LUKAN ENSIMMÄINEN JOULU

Meillä aletaan pikkuhiljaa rauhoittumaan joulun viettoon. Jouluviikko on ollut todella kiireinen. Töitten jälkeen ollaan aina tultu kotiin, ruokittu ja lenkitetty Luka ja lähdetty tonttuilemaan. Nyt kuitenkin kaikki velvollisuudet on hoidettu ja voidaan alkaa keskittymään omaan jouluun. Kuusi laitettiin eilen ja koristeltiin se myös. Uhkarohkeana laitoin myös joululahjat kuusen alle. Katsotaan saako ne olla ehjänä aattoiltaan saakka. Yhden paketin kulmaa on vähän syöty ja alimpien oksien koristeita kovasti yritetty kiskoa Lukan toimesta, mutta muuten vähin vaurioin toistaiseksi selvitty.

Viime joulun joulukatastrofista oppineena yritän olla stressaamatta yhtään mistään. Viime joulu oli täynnä odotuksia ja kaikki meni viimeisen päälle penkin alle. Tai no lopputulema oli hyvä, mutta kauheeta hampaitten ja hermojen kiristelyä, koska odotukset. Aina kun jotain odottaa ja suunnittelee, niin sen tietää, että kaikki kusee viimeisen päälle. Meidän kuusi oli viime vuonna itse metsästä haettu, tai miehen sisko perheineen haki sen meille. Se ei ensinnäkään pysynyt pystyssä vaan kaatuili koko ajan ja siitä varisi kaikki neulaset tyyliin jo seuraavana päivänä kun otettiin se sisälle. Sitten nukuttiin pommiin kun paisteltiin kinkkua. Ei vaan herätty herätyskelloon kumpikaan. Kinkku oli sitten uunissa kolme tuntia ylimääräistä. Kinkusta tuli alkuharmituksen jälkeen oikein hyvä. Itse tykkään mureasta lihasta. Kinkku ei saa olla sellainen kostea ja lötkö. No tuo kinkku ei sitä ainakaan ollut. Kaiken kruunasi se kun aloin tekemään joulupuuroa aattoaamuna, niin se otti ja paloi pohjaan vaikka hämmensin sitä koko ajan. Kippasin sitten koko setin vessanpöntöstä alas. Voin sanoa, että tuolloin ei naurattanut yhtään, mutta nyt toi on vaan hauska tarina mitä voi kertoilla 😀

Joten tänä jouluna ajattelin olla stressaamatta mistään valmisteluista. Päätin, että ostan kaiken valmiina ja puuroakaan en tee. Tosin, oon jo päättänyt, että yritän uudelleen sitä puuroa! Katsotaan mitä siitä tulee. Kinkku laitetaan tänään hyvissä ajoin uuniin ja onneksi meillä on ajastin uunissa eli nyt se ei voi ainakaan jäädä sinne sen takia, että nukuttaisiin pommiin. 😀 Ja kuusikin käytiin hakee kaupunkilaisittain Plantagenista. Ostettiin sellainen jalostettu versio, jossa neulasten pitäisi pysyä paremmin kiinni ja kuusen kokokin on nyt hallittavampi. Ei se ole ainakaan vielä kertaakaan kaatunut.

Punaviini on avattu ja Greyn anatomia maratooni pyörii taustalla. Kaikki on hyvin <3

Ihanaa joulua mun blogin seuraajille <3

JOULUVALMISTELUJA JA AUTTAMISTA

*Sisältää mainoslinkkejä

Itse oon ollut tänä vuonna niin kiireinen, että enpä ole juurikaan ehtinyt kivijalkamyymälöihin joululahjaostoksille. Kiireestä on pitänyt huolen päivätyö, koiranpentu ja se, että me ollaan aika paljon järjestelty mun miehen kanssa jouluapua Jyväskylän vähävaraisille perheille.

Omat joululahjat onkin sitten tullut shoppailtua netistä. Se on yllättävän helppoa ja kätevää. Viime vuonna tein tälleen samalla tavalla suurimman osan lahjojen kanssa. Paketit tuli jouluhulinasta huolimatta kaikki ajoissa. Suurin etu on se, että netissä on joulun alla ihan todella hyvät alennukset useimmissa paikoissa. Vinkkaan jälleen teille paikan mistä itse oon joulushoppailuja tehnyt. Ja vinkki tulee nyt koska tää on voimassa enää tänään maanantaina 18.12 kello 23.59 saakka.

Eli Sportamoren nettikaupasta saa lähes kaikesta -30% alennusta, jos ostokset ylittää 79 euroa. Koodi on merryxmas ja tosiaan itse taisin saada tuon alennuksen kaikista tuotteista mitä koriini valitsin, säästö oli todella merkittävä itselläni ainakin. Tästä pääset suoraan Sportamoren sivuille käyttämään tuon alekoodin! Ja kun tilaat viimeistään 19.12 varmistat, että paketit tulee perille ennen joulua.

Mitäs muuta meidän jouluvalmisteluihin?

Tosiaan, tänä jouluna ollaan viemässä mun miehen kanssa joulua kahdeksaan vähävaraiseen perheeseen. Oon huomannut, että tähän auttamiseen jää koukkuun. Haluaisi vaan haalia enemmän ja enemmän perheitä kenelle järjestäisi edes vähän jotain, mutta jossain meidänkin kapasiteetti tulee vastaan. Ollaan nimittäin itse myös kuljetettu nämä lahjoitukset perille. Perheitä auttaa aina isompi joukko ihmisiä, eli yhden ihmisen harteilla ei yhden perheen auttaminen ole. Joku auttaa ruoka-asioissa, toinen hankkii vaikka yhdelle lapselle lahjoja ja toinen toiselle. Me ollaan hommattu lahjoja omalla rahalla ja sitten ollaan saatu jonkin verran lahjoituksia. Minä olen tosiaan haastanut mukaan lahjoituksiin Jyväskyläläisiä yrityksiä ja olenkin saanut tosi kivasti mukaan porukkaa. Tuun esittelemään nämä firmat joulun jälkeen täällä blogissa. On ihanaa kun niin isot kuin pienetkin yritykset haluavat auttaa.

Nämä autettavat perheet ovat pyytäneet lahjoituksia ihan käyttövaatteista lasten toiveisiin lelujen ja pelien suhteen. Myös kaikki hygieniatuotteet ja petivaatteet ovat haluttuja lahjoja. Monet perheet ovat kiitollisia käytetyistä leluista ja peleistä. Joissain perheissä lapset tietävät perheen rahatilanteen eivätkä uskalla toivoa edes mitään lahjoja, ettei vaan tarvitsisi stressata vanhempia enempää. Silti näilläkin lapsilla olisi oikeus siihen oikeaan jouluun ja omiin toiveisiin. Lapset ovat täysin syyttömiä rahahuoliin ja siihen perheessä vallitsevaan tilanteeseen. Onneksi on olemassa kuitenkin paljon järjestöjä ja ihan tavallisia ihmisiä ketkä haluavat auttaa näitä perheitä. Yhdessä saadaan aikaan iso apu. Jo yksi paketti auttaa paljon. Aina lahjoituksen ei siis tarvitse olla rahallisesti merkittävä tai paketin kovinkaan suuri. Silti ollaan haluttu kuulla mun miehen kanssa näiltä lapsilta spesifejä toivomuksia. Onhan se nyt kiva toteuttaa joku sellainen toive jota se lapsi oikeasti haluaa. <3

Mä itse suunnittelin hiukan jo ostoslistaa jouluruokien osalta meidän porukan joulua ajatellen. Miehen vanhemmat tulee meille jouluaattona. Kuusi haetaan tällä viikolla, ehkä keskiviikkona. Aika kivaa kun pääsee rauhoittumaan ihan kohta jo joulun viettoon <3

Mitenkäs teidän jouluvalmistelut etenee?