KOIRA YKSIN KOTONA

Tästä aiheesta on paljon mielipiteitä ja olen saanut kuulla paljon erilaisia ajatuksia aiheesta. Meidän koiramme Luka, joka muuten täytti tässä kuussa puoli vuotta, on pääsääntöisesti aina työpäivämme yksin. Ajallisesti Lukalle tulee yksinoloa esimerkiksi aamuvuoropäivinä noin vajaa 9 tuntia. Se on aika paljon. Kun minä olen iltavuorossa mies menee normaalisti aamuun, kuten joka päivä. Tällöin Luka joutuu olemaan yksin noin 2-4 tuntia, koska minä olen aamupäivän seurana. Tuo on paljon inhimillisempi aika koiralle olla yksin.

Tuo yhdeksän tuntia yksin koiralle kuulostaa hurjalle, tiedän. Eräs työkaverini kertoi, että käytännössä heidän koiransa ei joudu olemaan koskaan yksin. Tuo on varmaan se ihanne tilanne, mutta kuinka moni koiranomistaja pystyy tarjoamaan koiralleen seuraa 24/7? Normaalit ihmiset käyvät yleensä töissä ja vaikka taloudessa olisikin kaksi ihmistä, ei he välttämättä pysty vuorottelemaan työaikoja siten, että voisivat tarjota koiralle seuraa toisen omistajan ollessa töissä.

Tämän päälle kun lisätään ihmisten mielipiteet siitä, että saako koiran tilaa rajata yksin ollessa? Tämä on sellainen punainen vaate joillekin ihmiselle, että ihan kauhistuttaa miten hirveinä ihmisinä meitäkin pidetään, kun ensinnäkin joudumme pitämään Lukaa aika-ajoin siis aika kauankin yksin ja tämän lisäksi me rajaamme koiran tilan yksin ollessaan. Luka on pennusta saakka opetettu olemaan kodinhoitohuoneessa yksin. Alkuun Luka vietti siellä myös yönsä. Nykyään kun Luka jaksaa pääsääntöisesti pidätellä yönsä tai osaa ainakin herättää meidät hädän yllättäessä, on poitsu saanut vapaudet nukkua meidän makuuhuoneessa. Päivisin Luka ei ole kodinhoitohuoneessa suljettujen ovien takana. Lukalla on omassa yksiössä päivänvaloa, jonkin verran tilaa ja koiraportti, joka rajaa kodinhoitohuoneen tilan muusta asunnosta.

Lukan tilaa rajattiin alkuun sisäsiisteyden vuoksi ja tämän lisäksi ajattelimme, että Lukalla olisi yksin ollessaan turvallisempi olla kun ei ole koko iso asunto yksinään vaellettavana. Tällä tavoin lisäämme myös turvallisuutta, ettei poitsu touhua mitään päätöntä yksin ollessaan. Tähän pitää mainita, että yllättävän vähillä tuhoilla ollaan päästy Lukan kanssa. Oikeastaan mitään kovin arvokasta ei ole ainakaan vielä tuhottu. Yhdet kengännauhat on menetetty ja vähän maton kulmaa kaluttu, mutta muuten kaikki ehjänä (toistaiseksi).

Mun mielestä tilan rajaaminen ei ole julmaa eläintä kohtaan, jos kaikki tarpeellinen on ns. koiran saatavilla; raikasta vettä, aktiviteettia hiukan ja peti. Näillä me ja etenkin Luka ollaan pärjätty. En myöskään näe, että koira olisi mitenkään henkisesti vaurioitunut siitä, että me käydään töissä ja hän joutuu olemaan ajoittain yksin. Koiran pitää myös osata olla yksin. En todellakaan tarkoita, että koira pitäisi johonkin häkkiin laittaa yksin ollessaan, se ois ehkä jo julmaa.

Ei ole yks eikä kaks koiraa tässä maassa ketkä ei osaa olla yksin. Ne ulisee ja tuhoaa paikkoja, koska eivät osaa rauhoittua yksin ollessaan. Tekemistä ja seuraa pitäisi olla koko ajan. On tietty niitäkin koiria kenen tilaa ei tarvii rajata silti mitään tuhoja ei tapahdu, eikä koira ala osoittamaan mieltään.

Ruotsissa on säädetty lailla se, että koiraa ei saa jättää yksin yli kuudeksi tunniksi, mutta miten työssäkäyvä voi toteuttaa tällaista lakia? Pitäisikö Suomessakin noudattaa tällaista ohjetta?

Mitä mieltä te olette?

SYDÄN KURKUSSA

Mä yritin totuttaa itseäni tähän ajatuksen tasolla jo etukäteen. Silti, ajatuksen tasolla tää on paljon helpompi käsitellä kuin oikeassa elämässä. Ajattelin, että tullaan olemaan varmaan Lukan kanssa tosi varuillaan noin neljän kuukauden ikään, että alkaako näkymään ontumisia tai muuta. No neljä kuukautta oli ja meni ja Luka askelsi moitteetta. Mitä nyt hampaat piti käydä poistamassa, mut se nyt ei ole sairaus vaan enemminkin terveyden hoitamista.

Se kuuluisa kunnes

 

 

Mä huomasin tuossa viime viikolla tai menneenä viikonloppuna, että Luka astui jotenkin oudosti. Ihan vain muutaman kerran, silleen, että mä ehdin kiinnittää siihen huomion. Kuitenkin tän jälkeen kävely muuttui sitten taas normaaliksi eikä kävelyssä tai juoksussa ollut mitään poikkeavaa. Tiistaina töistä kotiin tultuamme vein Lukan ulos. Juoksin tiellä ja Luka juoksi perässä. Kiinnitin huomion tuohon juoksuun, että jotenkin se näytti hassulle. Takatassut meni jotenkin yhteen juostessa, eikä askeleissa ollut sellaista normaalia ravia, eli vuoroaskellusta kuten yleensä. Luka pomppi takajaloilla tasahyppyä. No me tultiin sisälle ja kävelyssäkin sen jo sitten näki; Luka ontui. Luka kevensi vasenta takajalkaa astuessaan sillä, ja jos se jäi seisomaan paikalleen, lattiaan kosketti periaatteessa vain varpaiden kärjet.

Ette voi uskoa tuota tunnetta kun me molemmat pystyttiin se sanomaan ääneen, että oikeesti Luka ontuu. Ensimmäiset pahat ajatukset valtasi mielen ja heti tuli mieleen se, että mitä jos se on jotain vakavaa. Eihän se voi olla vakavaa. Meiltä haudattiin jo yksi koiranpentu niin eihän tää nyt saatana voi olla totta, että menetetään toinen saman ikäisenä.

Me mietittiin hetki, että mitä tehdään ja molempien mielenrauhan vuoksi lähdettiin samantien eläinlääkäriin. Eläinlääkäri tunnusteli Lukan ja kuten jo mekin oltiin se tehty ja tultu siihen tulokseen, että ei kummassakaan jalassa ole mitään aristavaa kohtaa. Eläinlääkäri sitten vähän vähätteli kuvaamiamme oireita kunnes laitettiin Luka lattialle ja kävelytettiin sitä. Siinä se taas näkyi ihan selkeästi; askellus oli hypähtävää ja vasen tassu ontui.

Ei auttanut kuin JÄLLEEN rauhoittaa Luka ja ottaa röntgenkuvat. Kuvia otettiin niin lonkista, selästä, polvista, sääristä kuin reisistäkin. Eläinlääkäri sanoi, ettei ole mikään ammattilainen kuvien tulkinnassa, mutta hänen mielestään ne kuvat eivät ihan täydellisille näyttäneet, että jotain häikkää niissä oli. Kiitos tästä ajatuksen siemenestä. Jotain häikkää niissä on.

No voi helvetti. Tietenkin niissä oli häikkää. Eläinlääkäri sanoi, ettei kuitenkaan heti aloittaisi kipulääkettä, vaikka ontuminen on aina merkki kivusta. Ostettiin Lukalle sitten öljyä, joka tukee nivelien ja luitten vahvistumista. Eläinlääkäri lupasi laittaa kuvat eteenpäin ortopedille ja saisimme vastauksen kuvista tällä viikolla. Noh, malttamattomia kun olimme, pyysimme kuvat myös mun sähköpostiin, että voitaisiin lähettää ne eteenpäin Lakua hoitaneelle ortopedille.

Onneksi saatiin vastauksia jo heti seuraavana päivänä, eli keskiviikkona. Hanna-Leena Terhonen Ortopet:ista vastasi, ettei kuvissa pomppaa esille hänen silmäänsä ainakaan mitään isompaa. Oikeassa reisiluussa saattaisi olla tiivistymää, joka voisi viitata panosteiittiin, eli tulehdukseen eli ns. kasvukipuihin. Myös Evidensian ortopedi oli antanut samantyylisen vastauksen.

No huh. Ei siis ainakaan toivottavasti mitään rakenteellista vikaa. Aloitettiin Lukalle kuitenkin kipulääkekuuri ja vähennetään nyt sitten jonkin aikaa rasitusta. Ehkä se on vaan venähdys tai muu sellainen ohi menevä vaiva. Kun ei millään jaksaisi sitä prosessia henkisesti, mitä käytiin Lakun kanssa läpi. Tämäkin jo kuohautti tunteita aika paljon. Kyllä mua silti jäi ärsyttämään taas tämä eläinlääkäri joka Lukan tutki silloin tiistaina. Ensinnäkin oon jo itse tässä sivussa sen verran oppinut, että ontuvan koiran tutkiminen aloitetaan oireettomasta jalasta. No näin ei käynyt. Lisäksi ontuvalta koiralta pitäisi myös aina tunnustella selkäranka. No tätäkään ei tunnusteltu. Lisäksi, jos tietää jo itse ettei osaa tulkita kuvia, niin miksi huolestuttaa koiran omistajat ja sanoa, että jotain häikkää näkee niissä kuvissa, jos ei oikeasti osaa katsoa niitä. Tää jopa sanoi, että on huonot lonkat, vaikka ortopedi oli sitten sanonut, että hyvät lonkat. ARGH!

Sitten tulee mietittyä sitä, että ollaanko me vaan huonoja koirankasvattajia? Onko meillä näin helvetin huono tuuri vai miks ihmeessä joudutaan ravaamaan koiriemme kanssa eläinlääkärissä milloin minkäkin asian takia. Toki, jos meillä ei olisi Laku kokemusta tässä alla, ei ehkä heti oltais sännätty lääkäriin ja huolestuttu ja kuviteltu pahinta mahdollista vaihtoehtoa ensimmäisenä, mutta kun se siellä takaraivossa silti painaa.

Jos kipuilu ei ala helpottaa, niin viedään Luka uudelleen tutkimuksiin. Ensiksi ajateltiin ehdottaa tutkimaan anaalirauhaset. Kurkattiin ne jo itse eilen. Amatöörin silmin ne näytti ja tuntui olevan kunnossa. Pienet pallurat (kaksi) siis tuntui peräaukon ympärillä, se kai on normaalia? :D Anaalirauhasten tukkeutuminen voi joskus aiheuttaa ontumista ja Luka raahailee aika paljon peppuaan lattiaa ja maata vasten. Lisäksi jahtaa häntäänsä ja puree pyllyn päältä itseään, että se vois viitata siihen vaivaan. En tiedä. Google ei oo nyt kyllä meidän kaveri tässä tilanteessa.

Tulisiko teille jotain mieleen mistä ontuminen voisi johtua?