehän tarkoittaisi, että meidän hoitajien tulisi olla ihanneihmisiä :D Täyttää jokaviikkoiset liikuntasuositusmäärät, olla koskaan vetämättä liian kovia kännejä, tupakointi hyhhyh, periaatteessa berliinimunkkiakaan ei saisi maistaa koska hoitoalan ihmisenä tietää, ettei se tuo elimistölle mitään hyvää. En usko, että yksikään hoitaja pystyy täyttämään kaikkia ohjeistamiaan kriteereitä omassa elämässään. Ja jos kuvitellaan hypoteettinen tilanne, että diabeteshoitaja olisi ylipainoinen. Tehtävänähän on kuitenkin auttaa potilasta löytämään sisäsyntyinen motivaationsa. Siinä kun asettuu potilaan kanssa samalle tasolle, vaihtaa ajatuksia, kuuntelee ja ymmärtää ja toisaalta antaa omaa asiantuntijuuttaan, ei varmaan koolla ole väliä. Oma asiantuntijuushan siinä tarjotaan potilaalle, ei ulkomuoto. Totta kai uskottavuus menee, jos hoitaja auktoriteettina osoittaa sormella ja syytää suustaan mitä sattuu. Tällöin reaktio on varmasti vastahakoinen, oli kyseessä hoitaja bmi:llä 20 tai 28. En myös usko, että isoissa elämäntapamuutoksissa yhden ihmisen koolla on lopputuloksen kannalta merkittävää vaikutusta, koska lopulta päätös muutokseen lähtee ihmisen omista oivalluksista.

    ”Joskus muutos toki voi vaatia sen, että ihminen hyväksyy itsensä ensiksi sellaisena kuin nyt on, ennen kuin on valmis muutokselle ja uusille elämäntavoille”. Tähän pointtiin sitten. Omasta mielestäni muutos vaatii _aina_ itsensä hyväksymisen. Se, että hyväksyy itsensä ja kykenee rakastamaan itseään sellaisena kuin on, ei ole vastakohta täydelliselle sokeudelle itsestään ja muutosvastahakoisuudelle. Mielestäni on paljon terveempi pohja lähteä rakentamaan elämäntapamuutosta ”koska välitän itsestäni, haluan ajaa terveyttäni oikeaan suuntaan pikkuhiljaa ja askel kerrallaan”, kuin ”hyhhyh oon niin huono ja saamaton ihminen nyt mä muutun enkä enää koskaan oo tällainen”. Näin kärjistetysti. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että ylipaino on epäterveellistä. En kuitenkaan näe sitä syynä olla rakastamatta itseään sellaisena kuin on, myös kehoaan.

    Periaatteessa olin siis kanssasi eri mieltä ja samaa mieltä, en kuitenkaan näe tätä tekstiä minään aiheena provosoitumiseen vaan nimenomaan mielenkiintoista olisi kuulla muidenkin ajatuksia aiheen tiimoilta :)

    • Mahtavia ajatuksia ja kiitos kommentista!

      Totta kai hoitajatkin saavat heittää vapaalle ja syödä berliinin munkin ja toisenkin. Sehän se onkin joka päiväinen taistelu, meillä kaikilla, että löytää sen tasapainon elämäänsä herkuttelun ja terveiden elämäntapojen välillä :)

      Mahtavaa, että olet eri mieltä ja samaa mieltä, niin pitää ollakin. On ihana vaihtaa ajatuksia ja laajentaa omaakin ajatusmaailmaa :) Kiitos!

    • Kuten Noora jo vastasi niin on tärkeää löytää tasapaino terveellisten ja epäterveellisten asioiden välillä. Mielestäni siis hieman kärjistit liikaa ”Toisaalta, sehän tarkoittaisi, että meidän hoitajien tulisi olla ihanneihmisiä :D Täyttää jokaviikkoiset liikuntasuositusmäärät, olla koskaan vetämättä liian kovia kännejä, tupakointi hyhhyh, periaatteessa berliinimunkkiakaan ei saisi maistaa koska hoitoalan ihmisenä tietää, ettei se tuo elimistölle mitään hyvää.” Ei kukaan pysty vetämään elämäänsä ”täydellisesti” kaikkia neuvoja noudattaen – ja sehän just on terveellistä, että nauttii berliininmunkin silloin tällöin, ei ihan aina liiku suositusten mukaan, vetää joskus HARVOIN kovat kännit yms – mutta PYRKII siihen. Se on musta tärkeintä. Joten olen sitä mieltä, että diabeteshoitaja ei saisi olla liian ylipainoinen, sillä se musta jollain tasolla osoittaa (ja monet voivat olettaa), että kyseinen henkilö laiminlyö monia suosituksia. Tottakai on poikkeuksia ja ylipaino ei aina johdu itsestä, mutta noin niin kuin yleisesti ottaen. Koska onhan se nyt ristiriitaista, että ulkomuoto ei korreloi asiantuntijuuden kanssa…. Itse ainakin pyrin siihen, että koska olen esimerkki ja tiedän haitat, joten miksi en sitten pyrkisi ennaltaehkäisemään haittoja?

      Tälläisia (sekavia) ajatuksia itselle heräsi :D

    • Jep. En todellakaan ole ehdottomuuksien ihminen. En usko ehdottomaan kieltäytymiseen minkään suhteen. Tai ehdottomaan suhtautumiseen 5 x viikossa treenaamiseen. Balanssi pitää löytää sillä tavoin, että elämästä pystyy myös nauttimaan, ruoan ja kaiken muun kautta. :)

      Itsekin haluan ajatella itseni esimerkkinä, koska kyllähän minä sitä olen. Työ-minä antaa esimerkkiä potilaille, ihan varmasti.

    • Katariina, totta tuokin :) Kärjistin tarkoituksellisesti, koska tuntuu, että jos lähdetään vetämään sitä rajaa mikä on kohtuullista ja mikä ei, niin se on aika vaikeaa. Esim. hoikka hoitaja voi syödä aivan päin prinkkalaa, mutta koska se ei niin näy ulospäin, onko helpompi ottaa hänen terveelliset ohjeistuksensa todesta ja onko hän parempi asiantuntija (?) Niin monet valinnat terveyden eteen ovat sellaisia, mitkä konkreettisesti eivät näy ulospäin, kuin ehkä vasta vuosien päästä. En siis itse ajattele, että hoitajien on oltava yli-ihmisiä, mutta kärjistämistä oli alkuperäisessä tekstissä niin soin sen itsellenikin. :) Mutta joo ei toi hoitajaesimerkki ollut alkuperäisen tekstin pääpointti joten se siitä heh :D

  2. ”Mielestäni on hieno asia, että ihmiset haluavat pyrkiä siihen, että itseä rakastetaan kaiken kokoisena. Mielestäni kuitenkaan se ei ole tavoittelemisen arvoista, että pysähdytään ja opetellaan hyväksymään itsensä ja tyydytään (tyytymisellä en tarkoita, että elämänlaatu muuten olisi huonoa) jatkamaan elämää lihavana, sillä väistämättä ylipainolla joitain vaikutuksia terveyteen tulee olemaan, ennemmin tai myöhemmin.”

    Mä ajattelen ton niin, että itseään pitää rakastaa kaiken kokoisena ja aina. Usein juurikin se rakkaus itseä kohtaan saa haluamaan muutosta –> ihminen haluaa alkaa pitämään itsestään huolta, koska rakastaa itseään. :) Itseinho ei vie mihinkään hyvään, päin vastoin. En tiedä tarkoititko juuri tätä ja käsitin väärin, mutta tällainen tuli mieleen. :D

    • Kyllä, aina pitää rakastaa itseään. Kaikki, ihan kaikki lähtee siitä, että rakastat itseäsi. Terve itserakkaus vaikuttaa niin parisuhteeseen ja oikeanlaisiin elintapoihin. :) Olet Taru siinä ihan oikeassa. :)

  3. Heippa taas Noora :-)
    Minä olen ollut ennen 30kg ylipainoinen ja olen saanut laihdutettua normaaliin rajoihin.
    En ole jojo-laihduttaja, mutta toki raskausaikoina paino on livahtanut (omasta syömisestä+turvotuksesta) johtuen ylös, mutta oon saanut laihdutettua. Terveysriskit on melkoiset ylipainoisilla ja totta on, että ennemmin tai myöhemmin riskit käyvät toteen. Valitettavaa, mutta totta. Ylipaino aiheuttaa myös haasteita, jos joutuu nukutettamaan yms. Vaikka ylipainoinen tiedostaisi riskit, ei ole tyytyväinen itseensä ja haluaisi laihtua, ei se välttämättä ole niin helppoa. Onhan keuhkosyöpäsairaitakin tai astmaatikkoja, jotka ei silti lopeta tupakanpolttoa! Johtuuko itsestään huolehtimisen puute sitten siitä ettei rakasta itseään..jos on tunne ettei kukaan rakasta, voi olla, ettei itsekään itseään rakasta. Mikä johtuu mistäkin, oliko ensin muna vai kana. Ikuisuus kysymyksiä. Toisaalta voi myös ajatella niin, että elämän on saanut lahjaksi ja sitä ei saisi tieten tahtoen tuhlata, vaan pyrkiä hoitamaan ja huolehtimaan itsestään, välttämään kaikkea sellaista mikä aiheuttaa sairauksia. Sikari, viinilasi, munkki tai irtokarkit silloin tällöin ei vie hautaan ennen aikojaan vaan saattaa paremminkin lisätä elinvuosia. Ihminen tarvitsee myös nautintoja elääkseen ja olemaan onnellinen.
    Kohtuus kaikessa ei kumminkaan pulloa päivässä ;-) Ihmisen elämän pituus on myös kiinni tuurista ja geeneistä. Vaikka kuin eläisi terveellisesti, voi huomenna jäädä auton alle tai saada tappavan syöpä diagnoosin ja sepä oli sitten siinä se… ei paljon auttanut vaikka ei munkin munkkia syönyt koko elämässään. Kuolinvuoteella murehtii sitten siitä, etten etes sitä munkkia syönyt..
    Tässäpä minun ajatuksia joita virtasi… Hyvää viikonloppua ja tulevaa Oslon reissua :-)

  4. Jokaisen on hyvä rakastaa itseään,oli sitten minkäkokoinen tahansa,olisi hyvä kyllä pyrkiä normaalipainoon,jos on ylipainoa,mutta aina se ei ole helppoa,jos olisi,ei olisi ylipainoisia.
    Itse olen laihduttanut 25 kg ja oli taistelua,sairauksia,lääkkeiden ja kipujen vuoksi. Ylipainoinenkin hoitaja voi olla pätevä ja olla samoja ongelmia.

  5. Tuohon hoitohenkilökunnan esimerkkinä toimimiseen: oma bmi oli 26 ja terveydenhoitaja, jonka bmi oli varmasti yli 30, käski laihduttaa. Jep, en laihduttanut, mielestäni hänellä ei ollut varaa puhua minun ylipainosta mitään. En myöskään palkkaisi ylipainoista pt:tä koska en uskoisi hänen itse elävän opetustensa mukaisesti ja luottavan niihin.

  6. Ylipainon syyt ovat monisyisiä. Henkilöllä voi olla esim. Sairautta, jonka oireena tulee ylipainoa. On myös psykologisesti normaali reaktio, että henkinen vahva rasitus lisää perustarpeita, mikä voi selittää vaivihkaa lisääntynyttä syömistä ja/tai juomista. Ja olen samaa mieltä kuin aiemmissa kommenteissa joku sanoi, että itsensä häpeäminen ei vie ihmistä hyvään suuntaan. Vaikka ylipainoinen ihminen hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään, se ei ole pois terveydestä vaan päinvastoin. Siksi olenkin vastaan puheita ja ajatuksia, että ylipainoiset eivät muka tajuaisi terveydestä tai hyvinvoinnista, koska ovat lihoneet. Me ihmiset teemme paljon elämässä asioita päinvastoin kuin tiedämme esim. Olemme vaikka haitallisissa huonoissa ihmissuhteissa, vaikka ystäviämme neuvomme parempaan jne.

    Itse olen aina harrastanut liikuntaa vähintään 3krt/vko ja ollut menossa. Syönyt terveellistä ruokaa enkä pahemmin napostellut. Olin hiaman yli BMI 25, mutta lääkärissäkin todettiin, että oli lihasta vaikka isommat reidet ja takamus. Vyötärö oli 67. Silti minua pidettiin ylipainoisena ja että minun pitäisi laihduttaa enkä muka eläisi terveellisesti tms. Kun sitten sain burnoutin ja petti terveys monella tapaa, tein kaikkeni että saisin painon nousun pysähtymään. Koin vielä suurempaa häpeää, kun blogeissa kirjoitettiin, miten läskit kehtaa maata rannalla tai syödä kesällä jäätelöä. Sen vaikean ajan keskellä ympäristö nalkuttaa minulle laihduttamisesta, kun pääni sisällä oli elämäni suurin taistelu. Rehellisesti sanottuna, olin aika pirun vihainen siitä, että joku arvioi minut ihmisenä ja kykyni ymmärtää terveydestä ihan vain sen perusteella, miltä näytin. Eikä nuo asenteet paljoakaan kannustaneet olemaan ihmisten ilmoilla.

    Onneksi psykoterapeuttini kanssa olemme asioista keskustelleet ja olen tosiaan oppinut rakastamaan kroppaani ylipainosta huolimatta, jota sitten kertyi kokonaisuudessaan 20 kiloa. Koska rakastan itseäni ja pidän nykyään vielä enemmän pienisieluisempana sekä typeränä ihmisiä, jotka huutelee toisten pihoille ja haluaa tyrkyttää sitä omaa maailmaansa muille, voin rauhassa mennä salille yms. Ja onhan tuo paino pikku hiljaa lähtenyt laskemaan, mutta en stressaa siitä. Mulle on tärkeämpää että voin hyvin ja tiedän vaan, että se paino kyllä siitä laskee, mutta sillä ei mikään kiire, koska oon hyvä tällaisenakin. Ja mulla ei muuten kolesterolit yms. Ole olleet huonoja vaikka ollut 20 kiloa ylimääräistä. Tosin ystävälläni, jonka BMI 20 kolesteroli mitattiin olevan 6. Hän söi pitkälti roskaruokaa. Itse olen ihan kaurapuurolla, salaateilla ja perus kotiruualla kiloni kerryttänyt.

    • Mietin juuri että joka ammatissa lienee ihmisiä jotka ovat erilaisissa elämäntilanteissa. Hoitajillakaan ei varmasti ole aina ole asiat kunnossa. Stressi, sairaudet, perheen ongelmat, avioero, sairas lapsi tai vaikkapa lemmikki. Itsellä paino on noussut juurikin lapseni mielenterveysongelmien huolen takia. Usean vuoden elämä takana stressaavassa elämäntilanteessa. Kiloja vaan alkaa kertymään koska stressi on kova. Kuulostaa selitykseltä mutta näin on. Koen että olen silti tällä elämänkokemuksella kilojeni kanssa mahdollisesti jopa parempi (kohta valmistuva) hoitaja kuin henkilö joka on saanut helpomman elämänpolun.

  7. Oma terveyskeskuslääkärini oli aikoinaan reilusti ylipainoin nainen. Lääkärinä hän oli erittäin empaattinen ja huippulahjakas lääketieteen asiantuntija -eli täytti ne kriteerit mitkä ovat potilaan terveyden hoidossa keskeisintä. Ei hoitavan lääkärin tarvitse olla mikään roolimalli, esikuva tai auktoriteetti minulle, aikuiselle ihmiselle. Mielestäni potilaan ei myöskään tarvitse katsoa hoitohenkilökuntaa ylöspäin vaan he toimivat rinnallakulkijoina ja tukijoina potilaan haastavissa elämäntilanteissa. Kriisin kohdatessa harvaa potilasta kiinnostaa hoitohenkilökunnan ulkoinen olemus vaan se, että he saavat laadukasta ja ajantasaista hoitoa. Voit kommentoida lihavuutta ja ylipainoa yksityishenkilönä, mutta siinä tapauksessa suosittelen jättämään tarkat, omaa ammattiasi ja työpaikkasi kuvaavat postaukset ja kuvat pois blogistasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 26
Tykkää jutusta