Hyviä uutisia saa, kun vähiten odottaa

Mä en tiedä mistä aloittaa, koska olen niin sanaton. Yritän kuitenkin. Tosiaan, kirjoittelin viimeksi, että olin menossa vielä siihen yhteen työhaastatteluun. Meillä on toimi auki siinä työpisteessä missä olen nyt viimeisimmän vuoden työskennellyt, eli varahenkilöstössä. Olen kierrellyt siis useaa eri osastoa. Varahenkilöstön työnkuvaan kuuluu mennä sinne missä on poissaoloja tai täysi osasto ja henkilöstöä tarvitaan enemmän, osasto vaihtuu yleensä päivittäin. Omaan kiertoalueeseeni kuuluu sisätauti- ja keuhkosairaudet, sydänosasto, syöpätaudit, hematologia, neurologia, päiväsairaala ja kuntoutusosasto. Lisäksi me käydään satunnaisesti auttelemassa kirurgian puolella ja olenpa ollut psykiatrian osastoillakin tässä lähiaikoina. Erikoisaloja on siis useita ja monimuotoista osaamista tarvitaan paljon.

Kiertely on oma juttu sen vuoksi, että päivystyksessä työskennellessä opin hoitamaan usean eri erikoisalan potilaita joka päivä. Kokisin työn jotenkin puuduttavana jos olisin aina vain yhdellä ja samalla erikoisalalla. Tälleen kiertelemällä näkee ja oppii hirveästi.

Torstaina oli siis työhaastattelu ja ensimmäisestä selvinneenä ei tämä toinen ollut enää ollenkaan niin paha paikka. Vatsanpohjassa oli perhosia, mutta luulen sen olevan vain hyvä asia loppujen lopuksi. Haastattelu meni hyvin ja siitä jäi hyvä fiilis. Siltikin olin varma, että tämä toimi ei ehkä suuntaudu minulle. Totesin tässäkin haastattelussa sen, että olen kiitollinen jo pelkästään tästä, että olen päässyt haastatteluun. Se on tosiaan iso juttu. Meidän alalla toimia ei jaeta niin vain ja monet hoitajat voivat olla useita vuosia määräaikaisten työsopimusten varassa. Onhan itsellänikin mennyt jo yli neljä vuotta määräaikaisten sopimusten viidakossa. Osa sopimuksista on olleet muutaman viikon mittaisia, yksi sijaisuus oli vuoden ja loput ovat olleet siltä väliltä.

Mulle sanottiin haastattelun päätteeksi, että valinnassa ei varmasti mene kauaa mutta tarkkaa päivää haastattelijat eivät voineet sanoa, että milloin ottavat yhteyttä valittuun. Tiesin vain sen, että valitulle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja muut saavat tiedon sähköpostilla. Tässä odotellessa tietoa, olen käynyt hyvin hyvin varovasti kurkkimassa työsähköpostia. Perjantaina ilmoitusta ei tullut joten oletin, että varmaan maanantaina tieto saadaan kuka paikan on saanut.

Ihan uskomatonta

Kerroin viime viikolla siitä ainutlaatuisesta puhelusta jonka sain. Noh, tämä puhelu jonka tänään iltapäivällä sain, pesee kyllä kaikki työpuhelut kuus-nolla. Tosiaan, minun puhelin soi iltapäivällä ja numero näytti jälleen tulevan sairaalasta. Vastasin varovan iloisesti puhelimeen ja siellä oli ylihoitaja. Hän soitti ilmoittaakseen, että ovat valinneet MINUT tuohon vapaana olevaan toimeen. Kiljahdin saman tien ja taisinpa sanoa, että OUMAIGAAD (sit samantien mietin mielessäni, että en mä nyt ylihoitajalle ala oumaigaata hokemaan :D)! Jäin hihkumaan puhelimeen ja ylihoitaja sanoi vaan, että BILEET PYSTYYN!

Toden totta, toimi tuli mulle, mä sain vakkaripaikan!! Siis uskomatonta! Mä en voi käsittää tätä. Mä tiedän, että mä olen hyvä hoitaja ja kuten olen sanonut saan hyvää palautetta potilailta, mutta niin saa varmasti moni muukin hoitaja.

Vuosi sitten mä muutin tänne Jyväskylään. Aloitin ihan uudessa työpaikassa ja aloitin työhön perehtymisen syöpätautien osastolta. Koko sairaala tuntui labyrintilta ja oli olo, että en sopeudu tänne enkä osaa enää mitään. En tuntenut ketään ja olo oli yksinäinen. Nyt mä olen tässä. Olen tullut talon kanssa sinuiksi, vaikka aina silloin tällöin joudun miettimään edelleen, että mistä mikäkin paikka löytyy. Minulla on paljon työkavereita ja työssä on ollut tosi kivaa lähiaikoina. Nyt minulla on lisäksi vakituinen työpaikka, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys meidän alalla.

Mä olen niin kiitollinen ja iloinen. Samalla mua harmittaa muiden hakijoiden puolesta, koska tiedän, että nää tyypit varmasti halusi tän paikan ihan yhtä kovasti kuin mä. Siltikin haluan iloita tätä. Onhan tää nyt ihan ainutlaatuista!

Ei vitjat! :) :)

Mikä oli sairaanhoitajan palkka verojen jälkeen?

Heinäkuun palkka sisälsi lomarahat ja joka kuukautisen peruspalkan ilman lisiä. Minulle jäi käteen kaiken kaikkiaan verojen jälkeen 2200€. Minulle oli ehtinyt kertyä viime vuoden työpaikan vaihdon jälkeen 17 lomapäivää. Tiesin, että ei kannattanut ainakaan hurjan toiveikkaana odotella tämän vuoden lomarahoja. Lisäksi kun mm. meiltä sairaanhoitajilta vietiin 30% lomarahoista. Niistä vähäisistä rahoista mitä me työllämme ansaitsemme vietiin.

Palkkaus herättää meissä hoitajissa paljon keskustelua. Se herättää keskustelua myös muissa kuin hoitajissa. Monet ajattelevat, että tämän hetkinen palkkamme on ihan riittävä. Tiedän, että monen mielestä 2200€ on paljon rahaa. Onhan se paljon, mutta kun tietää, että toisenlaisesta, ehkä jopa kevyemmästä työstä tienataan saman verran tai jopa enemmänkin kuin mitä sairaanhoitajat tienaa, niin meidän palkka tuntuu kohtuuttoman pienelle.

Tilastot, tilastot, tilastot…

Monet tilastot näyttävät, että keskipalkka sairaanhoitajilla olisi jopa yli 3000€. Tällainen palkka vaatii varmasti kaikki mahdolliset ikä- ja henkilökohtaisetlisät ja uskon, että tuohon palkkaan joutuu tekemään kolmivuorotyötä, eli töissä ollaan arkena ja pyhänä, aamuissa, illoissa ja yövuoroissa. Kuitenkaan varmaan puoletkaan sairaanhoitajista ei tee työtä kolmessa vuorossa. Eli tilastoissa pyörivät hoitajien ansaitsemat summat kolmen tonnin palkoista ei varmasti pidä paikkaansa (ehkä jopa suurimman) osan kohdalla. Näihin on kuitenkin hyvä vedota aina silloin kun palkkakeskustelut nousevat pinnalle.

Hoitajien palkkaa voi ja ei voi verrata lääkäreiden palkkaan. Lääkäreillä on hyvin erilainen eri mittainen koulutus. Kuitenkin, useasti lääkäreiden työ on riippuvaista meidän hoitajien työstä. Ei lääkärit ole jatkuvasti läsnä kun me hoitajat hoidamme potilaita. Me hoitajat teemme itsenäisiä päätöksiä useasti, koskien potilaan hoitoa. Potilaan papereissa voi olla lääkärinmääräys jossa sanotaan, että annetaan tarvittaessa. Se on hoitaja joka arvioi sen, että milloin tarvitaan. Ei jokaisessa tilanteessa oteta lääkäriin yhteyttä, että olisiko nyt se hetki. Ei, sen päätöksen tekee hyvin usein sairaanhoitaja. Me hoitajat lisäksi arvioimme, seuraamme, tarkkailemme, mittaamme, kirjaamme, teemme laboratoripyyntöjä ja konsultoimme. Meidän työmme avulla, lääkärit tekevät työtänsä ja päinvastoin.

Kahdella tonnilla saa vaikka mitä!

2200 euron peruspalkalla me hoitajat teemme työssämme isoja päätöksiä. Me arvioimme potilaan vointia ja lääkitsemme. Jos potilas on saattohoidossa ja on odotettavissa tuskainen ja epäinhimillinen kuolema, me arvioimme sen  milloin potilas on mahdollisesti hyvä sedatoida, eli toisin sanoen laitamme potilaan lääkkeitse uneen, jos lääkäri on tähän luvat aiemmin antanut. Aina kuolema ei ole kaunis ja rauhallinen tapahtuma mutta myös silloin me hoitajat olemme siellä potilaan vieressä.  Me hoitajat lääkitsemme ja hoidamme. Me olemme läsnä. Pidämme huolen, että ihmisellä on hyvä olla myös silloin kun ihminen itse ei pysty siihen enää vaikuttamaan. Me hoitajat tuemme omaisia vaikeina hetkinä. Pidämme itsemme koossa ja tuemme omaisia ja hoidamme potilasta. Ajatus ei saa herpaantua. Kaiken keskellä pitää pysyä tarkkana ja tietää, mitä on tekemässä. Hoitajat eivät ole robotteja vaan inhimillisiä ja tuntevia ihmisiä. Me teemme isoja päätöksiä koskien potilaan hoitoa.

Meidän on tiedettävä lääkkeistä, että osaamme ohjata potilasta. Meidän on tiedettävä lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Meidän on tiedettävä useista eri sairauksista, että osaamme seurata oireita ja vointia ja reagoida tarvittaessa voinnin muutoksiin. Meidän pitää pystyä antamaan potilaille vastauksia kun he jotain kysyvät. Aina tähän ei kuitenkaan hoitajan ammattitaito riitä, ja joudumme ohjaamaan kysymyksen lääkärille.

Meidän täytyy tietää mitä tuotteita käytetään kun hoidetaan palovammaa. Meidän täytyy tietää miten suoliavannetta hoidetaan ja meidän pitää myös osata ohjata tämä potilaalle itselleen. Meidän pitää tunnistaa erilaisia sydämen rytmejä ja meidän pitää tietää, miten mihinkin rytmiin täytyy reagoida. Meidän pitää tietää sydämentahdistimista ja itse toimenpiteestä. Meidän pitää osata ohjata potilasta ennen toimenpidettä ja toimenpiteen jälkeen.

Mutta kyllähän me sen teemme. 2200 euroa riittää tähän. Viiden vuoden työkokemuksen jälkeen on saatavilla kuitenkin jo kolmen prosentin palkankorotus. Kymmenen vuoden jälkeen saadaan kahdeksan prosenttia suurempi peruspalkka.

Kyllähän tätä työtä tälläkin palkalla tekee, mutta se ei motivoi eikä todellakaan palkitse. Missä näkyy tämän tärkeän työn arvostus? Ei palkassa ainakaan ja ei täällä kukaan kiitoksella elä.