SYDÄN KURKUSSA

Mä yritin totuttaa itseäni tähän ajatuksen tasolla jo etukäteen. Silti, ajatuksen tasolla tää on paljon helpompi käsitellä kuin oikeassa elämässä. Ajattelin, että tullaan olemaan varmaan Lukan kanssa tosi varuillaan noin neljän kuukauden ikään, että alkaako näkymään ontumisia tai muuta. No neljä kuukautta oli ja meni ja Luka askelsi moitteetta. Mitä nyt hampaat piti käydä poistamassa, mut se nyt ei ole sairaus vaan enemminkin terveyden hoitamista.

Se kuuluisa kunnes

 

 

Mä huomasin tuossa viime viikolla tai menneenä viikonloppuna, että Luka astui jotenkin oudosti. Ihan vain muutaman kerran, silleen, että mä ehdin kiinnittää siihen huomion. Kuitenkin tän jälkeen kävely muuttui sitten taas normaaliksi eikä kävelyssä tai juoksussa ollut mitään poikkeavaa. Tiistaina töistä kotiin tultuamme vein Lukan ulos. Juoksin tiellä ja Luka juoksi perässä. Kiinnitin huomion tuohon juoksuun, että jotenkin se näytti hassulle. Takatassut meni jotenkin yhteen juostessa, eikä askeleissa ollut sellaista normaalia ravia, eli vuoroaskellusta kuten yleensä. Luka pomppi takajaloilla tasahyppyä. No me tultiin sisälle ja kävelyssäkin sen jo sitten näki; Luka ontui. Luka kevensi vasenta takajalkaa astuessaan sillä, ja jos se jäi seisomaan paikalleen, lattiaan kosketti periaatteessa vain varpaiden kärjet.

Ette voi uskoa tuota tunnetta kun me molemmat pystyttiin se sanomaan ääneen, että oikeesti Luka ontuu. Ensimmäiset pahat ajatukset valtasi mielen ja heti tuli mieleen se, että mitä jos se on jotain vakavaa. Eihän se voi olla vakavaa. Meiltä haudattiin jo yksi koiranpentu niin eihän tää nyt saatana voi olla totta, että menetetään toinen saman ikäisenä.

Me mietittiin hetki, että mitä tehdään ja molempien mielenrauhan vuoksi lähdettiin samantien eläinlääkäriin. Eläinlääkäri tunnusteli Lukan ja kuten jo mekin oltiin se tehty ja tultu siihen tulokseen, että ei kummassakaan jalassa ole mitään aristavaa kohtaa. Eläinlääkäri sitten vähän vähätteli kuvaamiamme oireita kunnes laitettiin Luka lattialle ja kävelytettiin sitä. Siinä se taas näkyi ihan selkeästi; askellus oli hypähtävää ja vasen tassu ontui.

Ei auttanut kuin JÄLLEEN rauhoittaa Luka ja ottaa röntgenkuvat. Kuvia otettiin niin lonkista, selästä, polvista, sääristä kuin reisistäkin. Eläinlääkäri sanoi, ettei ole mikään ammattilainen kuvien tulkinnassa, mutta hänen mielestään ne kuvat eivät ihan täydellisille näyttäneet, että jotain häikkää niissä oli. Kiitos tästä ajatuksen siemenestä. Jotain häikkää niissä on.

No voi helvetti. Tietenkin niissä oli häikkää. Eläinlääkäri sanoi, ettei kuitenkaan heti aloittaisi kipulääkettä, vaikka ontuminen on aina merkki kivusta. Ostettiin Lukalle sitten öljyä, joka tukee nivelien ja luitten vahvistumista. Eläinlääkäri lupasi laittaa kuvat eteenpäin ortopedille ja saisimme vastauksen kuvista tällä viikolla. Noh, malttamattomia kun olimme, pyysimme kuvat myös mun sähköpostiin, että voitaisiin lähettää ne eteenpäin Lakua hoitaneelle ortopedille.

Onneksi saatiin vastauksia jo heti seuraavana päivänä, eli keskiviikkona. Hanna-Leena Terhonen Ortopet:ista vastasi, ettei kuvissa pomppaa esille hänen silmäänsä ainakaan mitään isompaa. Oikeassa reisiluussa saattaisi olla tiivistymää, joka voisi viitata panosteiittiin, eli tulehdukseen eli ns. kasvukipuihin. Myös Evidensian ortopedi oli antanut samantyylisen vastauksen.

No huh. Ei siis ainakaan toivottavasti mitään rakenteellista vikaa. Aloitettiin Lukalle kuitenkin kipulääkekuuri ja vähennetään nyt sitten jonkin aikaa rasitusta. Ehkä se on vaan venähdys tai muu sellainen ohi menevä vaiva. Kun ei millään jaksaisi sitä prosessia henkisesti, mitä käytiin Lakun kanssa läpi. Tämäkin jo kuohautti tunteita aika paljon. Kyllä mua silti jäi ärsyttämään taas tämä eläinlääkäri joka Lukan tutki silloin tiistaina. Ensinnäkin oon jo itse tässä sivussa sen verran oppinut, että ontuvan koiran tutkiminen aloitetaan oireettomasta jalasta. No näin ei käynyt. Lisäksi ontuvalta koiralta pitäisi myös aina tunnustella selkäranka. No tätäkään ei tunnusteltu. Lisäksi, jos tietää jo itse ettei osaa tulkita kuvia, niin miksi huolestuttaa koiran omistajat ja sanoa, että jotain häikkää näkee niissä kuvissa, jos ei oikeasti osaa katsoa niitä. Tää jopa sanoi, että on huonot lonkat, vaikka ortopedi oli sitten sanonut, että hyvät lonkat. ARGH!

Sitten tulee mietittyä sitä, että ollaanko me vaan huonoja koirankasvattajia? Onko meillä näin helvetin huono tuuri vai miks ihmeessä joudutaan ravaamaan koiriemme kanssa eläinlääkärissä milloin minkäkin asian takia. Toki, jos meillä ei olisi Laku kokemusta tässä alla, ei ehkä heti oltais sännätty lääkäriin ja huolestuttu ja kuviteltu pahinta mahdollista vaihtoehtoa ensimmäisenä, mutta kun se siellä takaraivossa silti painaa.

Jos kipuilu ei ala helpottaa, niin viedään Luka uudelleen tutkimuksiin. Ensiksi ajateltiin ehdottaa tutkimaan anaalirauhaset. Kurkattiin ne jo itse eilen. Amatöörin silmin ne näytti ja tuntui olevan kunnossa. Pienet pallurat (kaksi) siis tuntui peräaukon ympärillä, se kai on normaalia? 😀 Anaalirauhasten tukkeutuminen voi joskus aiheuttaa ontumista ja Luka raahailee aika paljon peppuaan lattiaa ja maata vasten. Lisäksi jahtaa häntäänsä ja puree pyllyn päältä itseään, että se vois viitata siihen vaivaan. En tiedä. Google ei oo nyt kyllä meidän kaveri tässä tilanteessa.

Tulisiko teille jotain mieleen mistä ontuminen voisi johtua?

Lukan toimenpide

Luka alkaa olemaan jo terveitten kirjoissa torstaisen toimenpiteen jäljiltä. Eihän se siis suoranaisesti sairas ollut missään vaiheessa. Alakulmamaitohampaat vaan ei irronneet ajallaan ja uudet pysyvät hampaat puhkesi osittain väärään kohtaan. Tämän vuoksi jouduttiin viemään Luka eläinlääkärille hoidettavaksi. Toimenpide, eli hampaiden poisto kesti noin 40 minuuttia ja toimenpidettä varten Luka nukutettiin. Ihan kuin Strömsössä ei tämäkään toimenpide mennyt. Hampaat oli sen verran kiinni, että niitten irti kiskomiseen oli pitänyt käyttää voimaa ja sen seurauksena ainakin toinen poistettava hammas oli mennyt paloiksi. Näitä pieniä paloja oli sitten pitänyt kaivella tuolta leukaluun / ikenen syövereistä ja ientä oli jouduttu avaamaan vähän reilummin tätä varten. Tähän leikkaushaavaan Lukalle laitettiin sitten sulavat ompeleet. Toinen poisto kuoppa jätettiin auki.

Poitsu oli ihan nukuksissa vielä kun me se haettiin lääkäristä. Se oli saanut opiaatteja ja muita kipulääkkeitä sekä puudutuksen leukaan. Torstai-ilta ja osittain yökin meni valvoessa Lukaa. Perjantaina alettiin olla jo voiton puolella. Ruoka maistui perjantaina aamusta jo tosi hyvin. Annettiinkin sille ihan pelkkää jauhelihaa. Vuorokausi meni ilman ruokaa, koska ensiksi piti olla ravinnotta ennen toimenpidettä ja sitten oltiin niin pökerryksissä, ettei syöminen maistunut. Kaikkea kovaa ollaan jouduttu välttämään muutama päivä toimenpiteen jälkeen. Suuhun ei saa antaa pureskeltavaksi kovia leluja tai puruluita. Myöskään mitään vetoleikkejä ei saa harrastaa, ettei nuo poistokuopat vaan aukea uudelleen ja, että tikit pysyisi paikallaan.

Lisäksi saatiin eläinlääkäriltä lähtiessämme mukaan kipulääkkeitä ja hoito-ohjeet. Kipulääkkeitä annettiin vaan kahtena päivänä, koska poitsu vaikutti kivuttomalle ja virkeälle omalle itselleen. Hoito-ohjeet sen sijaan meni näin; Lukalla on siis kontrolli kuukauden päästä hampaiden suhteen, että onhan uudet hampaat noussut oikeille paikoilleen. Tähän saakka joudutaan tekemään Lukalle hammasvenytystä sormin päivittäin. Eli joudutaan työntämään noita uusia kulmahampaita 6-10 kertaa päivässä minuutti kerrallaan ulospäin, ettei ne vaan ala kasvaa ristiin ja sisäänpäin. Aikamoista hommaa.

Oon katsellu Lukan suuhun ja ainakin toinen hammas on mun mielestä jo sille kuuluvalla paikalla. Lisäksi oon saanu kuulla, että Cockereilla on tälleen pentuna hirmuisen kapea leuka ja hampaat ei monestikaan mahdu olemaan kunnolla suussa. Kuitenkin leuka sitten kasvaa myös nopeasti ja vinotkin hampaat sujahtaa yleensä helposti omille paikoilleen. Toivotaan näin.

Ei nimittäin haluta yhtään mitään hammas- tai ylipäänsä mitään terveysongelmia meidän koiralle.

Jokohan nää eläinlääkärissä juoksemiset nyt riittäisi?