KUINKA KIELTÄYTYÄ HERKUISTA?

Kirjoitin muutama päivä sitten aiheesta, jossa kerroin omat vinkkini arkiseen olotilan kevennykseen. Tässä tekstissä painotettiin sitä, että joka aterialla ei tarvita hiilarikuormaa, että tulee kylläiseksi.

Tässä tekstissä aion käsitellä aihetta, joka ainakin hoitoalalla kahvihuoneissa on joskus ihan ongelma. Nimittäin kaikenlaiset herkut, mitä tulee napsittua ihan ohimennen arjessa. Nimittäin näistä ”otan vain palan” maisteluista kertyy usein viikkotasolla jo iso kasa sokeria ja kaloreita. Sokeria mitä se oma kroppa ei välttämättä tarvitsisi ollenkaan. Kuinka moni meistä ottaa ihan huomaamatta kahvipöydässä keksin, karkin tai palan suklaata? Minä ainakin olen sortunut. Kun sitten maistan tuon sulavan suklaan suussani tajuan, että eihän mun pitänyt nyt ottaa.

Kun aloitin tämän mun oman henkilökohtaisen ruokavalio keventelyn pari viikkoa sitten, se piti tietenkin sisällään päätöksen kieltäytyä myös kaikista näistä herkuista, joita esimerkiksi juuri työpaikan kahvipöydät välillä pursuilee. Karkki ja herkut ei tästä maailmasta syömällä lopu, ja jos annan itselleni luvan yhtenä päivänä ottaa jotain, lipsahtaisi se helposti myös sille toiselle päivälle. Eihän nyt yksi pala piirakkaa tai pari palaa suklaata mitään pilaa. Niin, nämä on näitä asioita joita voi pyöritellä ja selitellä itselleen vaikka hamaan hautaan saakka.

Joo eihän se varmasti KAIKKEA pilaa. Kuitenkin jos olet tehnyt päätöksen keventää oloa ja ruokavaliota, silloin se tarkoittaa myös ylimääräisten herkkujen karsimista, koska ei muuten mikään muutu ja nopeasti oot taas siinä pisteessä mistä lähdit liikkeelle Eikä siinäkään siis ole mitään pahaa, mutta jos haluat keventää, niin kyllä se jämäkkyyttä vaatii tietyissä hetkissä. Sitä Fazerin uutta salmiakkisuklaata on varmasti saatavilla myös muutaman viikon päästä, että ehdit varmasti sitä maistamaan.

Olen itsekin monet kerrat ollut ottamatta kakkua työpaikan kahvipöydässä. Kollegat yrittää suostutella parhaansa mukaan, että ota nyt. Hankala siinä on monesti kieltäytyä, mutta silti olen pitänyt pääni; en ota. Mitä jos pöydällä olisi porkkanoita kipossa vapaasti otettavana ja kieltäytyisin niitä ottamasta. Kannustaisiko kollegat myös yhtä tarmokkaasti ottamaan niitä. ”Ota nyt yksi porkkana, nää on hyviä, ota ota!” Enpä usko 😉

Herkuttelu on kivaa, ja porukassa se on vielä kivempaa, en sitä kiellä. Mutta elämäntapamuutos ja erilaiset tiukemmat ruokavaliot vaan vaatii päätöksentekokykyä ja sitten tietty sitä, että siinä päätöksessä myös pysytään. Se kepeämpi olotila kyllä palkitsee. Sen muistaa aina niissä hetkissä kun pukee farkkuja jalkaa tai tiukempaa toppia, että miksi kannatti pari kertaa kieltäytyä herkuista. 🙂 Toisaalta en haluaisi edes puhua tiukasta ruokavaliosta, koska eihän se loppujen lopuksi ole tiukkaa. Maailma on täynnä hyviä ja terveellisiä ruoka-aineita. Ruokaa saa maustaa ja valmistaa edelleen ihan oman mielikuvituksen rajoissa, tai mennä jopa sen yli. Tarkoitus on vaan oppia syömään vähemmän ylimääräistä sokeria ja rasvaa.

Eli yksi miten kieltäytyä herkuista on vain sanoa, että ei kiitos nyt. Ei siitä kukaan loukkaannu, ja jos loukkaantuu, ongelma on siellä toisessa päässä. Herkkuhampaan kolotukseen auttaa myös se, että syöt oikeaa ruokaa säännöllisesti. Lisäksi mulle ruoka on ollut aina nautinto, haluan nauttia siitä myös tiukemmalla ruokavaliolla ollessa. Itselläni yksi sellainen herkkuateria on iltapala. Pähkinät on aina hyviä, valitsen siis lempskari pähkinöitä eli cashewta tai pistaaseja, sitten lisäksi rahkapurkki ja mieluisia marjoja; mansikkaa tai mustikkaa. Joskus marjojen sijasta laitan persikkaa tai nektariinia, tuoreena ne on niin hyviä! Sitten vain kippoon ja nautiskelemaan. On hyvää ja terveellistä.

Minun mielestä hankalinta herkuista on kieltäytyä silloin jos kotona joku toinen herkuttelee. Me onneks ollaan nyt miehen kaa yhdessä tässä keventelemässä, eli tukea tulee jonkin verran toiselta osapuolelta, mutta jos olisin tässä yksin ja mies herkuttelisi entiseen malliin, mulla olisi takuulla vaikeampaa. Ei mun mies siis paljoa herkuttele, mutta kerta viikkoonkin on jo riittävästi, jos itse joutuu seuraamaan sivusta syöden rahkaa ja pähkinöitä 😀 Näissä hetkissä se oma selkäranka pitää vaan löytää ja miettiä, että miksi aloitti alunperin. Mitä saat itse siitä, että nyt keskityt olemaan ilman niitä herkkuja.

Kaikkein tärkeintä on suunnitella itse itsensä tuntien sopivat tavoitteet. Jos olet syönyt tähän saakka joka päivä jotain herkkua, voi olla vaikeaa jatkossa kieltäytyä herkuista kokonaan. Tavoitteeksi voi ottaa vaikka, että herkkupäivä on kerran viikossa. Silloin se arjen herkuttomuus sujuu helpommin kun tietää, että yhtenä päivänä viikossa saa luvan kanssa herkutella. Kaikilla meillä ei siis tarvitse olla samat tavoitteet ja rajoitukset, vaan jokainen tietää ja tuntee itsensä. Silloin omat tavoitteet pitää suunnitella itseään ajatellen ja sen mukaan, mihin uskoo kykenevänsä.

Tsemppiä kaikille, jotka yrittää pyristellä eroon sokerikuorrutteesta!

YLIPAINON PUOLUSTELIJAT

Toivon, että en ärsytä ketään tällä tekstilläni. Mun tarkoitus ei ole haukkua tai puhua pahaa kenestäkään. Haluan lähinnä herätellä, vaikka uskon kaikkien olevankin hyvin hereillä näiden asioiden suhteen. Puhun tästä aiheesta melko usein blogissa, mutta miksi? Koska koen, että tämä aihe on niin valtavan suuri osa ihmisen kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia, että ei siitä voi olla puhumatta liikaa. Ihmisen terveys on se mistä minä olen kiinnostunut. Tieto lisää tuskaa ja haluan sen tuskan purkaa täällä blogissa. Jos saan edes yhdenkin havahtumaan tai edes miettimään omia tapojaan, olen tyytyväinen. Joskus asioista pitää vain puhua suoraan ja aika kovin sanoin.

Minä olen nyt lähiaikoina törmännyt useasti erilaisiin keskusteluihin ylipainosta. Näissä keskusteluissa en koskaan ole kuullut kenenkään puhuvan ylipainon hyödyistä. Keskusteluissa toistuu erilaiset haitat joita ylipaino tuo välittömästi tai pidemmän aikavälin sisällä. Miksi kuitenkin niin paljon myös kuulee sitä puhetta ylipainon puolustamista? Ketkä on näitä puolustelijoita? Ovatko he niitä ylipainoisia itsekin? Aihe on ymmärrettävästi arka, eikä siitä saisi keskustella, ei ainakaan normaalipainoinen joka ei ylipainosta ymmärrä mitään. Eikä oikeastaan ylipainosta muutenkaan kenenkään tarvitsisi mitään puhua, mitä se kenellekään kuuluu. Kyllähän jokainen tietää ylipainon haitat ja sen miten pitäisi syödä. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoinen, koska ylipainoisia on vuosi vuoden jälkeen enemmän ja enemmän. Painonhallinta on se avainsana, joka normaalipainoista ja lihavaa yhdistää. Ei normaalipainoinen voi syödä mitä ja miten sattuu, ainakaan yleensä. Se rasva alkaa kertymään jossain vaiheessa varmasti. Täytyy siis tehdä päätöksiä ja pysyä niissä.

Yleensä elintavoissa olisi jotain korjattavaa jos kehoon tahtoo kertyä ylimääräistä. (Korostan, että en puhu sairauksien tai erilaisten lääkkeiden tuomasta ylipainosta.) Vaikka elintavat olisi näennäisesti kunnossa, voi siellä olla silti paljon korjattavaa. Kun puhun, että elintavat on kunnossa, tarkoitan, että monipuolista liikuntaa tulee ja ruoka olisi suurinpiirtein terveellistä. Terveellinen ruokavalio sisältää kasviksia, proteiineja, hiilareita ja rasvoja sopivassa  suhteessa. Terveellistäkin ruokaa voi syödä liikaa, terveellisellä ruoallakin voi lihottaa itseään. Jos syö liikaa kuin mitä kuluttaa, painoa kertyy. Riippumatta siis mitä syö. Kulunut lausahdus, joka on varmaan osittain jo menettänyt merkityksensä monen korvissa.

Usein ihmiset huijaa itseään. Herkkuja tulee napsittua pieniä määriä kerrallaan, eikä siihen tule edes kiinnitettyä mitään huomiota. Käsi menee työpaikan kahvipöydässä ihan huomaamatta keksipussiin, näin on käynyt myös minulle! Kun olen ollut herkuttomalla tai dieetillä, niin usein käsi tekee liikkeen vanhasta tottumuksesta ja kun otan jo keksin käteen, tajuan, että hei, enhän minä voi nyt syödä tätä. Monet ei kuitenkaan havahdu tähän. Minä en kuitenkaan tarkoita sitäkään, että pitäisi vain ja ainoastaan syödä terveellistä ruokaa ja, että kaikki herkut ja muut ”lihottavat” ruoat tulisi unohtaa. Ei. Minä korostan aina monipuolisuutta ja kohtuutta.

Ja sitten se en mää jaksa– lause. Kuin moni ihmisistä tekee nykypäivänä istumatyötä, käsi ylös? Varmasti ihan todella moni. Kuinka moni näistä ketkä tekee istumatyötä, menevät työpäivän jälkeen kotiin ja istuvat (lösähtävät) sohvalle loppuillaksi? Aika moni. Ihmiset on väsyneitä, koska ruokavaliot on pielessä, unirytmi on pielessä ja aika moni muukin asia on pielessä. Ei ole energiaa tehdä mitään. Tuolilta siirrytään päivän mittaan sohvalle, sitten sohvalta sänkyyn nukkumaan. Kuinka monta tuntia tulee siis kulutettua persuuksillaan vuorokaudesta? 😀 Miettikääpä oikeasti.

Ennen ruuan hankkiminen oli kokopäivätyötä. Silloin kului paljon energiaa ihan jo pelkästään siihen, että tehtiin sitä ruokaa. Nyt kaloreita on äärimmäisen helppo saada, mutta vaikea kuluttaa. Lihavuuden yleistyminen on pitkälti seurausta ympäristön muutoksista. Ihminen laiskistuu, sillä kaikki on saatavilla niin helposti. Ihmisistä on tullut mukavuudenhaluisia, ei viitsitä enää nähdä asioiden eteen vaivaa, ei viitsitä lähteä liikkeelle koska sekin on kuormittavaa ja tylsää ja sitä paitsi ulkona on kurja keli. Ehkä huomenna lenkki, jos ei väsyttäisi niin paljoa ja olisi parempi keli…. eikä sitä huomista lenkkiä tule koskaan, koska aina löytyy jotain tekosyitä miksi juuri tänään ei voi lähteä liikkeelle.

Trainer4Youn Terveysvalmentaja kurssin viimeisellä lähijaksolla pureuduttiin liikkumiseen. Siellä sen taas tajusi; meidät ihmiset on luotu liikkumaan. Kuinka monelle ihmiselle esimerkiksi tavallinen kyykkyasento on ihan mahdoton haaste. Selityksenä kuulee, että minun jalat ei vaan ole tarkoitettu kyykkyasentoon.

Kaikkien ihmisten ei tarvitse olla himoliikkujia tai mitään fitnesskisaajia. Kaikkien ei tarvitse olla edes normaalipainoisia. Kuitenkin jollain tapaa omasta kehosta olisi hyvä pitää huolta. Liikkuminen on yksi keino. Jos ulkona liikkuminen turhauttaa ja tunnin lenkit on pakkopullaa, niin miksi et lähtisi liikkeelle vaikka vartin happihyppelystä? Se on aina parempi valinta kuin jäädä sinne sohvan pohjalle. Tai jos haluat muokata ruokailutottumuksiasi. Syö kuten ennen, mutta tee itsesi kanssa sopimus, että lisäät kasviksia lautasellesi päivittäin. Ei muutosten siis tarvitse olla tätä suurempia. Ajan mittaan terveysvaikutukset kyllä kertaantuu.

Kuinka ihmiset saataisiin enemmän liikkeelle? Lähteekö kaikki jo lapsesta vai voiko ihminen oppia liikunnalliseksi vielä aikuisena?