Miten arvioida omaa edistymistä?

Tänään starttasi dieettiviikko neljä! Uskomatonta, että olen selvinnyt jo tänne saakka ilman mitään repsahtamisia. Olen oikeasti ylpeä itsestäni ja minun ystävästäni Vilmasta, joka myös on ollut saman homman ääressä. Meillä on töissä yhdessä niin tuskaa, koska ollaan tajuttu miten paljon täällä meidän töissä on tarjolla aina kaikkea herkkua. On munkkia, kakkua, suklaata, keksiä ja karkkia. Aina ja joka päivä. Ei auta se, että et osta kotiisi mitään herkkua koska töissä ollaan yltäkylläisyyden äärellä. Miettikääpä, jos otatte joka päivä yhden tai kaksi keksiä (harvoinhan se siihen edes jää), että mitä se tekee viikkotasolla kokonaisuudessaan. Se tekee aika monta keksiä.

Jos ottaa vaan vähän mutta joka päivä?

Kuinka monella työpaikan kahvihuoneen tarjottavat maistuu aina kun jotain vaan on tarjolla? No minulle itselle ainakin maistui tässä talven aikana erittäin hyvin. Jos kasaisin kaiken mitä olisin syönyt töissä vaikka viikon aikana ja laittaisin syömäni herkut esille yhdelle pöydälle, olisi edessäni aikamoinen kasa herkkuja ja kaikki tuo tavallaan ihan huomaamatta. Helppo pitää kropassa yllä pientä pöhöä kun aina nappaa suuhunsa jotain hyvää, ihan huomaamatta.

Mistä tiedän miten dieetti etenee?

Kun aloitin dieetin kolme viikkoa sitten en ottanut mitään lähtökuvia, en myöskään ottanut mittoja. Niillä kun ei ole minulle mitään merkitystä. Merkitystä on sillä miltä minusta itsestä tuntuu omassa kropassa, sehän oli se alkuperäinen syy miksi edes tälle dieettijaksolle lähdin; huono olo omassa kropassa. Voin toki jossain vaiheessa käydä vaa’alla ja katsoa painon ja verrata sitä suurin piirtein tietämääni lähtöpainoon mutta se paino ei oikeasti merkitse minulle mitään.

Ensimmäisen viikon jälkeen olen tosiaan huomannut jo suuren eron olossani ja keskikehon turvotuksessa. Se on riittänyt motivoimaan minua tällä tiellä kohti kymmentä viikkoa. On ihanaa kun vatsaan ei koske ja vatsaan ei kerry ilmaa ja muutenkin olo on vain selittämättömällä tavalla kevyempi. En silti voi kieltää etteikö sipsit ja dippi tai pitsa (tai oikeastaan mikä vain herkku) ole mielessä käynyt useastikin. Suurin sokerinhimo on kyllä talttunut. Karkkia ei enää tee mieli mutta kaikkea suolaista kyllä. Taidankin olla enemmän suolakoukussa kuin sokerikoukussa :D

Melkein niin kuin pekonia :D Paistettu leikkele :D

Kun on vaan niin hyvä pöhinä päällä!

Mistä motivaatio kumpuaa? Miksi sitä joskus on ja joskus ei ole? Olen tässä yrittänyt miettiä tätä kysymystä useampana päivänä. Olen nimittäin yllättänyt itseni positiivisesti tämän dieetin myötä. Viime syksynä viimeksi yritin dieettiä eli ryhtiliikettä omien elintapojen kanssa. Jaksoin silloin viisi viikkoa tuota yritystä. Vaikka nyt ei ole takana vasta kuin kaksi viikkoa niin tiedän, että tulen menemään nyt pidemmälle kuin edellisellä yrityksellä.

Mielitekoja on ollut, sitä en kiellä. Silti tiedän, että en ole ollut oikeastaan kertaakaan lähelläkään repsahtamista. Haluan onnistua tässä niin paljon enemmän kuin mitä hetkellinen halu jotain herkkua kohtaan on, että en ole valmis uhraamaan tätä hetken nautinnon vuoksi. Kyllä minä senkin tiedän, että ei dieettiä pilata yhdellä repsahduksella, mutta kun sinä kerran annat itsellesi luvan maistella jotain kiellettyä, on se raja helpompi ylittää toisenkin kerran. Joten pysyn mielelläni kokonaan tällä puolen rajaa, että en salli itselleni edes yhtä kertaa sitä ”repsahtamista”.

Eilen kotona syötiin tällaista, tai tuo yks söi, mie vaan tyydyin haistelemaan ja kuvaamaan.

Oltiin perjantaina kavereitten kanssa katsomassa Haloo Helsinkiä Himoksella Jämsässä ja minä olin kuskina. Eli se oli edessä selvinpäin ilta baarissa. Tuli elävästi mieleen ne hetket kisadieetiltä kun oli kesä ja piti tietenkin välillä käydä terassilla ja tietty Ilosaarirockissa piti käydä rokkaamassa (eväänä oli lämmintä maitorahkaa ja kananmunia :D) yms, hyviä muistoja :D. Ne bileet mentiin zero-limujen ja soodaveden voimalla. Kuten tuolloinkin, niin hyvin meni nytkin ilta soodalla, mitä nyt nälkä hiukan yllätti, mutta autossa odotti rahkaa jonka sitten vedin ja sillä selvittiin :)

Mistä motivaatio kumpuaa?

Suurin kysymys kai on, että mistä tuo motivaatio nyt jälleen kerran kumpuaa? Onko kyse ajoituksesta vai mistä? Minua on ärsyttänyt tässä menneinä viikkoina oma pöhötys ja se, että farkut ahdistaa päällä. Kai minä sitten tarpeeksi kauan katselin ja kuuntelin tuota fiilistä, että tuli kunnon agret päälle ja yksinkertaisesti vaan päätin, että nyt tämä saa riittää. Ahdistus ja huono olo itseni kanssa on täysin minun omissa käsissä. Jos en halua ahdistella farkkujen tai omien jenkkojen kanssa, on minun itse tehtävä asialle jotain.

Tuota mantraa kai sitä on tullut hoettua mielessä tarpeeksi kauan kerta tämä nyt toimii näinkin hyvin.

Hyvillä fiiliksillä siis viikko nro. 3 kohti!

Ihanaa alkavaa viikkoa!