TIE TÄHTIIN

Tänään on yksi mun elämäni mieleenpainuvimmista päivistä. Minulla on muutamia näitä päiviä muistissa, ihan kuten kenellä tahansa. Mieleen voi jäädä joskus negatiivisia asioita ja sitten niitä positiivisia ja iloisia asioita. Tällä kertaa on yksi elämäni iloisimmista päivistä.

Kuten olenkin täällä ja instagramin puolella kertonut, hain keväällä kouluun. Minulla on pitkään ollut ajatuksissa jatko-opinnot, mutta suunta on ollut hiukan hukassa. Sain esimieheltäni vuosi sitten kuulla viisaat sanat; kyllä se suunta sieltä joku päivä selkenee, kun annat ajan kulua. Niinhän se suunta minulle sitten selkenikin. Viime syksynä jo päätin, että tulevana keväänä haen ylempään ammattikorkeakouluun, kliinisen asiantuntijan koulutukseen.

Niin minä sitten hain. Ja kuten varmaan alkupohjustuksesta osaattekin jo päätellä, sain opiskelupaikan! Tieto tuli tänään aamupäivällä Mä pääsin kouluun! En ole edelleenkään unohtanut sitä fiilistä mikä mulla oli silloin kun sain tietää päässeeni opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Se fiilis oli tänään taas läsnä, mutta ehkä vielä potenssiin kymmenen. Jotenkin mä niin aliarvioin itseäni, omaa osaamistani, älyä ja kaikkea. Ajattelin, että voinhan mä kokeilla, mutta että pääsisin sisään tuntui kaukaiselle ajatukselle.

Mun vanhemmat ei ole mitenkään korkeakoulutettuja, vaikka työelämässä he ovatkin olleet aina. He on perusduunareita. Isä on maanmittauslaitoksella töissä, ollut varmaan niin kauan kuin mä olen elänyt ja äiti on kokki. Minä en hakeutunut lukioon, koska en todellakaan olisi sinne koskaan yläasteen jälkeen päässyt. Onneksi kävin ammattikoulun kunnolla, opiskelin ja tein tehtävät parhaani mukaan, vaikka minusta valmistuikin sitten jotain ihan muuta kuin hoitaja, nimittäin leipuri-kondiittori. Sillä todistuksella sitten hain aikoinaan ammattikorkeakouluun.

Toki silloinkin emmin sitä pitkään, että haenko ammattikorkeakouluun. Haave sairaanhoitajan ammatista oli jo osittain kuopattu, koska en ollut käynyt lukiota ja ajattelin vain, että ilman lakkia ei amk:hon mennä. Jostain sain kuitenkin pontta, että kokeilenpa kuitenkin kepillä jäätä. Hain kahdesti ja pääsin sitten lopulta pääsykokeisiin ja sitten sisään. Joskus ajattelin, että kun nyt valmistuin sairaanhoitajaksi, olisi mun koulut siinä.

Kuitenkin viiden työvuoden jälkeen on mulla suuri palo taas lähteä kouluttamaan itseäni. Haluan oppia uutta ja edetä urallani. Isoin juttu on se, että pääsen ehkä tekemään jotain hyvin mielenkiintoista työtä. Rakastan kyllä tätä perustyötä mitä teen tällä hetkellä, mutta totuus on se, että tämä työ on raskasta ja syö omaa jaksamista niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mulla on kuitenkin työuraa vielä monta vuosikymmentä edessä, että en tiedä mitä minusta olisi jäljellä työuran jälkeen, jos jatkaisin tätä nykyistä työnkuvaani. Lisäksi mä koen jatkuvaa tiedonnälkää. Jos minulla olisi yhtään enemmän älyä, haluaisin lähteä lääkikseen, mutta siellä taitaa tulla todellisuus (raja) vastaan :D

Mä vaan päivittelen tätä koko ajan mielessäni; mä pääsin kouluun. Huikeeta! Nyt vaan pitää muistaa ilmoittautua läsnäolevaksi. Kouluhan alkaa jo parin kuukauden päästä. Eihän siihen ole enää juuri mitään aikaa. Us-ko-ma-ton-ta! Pakko myöntää; Olen kyllä vähän ylpeä itsestäni :)