Some luo epärealistisen minäkuvan

Mun mies kysyi eilen illalla minulta kysymyksen jota jäin pohtimaan. Kysymys kuului siten, että onko some hyvä vai huono asia? Mies odotti varmaan jotain helppoa kyllä-ei vastausta mutta en minä tuohon sellaista pysty antamaan.

Aiheen käsittely lähti liikkeelle siitä kun katsottiin illalla Armanin dokumentti somenuorista. Arman käytti eräässä lauseessa nimitystä somenatiivit. Tällä hän kuvasi lapsia ja nuoria, jotka ovat syntyneet tähän some-aikakauteen. Instagram, snäppi ja kaikki muut sosiaalisen median kanavat ovat ihan tavallisia näille tähän aikakauteen syntyneille. Ei tiedetä sitä, että ilman niitä on eletty vielä muutama vuosi sitten. Minä olen kovasti miettinyt sitä, että vaikuttaako sosiaalisen median parissa kasvaminen lapsiin ja nuoriin haitallisesti? Kun selaat päivät pitkät, pienestä pitäen instaa tai snäppiä ja näet vaan muiden ihmisten ”täydellistä” elämää ja kuvia. Vääristyykö  nuoren ajatusmallit? Luulevatko lapset ja nuoret, että aamupalapöydän pitäisi olla aina kuvauskelpoinen, kuten myös kodin. Kuvien perusteella myös kaikkien ihmisten pitäisi olla some-sopivia, kauniita ja virheettömiä. Vääristyykö nuorten minäkuva vertaillessa itseä muihin?

Vertailua, sitähän se some on

Huonolla itsevarmuudella varustetut nuoret ja insta, jossa julkaistaan vaan niitä parhaita hetkiä elämästä. Hmm… jos itse eläisin teininä nyt tätä aikakautta, uskoisin sen vaikuttavan muhun negatiivisesti. Ajattelisin liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelee ja tahtoisin olla varmasti enemmän sellainen kuin joku toinen on. En takuuvarmasti haluaisi olla se minä itse. Jos saisinkin otettua itsestäni selfien joka olisi omasta mielestä ihan ok, niin julkaistuani sen vertaisin sitä vaan siihen kauniimman tyypin kuvaan ja ajattelisin todennäköisesti itsestäni jotain negatiivista.

Mua kauhistuttaa, että nuoret joutuvat kasvamaan tällaisessa maailmassa kuin mitä nyt eletään. Some on niin joka puolella. Jo ala-aste ikäisilla on älypuhelimet. Mä itse sain ekan puhelimen seiskalla. Siinä ei tietenkään ollut nettiä eikä kameraa. Siinä oli matopeli ja vaihdettavat kuoret joista olin maailman onnellisin! Nyt mun kummipojalla on oma instatili ja jätkä on vielä ala-asteella. Kuin näin hänen liittyneen instaan, laitoin samantien viestiä hänen vanhemmille, että kai tiedätte mitä poikanne puhelimella tekee. Joo tiedetään, oli vastaus. Niin, se on sitä nykyaikaa eikä kukaan halua jäädä ulkopuolelle, etkä sä vanhempana voi rajata sun lasta ulkopuoliseksi. Siitä saat vaan vihat niskaasi vaikka lapsesi parasta ajattelisitkin.

Armanin ohjelmassa puhuttiin miten ennen aikaan oltiin sosiaalisia. Silloin haettiin suosikin sivuilla kirjekavereita tuntemattomista. Niin, muistan itsekin olleeni kirjeenvaihdossa jonkun tytön kanssa. Kerrottiin toisillemme mitä oltiin tehty ja miten koulussa meni ja minkä bändin poika oli ihanin (no bäkkäreitten Nick ja Brian tietty!). Sitten tuli kiertokirjeet. Jos sä et saanut niitä, et ollut cool. Jotkut tytöt sai kiertokirjeitä enemmänkin. Kirje piti laittaa aina eteenpäin seitsemälle ja kirjeen alkuperäiselle aloittajalle piti laittaa kirje, että minne kaikkialle kirje oli levinnyt. Mä sain kerran tuollaisen kirjeen kaverilta ja olin ihan supertäpinöissä. Sitten ala-asteella ja taisi vielä yläasteellakin olla ne kiertovihkot. Vihkon omistaja kirjoitteli sivuille kysymyksiä, ja vihko kierteli luokkakaverilta toiselle ja sinne kerääntyi vastauksia ja viimeiselle sivulle terkut vihkon omistajalle. Se oli sitä sosiaalista mediaa silloin 90-luvulla.

Entäs he, ketkä eivät sovi siihen haluttuun muottiin?

Väkisinkin tulee mieleen ne ihmiset jotka eivät ole niitä jääkiekkojoukkueen suosittuja poikia tai kauniita pitkätukkaisia tyttöjä, joista kaikki tykkää. Instagram kuvat ovat varmasti aivan erilaisia eikä tykkäyksiä välttämättä tipu samalla tavalla eikä seuraajia ole monia satoja tai tuhansia. Oletko silloin huonompi? Et ole, mutta mitä nuoret itse ajattelee. Määritteleekö tykkäykset sen, kuinka suosittu ja haluttu olet myös somen ulkopuolella?

Kun muutettiin tänne uudelle asuinalueelle mun miehen kanssa, oli mahtava huomata, että täällä lapset leikkii ulkona ILMAN puhelimia. Siihen kiinnitti oikein huomion. Vaikka oli talvi ja kylmä, lapsia oli pihalla joka puolella. Se vaikutti normaalille. Toivon todella, että sitten jos joskus itsellä tulee olemaan lapsia, he saisivat myös rauhassa kasvaa lapsina, tehden sitä, mikä on lasten duuni, eli leikkien toisten ikätovereidensa kanssa.

Uskon some-stressin iskevän välillä myös vähän vanhempiin ihmisiin. Kesälomalta pitäisi päivittää Faceen ja Instaan. Pitäis miettiä kuvakulmia ja filttereitä. Mitä jos ei vaan jaksa ja ei jaa mitään? Oletko silloin tylsä ja vanha?

Joko teidän perheen lapset ovat somessa aktiivisia? Mitä mieltä siitä olette?

Ja tuohon mieheni kysymykseen. Mun mielestä some on hyvä sekä huono. Somella voi jakaa paljon hyvää ja tuoda toisille hyvää mieltä mutta vertailu somessa siitä kuka on tykätyin ja suosituin saa varmasti aikaan ulkonäköpaineita.

Eräs huono koiranomistaja täällä hei!

No niin, olen valmiina ristiinnaulitsemiseen. Aion nyt kertoa erään asian joka on alkanut ärsyttämään tässä koiran omistajuudessa. Niiden edellisten lisäksi siis. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään sitä fiilistä mitä raskaana olevat naiset kertoo vatsan taputtelijoista. Tällä postauksella en osoita sormella ketään tiettyä henkilöä, eli jos meidän naapurit nyt esimerkiksi lukee tätä blogia niin pahoittelen jo etukäteen. Ei mitään henkilökohtaista! :D

Sanon nyt tämän suoraan ja kiertelemättä. Minua ärsyttää koiran rapsuttelija lapset. Tiedättekö sen tunteen kun kiireessä lähdet käyttämään koiraa ulkona. Samalla näet, että koko kulmakunnan mukulat lähtee juoksemaan aivan kuin hidastetussa elokuvassa kohti sua tai siis lähinnä kohti sun koiraa. Lapset huutaa täysillä koiran nimeä ja tosiaan juoksevat tai pyöräilevät täysillä koiran luokse. Lapset kysyy, osa ainakin, että saako silittää, siitä pisteet mutta kuka koiran omistaja kehtaa sanoa, että et saa silittää, nyt ois vähän kiire. En minä ainakaan. Olen sitten sanonut, että joo vähän saatte silittää, mutta meillä on nyt kiire ja Lakun pitäisi päästä pissalle. Lapset on sitten innoissaan tietenkin lähdössä pissalle mukaan, mutta eipä meidän Laku ainakaan osaa rauhoittua pissalle kun viisi lasta seuraa mukana.

Kohtalaisen tyylikäs muija :D

On käynyt niinkin, että lapset vaan seuraa mukana vaikka olen sanonut, että me käydään nyt pissalla, että odottakaa siinä, että sitten kun tullaan takaisin saatte taas rapsutella. Joskus sana ei ole mennyt perille ja olen joutunut sanomaan napakammin, että nyt pitää totella, että me mennään Lakun kanssa kahdestaan.

En halua teilata lapsia mitenkään. Olin itse pienenä samanlainen ärsyttävä koiran rapsuttaja. Minun oma koiraintoilu lapsena meni jopa niin pitkälle, että muistan kerran menneeni naapurin luokse sisälle koiran mukana, ihan vaan rapsutellakseni koiraa ja käytin minä sitä sitten ulkonakin. Kävin ihan asioikseni soittamassa ovikelloa, että saanko lähteä Pepitan kanssa ulos ja sainhan minä, aina en kyllä saanut.

Laku rakastaa lapsia

Laku rakastaa lapsia ja tykkää olla rapsuteltavana ja mielellään me annetaan sen ottaakin lapsilta rapsutuksia vastaan. Joskus kuitenkin käy niin, ettei lapset tajua, että Laku on itsekin ihan pieni ja ei oikein osaa varoa muita eikä itseään eikä lapset osaa varoa omaa koiran käsittelyään. Siinä sitten taas minä joudun vahtimaan lapsia ja koiraa vaikka näiden lasten vanhemmat saattavat seisoa ihan vieressä.

Olisi joskus kiva lähteä ulos, ilman että pitää juosta nopeasti lasten ohi. Olisi kiva, jos vanhemmat sanoisivat omille lapsilleen, että aina ei tartte rapsutella. Kuitenkin asutaan tässä ja Laku tulee olemaan aina meidän kanssa. Lakua kyllä ehtii rapsuttelemaan. Olisi kiva, että silloin kun sanon, että on hiukan kiire, lasten kanssa olevat vanhemmat ymmärtäisivät tämän myös ja ohjaisivat lapsensa Lakun luota pois, että me päästäisiin jatkamaan matkaa.

Toivon, ettei tästä tekstistä kukaan pahoita mieltään. Laku ei ole sitä varten olemassa, että aina kun se ilmestyy ulos niin sitä pääsee rapsuttelemaan kun se on niin söpö. Laku on meidän koira ja joudutaan käymään useita kertoja päivässä ulkona, että opetetaan se sisäsiistiksi. Pissatusreissut venähtää helposti tosi pitkiksi näitten lasten kohtaamisien vuoksi.

Kuulostan varmaan ihan hirveälle ihmiselle mutta aina ei ole aikaa olla rapsuteltavana :D Ja uskon, että jonkun mielestä minä olen tässä se huono, että en hallitse koiraani. Saattaahan se olla niinkin.