Mitä meidän cockerille kuuluu?

Viikko menty nyt kipulääkkeillä eteen päin. Eilen olin yhteydessä puhelimitse tähän ortopediin joka Lakun tutki silloin viimeisimmällä lääkärikäynnillä. Kerroin lääkärille miten Lakulla menee.

 

Miten Lakulla siis on mennyt?

Noh, viikko siis syöty kipulääkkeitä. Puolikas nappi aamuin illoin Rimadylia. Viikon aikana ei yhtään sellaista päivää etteikö Laku olisi ontunut. Eli toisin sanoen täydellistä vastetta ei saatu lääkkeellä. Kannoimme Lakun pissalle ja pois. Laku liikkui edellisen viikon aikana sen verran kuin itsestä tuntui hyvältä. Eli lähimetsässä tarpeiden teon ajan. Kotona tietysti Laku touhusi yksin mutta emme leikittäneet Lakua, ettei tulisi turhia hyppimisiä tai juoksuaskeleita. Surullista rajoittaa pentukoiraa, jonka tehtävä nimenomaan olisi juoksennella kivuttomasti tuolla metsässä sielunsa kyllyydestä.

Laku on syönyt ja juonut koko ajan tosi hyvin. Mitään muuta vaivaa ei näyttäisi olevan kuin tuo ontuminen. Se kyllä yksinään riittää, sehän kertoo, että Lakuun koskee. Noh, kun kerroin lääkärille tuon, että Laku on ontunut kipulääkkeestä huolimatta ja ontuu siis edelleen, lääkäri meni mietteliääksi. Hän alkoi puhumaan, että täytyy alkaa miettimään, että onko siellä kivun taustalla sitten kuitenkin jotain muuta. Panosteiitin pitäisi hyvin reagoida kipulääkkeille ja tällä annostuksella mitä Laku on kipulääkkeitä syönyt, pitäisi kipujen olla hallinnassa jopa niin hyvin, ettei kipuja pitäisi olla ollenkaan.

Sanoin lääkärille, että ei nyt vielä maalata piruja seinälle, että eikös tuo ole pitkäaikainen vaiva. No sitä se kyllä kuulema on, mutta kyllä sen tosiaan pitäisi reagoida kipulääkkeille. Ehdotin sitten sellaista, että jos kipulääkettä annosteltaisiin vielä vähän enemmän ja jos viikossa ei tapahdu suunnan muutosta positiivisempaan niin sitten tutkitaan uudelleen. Toisin sanoen Laku vetää kipulääkettä nyt kolmesti päivässä vielä viikon ajan. Lääkäri kyllä kirjoitti suoraan reseptin kahdelle viikolle. Toivotaan, että jotain reaktiota saataisiin tällä kipuun.

Tämän vaivan takia ollaan tosi herkillä koko ajan Lakun kanssa. Tarkkaillaan sen tassuttelua ja olemista ehkä liiankin tarkasti. Haukotaan henkeä kun poika juoksee pari porrasta ja pelätään koko ajan pahinta. Samaan aikaan noitten ontumisongelmien lisäksi uudet hampaat puskee kovaa vauhtia tulla. Puruhimot on jälleen valtavat. Kun ontuminen alkoi, Lakun pureminen rauhoittui. Ajateltiin, että se johtuu kivuista ja Laku ei nyt jaksa purra. Nyt kuitenkin pureminen on taas aktivoitunut ja Laku vaikuttaa muutenkin ehkä hiukan virkeämmälle. En tiedä liittyykö nämä tuohon kipuun vai ei, mutta tällaisia havaintoja ollaan tehty. Ehkä puruhalut väheni ihan luonnostaan hetkeksi ja nyt ne jälleen aktivoituu ja sillä ei ole kivun kanssa mitään tekemistä.

Ehkä kuitenkin jotain positiivista

Eilen illalla sain töihin mieheltäni iloisia videoita puhelimeen. Laku veti ihan hullua rallia pissareissullaan. Noita ralleja ei olekaan näkynyt nyt reiluun viikkoon. Poika juoksi ja leikki ihan älyttömästi. Lisäksi tänään Laku on venytellyt maireasti etutassuihin nojaten, silleen pylly pystyssä. :) Nämä on meille hyviä uutisia, koska näin Laku ei ole tehnyt kun kipuja on ilmeisesti ollut enemmän.

Eli viikko vielä seuraillaan. Pitää toivoa vielä enemmän, että vaiva alkaa pikkuhiljaa paranemaan.

Joskus jotain positiivistakin

Oon ehkä ihan tarpeeksi täällä puhunut negatiiviseen sävyyn meidän Laku pojasta. Toki, edelleen Laku kiristää hermoja aika ajoin mutta tuohan se pääsääntöisesti paljon iloa elämään. Miten mukava on aamuisin herätä kun toinen on maailman onnellisin siitä, että just sinä nousit ylös!

Kyselin Facebookissa Cockeriryhmästä vinkkejä siihen, että miten puremiseen voi vaikuttaa vai voiko siihen. Se on nimittäin se meidän suurin ongelma. Tavallaan hain myös ihan vertaistukea. Halusin kuulla, että muillakin on ollut purevaisia koiranpentuja. Sellaisia jotka vaan puree, tietämättä itse edes, että mitä. Kunhan saa vain purra. Hiukset, sormet, varpaat, villasukat, housunlahkeet. Kaikki on parasta pureskeltavaa. Yleensä muistan sen, että Laku on vasta ihan poikanen ja se tekee sitä tietämättömyyttään ja sen takia, että se on varmasti sen mielestä hauska leikki. Yritän sinnitellä hermojeni kanssa puremisen suhteen mutta aina ei vaan jaksa.

Tulee itsellekin hirveän negatiivinen mieli kun joutuu jatkuvasti toista kieltämään ja estämään ja torumaan. Ollaan saatu hirveästi vinkkejä tuohon puremiseen. Meillä ei vaan auta huomiotta jättäminen, ei auta kieltäminen, ei auta jos tungetaan lelua kuonon eteen. Lelu tai luu kelpaa vain hetkeksi. Ei auta vingahtaminen, ei auta ärähtäminen, tai no ehkä sen verran auttaa, ettei se pure enempää, pitää sitten vain kiinni hampaillaan.

Sitten saatiin yksi neuvo jota ei vielä oltu kokeiltu: Niskan nahasta nappaaminen kiinni. Ajattelin, että alan kokeilemaan sitä puremisen hillitsemiseen ja siis uskomatonta: se on tepsinyt. Laku päästää irti puremastaan asiasta ja vingahtaa ehkä säälittävästi, vaikka ei siis todellakaan oteta voimalla kiinni. Me vaan pidetään kiinni siitä ylimääräisestä nahkasta. Sitten Laku kaatuu selälleen tai kyljelleen ja jää kuuntelemaan, että mitäs nyt. Pääsääntöisesti tämä on nyt tehonnut kolmen päivän ajan.

Minä olen tosi tyytyväinen! Uskomatonta!

Yhdessä touhuamista!

Me ollaan nyt käyty heittelee parina iltana lyhyitä frisbeegolf ratoja läpi ja ollaan otettu Laku matkaan. Laku saa juosta vapaana ja nuuskutella menemään. Poika saa purkaa energiaansa ja saa liikuntaa ja tiedättekö, että unet yöllä maittaa!

Lakusta kuoriutuu kyllä varmasti aivan mahtava koirakaveri. Ainut mikä hiukan huolestuttaa on meidän Nelli kissan ja Lakun tulevaisuus. Meillä ei todellakaan olla vielä mitään bestiksiä. Nelli sähisee ja SYLKEE? ja Laku heiluttaa häntää iloisesti ja haukkuu. Nelli on onneksi oppinut kulkemaan kotona rauhassa sen jälkeen kun kuulee kodinhoitohuoneen pentuportin loksahtavan kiinni. Toivon, että aika tekee tehtävänsä. Siihen kyllä voi kulua PALJON aikaa mutta pääasia, että joskus edes voitaisiin kohdata ilman sähinää.

Meidän Laku on ihana hännän heiluttaja ja niin rakas. En silti koskaan aio perua sanojani sen suhteen, että pentuaika on todella raskasta. En tiedä voiko se riippua koirarodusta, että onko helpompaa vai vaikeampaa mutta kohtalaisen helpon rodun kuten Cockeri on, on ollut ainakin todella työlästä, hermoja rasittavaa ja haastavaa. Työntäyteinen reilu kuukausi takana! HUH.