EN OLE ENÄÄ SAMA KUIN VUOSI SITTEN

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään mennyttä aikaa ja sitä mitä nyt on. Millainen on ollut ihmisenä vuosi sitten ja millainen on nyt. Itse olen sitä mieltä, että me kehitytään ihmisinä jatkuvasti, enemmän tai vähemmän. Erilaiset tapahtumat elämässä muovaa meitä ja ihmissuhteet muovaa meitä jatkuvasti.

Joskus lähipiirissä voi olla ihmisiä, hyvinkin läheisiä ihmisiä, jotka kuormittaa omaa elämää. Joskus sukset menevät ristiin ystävien kanssa. Joskus se oma rakas kumppani voi olla se maailman idiootein ja tulee mietittyä, että miksi ja miten olen päätynyt tähän pisteeseen.

Joskus kuitenkin on hyvä myös tarkistaa sitä omaa olemista ja käyttäytymistä. Miten itse suhtautuu erilaisiin tilanteisiin ja tunteisiin, miten toimii. Jokaisella meistä on ihan varmasti jotain korjattavaa omassa käytöksessä ja tunteiden käsittelyssä. Joskus voi itse ärsyyntyä eri tilanteissa, ehkä liian herkästikin. Helposti voi lähteä syyttämään toista, että kun tuo toinen tekee noin ja näin typerästi. Se ärsyttää. Mitä jos miettisi sitä, että miten itse tuntee tuon toisen tekemisen ja miten siihen reagoi. Pitääkö siitä ärsyyntyä?

Mullahan oli perinteinen aamukiukku-syndrooma vielä tuossa jokunen vuosi sitten. Ajattelin sen vain olevan osa minua. Sama ongelmahan on hyvin monilla ihmisillä. Se vain kuuluu luonteeseen ja on osa minua. Mitä jos asia ei olekaan ihan näin? Voisitko kuvitella pyristeleväsi eroon tuosta ”luonteenpiirteestä”? Nimittäin niin minä tein. Mä sain kuulla mun mieheltä silloin kun muutettiin yhteen, että hän ei sitten katso tuollaista naamaa aamuisin, että aamukiukkuilun voin lopettaa heti. No yksi aamu mä tein sen päätöksen, että aamukiukut loppuu siihen hetkeen. Niin siinä myös kävi. En ole kiukutellut aamuisin kuin joitain ihan yksittäisiä kertoja tuon jälkeen ja se sallittakoon. Toki, aina muutokset ei tapahdu näin helposti saati ole näin pieniä mittakaavassaan. Joskus muutoskohde on syvästi juurtunut ja pinttynyt tapa.

On ollut huvittavaa kuunnella ihmisten puhuvan aamulla töissä kahvipöydässä omasta aamukiukustaan. Siitä puhutaan joskus hyvin oikeuttavaan sävyyn. Minulla on oikeus olla aamukiukkuinen ja muiden pitäisi se vain hyväksyä ja sietää. Miten oma kumppanikaan ei ala oppia vuosien jälkeen, että minulle ei puhuta aamuisin. Muiden pitäisi siis vaan sopeutua aamuisin kiukuttelevaan ihmiseen ympärillään. Hymyilin mielessäni ja mietin, että sanoisinko, että oletko itse kokeillut opetella siitä aamukiukusta irti. Se voisi helpottaa kiukuttelijaa kuin myös sitä kumppania. Olin sitten kuitenkin vain hiljaa.

Sama homma pätee siihen, että miten suhtautuu toisen ihmisen ominaisuuksiin. Miksi asioista pitää ärsyyntyä? Itse olin tosi herkillä vuosi sitten ja sitä ennen. Olotila oli itselläni pään sisällä niin kaaoksessa, että tein ja sanoin ihmisille ihan ihmeellisiä asioita. Kun voin henkisesti hyvin huonosti, ärsyynnyin myös muiden tekemisistä tosi helposti. Syytin muita vaikka vika oli omassa itsessäni. Olin niin väsynyt ja varmaan masentunutkin, että ärsytti ihan kaikki.

 

Onnellinen olen siitä, että ymmärsin tehneeni jotain väärin. Tein väärin kun ajattelin, että ärsyyntyminen johtuu muista, vaikka itsestänihän se johtui. Olen onnellinen siitä henkisestä kasvusta, jota olen kokenut viimeisen vuoden aikana, erityisesti viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Olen ollut selkä seinää vasten ja joutunut oikeasti tarkastelemaan käytöstäni, suhtautumistani ja asennetta. Valmis en vielä ole, mutta menossa oikeaan suuntaan.

Jos minä nyt katson itseäni vuoden takaiseen minään, olen kyllä aika tavalla eri ihminen. Tai no sama ihminen minä olen, mutta ajattelen, toimin ja tunnen hyvin eri tavalla nykyään kuin vuosi sitten ja varmasti voin sanoa, että pelkästään positiiviseen päin on menty minun tunne-elämässä. Olihan se rajua todeta itsessään aika hirveitäkin piirteitä ja puutteita, mutta vain ääneen sanomalla ne muuttuivat todeksi itselleni. Ääneen sanomalla ymmärsin, että jotain pitää muuttua. En mä ollut aiemmin ajatellutkaan, että ne voisi olla ongelmia varsinaisesti. Sehän olin vain minä ja minun luonne. Minkäs ihminen luonteelleen mahtaa. Kyllä mahtaa tiettyyn pisteeseen saakka.

Se miten tunnet, koet tai käyttäydyt, siihen jokainen pystyy vaikuttamaan. En minäkään valmis vielä ole, mutta menossa oikeaan suuntaan.

 

ONPA IHANAN KEPEÄ MIELI

Viime kevät oli tunnelmaltaan aivan erilainen kuin tämä nykyinen. Myös kesä ja syksy olivat olotilaltaan ankeat. Mun mieliala oli tosi alhaalla. Kyllä minä jaksoin hymyillä, mutta olotila mun sisällä oli kaaoksessa. Päällimmäiset tunteet mitä koin oli ärsytys, hermostuminen ja väsymys. Kaikki tosi negatiivisia tunteita.

Tänä keväänä mä olen moneen kertaan sanonut ihan ääneen, että vitsit miten ihana olla kun ei ärsytä yhtään. Mikään ei oikeastaan ärsytä. Tai no siis joo, normaaleita arjen ärsytyksiä tulee eteen aina silloin ja tällöin, mutta se fiilis ei pääse pesiytymään mun sisälle pidemmäksi aikaa. Mua ei ärsytä se, että tää kevätkeli tuo meidän sisälle 10kiloa hiekkaa joka viikko ja imuroimaan joutuu joka päivä. Mua ei ärsytä se, että Lukalla (8kk) lirahti tuossa yksi päivä keittiön matolle pissat, vaikka se oli just ollut ulkona 30 minuuttia. Ei vaan ärsyttänyt yhtään. Mua ei ärsytä yhtään, jos harja tippuu kädestä kun harjaan tukkaa, tai ei ärsytä yhtään, jos en ole nukkunut tarpeeksi. Nälkäkiukkukin on oikeastaan taidettu selättää. Sekin on vain tunne, jota pitää oppia sietämään. Ei nälkä oikeuta kiukuttelemaan itselleen eikä muille.

Mua ei enää ärsytä, se on ihana ja vapauttava fiilis. Tämän kevään aikana mun sisältä on hävinnyt tosi iso möykky pois, jota minä en varsinaisesti vielä joku aika sitten tiennyt siellä olevankaan. Tiesin kyllä sen, että edeltävä vuosi oli ollut raskas, mutta luulin isoimpien haamujen jo hävinneen mun sisältä. Nyt mulla on tosi rauhallinen fiilis. Tyytyväinen ja kiitollinen.

Keino miten olen saanut olon normalisoitua vihdoin on, että olen joutunut kohtaamaan kaikki ne ahdistukset, möröt ja kummitukset. Olen joutunut käsittelemään ne tunteet ja sen mitä ne minussa aiheuttaa. Mun on pitänyt miettiä omia käyttäymismalleja ja omia pelkoja. Miettiä pelkoja, että mistä ne johtuu ja mitä ne aiheuttaa minussa ja mun ympärillä oleville ihmisille. On pitänyt oikeasti pysähtyä miettimään miksi mua ärsyttää.

Elämä on aikamoinen tutkimusmatka itseensä. Elämä tuo asioita eteen ja joskus paiskaa ne päin näköä ihan täysillä.  Joskus pakka leviää ja kortit pitää kasata uudelleen. On ihana oppia itsestään uusia asioita. On mahtavaa oppia toimimaan joissain tilanteissa ihan eri tavalla. On ihana oppia suhtautumaan joihinkin asioihin täysin toisin, kuin mitä ennen teki. Ihminen on näköjään jatkuvasti muuttuva kokonaisuus, jota elämä muovaa. Olen toki tuonkin tiennyt aina, mutta se asioiden tajuaminen omalla kohdalla pitää aina käydä läpi kantapään kautta.

Mutta nyt minulla on hyvä olla, eikä mua ärsytä mikään. Mun mieliala on hyvä <3