Kuka minä olen?

Minun mielestä on naiivia, että minusta tehdään johtopäätökset ihmisenä pelkästään tämän blogin kautta. On syntynyt kultalusikka takapuolessa, kun lihominen ja lihavuus on elämän suurimpia pelkoja. Kyllä se elämä vielä opettaa ja toivottavasti pian. Viikonloppuna sain lukea niin monia negatiivisia jopa ala-arvoisia kommentteja itsestäni ihmisenä, että mun mies pelkäsi jo hiukan, että alan uskomaan niihin itsekin.

Jutut lähti monilla sille tasolle, että mulle melkein toivottiin jotain pahaa tapahtuvan, että ymmärtäisin ettei lihavuus ole se suurin ongelma elämässä. Samaisissa keskusteluissa puhuttiin, että minun kirjoituksien perusteella minun mielestä ilmeisesti esimerkiksi koulukiusaaminen on sen kiusatun ihmisen oma vika. Voin sen sanoa, että mikään muu asia ei varmasti nostata minun niskavilloja pystyyn yhtä pahasti kuin koulukiusaaminen tai kiusaaminen ylipäänsä. Sitä kun voi esiintyä myös työpaikoilla ihan samassa muodossa kuin lapsilla kouluissa.

Minä en tiedä kuinka kauan te lukijat olette pysyneet siellä ruudun sillä puolen. Oletteko seuranneet juttujani vasta hetken, vai oletteko kenties lukeneet blogiani ehkä ihan alusta saakka. Tuon kuitenkin mielestäni itsestäni ihmisenä aika paljon tähän blogiin. Kirjoitan tapahtumia omasta elämästäni. Kerron joskus niitä surullisia asioita ja usein niitä ilonhetkiä. Tiedän vallan hyvin ettei elämä ole ruusuilla tanssimista varmastikaan kenelläkään; raha ei tuo onnea ja sitä rataa.

Kuitenkin voin kertoa, että elämä on opettanut minuakin. Elämässäni on sattunut ja tapahtunut asioita aivan pienestä pitäen. Ihan viimeisimpänä asiana tulee mieleen se, kun kirjoitin tuossa alkusyksystä, että melkein menetin itselleni läheisen ihmisen. Se oli minun veli, joka meinasi lähteä täältä ennen aikojaan. Kiitän kuitenkin nykylääketiedettä ja niitä ihmisiä, jotka teki töitä minun veljen elämän puolesta, että hän saa nyt olla ja elää. Tästä pääsette tuohon tekstiin.

Minua on petetty ja minulle on valehdeltu. Itselleni henkireikä omassa elämässä on ollut liikunta. On tietenkin ollut hetkiä kun omat voimat on olleet niin vähissä, ettei itseään saa liikkumaan, mutta heti kun vähääkään vahvistun, niin haluan liikkeelle. Lenkki raikkaassa ulkoilmassa tai hikitreeni salilla, ne on ne keinot jolla minä puran päätäni.

Se, että en kaikkia elämäni asioita tuo tänne blogiin, on minun tietoinen valinta. Aina kun alan kirjoittamaan, mietin hetken haluanko tämän asian tänne kaikkien luettavaksi. Tämän blogin perusteella te ihmiset tiedätte minusta ja elämästäni vain pintaraapaisun, jos sitäkään. Te saatatte tietää mielipiteeni johonkin mutta mitä muuta te tiedätte? Jos tiedätte minun ajatuksiani esimerkiksi lihavuudesta tai mielipiteeni miehistä tai sinkkuilusta, niin minkä johtopäätöksen te voitte minusta ihmisenä sen perusteella tehdä, ette minkäänlaista tai jos teette niin onpa suppea näkökulma minuun ihmisenä. Se Noora on sellainen ihminen, ettei se halua lihoa, sitten se on ollut sinkku ja nyt sillä on mies. Niin, minä kun olen myös todella paljon kaikkea muuta.

Te voitte haukkua mun blogia ja tyyliä kirjoittaa mutta minun mielestä, (jälleen kuuluisa oma mielipide) te ette voi arvioida minua ihmisenä näiden asioiden perusteella.