MUNASOLUT VANHENEE, BIOLOGIALLE ET VOI MITÄÄN!

Matkustelua arvostetaan enemmän kuin vauvan tuoksuista arkea. Syntyvyys vähenee ja jollei Suomeen tulisi maahanmuuttajia Suomen väkiluku pienenisi. Näitä otsikoita lueskellen on helppo olla lapseton. NOT!

 

 

Kauhea stressi siitä, että kun pitäisi ja pitäisi. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousee kohisten koko ajan. Tiedän sen ihan hyvin, sillä kuulun itse siihen porukkaan joka tuota tilastoa varmasti nostaa sitten joskus, toivottavasti. Miksi kuitenkin voin yli kolmekymppisenä sanoa, että en ehkä vieläkään haluaisi lapsia omaan arkeeni? Haluan vielä mennä, tulla ja kokea. Vaikka sitähän sanotaan, että ei lapset estä matkustelua ja menemistä, mutta siis kyllähän ne kovasti sitten muuttaa asioita. Ensinnäkään mitä nyt oon kuullut lapsellisten ihmisten elämästä niin eihän sulle ensinnäkään jää rahaa millä matkustella. Elät täysin kädestä suuhun, siis sen lapsen suuhun.

Mä tiedän, että en sais sanoa tätä ääneen, mutta koiranpentu on hirveästi sama asia kuin ihmispentu eli vauva. Vaikka enhän mä mistään mitään tiedä kun ei mulla ole ollut niitä lapsia! Ehkä maailman eniten ärsyttävä lausahdus!!!! Te kenellä ei ole koskaan ollut koiranpentua ette myöskään tiedä mistään mitään. NI! Mutta siis, koiranpentu valvottaa parhaimmillaan vuoden ajan. Herättää joka yö. Joskus joudut käymään koiranpennun kanssa ulkona joka yö jopa yksi vuotiaaksi saakka. Ihmislapsen kanssa tätä ongelmaa ei ole. Imettäminen onnistuu lämpimässä peiton alla. Vaipan vaihto onnistuu lämpimässä. Vauva kakkaa ja pissaa vaippaan. Koiranpentu tekee tarpeensa milloin minnekin. Koiranpennun kanssa et saa äitiyslomaa, vaan valvot ja käyt töissä. Kokeilkaapa sitä ihmislasten äidit. NI. Plus ollaan huomattu esim. kaupassa käydessä, että vanhemmat paimentaa omia lapsiaan ihan samalla tavalla kuin me paimennetaan meidän Lukaa. Ei sinne, tule tänne, ei koske, älä ota.

Joten kyllä, koiranpennun omistajana voi jotain tietää siitä ”pikkulapsi-arjesta”.

Palataanpa sitten sivuraiteilta asiaan. Mulla lapsiasiat pyörii päässä melko usein ja siis lähinnä ihan vaan sen takia, että yleisesti ihmiset ajattelee, että kyllä niitä lapsia pitäisi jo tämän ikäisenä olla. Mä itse kuitenkin pärjään kyllä oikein hyvin vielä ilman. Uskon myös siihen, että jos mulle on tarkoitettu lapsia joskus tulevan, niin mä niitä voin saada sitten myöhemminkin oli mulla ikää ”liikaa” tai ei. Ja jos niitä ei tule, niin sit ei.

Mua  ä r s y t t ä ä  lukea melkein joka päivä jonkun lehden otsikoista siitä miten tietyssä iässä pitäisi olla jo lapsia. Olen varma, että entisaikaan ei myöskään olisi lisäännytty tyyliin alaikäsenä jos naisella olisi ollut muukin rooli yhteiskunnassa kuin synnyttäjä. Nykyään naisetkin voivat tehdä töitä, edetä urallaan, matkustella ja kasvaa aikuiseksi ennen lasten saantia. Kaiken lisäksi, minkäs sille voi jos seurustelukumppanit eivät ole olleet potentiaalista isä-materiaalia. En mä ainakaan haluaisi lisääntyä kaikkien kanssa kun on vain vähänkin pidempi seurustelusuhde takana. Kohta sitten saisikin huomata, että jaahas, tässä sitä ollaan yh-äitinä. Mä haluan, että mun perhe on kokonainen. Toki, voihan ero yllättää aina vakaammissakin suhteissa, mutta ei kaikkien kanssa vaan tehdä lapsia. Toki tiedän sitten näitäkin joilla on viisi lasta ja kaikilla eri isä tai eri äiti….

Mä en tiedä miksi kirjoitan tästä aiheesta. Ehkä siksi, koska otsikot. Ehkä siksi, että lastenhankinta on jokaisen yksilön valinta ja mikään sosiaalinen paine siitä, että kaikkien pitäisi lisääntyä ja raskautua tietyn ikäisenä, ei saisi tuoda syyllistä oloa yhdellekään naisista! Jotenkin sitä ehkä kokee epäonnistuneensa naisena kun mäkin oon jo kolmekymmentä ja silti lapseton.

Mitä fiiliksiä sulle herää aiheesta?

Kun kulissit romahtaa

Se mitä sosiaalisessa mediassa jaetaan, ei koskaan kerro koko totuutta. Harva tulee oikeasti edes ajatellakseen sitä, mitä kaikkea muuta niiden kuvien takana piilee kuin se nätti pinta. Kun esimerkiksi Instagramiin jakaa kuvan, se kuvastaa niin lyhyttä hetkeä sen ihmisen elämästä, että se ei mitenkään voi olla koko totuus.

Kuten esimerkiksi eilen aamuna luettu uutinen muistutti taas tästä vähän. Vaikka en tunne henkilökohtaisesti Nanna Karalahtea, saati Jere Karalahtea, heidän erouutisensa pysäytti kyllä minut ainakin. Laitoin jopa miehellenikin viestiä, että OMG ne eroaa! Jotenkin olen omassa mielessäni sijoittanut heidät sellaisen vaaleanpunaisen kuplan sisälle, jossa on iloa, rakkautta ja naurua. Edessä päin olisi onnellisuutta ja pitkä yhteinen parisuhde pienen lapsen kanssa. Ajattelin mielikuvissani, että kaikki on varmasti näillä kolmella todella hyvin.

Blogimaailma ja Instagram

Kuvien avulla saa luotua tietynlaisen illuusion elämästään, myös blogitekstien avulla saa luotua illuusion, helposti. Sehän on bloggaaja  itse joka päättää mitä asioita jakaa elämästään blogissa. Bloggaaja voi joko keskittyä pelkästään siihen hyvään, kertoa asioita jopa väritetysti ja antaa elämästään kiiltokuvamaisen version lukijoille tai sitten voi kertoa asiat siten niin kuin ne on. Harvalla meistä täällä on asiat niin hyvin, etteikö joskus tulisi eteen jotain paskaakin. Itse tykkään lukea sellaisia blogeja joissa kerrotaan elämästä ja asioista rehellisesti. Joskus totta kai on kiva vain fiilistellä toisten helppoa ja hyvää elämää. Lukea miten kaikki sujuu kuin rasvattu. Positiivisuutta, iloa ja onnea ei kai koskaan voi olla kenenkään elämässä liikaa.

Kun  lukee blogeja tai jos seuraa Instagramissa jotain tiettyä henkilöä aktiivisesti, sitä kokee ”tuntevansa” sen ihmisen. Kun näitten seuraamiensa ihmisten elämässä sitten tapahtuu jotain hyvää tai pahaa, sitä tulee eläydyttyä näihin tilanteisiin aivan kuten tuntisi kyseiset ihmiset. Itse olen myötäelänyt monet raskaudet, kihlat ja häät. Olen ollut tällaisista tapahtumista todella onnellinen näitten ihmisten puolesta.  Jos seuraamani ihminen menestyy jossain lajissa tai saavuttaa elämässään jotain muuta merkityksellistä, sitä tulee itsekin tosi iloiseksi näistä hetkistä. Sama homma sitten kolikon kääntöpuolella. Parisuhteen kariutuminen, sairastuminen yms.. järkyttää suoraan sanottuna aina välillä.

Sitä alkaa aina miettimään, et hei hetkinen, enhän minä edes tunne tuota ihmistä mutta silti tunnen näin voimakkaita tunteita, miten voi olla mahdollista?

Saitteko kiinni mitä tarkoitin?

Eläydyttekö te bloggareiden tai muiden seuraamienne henkilöiden elämäntapahtumiin?