Siirrytään hetkeksi taas sille harmaalle alueelle

Aihe josta ei saisi puhua

Kesä lähestyy ja keskustelu jokaisen meidän läskeistä ja jenkkakahvoista kiihtyy sitä mukaa kun lämpötila ulkona nousee. Ehditkö bikinikuntoon ja onko niitä kahvoja?

Nykyään yritetään kovasti ajaa läpi hyväksymisen kulttuuria. Periaatteessa ihan hyvä, että ihmiset pyrkivät hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat. Vaa’an numerot eivät kerro siitä minkälainen ihminen noiden lukemien takaa löytyy, se on totta. Oli lukema vaa’assa enemmän tai vähemmän, samanlaisia ihmisiä me kaikki olemme, yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, huom. minä olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi pyrkiä normaalipainoon. Vaikka kaikki ylipainoiset eivät kärsikään liitännäissairauksista kuten diabeteksesta tai sydän- ja verisuonisairauksista, ei ylimääräinen rasvakudos kenenkään elimistössä tee hyvää. Rasva tukkeuttaa suonia ajan kanssa ja ylipaino kuluttaa niveliä.

Suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää kaksi kolmasosaa ja naisista runsas puolet. Vähintään merkittävästi lihavia (painoindeksi vähintään 30 eli vähintään 15 kilon ylipaino) sekä miehistä että naisista on kaksi kymmenestä. Teini-ikäisistä ylipainoa on noin 15–20 %:lla, pojilla enemmän kuin tytöillä. Vuonna 2000 lihavia miehiä oli 70 prosenttia ja naisia 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 1980. Samassa ajassa nuorten lihavuuden määrä on 2–3-kertaistunut. Lihavuuden lisääntyminen on kaikkialla maailmassa suuri kansanterveyden ongelma. Lähde, Terveyskirjasto.

Kansanterveydellinen ongelma

Jos lihavuus ei olisi ihmisen terveyden kannalta haitallista, siitä tuskin puhuttaisiin ongelmana. Lihavuus hyväksyttäisiin paremmin. Lääkärit eivät varoittelisi lihavuuden vaaroista, jos niitä ei yksinkertaisesti olisi, mutta kun niitä on.

Olimme kaverini kanssa tuossa eräs päivä kahvilla ja ajauduimme keskustelemaan lihavuudesta, tupakoinnista ja alkoholin käytöstä. Tarkennuksena vielä, että emme puhuneet lihavista vaan lihavuudesta yleisesti. Tuo keskustelu toi jälleen ajatuksia mieleeni. Kuulin joku aika sitten sivukorvalla lääkärien keskustelevan julkisella paikalla esimerkiksi diabeteshoitajien omasta ylipainosta. Miten ylipainoinen ihminen voi varoittaa ja valistaa toista ihmistä samasta kuin mistä itse kärsii? Niinpä. Miten sanot toiselle, että älä syö suklaata, se on epäterveellistä kun hetken kuluttua itse lohkaiset palan suklaalevystä ja nautiskelet siitä kahvin kanssa. Menet työpäivän jälkeen kotiin sohvalle, jossa vietät loppuillan popsien kaikkea epäterveellistä. Huomenna sitten taas menet töihin kertomaan diabeteksesta ja epäterveellisen elämän haitoista, noin niin kuin kärjistetysti.

Aiemmin keskustelua herättänyt postaukseni lihavasta personal trainerista menee osittain samaan kategoriaan. Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä itse teen ja sitä rataa. Kuinka saat motivoitua toista ihmistä elämänmuutokseen, jos itse teet aivan toisin kuin mitä ohjaat? Asiakkaan mieleen nousee varmasti monenlaisia ajatuksia. Ottaako asiakas nämä ohjeet tosissaan? Ottaisitko itse?

Vaikka ylipainoinen ihminen kokisi olonsa terveeksi, silti ylipaino on ylimääräistä painoa, rasvaa elimistössä.

Lihavuus aiheuttaa monia sairauksia. Useimmat niistä johtuvat aineenvaihdunnan häiriöistä, joita vyötärölihavuuteen liittyvä runsas vatsaonteloon ja maksaan kertynyt rasva aiheuttaa. Lähde, Terveyskirjasto.

Joskus muutos toki voi vaatia sen, että ihminen hyväksyy itsensä ensiksi sellaisena kuin nyt on, ennen kuin on valmis muutokselle ja uusille elämäntavoille.

Lihavien henkilöiden terveysmenot on arvioitu olevan 25 % korkeammat kuin normaali-painoisten. Kaikkiaan lihavuus aiheuttaa 330 miljoonan euron kokonaiskustannukset terveydenhuollossa vuosittain. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90885/TutkimuksestaTiiviisti4_lihavuus.pdf?sequence=1

Mielestäni on hieno asia, että ihmiset haluavat pyrkiä siihen, että itseä rakastetaan kaiken kokoisena. Mielestäni kuitenkaan se ei ole tavoittelemisen arvoista, että pysähdytään ja opetellaan hyväksymään itsensä ja tyydytään (tyytymisellä en tarkoita, että elämänlaatu muuten olisi huonoa) jatkamaan elämää lihavana, sillä väistämättä ylipainolla joitain vaikutuksia terveyteen tulee olemaan, ennemmin tai myöhemmin.

Milloin sinä olet mitannut vyötärön ympäryksesi? Meneekö yli vai ali suositusten? Meneppä mittaamaan jollet tiedä, hop hop! :)

Naisten vyötärönympäryksen tulisi olla < 80cm

Miehillä vyötärönympäryksen tulisi olla < 94cm

Onko siis kuitenkaan ok olla tyytyväinen lihavuuteensa?

Haluaisin kuulla elämäntapamuutoksen keskellä eläviltä tai siitä haaveilevilta ihmisiltä, mitä te ajattelette itsestänne tai ylipainosta ylipäänsä? Onko ylipaino edes ajatuksissa? Millaisia ajatuksia tällaiset tekstit, joita esimerkiksi minä kirjoitan teissä herättää?

Eli jos sinulla on pitkä laihdutus tai elämäntapamuutos urakka takana tai jos olet kampaillut itsesi hyväksymisen kanssa pitkään ja ajattelet, että juuri sinun tarinastasi olisi apua jollekin toiselle ja haluat, että esittelisin juuri sinun tarinasi blogissani, niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected] ja kerro tarinasi.

Kun on vaan niin hyvä pöhinä päällä!

Mistä motivaatio kumpuaa? Miksi sitä joskus on ja joskus ei ole? Olen tässä yrittänyt miettiä tätä kysymystä useampana päivänä. Olen nimittäin yllättänyt itseni positiivisesti tämän dieetin myötä. Viime syksynä viimeksi yritin dieettiä eli ryhtiliikettä omien elintapojen kanssa. Jaksoin silloin viisi viikkoa tuota yritystä. Vaikka nyt ei ole takana vasta kuin kaksi viikkoa niin tiedän, että tulen menemään nyt pidemmälle kuin edellisellä yrityksellä.

Mielitekoja on ollut, sitä en kiellä. Silti tiedän, että en ole ollut oikeastaan kertaakaan lähelläkään repsahtamista. Haluan onnistua tässä niin paljon enemmän kuin mitä hetkellinen halu jotain herkkua kohtaan on, että en ole valmis uhraamaan tätä hetken nautinnon vuoksi. Kyllä minä senkin tiedän, että ei dieettiä pilata yhdellä repsahduksella, mutta kun sinä kerran annat itsellesi luvan maistella jotain kiellettyä, on se raja helpompi ylittää toisenkin kerran. Joten pysyn mielelläni kokonaan tällä puolen rajaa, että en salli itselleni edes yhtä kertaa sitä ”repsahtamista”.

Eilen kotona syötiin tällaista, tai tuo yks söi, mie vaan tyydyin haistelemaan ja kuvaamaan.

Oltiin perjantaina kavereitten kanssa katsomassa Haloo Helsinkiä Himoksella Jämsässä ja minä olin kuskina. Eli se oli edessä selvinpäin ilta baarissa. Tuli elävästi mieleen ne hetket kisadieetiltä kun oli kesä ja piti tietenkin välillä käydä terassilla ja tietty Ilosaarirockissa piti käydä rokkaamassa (eväänä oli lämmintä maitorahkaa ja kananmunia :D) yms, hyviä muistoja :D. Ne bileet mentiin zero-limujen ja soodaveden voimalla. Kuten tuolloinkin, niin hyvin meni nytkin ilta soodalla, mitä nyt nälkä hiukan yllätti, mutta autossa odotti rahkaa jonka sitten vedin ja sillä selvittiin :)

Mistä motivaatio kumpuaa?

Suurin kysymys kai on, että mistä tuo motivaatio nyt jälleen kerran kumpuaa? Onko kyse ajoituksesta vai mistä? Minua on ärsyttänyt tässä menneinä viikkoina oma pöhötys ja se, että farkut ahdistaa päällä. Kai minä sitten tarpeeksi kauan katselin ja kuuntelin tuota fiilistä, että tuli kunnon agret päälle ja yksinkertaisesti vaan päätin, että nyt tämä saa riittää. Ahdistus ja huono olo itseni kanssa on täysin minun omissa käsissä. Jos en halua ahdistella farkkujen tai omien jenkkojen kanssa, on minun itse tehtävä asialle jotain.

Tuota mantraa kai sitä on tullut hoettua mielessä tarpeeksi kauan kerta tämä nyt toimii näinkin hyvin.

Hyvillä fiiliksillä siis viikko nro. 3 kohti!

Ihanaa alkavaa viikkoa!