SAAKO HALUTA VAIN URHEILULLISTA MIESTÄ?

Kaikilla ihmisillä on varmasti jonkinlainen lista unelmiensa kumppanista. Toiveet listalla voivat koskettaa luonteenpiirteitä, ulkonäköä tai sitten vaikka harrastuksia, mutta varmasti kaikilla jotain toiveita listalta löytyy. En uskokaan, että jotkut voi rehellisesti sanoa, että kuka vaan käy, kunhan mahdollinen kumppani on oikeaa sukupuolta.

Onko tärkeintä se millainen kemia toisen ihmisen kanssa on? Pitääkö harrastusten olla samanlaisia? Voiko lihava haluta timmin kumppanin vai pitääkö kahden ihmisen vartaloiden olla samanlaisia, timmejä tai ylipainoisia? Vaikuttaako pariutumiseen arvot tai toisten ihmisten mielipiteet mahdollisesta kumppanista? Onko se oikeaa rakkautta jos hakee vaimon Thaimaasta ja maksaa hänet rahalla mukaansa?

Muistellessa omia sinkkuaikoja (jotka tuntuu olevan jo valovuoden takaisia) muistan kyllä omat toiveeni joita minulla oli tulevan kumppanin suhteen. Ensinnäkin ulkonäön piti olla sellainen mihin minä ihastuisin. Halusin tuntea sen, että multa menee jalat alta. Olin sen tunteen saanut tuntea joskus aiemmin ja tiesin, että vähempään en tyydy. Ulkonäkö on valitettavasti se asia mihin ihmiset yleensä ensimmäisenä uudessa ihmisessä kiinnittävät huomionsa. Monet sanovat kyllä tähänkin, että ei ulkonäön pitäisi antaa vaikuttaa, mutta minkäs teet. En itse ainakaan lähtenyt summan mutikassa tutustumaan ihmisiin, jos ulkonäkö ei ensisijaisesti miellyttänyt. Toisen ulkonäkö sai mulle ne ensimmäiset perhoset aina vatsanpohjaan. Tämän jälkeen kun ihmiseen tutustui enemmän, ne perhoset joko lisääntyi tai sitten ne lensivät pois. Ulkonäkö kuitenkin kertoo paljon ihmisestä. Siitä voi ainakin yrittää päätellä paljon asioita, vai oletteko toista mieltä?

Ulkonäkö merkitsi paljon ainakin minulla kumppanin valinnassa ja jotenkin uskon, että en ole ainut joka näin ajattelee. Halusin ihastua ja ihastella komeaa miestäni. Halusin katsoa tulevaa kumppaniani ja ajatella, että vau miten komea mies! On nimittäin tärkeää haluta kumppaniaan, sen lisäksi, että juttu luistaa ja arvot ovat samanlaiset. Minun mielestä ei ainakaan riitä se, että ollaan ajatuksen tasolla samalla aaltopituudella. On tärkeää myös tuntea muunlaista kipinää. Mä en kelpuuttanut kumppanikseni epäurheilullisia miehiä, mutta en minä halunnut myöskään liian laihoja. Ei laihuus miehellä ole urheilullista sekään. Mä en halua istua miehen vieressä jonka reisi on mun reittä kapeampi.

Yli- ja alipainoiseen mieheen liittyy paljon muitakin piirteitä mitkä ei varmasti täsmää oman ajatusmaailman kanssa. Ylipainoiset eivät yleensä liiku niin paljon, koska sitä painoa on kertynyt. He eivät välttämättä ruokaile samalla tavoin. Toki, eihän ruokavalioiden tarvitsekaan  kumppaneilla olla ihan prikulleen samanlaiset, mutta jos toinen syö pääsääntöisesti ulkona ja mättää herkkuja joka päivä ja toinen edes hiukan katsoo mitä syö ja tekee itse omat eväänsä, niin kyllähän se vaikuttaa siihen parisuhteeseen, tai vaikuttaisi ainakin omaan todennäköisesti, ainakin pidemmän päälle.

Kuitenkaan pelkkä ulkonäkö ei ole se juttu, kun ihastut sun tulevaan kumppaniin. Siellä pään sisällä pitää olla jotain ja sekös deittailusta teki haastavaa. Tapasin joitain miehiä, jotka olivat ulkoisesti päteviä, mutta pyörittelin lähinnä silmiä heidän seurassaan kun kuuntelin heidän juttuja. Tuntui, että ei sellaisia miehiä ole olemassakaan kenellä ulkonäkö ja äly kohtaa. Vaikka monet mieltää minut tyhmäksi blondiksi, en koe olevani sellainen. Mä olen loppujen lopuksi ihan fiksu ja omaan runsain mitoin maalaisjärkeä, jota toivoin myös vastakkaiselta sukupuolelta löytyvän. En voisi kuvitella eläväni vuodesta toiseen ah niin komean miehen kanssa, mutta hän olisi tyhmä kuin saapas tai ajattelisi asioista aiiivan eri tavalla kuin itse.

Nykypäivän deittailukulttuuri kuitenkin keskittyy pyörimään hirveästi ulkonäön ympärillä, ihan kuten omalla kohdallanikin. Tinderissä jatkoon menee sellaiset jotka sua miellyttää ulkonäöllisesti. Siellä sä et saa käsitystä sen ihmisen ehkä mahtavasta luonteesta. Vasta sitten voitte alkaa viestittelemään ja tutustumaan paremmin, jos olette ensin molemmat hyväksyneet toisenne ulkonäöllisesti. Rajua. Jos sun kuva ei täytä tiettyjä kriteereitä niin se on ei jatkoon. Kuinka monen kuvat ylipäänsä aina onnistuu ja kertoo sen, miltä näytät livenä? Nykypäivän ulkonäkömuotti, johon useimpien meistä pitäisi mahtua voi mahdollisesti rajata sitä saatko sinä kumppanin vai et. Mitä sinä olet mieltä tästä?

Mitkä tekijät vaikuttavat siihen miten sinä valitset kumppanin?

ALWAYS KISS ME GOODNIGHT!

Sinkkuna sitä oli tosi tarkka siitä, että millainen pusuttelija se oma ihastus sattui olemaan. Jos se oli huono niin se oli suoraan, että ei jatkoon. Ehdottomasti, ei mitään muttia. Pussailu on mulle tosi tärkeä juttu ja sen pitää osua just eikä melkein yhteen sen toisen kanssa omien taitojen (tai taitamattomuuden) kanssa. Ei ole mitään hirveämpää kuin pussailu sellaisen kanssa joka nuolee sun koko naaman tai imee huulet tai tunkee kieltä väkisin sun kurkkuun. Onneksi mun insinööri osaa hommansa ;)

Pussailu on tosi tärkeä osa parisuhdetta. Mun mielestä omaa kumppania voi pussata missä vaan, tai ainakin pitäisi pystyä pussaamaan. On parasta kun akuutin pusutarpeen saa tyydytettyä heti ja toinen on vielä mukana siinä jutussa, eikä vain pyörittele silmiään tai työnnä sua pois. Kuitenkaan edes minä en ymmärrä mitään kielari-imuttelua missään Prisman kassajonossa, et rajansa kaikella kuitenkin :D

Eroperheen lapsena en hirveästi ole nähnyt sitä, että omat vanhemmat olisi pusutellut, tai juuri muutenkaan osoittaneet tunteitaan toisilleen (tai lähinnä niitä kiukkutunteita ehkä osoitettiin sitten senkin edestä :D). Olin eskarissa kun mun vanhemmat erosi. Mun mielestä kuitenkin kotona opetetaan paljon myös omalla esimerkillä lapsille sitä, että millä tavalla suhteessa kaksi toisistaan välittävää ja rakastavaa ihmistä käyttäytyy. Ei ole yks eikä kaks miestä, jotka ei osaa ilmaista tunteitaan, koska kotona ei olla saatu minkäänlaista esimerkkiä miten se toisen halaaminen tai suukottaminen on ihan normaali ja tavallinen juttu. Eikä käsi kädessä kävely ole pelkästään mitään teinien hommaa. Ei ole mitään herttaisempaa kuin vanha pariskunta, jotka vanhoilla päivillään edelleenkin kävelee käsi kädessä tai pussaa <3 Mun isovanhemmat, oikeastaan molemmilta puolilta oli sitä sakkia, että eipä kyllä pussailtu, ainakaan muitten nähden. En muista, että olisin koskaan nähnyt isovanhempien pussanneen??

Suukottelusta on tehty myös tutkimuksia. Näitten tutkimustulosten mukaan pussailu kertoo paljon suhteesta ja sen tilasta. Paljon pusuttelevat ovat onnellisemmassa parisuhteessa. Noh, jotenkin olisin voinut päätellä tuon maalaisjärjellä myös ilman mitään tutkimuksiakin. Harvoin kaksi riitapukaria hirveästi hellyydenosoituksia toisilleen jakelee.

Mun mielestä tunteiden näyttäminen toiselle arjessa on tosi tärkeää. Ohimennen tapahtuvat kosketukset, pusut ja halaukset. Ne on parasta <3

Monet miehet ei puhu eikä pussaa – Mutta miten teillä?