ONKO TÄMÄ VAIVA TUTTU TREENEISTÄ?

Tällä kertaa ajattelin syventyä aiheeseen joka vaivaa montaa meistä. Monet ihmiset eri Facebook ryhmissä päivittelee tätä ikävää vaivaa ja kysyvät onko tähän mitään helpostusta olemassa. Treenin aikainen päänsärky on ikävä kaveri, niin kuin yleensä päänsärky on. Se kuka ei ole koskaan kärsinyt päänsärystä, ei osaa kuvitella millaista se voi pahimmillaan olla. Treenin aikaiseen päänsärkyyn on olemassa muutama eri syy mistä se voi johtua. Pääsääntöisesti vaiva on harmiton, joskin tosi ikävä.

Yleisin syy joka perusterveellä ihmisellä aiheuttaa päänsärkyä urheillessa on se, että treenin aikana ei tule nautittua tarpeeksi nestettä. Nestevaje voi olla olemassa jo ennen kuin treeni alkaa ja jos treenatessa ei nauti samalla vettä tai muuta juomaa, päänsärky voi yllättää nopeastikin. Vaikka et hikoilisi noronaan, elimistö haihduttaa nestettä jatkuvasti. Yleensä urheillessa kropan lämpötila nousee ja kehosta haihtuu ihon kautta nestettä, vaikka varsinaisia hikipisaroita et näkisikään. Joten muista juoda nestettä samalla kun treenaat. Hyvä määrä on juoda noin 0,5L-1L treenin aikana, riippuen toki treenin intensiteetistä.

Ei ole ihan sama mitä nestettä juot urheilun aikana. Joskus pelkkä vesi voi olla hyvä, mutta hikoillessa elimistöstä häviää myös suoloja. Suoloja elimistöstä huuhtoo myös pelkän veden lipittely. Etenkin jos juot muutenkin enemmän kuin 1,5-2 litraa vuorokaudessa vettä. Tällöin ruokavaliossa on hyvä muistaa käyttää hiukan lisättyä suolaa. Urheilunsuorituksen aikana on erityisen hyvä juoda veden joukossa vaikka BCAA:ta. Itselläni on tällä hetkellä treenijuomana Star Nutritionin vesimelonin makuinen juomajauhe. Lisään tätä sheikkeriin 1-2 mitallista ja sekoitan sen veteen jokaiselle treenille. Tähän tuotteeseen on muuten lisätty suolaa! Tässä linkki tuotteeseen jota minä käytän.

Toinen syy päänsärkyyn treenin aikana voi löytyä siitä mitä olet syönyt päivän mittaan ennen treeniä, tai siis lähinnä mitä et ole syönyt. On ehdottoman tärkeää syödä hyvin ennen urheilusuoritusta. Huolehdi, että saat riittävästi etenkin hiilihydraatteja, mutta myös proteiineja ja rasvoja ennen treeniä. Ruokailun jälkeen kannattaa malttaa odotella hetki ennen kuin lähtee urheilemaan. Kun ruoka on imeytynyt, saat siitä paremman hyödyn ja lisäksi olo on kevyempi kun alat liikkumaan. Ajoittaisin itse ruokailun noin kaksi tuntia ennen jalkatreeniä ja pienempiä lihasryhmiä treenatessa omalla kohdallani riittää jopa tuntikin ruokailun ja treenin väliin.

Kolmas syy äkilliseen päänsärkyyn treenin aikana voi löytyä ponnistuspäänsärystä. Tämä on yleensä äkillisesti alkava, joskus todella voimakas päänsärky. Suurta ponnistusta vaativat liikkeet, esimerkiksi jalkatreenissä voi laukaista tämän kiputilan. Ponnistuspäänsäryn syytä ei tarkkaan tiedetä, mutta todennäköisin vaihtoehto on aivojen verisuonten paineen nousu, joka johtuu joko lihaksiston jumeista, huonosta verenkierrosta tai suorituksen aikaisesta väärästä tekniikasta. Ponnistuspäänsärky voi johtua myös alkoholista, kofeiinista tai kuumuudesta. Jos urheillessa tulee äkillinen päänsärky, kannattaa aina mennä lääkäriin, jotta voidaan poissulkea kivun taustalta kaikki vakavammat syyt pois ja jos kipu uusii, niin tiedät ainakin mistä se johtuu.

Onko treenin aikainen päänsärky tuttua sinulle?