MUNASOLUT VANHENEE, BIOLOGIALLE ET VOI MITÄÄN!

Matkustelua arvostetaan enemmän kuin vauvan tuoksuista arkea. Syntyvyys vähenee ja jollei Suomeen tulisi maahanmuuttajia Suomen väkiluku pienenisi. Näitä otsikoita lueskellen on helppo olla lapseton. NOT!

 

 

Kauhea stressi siitä, että kun pitäisi ja pitäisi. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousee kohisten koko ajan. Tiedän sen ihan hyvin, sillä kuulun itse siihen porukkaan joka tuota tilastoa varmasti nostaa sitten joskus, toivottavasti. Miksi kuitenkin voin yli kolmekymppisenä sanoa, että en ehkä vieläkään haluaisi lapsia omaan arkeeni? Haluan vielä mennä, tulla ja kokea. Vaikka sitähän sanotaan, että ei lapset estä matkustelua ja menemistä, mutta siis kyllähän ne kovasti sitten muuttaa asioita. Ensinnäkään mitä nyt oon kuullut lapsellisten ihmisten elämästä niin eihän sulle ensinnäkään jää rahaa millä matkustella. Elät täysin kädestä suuhun, siis sen lapsen suuhun.

Mä tiedän, että en sais sanoa tätä ääneen, mutta koiranpentu on hirveästi sama asia kuin ihmispentu eli vauva. Vaikka enhän mä mistään mitään tiedä kun ei mulla ole ollut niitä lapsia! Ehkä maailman eniten ärsyttävä lausahdus!!!! Te kenellä ei ole koskaan ollut koiranpentua ette myöskään tiedä mistään mitään. NI! Mutta siis, koiranpentu valvottaa parhaimmillaan vuoden ajan. Herättää joka yö. Joskus joudut käymään koiranpennun kanssa ulkona joka yö jopa yksi vuotiaaksi saakka. Ihmislapsen kanssa tätä ongelmaa ei ole. Imettäminen onnistuu lämpimässä peiton alla. Vaipan vaihto onnistuu lämpimässä. Vauva kakkaa ja pissaa vaippaan. Koiranpentu tekee tarpeensa milloin minnekin. Koiranpennun kanssa et saa äitiyslomaa, vaan valvot ja käyt töissä. Kokeilkaapa sitä ihmislasten äidit. NI. Plus ollaan huomattu esim. kaupassa käydessä, että vanhemmat paimentaa omia lapsiaan ihan samalla tavalla kuin me paimennetaan meidän Lukaa. Ei sinne, tule tänne, ei koske, älä ota.

Joten kyllä, koiranpennun omistajana voi jotain tietää siitä ”pikkulapsi-arjesta”.

Palataanpa sitten sivuraiteilta asiaan. Mulla lapsiasiat pyörii päässä melko usein ja siis lähinnä ihan vaan sen takia, että yleisesti ihmiset ajattelee, että kyllä niitä lapsia pitäisi jo tämän ikäisenä olla. Mä itse kuitenkin pärjään kyllä oikein hyvin vielä ilman. Uskon myös siihen, että jos mulle on tarkoitettu lapsia joskus tulevan, niin mä niitä voin saada sitten myöhemminkin oli mulla ikää ”liikaa” tai ei. Ja jos niitä ei tule, niin sit ei.

Mua  ä r s y t t ä ä  lukea melkein joka päivä jonkun lehden otsikoista siitä miten tietyssä iässä pitäisi olla jo lapsia. Olen varma, että entisaikaan ei myöskään olisi lisäännytty tyyliin alaikäsenä jos naisella olisi ollut muukin rooli yhteiskunnassa kuin synnyttäjä. Nykyään naisetkin voivat tehdä töitä, edetä urallaan, matkustella ja kasvaa aikuiseksi ennen lasten saantia. Kaiken lisäksi, minkäs sille voi jos seurustelukumppanit eivät ole olleet potentiaalista isä-materiaalia. En mä ainakaan haluaisi lisääntyä kaikkien kanssa kun on vain vähänkin pidempi seurustelusuhde takana. Kohta sitten saisikin huomata, että jaahas, tässä sitä ollaan yh-äitinä. Mä haluan, että mun perhe on kokonainen. Toki, voihan ero yllättää aina vakaammissakin suhteissa, mutta ei kaikkien kanssa vaan tehdä lapsia. Toki tiedän sitten näitäkin joilla on viisi lasta ja kaikilla eri isä tai eri äiti….

Mä en tiedä miksi kirjoitan tästä aiheesta. Ehkä siksi, koska otsikot. Ehkä siksi, että lastenhankinta on jokaisen yksilön valinta ja mikään sosiaalinen paine siitä, että kaikkien pitäisi lisääntyä ja raskautua tietyn ikäisenä, ei saisi tuoda syyllistä oloa yhdellekään naisista! Jotenkin sitä ehkä kokee epäonnistuneensa naisena kun mäkin oon jo kolmekymmentä ja silti lapseton.

Mitä fiiliksiä sulle herää aiheesta?

Kun äiti laihduttaa

Useat lapsiperheiden vanhemmat, yleensä se äiti, laihduttaa tai aloittelee sitä elämäntapamuutosta. Miten elämäntapamuutos tai dieetti vaikuttaa muihin perheenjäseniin? Elämäntapamuutos ei välttämättä käy kuin tanssi vain, vaan silloin saatetaan kokea nälkää, turhautumista, kiukkua, takapakkia ja ärsytystä. Ketkäs ne sitten osuvat tulilinjalle kun dieetillä tulee huono päivä eteen? No juurikin ne omat rakkaat perheenjäsenet, puoliso ja mahdollisesti lapset.

Mielestäni laihduttamisen tai elämäntapamuutoksen ei pitäisi näkyä perheen lapsille millään muulla tavoin kuin energisempänä ja aktiivisempana vanhempana. Se, että vanhempi ramppaa vaa’alla, stressaa ääneen painon putoamattomuutta tai kieltäytyy tietyistä ruoka-aineista, se ei ole lapsien asia. Lapset oppivat käyttäytymismallit sieltä kotoa ja jo nuoret lapset oppivat matkimaan sitä omaa isää tai äitiä ja heidän toimintamalleja, olivat ne toimintamallit negatiivisia tai positiivisia. Lapset saattavat alkaa toteuttamaan opittua käytöstä esimerkiksi vaikka hoidossa. Siellä on helppo kieltäytyä syömästä vaikka leipää, koska eihän äitikään syö koskaan leipää.

Ruokailuhetken pitäisi olla koko perheen yhteistä aikaa, vaikka kotona joku noudattaisikin jotain omaa ruokavaliota. Tuon hetken pitäisi olla tunnelmaltaan hyvä ja rauhallinen. Vanhemmat antavat lapselleen mallia täysin huomaamatta. Lapsethan tarkkailee vanhempiaan koko ajan ja toistavat toiminnoissaan niitä asioita mitä vanhemmat tekevät. Lapsi voi nähdä, että äiti tai isä ei syö koskaan tai ei syö samoja aterioita kuin muu perhe ja jos syö, vanhempi voi tuskastella aterian edessä. Mitäs sitten kun ruokaohjelma sanoo, että syö vain näitä ja näitä ruoka-aineita. Vältä pastaa, riisiä ja perunaa eli kaikkia hiilihydraatteja ja kotona olet tehnyt lapsille spagettia ja jauhelihakastiketta? Mitäs sitten kun lapsi kysyy, että äiti mikset sä syö spagettia? Mitä vastaat?

Mieti millainen esimerkki sinä olet omille lapsillesi

Vanhemman ei pitäisi tehdä omista ateriavalinnoista koskaan numeroa. Ei tarvitse sanoa ääneen, että MÄ EN VOI OTTAA SPAGETTIA, vaan vanhempi voi lastata lautaselleen sitä jauhelikastiketta ja salaattia ja näyttää esimerkkiä syömällä runsaasti kasviksia. Toisaalta, perheenäiti joka tekee elämäntapamuutoksen voi myös syödä sitä spagettia. Minun mielestä ei tarvitse täysin kieltäytyä mistään. Lapsiperheen laihduttava äiti voi syödä lastensa kanssa ihan niitä samoja ruokia, koska siihenhän sitä pitäisi pyrkiä. Pitäisi pystyä syömään tavallista kotiruokaa, mutta oikeita määriä ja säännöllisesti. Onhan vanhemmat lisäksi vastuussa valinnoillaan myös siitä lapsensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Ei lapsien tarvitse syödä esimerkiksi kalapuikkoja ja ranskalaisia. Lapset yleensä syö sitä mitä vanhemmatkin. Jos vanhempi on kovin nirso, niin äkkiä se lapsikin oppii nirsoilemaan. Lasten aamut voi ihan hyvin alkaa sillä puurolla murojen sijaan. Sitähän vanhemmatkin usein syövät ja myös lasten puuroon voi lisätä vaikka sitä raejuustoa. Ei se proteiinin saanti pahaa lapselle tee.

Lapsille voi myös painottaa sitä, että kunnollista, hyvää ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Samalla tavalla lapselle pitää tuoda ilmi se, että miksi karkkia, sipsejä, mehuja ja limuja ei saa joka päivä syödä ja juoda. Kuinka moni on sanonut lapselleen, että ei saa syödä karkkia joka päivä, koska ne lihottaa? Olisiko parempi sanoa vaikka, että liika sokeri ei ole hyväksi hampaille tai vedota siihen, että karkkipäivä on kerran viikossa.

Onko olemassa pahoja ruokia?

Kun noudatetaan jotain ruokavaliota niin tällöin usein kuulee puhuttavan hyvistä ja pahoista ruoka-aineista, mitä voi ja mitä ei voi syödä. Esimerkiksi rasvat jaetaan helposti sinne huonojen ruoka-aineiden kategoriaan. Jos vanhempi puhuu, että ei voi syödä jotain koska siinä on rasvaa, voi se lapsen päässä kääntyä siten, että kaikki rasva on pahasta ja näinhän ei ole! Rasvat on elintärkeä ravintoaine ihmisen elimistölle.

Vanhemman suhtautuessa kriittisesti omaan vartaloonsa lapsen kuullen, puristellen peilin edessä esimerkiksi vatsamakkaroitaan tai jos hän käyttää itsestään sanaa läski tai puhuu laihdutuksesta, muokataan siinä samalla sitä lapsen ajattelumallia omasta vartalosta. Lapsi ei osaa ajatella asioita vielä kovin monikerroksisesti. Jos puhutaan laihduttamisesta, lapsi käsittää sen jatkuvana käsitteenä. Lapsi ei osaa ajatella normaalipainon ja ylipainon eroa ja niiden merkitystä terveydelle. Lapsi ajattelee, että kaikkien pitää laihduttaa. Ei lapsi ajattele, että tietyn painoisena sinä olet lihava.

Kun aikuinen käy vaa’alla saattaa lapsikin haluta vaa’alle. Vaa’an kertomia lukuja ei kannata tuskastella ääneen. Kun taas lapsi astuu vaa’alle, voi häntä kehua oli luku mikä tahansa. Vanhemman käydessä jumppaamassa tai uimassa tai muuten vain liikkumassa, lapsi ajattelee tämän siten, että se on vanhemman leikkiä, että äiti nyt lähti ulos lenkille koska se tykkää lenkkeillä. (Aikuisen mielestä lenkkeily voi oikeasti olla ihan tyhmää mutta pakollista.) Ei lapset ajattele, että pitää liikkua ulkona sen takia, että siitä seuraa terveydelle hyviä asioita. Lapsethan kirmailevat ulkona ja esimerkiksi uivat mielellään ihan vaan siksi, koska se on niin kivaa ja saa hyvälle tuulelle. Lapselle ei siis kannata sanoa, että kun mun nyt pitää lähteä lenkille. Ei lapsetkaan ajattele, että voi harmi kun pitää mennä ulos kavereiden kanssa, he ajattelee, että voi vitsi saan mennä ulos!

Oletko sinä huomannut ongelmia tämän asian kanssa kotona? Onko hankala laihduttaa tai tehdä elämäntapamuutosta siten, että et välittäisi väärää viestiä lapsillesi?

Meillä tehtiin joku aika sitten rehellistä mättöruokaa, makkaraperunoita :D