HANKEEN SAMMUNUT ÄITI

Voi ei mitä minä taas luin. Joulua voi viettää monella tapaa ja meitä ihmisiä on erilaisia, toki. Jos tilanne menee siihen pisteeseen, että joudut viinan tai sitten tyrmäystippojen takia päivystykseen, niin miksi et voi vaan olla kiitollinen saamastasi hoidosta? Miksi keskityt vain siihen mitä hoitajat sinusta puhui? Eikö tärkeämpää olisi keskittyä siihen miksi kävi niin kuin kävi? Tästäkin potilaasta on varmasti pidetty hyvää huolta kun hän on ensihoitajien kautta päätynyt oman sairaalan päivystykseen.

Asiaa sen tarkemmin tuntematta, mutta useita vastaavia tilanteita kohdanneena en voi kuin ihmetellä taas tämänkin potilaan asennetta. Onneksi silmiini osui tänään myös erään hoitajan kannanotto kyseiseen tilanteeseen.

Iltalehden otsikoissa oli siis juttua, miten humalainen äiti haukkui päivystyksen hoitajat. Potilas oli ollut päivystyksessä paareilla unessa tai horroksessa, mutta kuullut ympärillä olevien hoitajien keskustelut aivan selkeästi. Hoitajat olivat ääneen puhuneet ja miettineet, että missähän potilaan, eli tämän juopuneen äidin lapset ovat. Tämä oli potilaan mielestä väärin tehty. Äiti totesi, että totta kai lapset olivat isällään kun äiti oli juomassa. Noh, aina se tilanne ei niin ole. Ne lapset saattavat olla siellä kotona kun isä, äiti tai jopa molemmat ovat ottamassa kuppia lähibaarissa tai makaavat sammuneena päivystyksessä. Olen itsekin joutunut tekemään työurani aikana lastensuojeluilmoituksia vastaavanlaisten tilanteiden takia. Aina taustalta ei löydy (ONNEKSI) lasten kaltoinkohtelua, mutta jos se riski on olemassa, otan mieluummin kontolleni potilaan haukut kuin sen, että ne lapset eivät saa tilanteeseensa apua. Lastensuojeluilmoitus ei ole tarkoitettu tehtäväksi kenenkään kiusaamisen takia. Se on tarkoitettu ennaltaehkäisyksi tai avuksi hankalaan perhetilanteeseen.

Tämä kyseinen potilas oli ärsyyntynyt lisäksi siitä kun nämä hoitajat olivat päivitelleet potilaan kynsiä. Mitä se hoitajille kuuluu minkälaiset kynnet potilaalla on? No ei periaatteessa kuulukaan, mutta siinä vaiheessa kun potilaana on juopunut, huonolla tajunnan tasolla varustettu ihminen, jolla on esimerkiksi rakennekynnet, ne kynnet alkavat meitä hoitajiakin kiinnostaa. Me mittaamme nimittäin sormenpäästä, eli siitä kynnen alueelta potilaan happisaturaatio pitoisuutta. Se kertoo sen, kärsiikö ihminen hapenpuutteesta vai ei, ainakin suuntaa antavasti. Monesti juopuneet sammuvat mitä ihmeellisimpiin asentoihin, tai saavat hengityskatkoja jos humalatila on tarpeeksi syvä. Silloin meidän hoitajien on hyvä tietää paljonko se happiarvo on ja sen mittaaminen ei onnistu tuhdin kynsilakka kerroksen tai rakennekynsien päältä. Toki arvon saa myös korvanlehdestä tai verikokeen avulla, jos niin haluaa, mutta ensisijaisesti mittari laitetaan sormenpäähän.

MUTTA MISSÄ TASAVERTAISUUS?

Kaikkia potilaita pitäisi kohdella tasaveroisesti. Kyllä, tätä mieltä olen. Myös juopuneet, narkomaanit ja muuten vain sekavat potilaat ansaitsevat tulla kohdelluksi tasavertaisena. Me välitämme selväpäisistä ja me välitämme juopuneista potilaista. Meitä kiinnostaa missä potilaan lapset on ja meitä kiinnostaa saadaanko se saturaatioarvo mitattua vai ei, koska se on meidän työtä. Jos minulla on tiedossa, että potilaalla on eläimiä, kysyn aina myös sen, että kukas ne eläimet hoitaa kun isäntä tai emäntä itse on sairaalassa. Ollaanpa joskus jouduttu hommaamaan potilaalle jopa lomittaja maatilalle potilaan sairastumisen vuoksi. Eli meidän kuuluu miettiä, kysellä, pohtia ja epäillä. Me puhutaan ääneen, koska tällä tavoin me hoitajat kommunikoimme kun hoidamme potilasta. Jos potilas kuulee ja reagoi puheeseen niin sehän on vain hyvä merkki. Tietenkään kenestäkään ei pitäisi läyhätä paskaa, mutta kyllä asioista pitää puhua suoraan niiden oikeilla nimillä.

Päivystyksessä työskennellessäni kohtasin paljon päihtyneitä potilaita. Osa oli ns. vakkarikävijöitä, joita näki päivystyksen paareilla melkeinpä joka viikko. Tulosyy oli yleensä liian tuhti humala. Nämä potilaat ei aina toimi kaikkein loogisimmin ja esimerkiksi lattialle virtsaaminen oli ihan normaalia tällaisilta potilailta, saati sitten se kielenkäyttö. Silti koskaan näitä potilaita ei hoidettu huonommin kuin toista. Joka kerta otimme ne verenpaineet, verensokerit yms. arvot. Varmistimme, että kai kyse on tälläkin kertaa vain humalatilasta eikä mistään mahdollisesta sairaskohtauksesta.

Potilailta tahtoo unohtua usein se, että myös me hoitajat olemme ihmisiä. Meitä ärsyttää, meitä turhauttaa, meitä väsyttää, meillä on nälkä, meillä on vessahätä. Me ollaan ihan samalla tavalla ihmisiä kuten se potilaskin. Meillä ei aina ole paras päivä töissä ja totta kai toivottavaa olisi se, että niitä omia tunteita ja ajatuksia ei näytettäisi potilaalle eikä sen enempää työkavereillekaan. Siltikin, kun on kiire ja hoitajia on liian vähän voi pinna palaa hoitajaltakin ja joskus sitä saattaa jopa sanoa potilaalle jotain vastaan, jos joku oikein nillittää . Aina ei vaan jaksa ottaa kaikkea kuraa niskaan. Me hoitajat monesti ollaan potilaiden sylkykuppeja. Ei osata tehdä töitämme, emme osaa arvioida potilaiden hätää oikein ja aliarvioimme kipua ja tuntemuksia. Me hoitajat ollaan niitä, jotka viivyttävät sitä lääkärille pääsyä eli meille voi huutaa ja raivota kun asiat ei suju. Hoitajat varmasti tekee parhaansa, joten voisiko potilaat pyrkiä samaan ja vaikka sanoa kiitos?

Onko pääasia se, että potilas ei jäätynyt hankeen humalapäissään vaan sai hoitoa vai se, että hoitajat keskustelivat potilaan lapsien tilanteesta potilaan kuullen?

Kuvat Pixabay

Ei koiria tai vauvoja tällaisille ihmisille.

Mutta on se hyvä, että teidän kaltaiset ihmiset osaa tulla neuvomaan, että miten me ollaan nyt tehty elämämme suurin virhe kun ollaan otettu koira, koska koira ei vaan sovi meille eikä me koiralle. Minä en siis vain pysty ymmärtämään sitä, että miksi ihmeessä minun pitäisi feikata täällä blogissa ja kertoa miten hiton siistiä ja helppoa elämä tuon koiravauvan kanssa on jos se ei sitä ole.

Minä en todellakaan tarkoita sitä etteikö meillä olisi myös niitä hyviä hetkiä koiran kanssa ja itseasiassa paljon onkin. Jos minä valitan blogissani omaa väsymystä ja sitä, että mua ärsyttää nuo Lakun naskalin terävät pikku maitohampaat jotka tarttuu milloin mihinkin (mm. nänniin ja tukkaan) niin, se ei todellakaan tee meistä huonoja koiran kasvattajia. Minä olen ihminen ja tunnen kaikenlaisia tunteita, myös ärsytystä vaikka tuo ärsytyksen aiheuttaja välillä sattuukin olemaan tuo maailman söpöin koiranpentu.

Luovuttaisinko?

Minä en siltikään ole luovuttanut tai edes harkinnut luovuttamista koiran suhteen. Siis miten teille joillekin on edes sellainen tullut mieleen?? (No okei, edellisen postauksen otsikko oli provosoiva, mutta jos tekstin luki, ei siitä olisi pitänyt jäädä sitä mielikuvaa.) Vaikka mua ärsyttää, niin silti minä jatkan koiran opettamista ja teen toistoja toistojen perään, siinä samalla opin itse. Meillä on Lakun kanssa ihan todella hyvä suhde. Laku tulee ulkona luokse kun kutsun. Laku tulee minun eteen istumaan ja ottaa katsekontaktin. Annan sille heti palkinnon tuosta, onhan se hienosti tehty. Me ollaan treenattu meidän kotitien kävelyä. Vaikka autoja ja lapsia ja kissakin tuli vastaan, niin silti Laku keskittyi noissa hetkissä minuun eikä säntäillyt minnekään.

Laku osaa tehdä tarpeensa hienosti ulos pääsääntöisesti koko ajan. Välillä tietysti vahinkoja sattuu sisälläkin, kuten varmasti kaikille tämän ikäisille pennuille. Öisin tietysti joskus tehdään tarpeet myös kodinhoitohuoneeseen, eli Lakun huoneessa paperialusta on käytössä, jos poika ei pyydä ulos yöllä.

Kyllä, me käytetään meidän koiraa ulkona keskellä yötä. Laku käy tarpeillaan ulkona jos herää sinne vinkumaan. Tätä ei tapahdu joka yö mutta aina välillä. Laku tekee tarpeensa nopeasti ja tulee oma-aloitteisesti takaisin sisälle ja se laitetaan taas nukkumaan kodinhoitohuoneeseen portin taakse ja sinne se myös aina tyytyväisenä jää nukkumaan.

Pohjatyön tekeminen ennen pentua – Check!

Ja tiedoksi teille ketkä luulette, että olemme ottaneet Lakun pelkästään söpön ulkonäön vuoksi, niin harkitsimme rotua tarkkaan ennen lopullista päätöstä. Kävimme tutustumassa muihinkin rotuihin jopa kasvattajien luona. Luimme paljon (voitteko kuvitella) koirista ja eri rotujen kuvauksesta. Kävimme tapaamassa myös livenä erästä cockerin omistajaa, että näkisimme luonnossa aikuisen cockerin ja saisimme pienen käsityksen koiran luonteesta ja tietoja tämän koiran omistajalta.

Me emme muokkaa elämäämme koiran ehtojen mukaan. Laku oppii elämään meidän elämänrytmin kanssa, johon kuuluu mm. se, että me käymme töissä molemmat. Jos olisimme ottaneet lomaa kaksi tai edes yhden viikon kun Laku tuli kotiin, olisi noitten viikkojen jälkeen Lakulla ollut varmasti todella vaikea jäädä yksin kotiin, kun on ensin tottunut siihen, että pääsääntöisesti joku on kotona koko ajan. Laku ehti kyllä olla viisi päivää kotona meidän kanssa, ennen kuin molemmat meistä pakeni töihin. Laku opetteli yksinoloa ensiksi siten, että mies teki töitä kotona, mutta siten ettei Lakulla ollut mieheeni katsekontaktia. Mies oli siis päivän ajan kokonaan toisessa huoneessa.

En ymmärrä sitä tuomitsemista, mitä joiltain teiltä lukijoilta tulee. Jos minä sanon, että olen väsynyt, se ei tarkoita sitä, että olen väsynyt koiraan. Jos sanon, että minua ärsyttää, se ei tarkoita sitä, että koira itsessään ärsyttäisi, minua ärsyttää se sen käytös, jonka tiedostan samalla olevan pennulle ominaista käytöstä, toisin sanoen ihan luonnollista mutta saa kai se silti ärsyttää?

Case koirapuisto

Olen edelleenkin sitä mieltä, että emme tehneet virhettä kun veimme Lakun koirapuistoon. Koiraa pitää sosiaalistaa. Meidän tuttavilla ei ole niin paljon koiria, että sosiaalistaminen onnistuisi pelkästään heidän koirien avulla. Tiedoksi teille huolestuneille, että me olemme järjestäneet Lakulle huomenna pentutreffit täällä Jyväskylässä, eli koira saa nyt myös ikäistään seuraa.

En ihmettele ollenkaan, että ihmisillä on kova tarve esittää jotain muuta kuin on. Selkeästi inhimillisiä tunteita ei sallita tällaisissa tilanteissa kun elämä muuttuu. Sama asia se on jos perheeseen tulee vauva. Pitää vaan esittää, että kaikki on hyvin ja, että kyllä me jaksetaan ja ei väsytä vaikka todellisuus voisi olla jotain ihan muuta. Sitä sitten patoaa kaikki tunteensa sisälle, ettei vaan saisi huonon äidin tai isän leimaa otsaansa ja kokisi huonoutta ihmisenä. Sitä voi alkaa nopeasti ajattelemaan itsestään, että on jotenkin epäonnistunut ja se taas voi johtaa vaikka masentumiseen. Sen vuoksi itse ainakin haluan tuoda rehellisesti kaikki tällaiset tunteet esille, enkä todellakaan halua padota niitä sisälleni.

Vaikka itken väsymystäni tai ärsytystäni täällä blogissa, en vaihtaisi Lakua mihinkään. Rakastan sitä, ja tiedän, että Laku rakastaa meitä. Se riittää meille.