Tavoitteena päästä vaikuttamaan

Minun blogi

Olen nyt blogannut vuodesta 2011 saakka. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaisia tekstejä ja ajatuksia. Paljon olen bloggaajana kehittynyt. Aika-ajoin tulee selailtua omia vanhoja tekstejä ja kyllähän se myötähäpeä noita tekstejä kohtaan vähän nostaa päätään. En kuitenkaan halua poistaa niitä, koska sieltä tämä kaikki on saanut alkunsa, oli se miten noloa tahansa.

Koen kuitenkin kehittyneeni näitten vuosien aikana bloggaajana sekä ihmisenä. Henkistä kasvua on tapahtunut paljon, onhan elämäänkin paljon mahtunut erilaisia tapahtumia yllin kyllin. Blogi on ollut paikka missä omia tuntemuksia ja ajatuksia saa purettua auki. Kirjoittaminen on hyvin terapeuttista, suosittelen kokeilemaan! Monesti ajatukset saattavat olla erinäisistä asioista hyvinkin sekaisin mutta kun ottaa näppäimistön esille ja alkaa suoltamaan ajatuksiaan sormet sauhuten, alkaa ajatuksetkin selkiytymään. Usein ajatuksille saa blogin kautta myös vertaistukea. Muistan etenkin ne keskustelut nyt tästä viimeisimpänä, kun mietin etäsuhteen tulevaisuutta. Moni teistä jakoi omia kokemuksiaan tuohon tekstiin ja niitä ajatuksia joita tuollainen tilanne tuo eteen. Ne oli arvokkaita keskusteluita ja niitten kautta sai selvennettyä omia ajatuksia myös.

Toivottavasti myös teistä joku saa jotain minun blogistani

Toivon tietenkin myös, että minun kirjoituksillani on vaikutusta muiden elämään. Haluan jakaa positiivisuutta ja hyvää mieltä. Kuitenkaan aina elämä ei ole sellaista. Se mitä blogissa tulee kirjoitettua tulee usein suoraan tuolta jostain syvemmältä. Ei silloin tarvitse miettiä, että mitä kirjoittaa, se vain tulee kun sormet laittaa näppäimille. Blogilla on nykypäivänä paljon lukijoita. Joskus sitäkin joutuu miettimään, että mitä täällä blogissa haluaa itsestään tuoda esille, mitä haluan jakaa elämästäni tuntemattomille ihmisille. Olen vetänyt rajan siihen, että se mitä voisin jollekin kertoa kahvipöydässä jutustellessa, niin saman voin jakaa täällä blogissakin.

Blogiin kirjoittelulla on kuitenkin se riski, että teille lukijoille teksti näyttäytyy vain mustaa valkoisella. Sanoja toistensa perään. Te ette voi tietää millä äänensävyllä minkäkin lauseen kerron. Te lisäätte kaiken muun itse omassa mielessänne tähän tekstin ympärille. Te poimitte sieltä ne omasta mielestänne oleelliset asiat ja sivuutatte ehkä muun, vaikka itse olisin painottanut juuri toisia sanoja, ne mitkä jäi juuri sinulta huomaamatta. Tällä tavoin tekstit voivat saada aivan toisenlaisen sävyn kuin mitä olin alunperin tarkoittanut. Se on harmillista mutta se riski on otettava, koska haluan kirjoittaa omaa ajatuksenvirtaa. Kaikki ei kuitenkaan ajattele eikä lue näitä tekstejä samalla maailmankatsomuksella kuin mitä itse niitä tänne kirjoitan. Me ollaan kaikki erilaisia ja omataan erilaiset ajatukset ja hyvä niin. Kuitenkin teitä on siellä paljon, joten uskon, että edes jonkun kanssa ajatukset aina aika ajoin kohtaa. :)

Toiveet otetaan huomioon!

Joskus mietin, että onko teillä toivomuksia blogini suhteen? Haluatteko, että jokin muuttuu radikaalisti blogissani tai ärsyttääkö joku asia? Mistä tykkäätte tässä blogissa? Otan mielelläni palautetta vastaan blogini suhteen. Olen itse miettinyt omaa bloggaustahtiani. Se on epäsäännöllinen, tiedän sen. Joskus ei ole aikaa kaivaa läppäriä esille ja kirjoittaa. Joskus taas on aikaa kirjoittaa ja tekstiä tulisi vaikka millä mitalla. Lopettamispäätös ei kuitenkaan ole käynyt mielessäkään. Haluan jatkaa tätä mitä nyt teen mutta toiveet otetaan huomioon.

Olen todella kiitollinen teille lukijat. Tykkään omasta blogistani sen vuoksi, että kommenttiboksi käy yleensä melko aktiivisesti, bloggaamisen perusidea on, että se on vuorovaikutteista, ainakin itse ajattelen näin.

Aina en ehdi kaikkiin kommentteihin vastaamaan mutta kaikki kommentit aina kuitenkin luen ajatuksen kanssa ja olen kiitollinen jokaisesta kommentista, vaikka ne ei välttämättä aina menisikään yksiin oman ajatusmaailman kanssa. Kiitos, että olette siellä!

Kiitos! :)

Varauduttiin virpojiin koska täällä asuu joka puolella lapsia. Yhdet virpojat kävi loppujen lopuksi kylässä :D Mihin loput munat laitetaan? #dieetti

Ihana kevät <3

 

Kuka minä olen?

Minun mielestä on naiivia, että minusta tehdään johtopäätökset ihmisenä pelkästään tämän blogin kautta. On syntynyt kultalusikka takapuolessa, kun lihominen ja lihavuus on elämän suurimpia pelkoja. Kyllä se elämä vielä opettaa ja toivottavasti pian. Viikonloppuna sain lukea niin monia negatiivisia jopa ala-arvoisia kommentteja itsestäni ihmisenä, että mun mies pelkäsi jo hiukan, että alan uskomaan niihin itsekin.

Jutut lähti monilla sille tasolle, että mulle melkein toivottiin jotain pahaa tapahtuvan, että ymmärtäisin ettei lihavuus ole se suurin ongelma elämässä. Samaisissa keskusteluissa puhuttiin, että minun kirjoituksien perusteella minun mielestä ilmeisesti esimerkiksi koulukiusaaminen on sen kiusatun ihmisen oma vika. Voin sen sanoa, että mikään muu asia ei varmasti nostata minun niskavilloja pystyyn yhtä pahasti kuin koulukiusaaminen tai kiusaaminen ylipäänsä. Sitä kun voi esiintyä myös työpaikoilla ihan samassa muodossa kuin lapsilla kouluissa.

Minä en tiedä kuinka kauan te lukijat olette pysyneet siellä ruudun sillä puolen. Oletteko seuranneet juttujani vasta hetken, vai oletteko kenties lukeneet blogiani ehkä ihan alusta saakka. Tuon kuitenkin mielestäni itsestäni ihmisenä aika paljon tähän blogiin. Kirjoitan tapahtumia omasta elämästäni. Kerron joskus niitä surullisia asioita ja usein niitä ilonhetkiä. Tiedän vallan hyvin ettei elämä ole ruusuilla tanssimista varmastikaan kenelläkään; raha ei tuo onnea ja sitä rataa.

Kuitenkin voin kertoa, että elämä on opettanut minuakin. Elämässäni on sattunut ja tapahtunut asioita aivan pienestä pitäen. Ihan viimeisimpänä asiana tulee mieleen se, kun kirjoitin tuossa alkusyksystä, että melkein menetin itselleni läheisen ihmisen. Se oli minun veli, joka meinasi lähteä täältä ennen aikojaan. Kiitän kuitenkin nykylääketiedettä ja niitä ihmisiä, jotka teki töitä minun veljen elämän puolesta, että hän saa nyt olla ja elää. Tästä pääsette tuohon tekstiin.

Minua on petetty ja minulle on valehdeltu. Itselleni henkireikä omassa elämässä on ollut liikunta. On tietenkin ollut hetkiä kun omat voimat on olleet niin vähissä, ettei itseään saa liikkumaan, mutta heti kun vähääkään vahvistun, niin haluan liikkeelle. Lenkki raikkaassa ulkoilmassa tai hikitreeni salilla, ne on ne keinot jolla minä puran päätäni.

Se, että en kaikkia elämäni asioita tuo tänne blogiin, on minun tietoinen valinta. Aina kun alan kirjoittamaan, mietin hetken haluanko tämän asian tänne kaikkien luettavaksi. Tämän blogin perusteella te ihmiset tiedätte minusta ja elämästäni vain pintaraapaisun, jos sitäkään. Te saatatte tietää mielipiteeni johonkin mutta mitä muuta te tiedätte? Jos tiedätte minun ajatuksiani esimerkiksi lihavuudesta tai mielipiteeni miehistä tai sinkkuilusta, niin minkä johtopäätöksen te voitte minusta ihmisenä sen perusteella tehdä, ette minkäänlaista tai jos teette niin onpa suppea näkökulma minuun ihmisenä. Se Noora on sellainen ihminen, ettei se halua lihoa, sitten se on ollut sinkku ja nyt sillä on mies. Niin, minä kun olen myös todella paljon kaikkea muuta.

Te voitte haukkua mun blogia ja tyyliä kirjoittaa mutta minun mielestä, (jälleen kuuluisa oma mielipide) te ette voi arvioida minua ihmisenä näiden asioiden perusteella.