Jotenkin ei ole yhtään hyvä olla itseni kanssa

En tiedä johtuuko se lähestyvästä kesästä vai mistä, mutta omat vatsamakkarat ovat alkaneet ahdistamaan. Olen katsellut itsestäni kuvia kisadieetiltä ja kuvia kisadieetin jälkeen. Muistan kun painoin n. 63-64kg ja ajattelin, että se olisi minulle sellainen hyvä paino, jossa minulla olisi henkisesti ja fyysisesti hyvä olla. Kun nousin lavalle bikini fitness kisoissa muutama vuosi sitten, kisa-aamun paino oli 58kg. US-KO-MA-TON-TA! En jotenkin voisi kuvitellakaan nyt, että tästä kropasta riipaistaisiin yli kymmenen kiloa pois ihan tuosta noin vaan, ja siltikin olin tavallaan liian ”iso” siellä kisalavalla. Olisi pitänyt ottaa pois muutama kilo vielä.

Olen viimeksi viime syksynä yrittänyt aloitella kevennysdieettiä, eli sellaista omaksi iloksi tehtävää keventelyä. No, silloin jaksoin sitä viisi viikkoa. Nyt tahtotila on entistä lujempi ja aion onnistua tässä sen kymmenen viikkoa. Tällä kertaa mukana on myös minun työkaveri joka aloitti samaisen proggiksen eilen.

Olen ollut koko vuoden 2017 enemmän tai vähemmän koko ajan kipeänä. Kaikki huipentui siihen, että tauti aktivoitui jälleen tuossa kolme viikkoa sitten nostaen ihan kuumettakin. Kävin yksityisellä tuolloin hakemassa antibioottikuurin, sillä antibiootteja ei oltu kokeiltu vielä missään vaiheessa tähän jatkuvaan vuoristorataan joka mulla oli yskän, tukkoisuuden ja lämpöilyn vuoksi. Minullahan oli kaikki labrat ja muut ihan kunnossa. Mitään infektiota ei periaatteessa löydetty mistään. Kuitenkin se räkä jota niistin alkoi mennä sen näköiseksi, että joku pöpö varmasti poskionteloissa pesi. Vaikka itse olenkin pääsääntöisesti antibioottien turhaa syömistä vastaan, ajattelin, että nyt olen ihan tarpeeksi kauan kuunnellut tätä tautia ja pakko kokeilla jo antibioottien tehoa. Reilu viikon kuuri auttoi nujertamaan taudin ja nyt voin ensimmäistä kertaa tänä vuonna sanoa olevani terve. Olo myös tuntuu terveelle.

Jatkuvan sairastelukierteen myötä on liikkumiset ja syömiset menneet siihen pisteeseen, että ihan ahdistaa. Säännöllisyys on kadonnut molemmista. Salilla olen käynyt säännöllisen harvoin. Ruokailuista olen yrittänyt pitää kiinni mutta selkeästi on mennyt liikaa sitä sun tätä. Lisäksi kroppa kaipaa fyysistä kuormitusta, liikuntaa, kovaa rasitusta. Huomaa ihan miten polvea ja selkää kolottaa kun niitä ei tule rasitettua entiseen malliin, olo tuntuu ihan vanhalle ja raihnaiselle.

Nyt herätys likka!

Joten nyt on korkea aika tehdä ryhtiliike itseni kanssa. Syömiset ja treenit kuntoon, niin sitten yleinen fiiliskin nousee. Kesä tulee ja onhan se mukavampi kulkea hame päällä kun ei ahdista ja purista. 10 viikon ryhtiliike starttasi siis eilen ja viimeinen päivä on 11.6 eli kesäkuussa.  Juuri sopivasti juhannukseksi kuntoon! Se vain passaa!

Sunnuntaina vetelin herkkumättöjä siihen malliin, että suurin osa mitä olin varaillut kotiin, jäi syömättä. Otettiin ihan videolle pätkä siitä, miten olo oli tukala ja olo ällöttävä Texas-hampurilaisaterian jälkeen. Voin sitten dieetillä kun tekee oikein kovasti jotain mieli, katsella sitä videota ja miettiä ettei se olisi sen arvoista.

Joten jälleen kerran, täältä tullaan kesäkunto 2017!

Miltä näyttää 169cm ja 70kg?

Mielestäni todella mahtava idea näyttää konkreettisesti, että miltä eri painoiset ja erilaiset ihmiset näyttävät omassa elopainossaan. Tästä innostuneena minäkin haluan kantaa korteni kekoon! Piia toi vapari fitneksen ammattilaisen kropan esiin, se miltä se näyttää, sen voit kurkata täältä. Umppu taas näytti urheilullisen taustan omaavan kolmen pienen lapsen, kotiäidin vartalon, sen voit katsoa täältä.

Joten, miltä näytän 169cm pitkänä ja 70kiloisena?

Hyvä, paha vaaka.

Seitsemänkymmentä kiloa naisella painoa. Sehän on valtavasti, voisi joku ajatella. Vaa’an lukemat eivät ole kuitenkaan koskaan määritelleet minua ihmisenä. En ole sitä tyyppiä, joka päivittäin käy vaa’alla seisomassa ja ihmettelemässä kun paino on heilahtanut 200g suuntaan tai toiseen. Minä olen sitä 1-2kertaa per vuosi tyyppiä, nyt kävin vaa’alla tämän blogikirjoituksen vuoksi. Olen pääsääntöisesti aina ollut sujut oman kehonkuvani kanssa. Joskus tietysti tulee ärripurri-päiviä ja tuolloin oma peilikuva voi inhottaa mutta pääosin tykkään itsestäni juuri näin. Minä olen tällainen, olen hyvä ja riitän itselleni. Jos painaisin vaikka viisi kiloa vähemmän, ei se tekisi minusta parempaa ihmistä millään tavoin.

Nyt minä, jolla ei ole niitä lapsia eikä ammattilaisuraa missään lajissa, näytän miltä mun kroppa näyttää. Minä, 30vuotias ihan tavallinen nainen, olen aina ollut liikunnallinen. Läpi elämäni olen harrastanut erilaisia lajeja. Kuulantyönnöstä nyt viimeisimpään tuttavuuteen ja uuteen rakkauteen Crossfittiin. Minä syön vapaasti. En noudata mitään ruokavaliota ja se herkkulakkokin on mennyt siihen pisteeseen, että kerran viikossa on minulla herkkupäivä. Minä syön monipuolisesti ja pyrin pitämään ruokailuajoista kiinni kynsin ja hampain. Juon myös päivittäin runsaasti vettä, jolla pyrin auttamaan aineenvaihduntaa pysymään aktiivisena.

Vaikka voin puhua itsestäni hyväksyvään ja arvostavaan sävyyn, on minullakin omat epävarmat kohtani mutta niille en halua antaa sijaa tässä kirjoituksessa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on sanoa ja näyttää se, että kilot ei määrittele ihmistä. Kilot voi olla mitä tahansa ja ihminen voi näyttää hyvin erilaiselle. Ei kannata ajatella, että tietty kiloluku on ehdoton ylipainon tai lihavuuden merkki. Itselleni etenkin nuorempana tuo nykyinen painoni kalskahti korvaani suurena lukuna. Nykyään en ihan ensimmäisenä ajattelisi itsestäni, että olen ylipainoinen vaikka jonkun korvaan 70kg voi kuulostaa suurelle luvulle.

Mielestäni tärkeintä on olla onnellinen painoi minkä verran tahansa. Itsensä hyväksymisestä kaikki lähtee! :)