JUHANNUSJUTTUJA, SISÄLTÄÄ VINKKEJÄ SULLE!

*Teksti sisältää vitsejä, huonoja juttuja, kaksimielisiä juttuja, seksistisiä viittauksia, taikoja ja sarkasmia.

Juhannuksena tehdään hyvin yleisesti ympäri Suomea erilaisia juhannustaikoja. Taioilla on tarkoitus nähdä tulevaan ja siis nähdä tulevaan ainoastaan sen verran, että onko sinkkuihmiset kohtaamassa jonkun, ettei koko kesää tarvitsisi olla yksin. Vaikka yksinkin on ihan hyvä, niin ajoittain sitä voi kaivata toista, edes hetkeksi.

Sanoin miehelle, että ota kuva kun mulla on kielo kädessä. Hän otti heti kuvan kun kielo oli kädessä. 😀 Pitää vielä hetki treenata tuota kuvaamista.

Juhannussää

Perjantaina tulee vettä, sitten tulee vettä ihan helvetisti. Tämän jälkeen sää muuttuu, ja vettä tulee ukkosen kanssa. Tämän jälkeen säässä taas raju muutos kun vettä tulee taivaan täydeltä myrskytuulen kera. Onneksi lauantaina vesisade hellittää hiukan ja tällöin taivaalta tulee räntää.

Juhannusjuttuja

Jos minä olisin sinkku, niin minä itse lähtisin ainakin liikenteeseen taiasta perinteisimmästä, eli kukkia tyynyn alle. Jossain on kuulema tapana laittaa jopa kolmetoista eli siis 13 ERILAISTA kukkaa tyynyn alle juhannusyönä. Kasvaako Suomen luonnossa edes niin paljon kukkia tähän aikaan? Rakeita tuolla melkein tänäänkin satoi, ei siellä mitkään kukat kasva. Joo, saattaa tovi  mennä, että nuo kukkaset kävisin poimimassa. Toinen vaihtoehto olisi kerätä seitsemän eri kukkaa seitsemältä eri niityltä. Jep! Ja tällä taialla saat vasta unessa nähdä sen sulhon, eli et pääse edes livekontaktiin sen kanssa. Ehkä kuitenkin liian työläs taika sen hyötyyn nähden. NEEEXT!

Kun vahvasti näyttää sille, ettei kukkia löydy (jollet käy poimimassa naapurin istutuksista) niin lähdepä juhannuksen viettoon kalatiskin kautta. Nimittäin sulhon voi nähdä, siis unessa edelleen, jos syöt silakoita tai särkiä. YHDEKSÄN. Syöppä kuule yhdeksän silakkaa tai särkeä niin näet tulevan ukkosi, jäisi muuten syömättä ja jos söisin niin eihän sua kukaan haluaisi lähestyä enää sen jälkeen kun oot vetänyt jotain silakoita! YÖK. Joku toinen taika kiitos.

Älä häpeile olla alasti

Tietysti suomalaisuuteen ja juhannukseen kuuluu kulkea ilkosen alasti tuolla vähän siellä sun täällä, pelloilla, kaivon ympäri… Saunastakin voi lähteä juoksentelemaan alasti. Mut paras on jos saunasta lähtiessä lähdet liikkeelle selkä menosuuntaan päin, niin siis alasti tietenkin. Sitten vaan tsuumailet, että missä lähin halkopino ja sinne päin perse edellä, eli ns. perse edellä puuhun. Jossain vaiheessa sitten tunnet kuinka joku tuuppaa sua takaapäin. Se ei vielä siis ollut se sulho, vaan toivottavasti se halkopinon halko. Sitten eiku tarkastelemaan sitä halkoa. Jos se halko on kovin halki, tuleva miehesi on varattu. Sori! Aina ei voi voittaa (paitsi eihän se oikeesti ole kuin hidaste, jos on varattu). Jos se halko on kokonainen, niin saat miehen ihan ikiomaksi. Mutta, että kuka se mies on, niin sitä tää taika ei paljasta. Voit tästä sitten siirtyä keräämään niitä kukkia ja syödä varuilta silakoita, eiku salakoitako ne oli?

Jos taas haluat tehdä kyykky- tai penkkienkat juhannuksen jälkeen salilla, niin kiireen vilkkaa etsimään kukkivaa saniaista lähimetsästä! Sitä poimimalla nimittäin saa taikavoimia, mutta vain juhannuksen aikaan! Senhän voi sitten laittaa myös sinne tyynyn alle kans! Eli kaks kärpästä, eiku taikaa yhdellä iskulla.

Yks juhannustaika auttaa myös, että saat miestä. Tarvitsee vain ainoastaan mennä jonnekin peltoon kieriskelemään alasti. Mieluiten silleen, että kierisit vielä jonkun ukon kämpän ikkunan alla, että se näkee, että oot tosissasi! Tämän taian ohjeissa lukee, että pitää olla naimakuntoinen- ja haluinen! Sitten vasta mies kiinnostuu! 😀 No daa, meneppä kieriskelee alasti jonku ukon ikkunan alle, onhan se nyt melko varma et lohkee! Tarkkana sitten, että minkä ikkunan alla pyöritte alasti! Minä luulen, että ei tarvita edes sitä peltoa välttämättä. Himoksen nurmikko tai joku teltan edusta käy vallan mainiosti kieriskelyyn.

Yksi sukka riittää

Sitten kun joskus menet nukkumaan aamun pikkutunteina tai seuraavan aamun pikkutunteina, niin laita sukka vasempaan jalkaan nurinpäin! Että jos jostain syystä ne kukat ei tuota tulosta tai ne silakat, niin tämä sukkatemppu auttaa kans näkemään sen tulevan ukon. Se on semmoinen viimeinen ässä hihassa. Toisaalta, kun ei varmaan oo hirveen lämmin juhannus tulossa niin mitä jos laitat sen jo valmiiksi jalkaan? Tuskin se hidastaa sitä sun miehen saantia, jos muuten oot alasti kieriskelemässä?

Sitten kun tiedät, että minkä näköinen se sun tuleva pano puoliso on, niin seuraavalla taialla voit tarkistaa, et kauanko siihen menee, että pääsette olemaan yhdessä. Eli mene metsään vähäksi aikaa istumaan. Todennäköisesti jos menet alasti niin aina parempi! Ota sellainen mukava kanto tai sammal-alusta pyllyn alle ja sitten eiku kuuntelemaan. Tässä taiassa pitäis osata tunnistaa käen (käki-lintu) kukunta, eli KUK-KUU KUK-KUU! Sitten vaan lasket, että montako kertaa se kukkuu ja yhtä monta VUOTTA menee siihen, että kohtaatte tulevan miehesi kanssa. Jos käki ei kuku, niin sulho ei tule ollenkaan. No ei vaisinkaan. Jos käki ei kuku, miehesi tulee kuulema vielä samana vuonna. 😉

Tiivistettynä siis: Kerää kaikenlaisia heiniä, kukkia, syö kalaa mut ei lohta, hillu alasti, juoksentele metsissä ja pelloilla. Näin löydät tulevan miehesi tai ainakin saatat nähdä hänet unessa! Eikun hetkinen. Eihän nuo ole mitään juhannustaikoja. Sehän on ihan perinteinen suomalainen juhannusjuhla.

Ja tässä miehille kans yksi taika:

juhannus

Ihanaa juhannusjuhlaa kaikille Mansikkapilvi blogin lukijoille! <3

JUHANNUSTAIKOJA

No ei ollu heilaa helluntaina, eikä siis varmaan koko kesänä mutta saahan sitä yrittää ees kattoo tulevaisuuteen jos näkis sinne saakka, että onko edes toivoa! Kokeillaanko?

Tässä ensin sääennustus juhannukselle:juhannussääNo mie ite lähtisin ainakii liikenteeseen taiasta perinteisimmistä, eli kukkia tyynyn alle. Jossain on kuulema tapana laittaa jopa kolmetoista eli siis 13 ERILAISTA kukkaa tyynyn alle juhannusyönä. Kasvaako suomen luonnossa edes niin paljon kukkia tähän aikaan? Luntahan tuolla nytki melkein sattaa. Joo, saattaa tovi  mennä, että nuo kukkaset käyn poimimassa. Toinen vaihtoehto ois kerätä seitsemän eri kukkaa seitsemältä eri niityltä. Jep! Ja tällähän saat vasta unessa nähdä sen sulhon, eli et pääse ees livekontaktiin sen kanssa. Jos ei kukkia löydy niin pitää lähtee juhannuksen viettoon kalatiskin kautta. Nimittäin sulhon voi nähdä, siis unessa, jos syöt silakoita tai särkiä. YHDEKSÄN. Syöppä kuule yhdeksän silakkaa tai särkeä niin näet tulevan ukkos, jää muuten syömäti!

juhannus1Tietysti suomalaisuuteen ja juhannukseen kuuluu kulkea ilkosen alasti tuolla vähän siellä sun täällä, pelloilla, kaivon ympäri, saunastakkii voi lähtee juoksentelemmaan alasti. Mut paras on jos saunasta lähtiessä lähet liikkeelle selkä menosuuntaan päin, niin siis alasti tietenkin. Sitten vaan tsuumailet, että missä lähin halkopino ja sinne päin, perse eellä. Jossain vaiheessa sitten tunnet ku joku tuuppaa sua takaapäin, no sen halkopinon halko siis. Sitten eiku sitä tarkastelemaan sitä tuupparia eli halkoo. Jos se halko on kovin halki, tuleva ukkos on varattu. Sori! Aina ei voi voittaa. Jos se halko on kokonainen, niin saat miehen ihan ikiomaks. Mut että kuka se mies on, niin sitä tää taika ei paljasta. Voit tästä sitten siirtyä keräämään niitä kukkia ja syödä varuilta silakoita, eiku salakoitako ne oli?

Jos taas halluut tehdä kyykkyenkat tai penkkienkat juhannuksen jälkeen, niin kiireen vilkkaa etsimään kukkivaa saniaista lähimetästä! Sillä nimittäin saa taikavoimia, mutta vaan juhannuksen aikaan! Ja senhän voi sitten laittaa myös sinne tyynyn alle kans! Eli kaks kärpästä, eiku taikaa yhdellä iskulla.

Yks juhannustaika auttaa kans saamaan miehen. Tarttee vaan mennä jonnekki peltoon kieriskelemään alasti. Ja mieluiten silleen, että kierisit vielä jonku ukon kämpän ikkunan alla, että se näkee, että oot tosissas! Tän taian ohjeissa lukee vaan, että pitää olla naimakuntoinen- ja haluinen! Sitten vasta mies kiinnostuu! 😀 No daa, meeppä kieriskelee alasti jonku ukon ikkunan alle, onhan se nyt melko varma et lohkee!

Sitten ku joskus meet nukkumaan aamun pikkutunteina, niin laita sukka vasempaan jalkaan nurinpäin! Että jos jostain syystä ne kukat ei tuota tulosta tai silakat, niin tää sukkatemppu auttaa kans näkemään sen tulevan ukon.

No sitten ku tiiät, että minkä näköinen se sun tuleva ukkos on, niin seuraavalla taialla voit tarkistaa, et kauanko siihen mennee, että pääsette olleen yhessä. Eli meet mehtään vähäks aikaa istumaan, jos meet alasti ni aina parempi! Ota semmonen mukava kanto tai sammalalusta. Ja sit eiku kuuntelemaan. Tässä taiassa pitäis osata tunnistaa käen kukunta, eli KUK-KUU KUK-KUU! Sitten vaan lasket, että montako kertaa se kukkuu ja yhtä monta VUOTTA menee siihen, että kohtaatte tulevan miehes kanssa. Jos käki ei kuku, niin sulho ei tuu ollenkaan. No ei vais, tulee se, kuulema vielä samana vuonna.

Tiivistettynä siis: Kerää kaikenlaisia heiniä, syö kalaa, hillu alasti, juoksentele metsissä ja pelloilla ja löydät tulevan miehes tai ainakin saatat nähdä sen unessa!

Ja tässä miehille kans yks taika:

juhannus

Oikein ihanaa juhannusta kaikille teille! Syökää hyvin ja rentoutukaa! <3 🙂