Etkö saa syödä dieetillä leipää – Kokeile puuroleipiä!

Kun  ruokamäärät ja osin aineksetkin on rajoitettuja, niin sitä tulee huomattua, että mielikuvitus tulee apuun tuonne keittiöön. Silloin kun olin kisadieetillä, keksin yksi aamu idean, että josko aamupuurosta saisi tehtyä jonkinlaista leipää. Muistan kuinka innoissani heräsin ja aloin kokeilemaan. Normaali määrä puurohiutaleita kulhoon ja joukkoon suolaa sekä aamupuuron kuuluva raejuusto. Sitten vaan aloin laittamaan tämän taikinan sekaan vähän kerrassaan vettä. Lopputulos oli niin lähellä leipää tai rieskaa kuin se nyt suinkin voi dieetillä olla. Olin itse todella tyytyväinen tuotoksiini ja söinkin niitä ilolla useampana aamuna.

Kiireiseen aamuun leipäset eivät sovellu, sillä niiden valmistamiseen paistamisineen menee noin 20 – 25 minuuttia, mutta vapaapäivän herkutteluun tai hitaaseen aamuun iltavuoropäivinä nämä soveltuu paremmin kuin hyvin. Jos haluat kokeilla puuroleipäsiä niin tässäpä ohje!

5 kappaletta puuroleipäsiä syntyy jos sinulla on:

n. 50-60g Kaurahiutaleita

100g-200g Raejuustoa

0,5dl – 1dl Vettä

Suolaa oman maun mukaan

Valmistusohje:

Laita uuni lämpenemään n. 200 asteeseen. Mittaa syvälle lautaselle tai kulhoon aamupuuroosi kuuluva hiutale määrä. Lisää joukkoon raejuusto ja suola ja sekoittele massaa. Lisää joukkoon vettä pienissä määrin ja tilsi huitaleita, että vesi imeytyy niihin. Jos sinulta lipsahtaa hiutaleiden joukkoon liikaa vettä, niin ei hätää, voit valuttaa ylimääräisen pois. Taikinan tulisi olla kosteaa mutta kiinteää.

Kun taikina on mielestäsi valmis lusikoi uunipellille 5 saman kokoista kökkärettä. Taputtele lusikalla kasat pyöreiksi. Mitä ohuempia leipiä teet, sitä rapeampia niistä tulee. Muista siistiä leipien reunat, muuten ne saattavat palaa uunissa. Anna leipästen olla uunissa keski-tai ylätasolla n. 15 minuuttia (kiertoilmauunissa hiukan vähemmän aikaa). Leipästen kypsyyden voi tarkistaa kääntämällä leipää ja jos pohja on vielä kostea ja pehmeä, voi leipä olla uunissa vielä tovin.

Kun leivät ovat valmiit voit viimeistellä leivät hieromalla valkosipulin halkaistua puolikasta leipiin tai nauttia leivät ihan sellaisenaan.  Leivät menee ihan täydellisesti leivän korvikkeena tai jos puuro itsessään alkaa tökkiä. Eikun kokeilemaan! Tulkaa kertomaan tuliko hyviä :)

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

12 vastausta artikkeliin “Etkö saa syödä dieetillä leipää – Kokeile puuroleipiä!”

  1. Kiitti vinkistä! Terveisin dieettiläinen, jolla aamupuuro valkuaisilla alkaa jo välillä tökkiä… Itellä vaan aina arkena tosi aikaisin aamulla töihinlähtö, joten en usko että koskaan arkena näitä ehtis alkaa aamulla tekemään. Ootko tehny koskaan illalla valmiiks ja aamulla esim. lämmittäny mikrossa? Että ovatko siis hyviä muulloinkin kuin uunituoreina? :) Täytyy ehkä kokeilla!

    • Enpä oo koskaan testannu tolleen illalla valmiiksi tehden. Uskoisin kyllä että onnistuu niinkin mutta neste varmaan yön aikana imeytyy paremmin, eli uskoisin et vettä tarvii sit himpun verran enemmän laittaa :)

      Suosittelen testaamaan kyllä!

  2. Sama onnistuu, kun laittaa raejuuston sijasta kananmunaa ja valkuaisia, eikä laita vettä :)

  3. Menee kohta testiin, toivottavasti tulee hyviä! Kuulostavat niin terveellisiltä, et toivon todella, että ovat myös hyviä! :) Viime aikoina olen löytänyt jo terveellisen pannarireseptin (blogissa) ja terveellinen leipäresepti olisi hyvä lisä. Kohta voi syödä ”normaaleja ruokia” tulematta pulleaksi, jee!

    Nora / https://dreamerachiever.com

  4. Kiitos vinkistä!! Ihan mahtavia kauraleipäsiä tulee tällä ohjeella! Itse omen syönyt nyt vähä-gluteiinista/ gluteiinitonta ruokaa terveyssyistä nyt vuoden päivät, ja glut- näkkileipä alkaa pikkuhiljaa tökkiä, puhumattakaan pahalta maistuvista ja kalliista gluteiinittomista leivistä. Ja kun puuroa ei maistu kahtena kertana päivässä, tää ohje oli pelastus, kiitos! Mä oon tehny muutamaksikin päiväksi kerrallaan ja laittanu jääkaappiin, pysyy kyllä ihan hyvänä kun lämmittää sitten vaan ennen syöntiä.

    • Joo nämä on todella hyviä! :) Ja mitä enemmän näitä tekee niin sen paremmaksi ne muuttuu :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 19
Tykkää jutusta