ONPA IHANAN KEPEÄ MIELI

Viime kevät oli tunnelmaltaan aivan erilainen kuin tämä nykyinen. Myös kesä ja syksy olivat olotilaltaan ankeat. Mun mieliala oli tosi alhaalla. Kyllä minä jaksoin hymyillä, mutta olotila mun sisällä oli kaaoksessa. Päällimmäiset tunteet mitä koin oli ärsytys, hermostuminen ja väsymys. Kaikki tosi negatiivisia tunteita.

Tänä keväänä mä olen moneen kertaan sanonut ihan ääneen, että vitsit miten ihana olla kun ei ärsytä yhtään. Mikään ei oikeastaan ärsytä. Tai no siis joo, normaaleita arjen ärsytyksiä tulee eteen aina silloin ja tällöin, mutta se fiilis ei pääse pesiytymään mun sisälle pidemmäksi aikaa. Mua ei ärsytä se, että tää kevätkeli tuo meidän sisälle 10kiloa hiekkaa joka viikko ja imuroimaan joutuu joka päivä. Mua ei ärsytä se, että Lukalla (8kk) lirahti tuossa yksi päivä keittiön matolle pissat, vaikka se oli just ollut ulkona 30 minuuttia. Ei vaan ärsyttänyt yhtään. Mua ei ärsytä yhtään, jos harja tippuu kädestä kun harjaan tukkaa, tai ei ärsytä yhtään, jos en ole nukkunut tarpeeksi. Nälkäkiukkukin on oikeastaan taidettu selättää. Sekin on vain tunne, jota pitää oppia sietämään. Ei nälkä oikeuta kiukuttelemaan itselleen eikä muille.

Mua ei enää ärsytä, se on ihana ja vapauttava fiilis. Tämän kevään aikana mun sisältä on hävinnyt tosi iso möykky pois, jota minä en varsinaisesti vielä joku aika sitten tiennyt siellä olevankaan. Tiesin kyllä sen, että edeltävä vuosi oli ollut raskas, mutta luulin isoimpien haamujen jo hävinneen mun sisältä. Nyt mulla on tosi rauhallinen fiilis. Tyytyväinen ja kiitollinen.

Keino miten olen saanut olon normalisoitua vihdoin on, että olen joutunut kohtaamaan kaikki ne ahdistukset, möröt ja kummitukset. Olen joutunut käsittelemään ne tunteet ja sen mitä ne minussa aiheuttaa. Mun on pitänyt miettiä omia käyttäymismalleja ja omia pelkoja. Miettiä pelkoja, että mistä ne johtuu ja mitä ne aiheuttaa minussa ja mun ympärillä oleville ihmisille. On pitänyt oikeasti pysähtyä miettimään miksi mua ärsyttää.

Elämä on aikamoinen tutkimusmatka itseensä. Elämä tuo asioita eteen ja joskus paiskaa ne päin näköä ihan täysillä.  Joskus pakka leviää ja kortit pitää kasata uudelleen. On ihana oppia itsestään uusia asioita. On mahtavaa oppia toimimaan joissain tilanteissa ihan eri tavalla. On ihana oppia suhtautumaan joihinkin asioihin täysin toisin, kuin mitä ennen teki. Ihminen on näköjään jatkuvasti muuttuva kokonaisuus, jota elämä muovaa. Olen toki tuonkin tiennyt aina, mutta se asioiden tajuaminen omalla kohdalla pitää aina käydä läpi kantapään kautta.

Mutta nyt minulla on hyvä olla, eikä mua ärsytä mikään. Mun mieliala on hyvä <3

Ärsytyksiä työelämästä

Pitäisi olla kiitollinen, että on töitä. Ei saa ärsyttää! Monelle tuntuu olevan punainen vaate se, että omasta työstään välillä ärsyyntyy ja sen sanoo ääneen. En voi olla vähemmistössä siinä suhteessa, että me eri alojen ihmiset ärsyynnymme joskus työssämme. Vaikka ärsyynnyn töissä joskus, niin silti rakastan työtäni suuresti, usko tai älä.

Eräs lukija käytti sanaa potilasviha, kuvatessaan sitä miten minä puhun työstäni. :D Selkeästikään ihminen ei tunne minua, tai jos tuntee niin hänellä on jotain muuta hampaankolossa minua vastaan (VIHAA :D). Nimittäin se kuka tuntee minut, tietää myös sen miten nautin työstäni sairaanhoitajana. Hän kuka tuntee, tietää, että nautin eniten siitä kun saan kohdata ihmisiä, VAIKKA nämä samaiset ihmiset joskus ärsyttää. Silti teen työni hymy huulilla (paitsi jonain kertoina saatan olla perusnaamalla, joka joittenkin mielestä näyttää ilmeelle, josta voisi päätellä minun olevan vittuuntunut, pyydän anteeksi resting bitch face-syndroomaa) ja siitä nauttien. Kaiken lisäksi, miksi minun blogissani kirjoittama kurnutus pitää ottaa vihana jotain ihmisryhmää kohtaan? En varmastikaan ole missään vaiheessa kirjoittanut, että vihaan sitä tai vihaan tätä. En vihaa. Huumoria hei elämään silloin tällöin, joskus toisten kustannuksellakin! :)

Onko pakko vihata?

En usko, että löytyy kovinkaan montaa tyyppiä kuka voi sanoa, ettei mikään koskaan ärsytä, ainakaan omassa työssään. Joko ne on kolleegat, asiakkaat tai  mun tapauksessa potilaat. Joskus vain ärsyttää ja se on ihan okei. Pääasia kai on, että ei ihan koko ajan ärsytä. Siinä tapauksessa jos olisi niin, olisin valmis vaihtamaan työpaikkaa.

Nyt minä voin sanoa, että ärsyttää. Ärsyttää, että jotkut olettaa minun vihaavan. Viha on niin vahva tunne, ei sellaista pitäis joutua tuntemaan.

Voitko sinä kertoa, mikä sinua ärsyttää sinun työssä vai ärsyttääkö mikään? :)