Mutta kun mä tarviin omaa aikaa…

Tiesin tän ongelman tulevan vastaan kun näitä muuttoasioita mietittiin keväällä. Mä tiesin, että kun oon asunut kaks vuotta yksin, saanut olla ja mennä kuten haluan niin  varmasti tulevaisuudessakin välillä tulee tarve olla yksin. Etenkin kun rakastaa sitä aikaa kun saa yksin olla. En mä tietenkään koko ajan sitä halua mutta välillä on kiva keitellä yksin kahvit ja hörppiä sitä rauhassa, kuunnella musiikkia ja vaan olla.

IMG_20160821_201401

Me onneks tosiaan puhuttiin tästä jo etukäteen, mietittiin yhdessä et kuinka mä saisin aikaa itselleni meidän yhteisestä arjesta. Vuorotyö luo sitä onneksi itsestään jonkin verran. Iltavuorot on entistä enemmän luksusta kun tietää, että aamupäivä on vaan mun <3

Älkää käsittäkö väärin, rakastan tuota kanssa-asujaa edelleen ihan hulluna ja en haluais takaisin yksinasujaksi, mutta välillä pitää vaan saada olla rauhassa yksin omien ajatusten kanssa. Monet ei tätä ymmärrä, jotkut ei tarvii omaa aikaa koskaan. Mäkin olen pohjimmiltani hyvin sosiaalinen ihminen mutta en tiiä, tykkään myös omasta ajasta.

Nyt en oo hetkeen saanut omaa aikaa. Tänä aamuna mulle tuli mitta täyteen kun tiesin, että toinen menee töihin ja mulla on iltavuoro, että nyt ois mahkut omaan aikaan. No toinen tietenkin alkoi viruttaa töihin menoa, koska siihen on mahdollisuus. Jouduin ajamaan toisen sängystä ylös, että nyt TÖIHIN! Sitä hiukan siinä sitten tää vähän ihmetteli, et mitä ihmettä ni mä sit reilusti tokaisin, että oon huolissani mun omasta ajasta, että en oo sitä saanut aikoihin. Tulipa sitten nopeesti vipinää kinttuun. Sit kuitenkin mulle tuli huono mieli siitä mitä sanoin, ei oo tarkoitus olla itsekäs tai mitään mutta kun toinen ei sitä aina tajua niin parempi on puhua suoraan kuin kierrellä ja kaarrella.

Nyt sitten tässä saan ihan omassa rauhassa, musiikin soidessa taustalla, kahvia hörppien rauhassa päivittää blogin. Ette tiedä miten paljon tää antaa mulle :)

Tää yksin nautittuna on joskus parasta <3

Tää yksin nautittuna on joskus parasta <3

Viime viikko oli raskas, hiukan valoa jo tunnelin päässä näkyy. Meininki tuntuu olevan kaks askelta eteen ja yks taakse, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Saadaan meidän toipilas elävien kirjoihin. Hän on mulle niin tärkeä ja tulen sen hänelle sanomaan tässä lähiaikoina vielä niin monta kertaa. <3 Sanokaa tekin teidän läheisillenne ne asiat mitä ajattelette ja tunnette. Joskus saatatte haluta sanoa mutta sitten ei olekaan mahdollista sitä enää tehdä. Se on mun oppi viime aikojen tapahtumista.

IMG_20160823_134746

Mun on pakko tästä kirjoittaa…

Se hetki kun saat puhelinsoiton läheiseltäsi ja kuulet, että jollekin hyvin rakkaalle ihmiselle on sattunut jotain kamalaa. Se on tilanne jota ei koskaan haluaisi kokea mutta se tilanne tuli mulle eteen. Elämä muuttui täysin, pelkäät ja toivot vaan parasta, et pysty keskittymään muuhun. Lääketiede on kehittynyt, kaikki paras apu on varmasti saatavilla… yrität vain lohduttaa itseäsi. Kun hoitajana näissä tilanteissa tiedät asioista ihan liikaa, pessimisti sinussa nostaa päätään, kaikkia ei voi pelastaa. Tieto on se mikä lisää tuskaa. Olisi parempi vaan olla tietämätön riskeistä ja komplikaatioista. Olisi parempi olla tietämätön kaikesta siitä mitä se sun rakas ihminen joutuu kokemaan ja mitä voi tapahtua. Mutta silti kuitenkin haluat tietää kaiken, rehellisesti ja suoraan.

Kun menet sairaalavuoteen vierelle. Näet ne kaikki letkut ja monitorit ja elämää ylläpitävät laitteet. Näet sen sun rakkaan siellä kaiken tämän keskellä. Kyynel valuu väkisin silmistä vaikka kuinka yrität pysyä vahvana. Otat kiinni kädestä ja mietit mielessäsi, että tämä taistelu voitetaan, vielä ei ole aika lähteä. Lähdön hetki oli kuitenkin niin lähellä kuin se suinkin vain voi olla. Sieltä kuitenkin päivä kerrallaan taisteltiin tähän päivään, tähän hetkeen. Ollaan pidetty kädestä ja itketty. Suunniteltu tulevaisuutta jota ei ehkä koskaan edes tule. Hän ei edes tiedä, että me ollaan siinä ihan vieressä oltu fyysisesti koko ajan.

Ne pienet ilon aiheet joka päivä, niistä haetaan sitä lohtua siinä tilanteessa. Se, että veriarvot on pielessä, mutta ne on pysyneet samana kuin edellisenä päivänä, se on ilonaihe. Se, että verenpaine on vakaa, se on ilonaihe. Ne lukemat niissä monitoreissa, ne on se lohtu. Sitten voit taas vaan ottaa kädestä häntä ja toivoa parasta, että ne riittää. Niitten arvojen on riitettävä, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Pitkä matka on vielä edessä mutta mun täytyy uskoa, että huomenna on taas parempi päivä.

IMG_20160816_084642