Kun äiti laihduttaa

Useat lapsiperheiden vanhemmat, yleensä se äiti, laihduttaa tai aloittelee sitä elämäntapamuutosta. Miten elämäntapamuutos tai dieetti vaikuttaa muihin perheenjäseniin? Elämäntapamuutos ei välttämättä käy kuin tanssi vain, vaan silloin saatetaan kokea nälkää, turhautumista, kiukkua, takapakkia ja ärsytystä. Ketkäs ne sitten osuvat tulilinjalle kun dieetillä tulee huono päivä eteen? No juurikin ne omat rakkaat perheenjäsenet, puoliso ja mahdollisesti lapset.

Mielestäni laihduttamisen tai elämäntapamuutoksen ei pitäisi näkyä perheen lapsille millään muulla tavoin kuin energisempänä ja aktiivisempana vanhempana. Se, että vanhempi ramppaa vaa’alla, stressaa ääneen painon putoamattomuutta tai kieltäytyy tietyistä ruoka-aineista, se ei ole lapsien asia. Lapset oppivat käyttäytymismallit sieltä kotoa ja jo nuoret lapset oppivat matkimaan sitä omaa isää tai äitiä ja heidän toimintamalleja, olivat ne toimintamallit negatiivisia tai positiivisia. Lapset saattavat alkaa toteuttamaan opittua käytöstä esimerkiksi vaikka hoidossa. Siellä on helppo kieltäytyä syömästä vaikka leipää, koska eihän äitikään syö koskaan leipää.

Ruokailuhetken pitäisi olla koko perheen yhteistä aikaa, vaikka kotona joku noudattaisikin jotain omaa ruokavaliota. Tuon hetken pitäisi olla tunnelmaltaan hyvä ja rauhallinen. Vanhemmat antavat lapselleen mallia täysin huomaamatta. Lapsethan tarkkailee vanhempiaan koko ajan ja toistavat toiminnoissaan niitä asioita mitä vanhemmat tekevät. Lapsi voi nähdä, että äiti tai isä ei syö koskaan tai ei syö samoja aterioita kuin muu perhe ja jos syö, vanhempi voi tuskastella aterian edessä. Mitäs sitten kun ruokaohjelma sanoo, että syö vain näitä ja näitä ruoka-aineita. Vältä pastaa, riisiä ja perunaa eli kaikkia hiilihydraatteja ja kotona olet tehnyt lapsille spagettia ja jauhelihakastiketta? Mitäs sitten kun lapsi kysyy, että äiti mikset sä syö spagettia? Mitä vastaat?

Mieti millainen esimerkki sinä olet omille lapsillesi

Vanhemman ei pitäisi tehdä omista ateriavalinnoista koskaan numeroa. Ei tarvitse sanoa ääneen, että MÄ EN VOI OTTAA SPAGETTIA, vaan vanhempi voi lastata lautaselleen sitä jauhelikastiketta ja salaattia ja näyttää esimerkkiä syömällä runsaasti kasviksia. Toisaalta, perheenäiti joka tekee elämäntapamuutoksen voi myös syödä sitä spagettia. Minun mielestä ei tarvitse täysin kieltäytyä mistään. Lapsiperheen laihduttava äiti voi syödä lastensa kanssa ihan niitä samoja ruokia, koska siihenhän sitä pitäisi pyrkiä. Pitäisi pystyä syömään tavallista kotiruokaa, mutta oikeita määriä ja säännöllisesti. Onhan vanhemmat lisäksi vastuussa valinnoillaan myös siitä lapsensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Ei lapsien tarvitse syödä esimerkiksi kalapuikkoja ja ranskalaisia. Lapset yleensä syö sitä mitä vanhemmatkin. Jos vanhempi on kovin nirso, niin äkkiä se lapsikin oppii nirsoilemaan. Lasten aamut voi ihan hyvin alkaa sillä puurolla murojen sijaan. Sitähän vanhemmatkin usein syövät ja myös lasten puuroon voi lisätä vaikka sitä raejuustoa. Ei se proteiinin saanti pahaa lapselle tee.

Lapsille voi myös painottaa sitä, että kunnollista, hyvää ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Samalla tavalla lapselle pitää tuoda ilmi se, että miksi karkkia, sipsejä, mehuja ja limuja ei saa joka päivä syödä ja juoda. Kuinka moni on sanonut lapselleen, että ei saa syödä karkkia joka päivä, koska ne lihottaa? Olisiko parempi sanoa vaikka, että liika sokeri ei ole hyväksi hampaille tai vedota siihen, että karkkipäivä on kerran viikossa.

Onko olemassa pahoja ruokia?

Kun noudatetaan jotain ruokavaliota niin tällöin usein kuulee puhuttavan hyvistä ja pahoista ruoka-aineista, mitä voi ja mitä ei voi syödä. Esimerkiksi rasvat jaetaan helposti sinne huonojen ruoka-aineiden kategoriaan. Jos vanhempi puhuu, että ei voi syödä jotain koska siinä on rasvaa, voi se lapsen päässä kääntyä siten, että kaikki rasva on pahasta ja näinhän ei ole! Rasvat on elintärkeä ravintoaine ihmisen elimistölle.

Vanhemman suhtautuessa kriittisesti omaan vartaloonsa lapsen kuullen, puristellen peilin edessä esimerkiksi vatsamakkaroitaan tai jos hän käyttää itsestään sanaa läski tai puhuu laihdutuksesta, muokataan siinä samalla sitä lapsen ajattelumallia omasta vartalosta. Lapsi ei osaa ajatella asioita vielä kovin monikerroksisesti. Jos puhutaan laihduttamisesta, lapsi käsittää sen jatkuvana käsitteenä. Lapsi ei osaa ajatella normaalipainon ja ylipainon eroa ja niiden merkitystä terveydelle. Lapsi ajattelee, että kaikkien pitää laihduttaa. Ei lapsi ajattele, että tietyn painoisena sinä olet lihava.

Kun aikuinen käy vaa’alla saattaa lapsikin haluta vaa’alle. Vaa’an kertomia lukuja ei kannata tuskastella ääneen. Kun taas lapsi astuu vaa’alle, voi häntä kehua oli luku mikä tahansa. Vanhemman käydessä jumppaamassa tai uimassa tai muuten vain liikkumassa, lapsi ajattelee tämän siten, että se on vanhemman leikkiä, että äiti nyt lähti ulos lenkille koska se tykkää lenkkeillä. (Aikuisen mielestä lenkkeily voi oikeasti olla ihan tyhmää mutta pakollista.) Ei lapset ajattele, että pitää liikkua ulkona sen takia, että siitä seuraa terveydelle hyviä asioita. Lapsethan kirmailevat ulkona ja esimerkiksi uivat mielellään ihan vaan siksi, koska se on niin kivaa ja saa hyvälle tuulelle. Lapselle ei siis kannata sanoa, että kun mun nyt pitää lähteä lenkille. Ei lapsetkaan ajattele, että voi harmi kun pitää mennä ulos kavereiden kanssa, he ajattelee, että voi vitsi saan mennä ulos!

Oletko sinä huomannut ongelmia tämän asian kanssa kotona? Onko hankala laihduttaa tai tehdä elämäntapamuutosta siten, että et välittäisi väärää viestiä lapsillesi?

Meillä tehtiin joku aika sitten rehellistä mättöruokaa, makkaraperunoita :D

 

Onnelliset lapsuusmuistot

Vaatiiko onnelliset kokemukset aina rahallista panostusta? Luin artikkelin missä vanhemmat valittelivat sitä, etteivät pysty tarjoamaan lapsilleen kesäloman aikana esimerkiksi huvipuistoreissua. Mitään ei kuulemma kesällä voida tehdä kun monellakaan perheellä ei ole sitä ylimääräistä rahaa. Huvipuistoliput ovat törkykalliita (totta) ja jo matkustamiseen ruokineen menee sievoinen summa rahaa. Jos lapsia on enemmän kuin yksi, niin kyllähän se kirpaisee maksaa monia satoja yhden päivän huvituksesta vähistä rahoistaan.

Koostuuko onnellisuus kuitenkaan siitä, missä kesäloma-aikaan kiertelee ja mitä tekee?

En usko. Tottakai, huvipuisto on varmasti hauska ja erilainen kokemus lapsen elämässä. On hauska päästä erilaisiin kieputtimiin ja vempaimiin ja kertoilla siitä sitten kavereille. Muistan itsekin sen, miten mentiin serkkujen kanssa kerran kesässä lapsena johonkin huvipuistoon. Siltikään nämä kokemukset ei ole se mitä kaiholla muistelen näin aikuisena.

Yhdessä onnelliset

Arvostan paljon enemmän niitä kalareissuja mitä tehtiin joko yksin tai ukin kanssa, koko päivän kestävää uimarantakeikkaa, kun sai vaan ryplätä sydämensä kyllyydestä tai luonnossa liikkumista. Oli mahtavaa päästä retkelle vanhempien kanssa oman kaupungin johonkin uuteen metsään tai paikkaan missä ei ole aiemmin käynyt. Autoajelutkin oli mahtavia.

Mä oon sitä mieltä, että mukaviin muistoihin ja kokemuksiin ei aina tarvita rahaa. Siihen tarvitaan mielikuvitusta ja yhdessäolemista. Toki, raha mahdollistaa paljon asioita mutta ei se ole välttämättömyys. Onkisetti maksaa prismassa tai lähikaupassa muutaman euron, siitä saa iloa pitkäksi aikaa. Ei me käyty ulkomaanreissuilla kesälomalla eikä oikeastaan tehty yhtään mitään ihmeellistä, näin kun jälkikäteen miettii. Me vaan touhuttiin paljon ulkona, kavereitten ja vanhempien kanssa. Se, että lapsi saa hyviä muistoja ja kokemuksia, vaatii vanhemmilta viitseliäisyyttä ja myös omaa panostusta. Lasten kanssa pitää viettää aikaa. Ei niitä lapsia aina tarvitse kiikuttaa jonnekin setelinippu takataskussa, että saataisiin järjestettyä hyviä lomamuistoja.

Aikuiselle tavallista, lapselle seikkailu!

Retki luonnossa voi olla lapselle hyvin mieleenpainuva kokemus. Ulkoilureittejä löytyy varmasti jokaiselta paikkakunnalta. Reittien varrella on paljon nähtävää ja useimmilla reiteillä on erilaisia opastaululuja joita voi lapsille lukea. Samalla lapsi oppii ympäristöstään. Monilla ulkoilureiteillä on käytetty pitkospuita ja jo ne oli itselleni lapsena tosi hieno ja jännä juttu! Sitten eväät luonnossa. Mikään ei maistu paremmalle kuin äidin tekemät sämpylät ulkona!

Eläimiä voi mennä katsomaan vaikka hevostiloille. Pyörällä pääsee varmasti moneen paikkaan ja lehmien tai hevosten näkeminen on lapsista aina kivaa! Monesta kaupungista pääsee pyörällä nopeastikin ns. maalaismaisemiin, ja taas; eväät kruunaa reissun.

Kesällä voi myös järjestää pihakirppiksen, niin kerrostalon pihalla kuin muissakin asumismuodoissa. Itse järkkäsin pihamyyntejä kerrostalon pihassa lapsena ja sain niistä  myös ihan hyvin rahaa. Keräilin kaikki omat posliiniesineet (ilman lupien kysymistä) ja möin. Äiti vähän ihmetteli, että mitä mä oikein kannan sinne myyntiin mut en mä tainnut kertoa, kauppa kävi, se riitti mulle. :) Joku päivä vanhemmat tai vanhempi voi järjestää lapsille vaikka kesäolympialaiset ja kutsua omien lasten kavereita tai asuinalueen muita lapsia mukaan kisoihin.

Aikuisena ei kannata stressata liikaa sitä, että vain rahalla lapsen saa onnelliseksi. Vaikka muiden lapset voivat matkustella, niin samalla tavalla niitä juttuja jaetaan lasten kesken onkireissuista ja metsäretkistä. Onnellisia ne lapset on siitäkin.