Eräs huono koiranomistaja täällä hei!

No niin, olen valmiina ristiinnaulitsemiseen. Aion nyt kertoa erään asian joka on alkanut ärsyttämään tässä koiran omistajuudessa. Niiden edellisten lisäksi siis. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään sitä fiilistä mitä raskaana olevat naiset kertoo vatsan taputtelijoista. Tällä postauksella en osoita sormella ketään tiettyä henkilöä, eli jos meidän naapurit nyt esimerkiksi lukee tätä blogia niin pahoittelen jo etukäteen. Ei mitään henkilökohtaista! :D

Sanon nyt tämän suoraan ja kiertelemättä. Minua ärsyttää koiran rapsuttelija lapset. Tiedättekö sen tunteen kun kiireessä lähdet käyttämään koiraa ulkona. Samalla näet, että koko kulmakunnan mukulat lähtee juoksemaan aivan kuin hidastetussa elokuvassa kohti sua tai siis lähinnä kohti sun koiraa. Lapset huutaa täysillä koiran nimeä ja tosiaan juoksevat tai pyöräilevät täysillä koiran luokse. Lapset kysyy, osa ainakin, että saako silittää, siitä pisteet mutta kuka koiran omistaja kehtaa sanoa, että et saa silittää, nyt ois vähän kiire. En minä ainakaan. Olen sitten sanonut, että joo vähän saatte silittää, mutta meillä on nyt kiire ja Lakun pitäisi päästä pissalle. Lapset on sitten innoissaan tietenkin lähdössä pissalle mukaan, mutta eipä meidän Laku ainakaan osaa rauhoittua pissalle kun viisi lasta seuraa mukana.

Kohtalaisen tyylikäs muija :D

On käynyt niinkin, että lapset vaan seuraa mukana vaikka olen sanonut, että me käydään nyt pissalla, että odottakaa siinä, että sitten kun tullaan takaisin saatte taas rapsutella. Joskus sana ei ole mennyt perille ja olen joutunut sanomaan napakammin, että nyt pitää totella, että me mennään Lakun kanssa kahdestaan.

En halua teilata lapsia mitenkään. Olin itse pienenä samanlainen ärsyttävä koiran rapsuttaja. Minun oma koiraintoilu lapsena meni jopa niin pitkälle, että muistan kerran menneeni naapurin luokse sisälle koiran mukana, ihan vaan rapsutellakseni koiraa ja käytin minä sitä sitten ulkonakin. Kävin ihan asioikseni soittamassa ovikelloa, että saanko lähteä Pepitan kanssa ulos ja sainhan minä, aina en kyllä saanut.

Laku rakastaa lapsia

Laku rakastaa lapsia ja tykkää olla rapsuteltavana ja mielellään me annetaan sen ottaakin lapsilta rapsutuksia vastaan. Joskus kuitenkin käy niin, ettei lapset tajua, että Laku on itsekin ihan pieni ja ei oikein osaa varoa muita eikä itseään eikä lapset osaa varoa omaa koiran käsittelyään. Siinä sitten taas minä joudun vahtimaan lapsia ja koiraa vaikka näiden lasten vanhemmat saattavat seisoa ihan vieressä.

Olisi joskus kiva lähteä ulos, ilman että pitää juosta nopeasti lasten ohi. Olisi kiva, jos vanhemmat sanoisivat omille lapsilleen, että aina ei tartte rapsutella. Kuitenkin asutaan tässä ja Laku tulee olemaan aina meidän kanssa. Lakua kyllä ehtii rapsuttelemaan. Olisi kiva, että silloin kun sanon, että on hiukan kiire, lasten kanssa olevat vanhemmat ymmärtäisivät tämän myös ja ohjaisivat lapsensa Lakun luota pois, että me päästäisiin jatkamaan matkaa.

Toivon, ettei tästä tekstistä kukaan pahoita mieltään. Laku ei ole sitä varten olemassa, että aina kun se ilmestyy ulos niin sitä pääsee rapsuttelemaan kun se on niin söpö. Laku on meidän koira ja joudutaan käymään useita kertoja päivässä ulkona, että opetetaan se sisäsiistiksi. Pissatusreissut venähtää helposti tosi pitkiksi näitten lasten kohtaamisien vuoksi.

Kuulostan varmaan ihan hirveälle ihmiselle mutta aina ei ole aikaa olla rapsuteltavana :D Ja uskon, että jonkun mielestä minä olen tässä se huono, että en hallitse koiraani. Saattaahan se olla niinkin.

Noora

Hullunkurinen, savolaisen järjenjuoksun omaava sairaanhoitaja eli minä, Noora!

52 vastausta artikkeliin “Eräs huono koiranomistaja täällä hei!”

  1. Tiedän tunteen :,D rasittavaa välillä! Ärsyttävää vielä tuommonen, että vanhemmat kuulee selkeästi, että on kiire tai jos käsittely on kovakouraista niin ei sanota. Ettei taas tule mielipahaa jos kielletään.
    Pakko kai siinä sitten itte komentaa :,)

    T: koirien rapsuttelija itsekkin.

  2. Heippa Noora :-)
    Sinun blogia on aina niin jännä lukea…siinä mielessä, että mitä pesää nyt sohautat! Pisteet rohkeudelle kun
    uskallat tuoda julki ajatuksesti! Ymmärrän kyllä hyvin pointtisi, olen sekä lasten että koiran omistaja.
    Ehkäpä vanhemmillakin olisi tässä kasvatuksen paikka ja kertoa, että voi toisinaan vain katsella ja ihastella kauempaa koiraa. Itselläni ei vastaavaa ongelmaa ole tullut ikinä esille, koska en asu asuinalueella missä olisi paljon naapureita.

    • Moikka Johanna!

      Sie olet ihana lukija kun jaksat aina kommentoida :)

      Me asutaan sellaisella asuinalueella missä on todella paljon lapsia. Joskus väkisinkin turhauttaa :D

  3. Tiedän todellakin tunteen. Tuohon kun lisätään toiset koiranulkoiluttajat, joiden mielestä kaikkien koirien pitää saada moikkailla tosiaan kun ne tahtoo. Sitten saatkin kuulla olevasi huono koiranomistaja kun et innostu näistä tervehtimisistä. Mulla on tällä hetkellä kolme koiraa joten eihän meidän elämästä tulisi mitään jos noudatettaisiin jokaisen koiran mielitekoja.
    Noihin muihin sun ”koiraongelmiin” on pakko kommentoida että itse olen ollu jokaisen pennun aikana ihan rikki ja varma ettei tästä tule mitään jne. Lopulta kaikista on kasvanut ihan yhteiskuntakelpoisia haukkuja. Toivonkin että kun joskus neljäs koira tulee osaisin ottaa rennommin ja luottaa että pikku hiljaa koirasta tulee fiksu aikuinen. Pennut on kivoja mutta en mitenkään suunnattomasti nauti pentuajasta. Puolileikillään olen sanonutkin että otan pennun vain siksi että haluan itse ”pilata” koirani.

    • Voi vitsi, onneksi muutkin siis tuntee näin. Itse on näiden tuntemusten kanssa ihan ihmeissään, et eikö muut koiranomistajat koe näitä asioita ärsyttävinä ja olenko mä jotenkin poikkeava kun koira tuo mukanaan niin paljon ärsytyksiäkin. Phuh, onneksi en ole ainut :D

  4. Mun mielestä voisit ihan hyvin vaikka lasten vanhempien kanssa keskustella asiasta, jos homma karkaa täysin lapasesta. 😊

    • Niin varmaan pitäisi, mut jotenkin on hankalaa ottaa tätä asiaa esille. Ei haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä. :( :)

  5. Sama pätee myös aikuisiin! :D meidän koira kun ei yhtään tykkää että vieraat häntä lähestyy. Paimenkoira kun on niin tykkää kauheasti suojella ”laumaansa” eli meitä omistajia, eikä oikeen innostu jos vieraat ihmiset tulee ihan iholle. Mielestäni ihmisten tulisi ymmärtää myös se, että kaikki koirat ei tykkää silittelystä, taputtelusta ja lässytyksestä, ei kaikki ihmisetkään tykkää esim. halailusta :D mutta tätä kun ei ihmiset ymmärrä..

    • No sepä se! Koirien luokse ei vaan sännätä, ja oleteta että kaikki on ok kaikille!

  6. Itse olen välillä liiankin kiltti ja hankala sanoa ei rapsuttelijoille. Mutta koiran parasta miettien joutuu olemaan napakka ja niuhottaja. Jotkut aikuiset eivät kertakaikkiaan tajua eivätkä omaa mitään tilannetajua. Lapset myös ärsyttää, etenkin pentuaikana kun koko ajan piti olla valppaana milloin joku säntää silittämään. Välillä tarkoituksella näytän kiukkuiselta etteivät tulisi. Hienoa että olet suorapuheinen ja tuot blogissasi asioita esille joita muut eivät uskolla sanoa ääneen :D

    • Jep, se on yllättävän hankalaa sanoa ei. Me ollaan kanssa joskus suosiolla kannettu Laku tosta pihan halki vähän kauemmaksi :D

  7. Miun mielestä tästä asiasta voi keskustella ihan niitten lasten kanssa,ei ne tyhmiä ole.tyyliin näin:tällä kertaa ette voi rapsutella (koiran nimi)koska meillä on kiire,minun on riennettävä töihin.katsotaan joku toinen päivä koiraa yhessä!ja joku päivä kun sinulla ei ole kiire annan lasten rapsuttaa koiraa,ne tajuaa että näin se menee.tämä aikuinen tässä päättää millon hän antaa silittää koiraa ja millon ei.ja aika juustoja on ne vanhemmat jos eivät tuosta tajua mikä on homman nimi.saatika loukkaantuvat!itsekkin olen sekä lasten että koiran omistaja.

    • Niin, mä olen yrittänyt keskustella. Lapset yleensä vaan hiljenee ja menee vaikeaksi ja jatkavat vaan silittelyä ja sulkevat korvansa. Kerran jouduin sanomaan sellaisella isommalle laumalle tosiaan, että nyt ei, täytyy uskoa. Sitten he pysähtyi kyllä ja kääntyivät takaisin pihaan. Ne menee varmaan itkemään kotiin et naapurin täti oli ilkeä :D :D

  8. Ihan syystä kirjoitit ja mielestäni se on vanhempien tehtävä huolehtia, ettei lapset ripustaudu ulos lähdettäessä koiran viereen. Itselläni on aina kiire ja tykkään mennä koiran kanssa kunnollisella kävelyvauhdilla, niin pyrin aina kävelemään kaikkien ohi niin lujaa, etteivät edes viitsi kysyä, että saako silittää :) Minun koira kun innostuu niin paljon kaikista ihmisistä ja rodun mukaan vähän myös hyppii ja on suht iso, niin en halua selitellä myöskään hyppimistä kellekään. Mutta ymmärrän täysin, kun ei lapset välttämättä ymmärrä asiaa. Toivottavasti pääset jatkossa ulos ilman pysähdyksiä :)

    http://www.lily.fi/blogit/e-s-s-i-h-e-l-p-p-i

  9. Hei! Minäkin koiran omistajana haluan kommentoida, että ole lainkaan tehnyt mitään väärin vaikka olet napakammin sanonut lapsille ja kieltänyt topakammin tulevasta rapsuttelemaan, vaikka ymmärrän senkin ettei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Itse en omista pentua vaan tuollainen 8v makkarapötkön ja se on lasten mielestä kauhean kivan näköinen rapsuteltava.
    Itselleni on monta kertaa käynyt niin, että kauhia lapsilauma hyökkää kiireisellä pikaisella pissalenkillä kimppuun ja en osaakaan sanoa ei sekä sit itseäni ärsyttää kun myöhästyn. :D Joskus yritin mennä nopeasti ohitse sellainen viiden lapsenlaumasta ja luulinkin päässeeni, kunnes koirani oli kakkimassa niin ne juoksikin meidät kiinni. Jouduin tuolloin sanomaan myös napakasti, että ette voi nyt tulla kun toinen tekee tehtäviänsä kun sinne olivat hyökkäämässä. :’D Vähä tuli itselleni sellainen morkkis olo, mutta totesin jälkeenpäin et se oli ihan oikein.

    • Joo siis on ollut pakko sanoa kyllä napakasti ja tulen sanomaan jatkossakin jos vastaavia tilanteita vielä eteen tulee.

  10. Hei,

    Et oo todellakaan tehnyt mitään väärää, mun puolesta saa ihan napakamminkin sanoa. Omasta mielestä vanhemmilla on kasvatuksessa jotain vikaa jos tuntemattoman koiran ”kimppuun” vaan sännätään. Ikinä, ei niin ikinä tiedä millainen se koira on.

    Itse kuulin erään kerran vanhempien jupisevan, että olen julma ja itsekäs ihminen, koska en antanut lapsen silittää koiraani. :D Kyseinen lapsi syöksyi takaapäin koiraa kohti niin, että juuri ehdin laittaa itseni koiran ja lapsen väliin. Omallani oli suht. vahva puolustusreaktio ja olisi tuosta hyvinkin saattanut näykkäistä ”uhkaa” kohti. Sama myös kun isompia laumoja on tullut kohti tarkoituksena tulla silittään… Rentouttavaa kun koira luulee että joku hyökkää kimppuun… Ei. Kerran jos toisenkin sai huutaa että älkää tulko luokse, koira ei tykkää.

    Itselläni oli lisäksi periaate, että jos joku syöksyy kohti kuin mielipuoli niin en todellakaan anna koskea koiraan. Enemminkin pidin puhuttelun siitä kuinka vaarallista se voi olla. Jos taas tuli ihan rauhallisesti ensin luokse kysymään että saako silittää, niin useimmiten annoin luvan. Omani siis tykkäsi kyllä rapsutuksista, mutta piti lähestyä ihan rauhassa.

    Noitten säntäilijöitten takia, molempien mielenrauhaksi meidän lenkit siirty aikaseen aamuun ja myöhään iltaan ettei penskoja oo pihalla enään. Päivällä sitten vaan lyhyet pissatukset tai lenkki johonkin hevon jeeraan ettei ketään tuu vastaan.

    Lisäksi, pakko sanoa vähän rumasti mutta monet vanhemmat on vähän dillejä sen rapsutuksen suhteen. Vaikka sanot että koira ei tykkää ja en anna rapsuttaa, niin sitten aletaan mulkoilemaan ja mutisemaan kuinka hänen lapsensa tulisi saada rapsuttaa, hän pahoittaa mielensä yms… Anteeksi nyt vaan mutta se koira on omistajaansa varten, ei sitä että kaikki saa tulla lämimään.

    • Minä oon niin onnellinen, etten ole ainut joka ei anna rapsuttaa tai on käynyt läpi näitä samoja ajatuksia. Kiitos siis sullekin sun kommentista.

  11. Joo kyllä ite osaan sanoa ihan ilman mitään tunnontuskia että ei saa silittää. Adoptoitu koiramme pelkää vieraita ja etenkin lapsia aijempien kokemustensa vuoksi. Meilläpäin asuu paljon koiria ja lapset osaa kysyä fiksusti jo kaukaa että saako koiraa silittää. Ei saa, se pelkää. Enemmänkin vanhukset ja muut koiranomistajat on ongelma, kun tulevat mitään sanomatta kädet ojossa lässyttämään koiralle. No koirahan puolustautuessaan perääntyy sekä alkaa haukkua ja murista, ja sitten mun pitää selitellä sitä. Yritä nyt siinä sitten opettaa koiraa luottavaisemmaksi vieraiden kanssa. Söötti cockerspanieli meilläkin, ja lajia tuntemattomat varmaan ajattelee että ompa söpö ja rauhallisen näköinen hauva.

    • Voi kunpa minäkin osaisin sanoa :D Minun pitää opetella ja miehen kans :D

  12. Okei, nyt on pakko kommentoida koska liippaa niin läheltä omia kokemuksia. Pari vuotta sitten kun meidän koira oli pieni ja juurikin sisäsiisteyskoulu oli menossa, lapset silittelivät ja kovasti olivat kiinostuneita koirasta. Tää sinänsä ok, mutta liika on aina liikaa. Usein saattoi käydä niin, että lenkit venähtivät niin pitkiksi, että seuraavat pissat tuli lattialle kun päästiin kotia takaisin. Niin ärsyttävää. Hämmentävimpiä asioita on ehkä myös ollut se, että vanhemmat oikein innostavat lapsia vieraan koiran silittelyyn luvatta mm. ”Tule martti tänne kattomaan kun on niiiin ihana koiranpentu…” vaikka just edellisessä lauseessa olet kertonut että nyt hieman kiire olisi jatkamaan lenkkiä. Toki fiksuja vanhempia myös löytyy, mutta näin meidän silloisessa pihapiirissä. Meidän koira myös on hyvin herkästi innostuvaa sorttia ja iso kooltaan jo pennusta lähtien, joten iso koira intopinkeänä pomppivana ja sähläävänä voi jopa satuttaa lasta olematta millään tavalla agressiivinen tai luonnevikainen. Tätä vanhempien on haastava ymmärtää aina silloin tällöin. Käynyt on myös niin, että eräs vanhempi työntänyt vauva ikäistä lastaan katsomaan koiraa läheltä kielloistani huolimatta, jolloin koira tapansa mukaan kerryttänyt kieroksia ja alkanut sinkoilemaan ympäriinsä. Mitä tästä seurasi —>minä sain tältä lastaan koiran naaman eteen tunkevalta vanhemmalta jumalattomat huudot siitä kuinka koira on täysin hullu,että tässä olisi voinut sattua pahemminkin. No niimpä. Paha mieli jäi varmasti tälle vanhemmalle sekä myös minulle. Toki tämän episodin jälkeen taloyhtiön pihaparlamentin puskaradio oli käynyt kuumana, ja saatiinkin sitten melko rauhassa lenkkimme tehdä tämän ”täysin hullun, lapsia syövän” hirmun kanssa. No mutta jokatapauksessa, sympatiat ovat puolellasi ja sainpahan itsekin vähän avautua aiheesta 😁tsemppiä jatkoon !

    • Noin meillekin on käyny muutaman kerran, että lenkin jälkeen pissat tai kakat tulee sisällä. En osaa sanoa, johtuuko toi mistä mutta sitä on sattunut. Joo ja tota et vanhemmat innostaa omia lapsiaan niin jep. Tiedän tuonkin. Itse vaan hymyilet nätisti vieressä. ..

      Onpa teillä aikamoiset kokemukset asiasta. :/

  13. Mua ärsyttää myös lapsirapsuttelijat.

    Kukaan ei kyllä yritä edes silittää enää omiani, koska olen kieltänyt silittämästä, koska koirani eivät tykkää siitä (vale). Myös sanoin lapsille, jotka huusivat nimiä huutaen silloin joskus juosten kimppuumme, että koiria ei silitetä, koska lähestymistapa on tuollainen. Ja lisäsin vielä, että jatkossa ette huuda koiria, koiran nimiä tai lähesty niitä.
    Että sillai 😁
    Rauhassa saadaan mennä. Itse olen lasten mielestä varmaan ihan hullu, mutta saadaanpa rauhassa ainakin kulkea eikä kukaan tunge lähelle!

    Eli kiellä vaan rohkeasti, koska riesahan tosta jatkossa tulee. Seuraavaksi soitetaan ovikelloa tai pyydetään, saako taluttaa tms.

    Tsemppiä jatkoon koira-arkeen!

    • Hahah, ai sie oot huijannut lapsia, ettei koira tykkää siitä :D :D Lololollololol :D Voin oikeesti kuvitella niitten lapsien ajatukset susta :D vähänkö hauska juttu :D

  14. Ihana kun uskallat ottaa tämänkin aiheen ihan reilusti esille! Mutta kannattaa myös hyödyntää se lapsien läsnäolo, tuohan on oiva väylä sosiaalistamiseen ja koiran totuttamiseen jo heti pennusta alken eri-ikäisiin lapsiin, jos naapurin muksut vain osaavat toimia koiran kanssa nätisti 😉. Yllättävän monet aikuiset koirat pelkäävät lapsia, jos koiraa ei ole totutettu lapsiin jo pentuna (vaikka mitään ”traumoja” lapsista ei olisikaan).

    • Joo siis todellakin otan asiat esille ja kaikki muutkin mitä tässä matkan varrella huomaan hiertävän :D Hauskahan näitä on täällä purkaa. :D

  15. Moikka! Olen kolmen lapsen äiti ja meilläkin on ollut aikoinaan koiria. Ymmärrän hyvin ajatuksesi ja eihän tuosta sun blogi-tekstistä voi mielestäni mieltänsä pahoittaa. Jos on kiire niin on kiire ja pissahommat tulee saada hoidettua ripeästi ilman häiriöitä. En usko, että saat hallaa aikaiseksi jos kerrot lapsille, että nyt on kova kiire ja menette pissalenkille kaksin.
    Olisin itsekin helisemässä jos olisi kiire ja pentu pitäisi saada nopeasti asioillensa ja jos pentu vain vouhottaisi lasten perässä.
    Hyvin teillä menee…

    • No kiva ettei tästä tullut sellaista kuvaa, että haluaisin pahoittaa jonkun mielen tällä. Se onkin tässä, että aina nää lapset ei meinaa uskoa kun sanotaan, että ei nyt. :D Mut me opetellaan.

  16. Heh mä niin tiedän tuon, itse kyselin kadulla lapsena kaikilta koiranulkoiluttajilta saako silittää, ja nykyään kauhistelen kun lapset juoksevat pienen chihuni luokse. Sen sanoisin, että iloitse siitä että lapsia pyörii ympärillä, koska koiralle tekee todella hyvää tottua lapsiin. Ihanaa, jos Laku vielä tykkää! Omassa lähipiirissä tai edes maisemissa ei ollut lapsia koiran ollessa pentu, ja nykyään lasten kanssa on vaikeaa. Koira ei luota lapsiin ollenkaan, ja koska on vielä niin pieni, ei oikein lasten seuran sovikaan. Ja tietty jokainen mukula tuolla kadulla haluaisi silittää, kun se näyttää ihan pehmolelulta. Ja koira huutaa kuin hullu jos tulevat lähellekään…todella toivon että olisi voitu totutella jo pennusta asti, jospa olisi silloin helpompaa nyt.
    Mutta se on totta, että omistaja päättää koirasta. Joskus on kiire, joskus ei vaan huvita, ja kenelläkään ei ole nokan koputtamista siihen että sanoo ei. Oma kokemus on että lapset tottelee hyvin kun kiellän, mutta sitten nämä toiset koiranulkoiluttajat joiden mielestä on pakko saada tulla haistelemaan, eikä uskota kun sanon että koira pelkää ja alkaa vaan huutaa. Kenelle se haistelu on kivaa kun siitä syntyy vaan hirveä meteli ja koira riuhtoo hihnassa karkuun?!
    Pointtini oli siis, että puolensa kaikessa. Sano nätisti ei kun ei sovi, sinulla on siihen täysi oikeus, mutta näe ne hyvät puolet siinä että koira tottuu ja etenkin näyttää tykkäävän lapsista!

    • Haaahahah Jeeep! Mie kans. Kaikki talon ja lähitienoon koirat tunsin kuin omat taskuni :D

      Onhan se toki hienoa, että Laku saa totutella lapsiin näinkin helpossa ympäristössä ja pieniinkin vielä mutta ei meidän tarvii joka päivä totutella :D Mut siis joo, ollaan toki siihen tyytyväisiä, että se oppii myös olemaan lasten kanssa :)

  17. Pahinta on mielestäni se kun sitten mummot ja vaaritkin saa rapsuttaa ja kun miun koira hyppii niitä vasten (mitä se ei saa tehdä!!) niin minä revin koiraa alas ja huudan EI EI ja mummot vaan silittää ja sanoo ”ei se haittaa vaikka hyppii!” :D No ei ehkä teitä, mutta minua haittaa ja niin haittaa sitä koiraa pelkäävää kaverianikin jonka päälle se koira sit myös oppii hyppimään jos yksikin antaa…

    • hahaha :D Mie oon kans tollanen joka sanoo, että ei haittaa jos hyppii, jos siis joskus joku koira tervehtii :D :D Paitsi sillon haittaa jos on siistimmät vaatteet päällä :D

  18. Täällä se oikeasti ilkeä täti, koska en myöskään pode huonoa omatuntoa jos kiellän penskoja silittelemästä koiraani. En mieltäisi meinaan ilkeäksi ihmistä jolle tulee paha mieli kun joutuu kieltämään lapsilta jotain :D Itse en järin pidä tuntemattomista lapsista (tututkin lapset menee juuri ja juuri) ja olen luultavasti jo valmiiksi kireänä kuin viulun kieli jos näen lapsia juoksevan kohti koiraani. Tämä taas johtaa siihen että myös koirani on kireänä kuin viulun kieli eikä ole silittelytuulella myöskään, joten en edes valehtele kun sanon lapsille että koira ei oikein tykkää lapsista ja parempi pitää näpit kaukana :D

    Pääsääntöisesti varmaan hyvä jos koira tulee lasten kanssa toimeen, kun vaikutat kuitenkin itse lapsirakkaalta tyypiltä. Itselle riittää se että tutut lapset ja koira voivat olla saman katon alla kumpikin omissa oloissaan ilman sen kummempaa kanssakäymistä ja se tavoite on saavutettu.

    • No siis joo, olen itsekin miettinyt, että enkö vain tykkää lapsista vai mikä on mutta ei kyse ole siitä :D Ärsyttää vaan kun ei saa rauhassa mennä vaan aina joutuu jotain selittämään, että nyt me mennään Lakun kanssa tai Lakulla on kova pissahätä tai mulla kiire. Miksei vaan voi mennä ohi :D Tottakai olen myös tyytyväinen, että Laku tottuu ja etenkin tykkää lapsista mutta kun aina ei jaksa :)

  19. Hahaa, niin tiedän mistä puhut! Ratkaisin ongelman muuttamalla omakotitaloon maalle, kalliiksi tulee tämä koiranpito ;)

  20. 3 koiran kokemuksella rohkaisee myös, että kyllä omaa koiraa saa ja pitää suojella. Sä voit ottaa pienen koiran vaikka syliin ja sanoa, että on kiire tai jos oot pidemmällä lenkillä, niin aina voi sanoa, että koira on vihainen. Mun mielestä se on oman selustan varmistamista, sillä aina on vaara että koira puree. Ja arvaappa mitä kurittoman lapsen vanhempi on siitä :D

    Tsemppiä pennun kanssa, muista että se on kuin vauva, mutta hätätapauksessa sen voi jättää vaikka parvekkeelle yksin, toisin kuin vauvaa : D

  21. 3 koiran kokemuksella rohkaisen myös, että kyllä omaa koiraa saa ja pitää suojella. Sä voit ottaa pienen koiran vaikka syliin ja sanoa, että on kiire tai jos oot pidemmällä lenkillä, niin aina voi sanoa, että koira on vihainen. Mun mielestä se on oman selustan varmistamista, sillä aina on vaara että koira puree. Ja arvaappa mitä mieltä kurittoman lapsen vanhempi on siitä :D

    Tsemppiä pennun kanssa, muista että se on kuin vauva, mutta hätätapauksessa sen voi jättää vaikka parvekkeelle yksin, toisin kuin vauvaa : D

    • Joo, kyllä me se välillä napataankin syliin suojaan ja turvaan :)

  22. Pisti kommenteista silmään tuo koiran nimen huutaminen… Mulla oli muutama vuosi vuotta sitten koira, jota mun silloin 5-vuotias pikkusiskoni huusi jatkuvasti nimellä tai huuteli muita komentoja koiralle, kun olimme ulkona ja koira oli vapaana. Ja koira oli siis vielä pentu silloin. Jouduin monesti jo ärähtää, että se olen minä tai joku muu aikuinen, joka koiraa komentaa ja kutsuu. Koska jos lapset huutelevat ”ei”, ”tänne” yms, ei koira yleensä toimi kuten pitäisi, sillä lasten huudot on sellaisia sekavia eivätkä tarkoita sitä oikeasti tai vaadi loppuun asti koiraa tottelemaan. Silloin koira helposti vaan tottuu niihin komentosanoihin ja myös siihen, että aina ei tarvi edes totella, vaikka komennettais. Ei pidä niitä sanoja seuraavaksi enää minään.
    Eli kannattaa just ainakin tälläisissä huuteluissa mun mielestä olla tiukkana. :) Varsinkin herkässä pentuvaiheessa, jolloin vasta opetellaan ja totutellaan niihin käskyihin ja komentoihin.

    Ja siis ymmärrän myös tuon rapsutusärsytyksen eikä postauksesi ollut mun mielsetä ollenkaan paha. Oli pakko vaan kommentoida tuota huutelua, kun se kolahti.

    Tsemppiä teille! :)

    • hyvä pointti tuokin. Lakuhan menee ihan sekaisin jos kaikki vaan nimeä huutaa, minä ja lapset tyyliin :D Kiitos hyvästä vinkistä! :) Kiitos.

  23. !!! siis just tämän takia olen miettinyt etten voisi ottaa koiraa niin kauan kun asun kaupungissa, en vaan yksinkertaisesti kestäisi sitä sosiaalisuutta mikä se toisi mukanaan kun jokainen vastaantulija haluaisi silittää koiraa ja keskustella siitä miten söpö se on :D

  24. Moi! Pakko kommentoida, koska aihe liippaa niin läheltä. Meillä 15 viikkoinen americancockerin pentu, jonka kanssa tosiaan saa ravata pihalla monta kertaa päivässä. Tähän vielä päälle toisen aikuisen koiran käytöt, niin hermo menee jos joka ulkoilulla pitää jäädä siliteltäväksi. Tuntuu ettei lapsen vanhemmat ymmärrä, että kiire on oikeasti kiire. Talossamme asuu paljon lapsia ja koiraintoilu on mennyt niin pitkälle että pari poikaa tulevat oven taakse kysymään saako pentua tulla silittämään. Koiriamme saa kyllä silittää, mutta joskus toivoisi tilannetajua vanhemmiltakin… :)

    • Jep, siis ajankäyttö on nykyään ihan eri luokkaa. Koira haukkaa aimo-osan päivän vapaa-ajasta jo muutenkin. Sitten jos vielä otetaan pissalenkillä rapsutukset kaikilta vastaan niin ai että :D

  25. Mielestäni on täysin ok sanoa että ei saa rapsuttaa. Meidän kahta koiraa ei ole koskaan lapsi rapsuttanut. Toinen ei siedä lapsia ollenkaan. Kun joku lapsi kysyy saako rapsuttaa, sanon vain ei saa ja jatkan matkaani. Thats it, ei se niin vaikeaa ole. Eniten ärsyttää ne vanhemmat, jotka ovat lastensa kanssa liikkeellä ja alkavat lähestyä ilman lupaa. Olen kyllä tällöin sanonut ihan suoraan, että pliis ei enää askeltakaan. Siitä ne mammulit ovat yleensä hokanneet ja lähteneet pois (siis ainakin ne fiksut, joille ei oo tullu vielä lobotomiaa;))

  26. Ai kauhee ihan verenpaineet nousi vaikka mulla koiraa ei ookkaan :D Mua niin ärsyttää kaikki ylimääränen hössötys ja tollanen et myötätuntotsempit täältä! Etenkin tän perusteella pysyttäydyn vaan tyytyväisenä hulluna (sisäkissojen) kissanaisena :D

  27. Eikä… :D tiedän niin hyvin tän tunteen. Alkuaikoina annoin luvan silittää ajattelin että se on puolin ja toisin antoisaa. No ei ole! En vaan kestä niitä lapsia, ne ei tottele yhtään eikä koirakaan niin innostu. Ei siis saa silittää ja on se vaan ihanaa kun saan vapaasti mennä ja tulla pihalla. Varmastikin mua pidetään pissapäänä ja jotkut nämä pikku kullannuput vielä nimittelee kun ei saa silittää mutta kyllä tämä vapaus on silti kaiken tuon arvoista 😀 ois vaan alusta asti pitänyt kieltää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 34
Tykkää jutusta