Onnelliset lapsuusmuistot

Vaatiiko onnelliset kokemukset aina rahallista panostusta? Luin artikkelin missä vanhemmat valittelivat sitä, etteivät pysty tarjoamaan lapsilleen kesäloman aikana esimerkiksi huvipuistoreissua. Mitään ei kuulemma kesällä voida tehdä kun monellakaan perheellä ei ole sitä ylimääräistä rahaa. Huvipuistoliput ovat törkykalliita (totta) ja jo matkustamiseen ruokineen menee sievoinen summa rahaa. Jos lapsia on enemmän kuin yksi, niin kyllähän se kirpaisee maksaa monia satoja yhden päivän huvituksesta vähistä rahoistaan.

Koostuuko onnellisuus kuitenkaan siitä, missä kesäloma-aikaan kiertelee ja mitä tekee?

En usko. Tottakai, huvipuisto on varmasti hauska ja erilainen kokemus lapsen elämässä. On hauska päästä erilaisiin kieputtimiin ja vempaimiin ja kertoilla siitä sitten kavereille. Muistan itsekin sen, miten mentiin serkkujen kanssa kerran kesässä lapsena johonkin huvipuistoon. Siltikään nämä kokemukset ei ole se mitä kaiholla muistelen näin aikuisena.

Yhdessä onnelliset

Arvostan paljon enemmän niitä kalareissuja mitä tehtiin joko yksin tai ukin kanssa, koko päivän kestävää uimarantakeikkaa, kun sai vaan ryplätä sydämensä kyllyydestä tai luonnossa liikkumista. Oli mahtavaa päästä retkelle vanhempien kanssa oman kaupungin johonkin uuteen metsään tai paikkaan missä ei ole aiemmin käynyt. Autoajelutkin oli mahtavia.

Mä oon sitä mieltä, että mukaviin muistoihin ja kokemuksiin ei aina tarvita rahaa. Siihen tarvitaan mielikuvitusta ja yhdessäolemista. Toki, raha mahdollistaa paljon asioita mutta ei se ole välttämättömyys. Onkisetti maksaa prismassa tai lähikaupassa muutaman euron, siitä saa iloa pitkäksi aikaa. Ei me käyty ulkomaanreissuilla kesälomalla eikä oikeastaan tehty yhtään mitään ihmeellistä, näin kun jälkikäteen miettii. Me vaan touhuttiin paljon ulkona, kavereitten ja vanhempien kanssa. Se, että lapsi saa hyviä muistoja ja kokemuksia, vaatii vanhemmilta viitseliäisyyttä ja myös omaa panostusta. Lasten kanssa pitää viettää aikaa. Ei niitä lapsia aina tarvitse kiikuttaa jonnekin setelinippu takataskussa, että saataisiin järjestettyä hyviä lomamuistoja.

Aikuiselle tavallista, lapselle seikkailu!

Retki luonnossa voi olla lapselle hyvin mieleenpainuva kokemus. Ulkoilureittejä löytyy varmasti jokaiselta paikkakunnalta. Reittien varrella on paljon nähtävää ja useimmilla reiteillä on erilaisia opastaululuja joita voi lapsille lukea. Samalla lapsi oppii ympäristöstään. Monilla ulkoilureiteillä on käytetty pitkospuita ja jo ne oli itselleni lapsena tosi hieno ja jännä juttu! Sitten eväät luonnossa. Mikään ei maistu paremmalle kuin äidin tekemät sämpylät ulkona!

Eläimiä voi mennä katsomaan vaikka hevostiloille. Pyörällä pääsee varmasti moneen paikkaan ja lehmien tai hevosten näkeminen on lapsista aina kivaa! Monesta kaupungista pääsee pyörällä nopeastikin ns. maalaismaisemiin, ja taas; eväät kruunaa reissun.

Kesällä voi myös järjestää pihakirppiksen, niin kerrostalon pihalla kuin muissakin asumismuodoissa. Itse järkkäsin pihamyyntejä kerrostalon pihassa lapsena ja sain niistä  myös ihan hyvin rahaa. Keräilin kaikki omat posliiniesineet (ilman lupien kysymistä) ja möin. Äiti vähän ihmetteli, että mitä mä oikein kannan sinne myyntiin mut en mä tainnut kertoa, kauppa kävi, se riitti mulle. :) Joku päivä vanhemmat tai vanhempi voi järjestää lapsille vaikka kesäolympialaiset ja kutsua omien lasten kavereita tai asuinalueen muita lapsia mukaan kisoihin.

Aikuisena ei kannata stressata liikaa sitä, että vain rahalla lapsen saa onnelliseksi. Vaikka muiden lapset voivat matkustella, niin samalla tavalla niitä juttuja jaetaan lasten kesken onkireissuista ja metsäretkistä. Onnellisia ne lapset on siitäkin.

Some luo epärealistisen minäkuvan

Mun mies kysyi eilen illalla minulta kysymyksen jota jäin pohtimaan. Kysymys kuului siten, että onko some hyvä vai huono asia? Mies odotti varmaan jotain helppoa kyllä-ei vastausta mutta en minä tuohon sellaista pysty antamaan.

Aiheen käsittely lähti liikkeelle siitä kun katsottiin illalla Armanin dokumentti somenuorista. Arman käytti eräässä lauseessa nimitystä somenatiivit. Tällä hän kuvasi lapsia ja nuoria, jotka ovat syntyneet tähän some-aikakauteen. Instagram, snäppi ja kaikki muut sosiaalisen median kanavat ovat ihan tavallisia näille tähän aikakauteen syntyneille. Ei tiedetä sitä, että ilman niitä on eletty vielä muutama vuosi sitten. Minä olen kovasti miettinyt sitä, että vaikuttaako sosiaalisen median parissa kasvaminen lapsiin ja nuoriin haitallisesti? Kun selaat päivät pitkät, pienestä pitäen instaa tai snäppiä ja näet vaan muiden ihmisten ”täydellistä” elämää ja kuvia. Vääristyykö  nuoren ajatusmallit? Luulevatko lapset ja nuoret, että aamupalapöydän pitäisi olla aina kuvauskelpoinen, kuten myös kodin. Kuvien perusteella myös kaikkien ihmisten pitäisi olla some-sopivia, kauniita ja virheettömiä. Vääristyykö nuorten minäkuva vertaillessa itseä muihin?

Vertailua, sitähän se some on

Huonolla itsevarmuudella varustetut nuoret ja insta, jossa julkaistaan vaan niitä parhaita hetkiä elämästä. Hmm… jos itse eläisin teininä nyt tätä aikakautta, uskoisin sen vaikuttavan muhun negatiivisesti. Ajattelisin liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelee ja tahtoisin olla varmasti enemmän sellainen kuin joku toinen on. En takuuvarmasti haluaisi olla se minä itse. Jos saisinkin otettua itsestäni selfien joka olisi omasta mielestä ihan ok, niin julkaistuani sen vertaisin sitä vaan siihen kauniimman tyypin kuvaan ja ajattelisin todennäköisesti itsestäni jotain negatiivista.

Mua kauhistuttaa, että nuoret joutuvat kasvamaan tällaisessa maailmassa kuin mitä nyt eletään. Some on niin joka puolella. Jo ala-aste ikäisilla on älypuhelimet. Mä itse sain ekan puhelimen seiskalla. Siinä ei tietenkään ollut nettiä eikä kameraa. Siinä oli matopeli ja vaihdettavat kuoret joista olin maailman onnellisin! Nyt mun kummipojalla on oma instatili ja jätkä on vielä ala-asteella. Kuin näin hänen liittyneen instaan, laitoin samantien viestiä hänen vanhemmille, että kai tiedätte mitä poikanne puhelimella tekee. Joo tiedetään, oli vastaus. Niin, se on sitä nykyaikaa eikä kukaan halua jäädä ulkopuolelle, etkä sä vanhempana voi rajata sun lasta ulkopuoliseksi. Siitä saat vaan vihat niskaasi vaikka lapsesi parasta ajattelisitkin.

Armanin ohjelmassa puhuttiin miten ennen aikaan oltiin sosiaalisia. Silloin haettiin suosikin sivuilla kirjekavereita tuntemattomista. Niin, muistan itsekin olleeni kirjeenvaihdossa jonkun tytön kanssa. Kerrottiin toisillemme mitä oltiin tehty ja miten koulussa meni ja minkä bändin poika oli ihanin (no bäkkäreitten Nick ja Brian tietty!). Sitten tuli kiertokirjeet. Jos sä et saanut niitä, et ollut cool. Jotkut tytöt sai kiertokirjeitä enemmänkin. Kirje piti laittaa aina eteenpäin seitsemälle ja kirjeen alkuperäiselle aloittajalle piti laittaa kirje, että minne kaikkialle kirje oli levinnyt. Mä sain kerran tuollaisen kirjeen kaverilta ja olin ihan supertäpinöissä. Sitten ala-asteella ja taisi vielä yläasteellakin olla ne kiertovihkot. Vihkon omistaja kirjoitteli sivuille kysymyksiä, ja vihko kierteli luokkakaverilta toiselle ja sinne kerääntyi vastauksia ja viimeiselle sivulle terkut vihkon omistajalle. Se oli sitä sosiaalista mediaa silloin 90-luvulla.

Entäs he, ketkä eivät sovi siihen haluttuun muottiin?

Väkisinkin tulee mieleen ne ihmiset jotka eivät ole niitä jääkiekkojoukkueen suosittuja poikia tai kauniita pitkätukkaisia tyttöjä, joista kaikki tykkää. Instagram kuvat ovat varmasti aivan erilaisia eikä tykkäyksiä välttämättä tipu samalla tavalla eikä seuraajia ole monia satoja tai tuhansia. Oletko silloin huonompi? Et ole, mutta mitä nuoret itse ajattelee. Määritteleekö tykkäykset sen, kuinka suosittu ja haluttu olet myös somen ulkopuolella?

Kun muutettiin tänne uudelle asuinalueelle mun miehen kanssa, oli mahtava huomata, että täällä lapset leikkii ulkona ILMAN puhelimia. Siihen kiinnitti oikein huomion. Vaikka oli talvi ja kylmä, lapsia oli pihalla joka puolella. Se vaikutti normaalille. Toivon todella, että sitten jos joskus itsellä tulee olemaan lapsia, he saisivat myös rauhassa kasvaa lapsina, tehden sitä, mikä on lasten duuni, eli leikkien toisten ikätovereidensa kanssa.

Uskon some-stressin iskevän välillä myös vähän vanhempiin ihmisiin. Kesälomalta pitäisi päivittää Faceen ja Instaan. Pitäis miettiä kuvakulmia ja filttereitä. Mitä jos ei vaan jaksa ja ei jaa mitään? Oletko silloin tylsä ja vanha?

Joko teidän perheen lapset ovat somessa aktiivisia? Mitä mieltä siitä olette?

Ja tuohon mieheni kysymykseen. Mun mielestä some on hyvä sekä huono. Somella voi jakaa paljon hyvää ja tuoda toisille hyvää mieltä mutta vertailu somessa siitä kuka on tykätyin ja suosituin saa varmasti aikaan ulkonäköpaineita.