Persikka pyöreäksi

Olenko aivan totaalisen väärässä jos sanon, että moni nainen haluaisi pyöreämmät pakarat? Luulen, että en oo aivan hakoteillä. Itselle jalkatreeni on ehkä ollu aina se suosikki treenipäivä, etenkin siitä lähtien kun aloin treenaamaan jalkoja kahdesti viikkoon, eli jaoteltiin etureisipainotteinen treeni ja sitten se enemmän pakaroihin kohdistuva treeni.

squatsMä oon sitä mieltä, että kuka vaan voi rakentaa itselleen sen unelmien pepun. Osa vaan joutuu tekemään ehkä himpun verran enemmän duunia sen eteen, tästä kiittäminen ja syyttäminen geenien. Ihan niin kuin joillain hauikset tuntuu kehittyvän tosi nopeasti, niin toiset saa muotoa sinne pakaroihin nopeammin.

Kuinkas sellainen unelmien peppu sitten rakennetaan. Ei ainakaan diettaamalla ja harrastamalla pelkästään aerobista. Se mikä siellä takapuolessa antaa sitä muotoa, on ne sun pakaraLIHAKSET. Ja, että siellä olisi sitä muotoa eli lihasta, se vaatii myös työtä, että ne pakaralihakset kasvaa. Toistoja, pumppauksia, supistuksia. Tuhoamista ja uudelleen rakentamista. Pakaralihas on suuri lihas, joka vaatii kunnolla työtä kehittyäkseen ja kasvaakseen. (Ravintohan on myös erittäin suuressa roolissa tässä mutta nyt ei keskitytä siihen.)

Nyt aion keskittyä noihin liikkeisiin, mitkä oon itse huomannut tehokkaiksi liikkeiksi pakaranmuotoilussa.

squats8No ne kyykyt.

Kyykyt tarpeeksi syvälle, tarpeeksi raskailla painoilla ja ennen kaikkea keskittyminen siihen, että se liike myös tuntuu siellä pakarassa. Jos tuntuu, että liike menee liikaa etureisille niin vähennä painoja ja keskity siihen työhön sillä pakaralla. Jokaisen toiston ja sarjan loppuun saakka keskityt siihen, että se tunne on siellä pakarassa. Jos itse teen kyykkyjä, niin teen ne yleensä smithissä ja leveällä jalkojen asennolla. Mitä leveämpi asento, sitä enemmän liike tuntuu sisäreisissä ja siellä pakaroissa. Mutta muista tekniikka! Polvet ei saa lähteä notkumaan sisään päin!

squats10Askelkyykyt; toinen herkkuliike pakaroille. Näitähän on monenlaista erilaista versioita. Askelkyykkyjä voit tehdä paikoillaan jalka kerrallaan tai sitten vuorojaloin, tangon kanssa tai käsipainoilla. Askelkyykkykävely on myös oiva versio tästä liikkeestä, ota kävelyyn mukaan vielä lisäpainot. Itse käytän askelkyykkykävelyssä käsipainoja ja keskityn siihen, että otan tarpeeksi pitkän askeleen ja että kävely on jatkuvaa, en siis pysähdy yläasennossa vaan otan suoraan seuraavan askeleen. Pyrin myös joka treenissä ottamaan aina raskaammat painot kuin edellisessä treenissä, kehitystä, kehitystä! Askelkyykyllä saan itse todella hyvän tuntuman tuonne pakaraan kauttaaltaan. Raskas ja vähän jopa ärsyttävä liikekin, mutta tehokas!

squats5Loitontojat laitteessa. Kyllä vaan, se akkojen hömpötyslaite, jossa käydään lukemassa lehtiä ja lepäämässä. Väärin! Kunnolla painoa siihen pakkaan ja uusi jippo peliin! Etunoja! Eli nojaat yläkropalla eteen päin, muuten teet liikkeen kuten ennenkin ja lupaan, saat uudenlaisen poltteen sinne pakaraan. Itse saan tällä liikkeellä erittäin hyvän pumpin ja tuntuman etenkin tuonne pakaran ulkosyrjälle. Painoa sen verran, että liike tuntuu jo ensimmäisillä toistoilla siellä pakarassa! Ja kuten muissakin liikkeissä, keskityt siihen tekemiseen. Elä huitaise sarjaa läpi, vaan rauhassa keskityt siihen, että se pakaralihas työskentelee!

squats9Ja sitten vielä kirsikkana kakun päällä potkut taljassa. Jos multa kysytään, että millä liikkeellä saan parhaimman tuntuman pakaralihakseen, niin kyllä se on tämä liike. Tiedän myös heitä, jotka ei saa mitään tuntumaa omaan pakaralihakseen tässä liikkeessä. Mulla taas taljapotku ei ota juurikaan mihinkään muuhun kuin siihen pakaraan. Nilkkaremmit jalkoihin ja taas, riittävästi painoa, että se pakaralihas joutuu oikeasti työskentelemään. Liike lähtee itsellä kantapää edellä, keskittyen siihen liikerataan ja tuntumaan. Yleensä  menen vielä steppilaudan päälle seisomaan, että ei tarvitse jäkittää sitä treenattavaa jalkaa. Nojaan taljaan ja pidän siitä tukea. Potkaiseva jalka kunnolla ylös ja rauhallisesti alas ja jatkuva liikerata tässäkin liikkeessä.

squats3Tässäspä mun suosikit kuinka treenata sitä pakaraa. Vaihtelu tietysti virkistää ja vaihtelulla saa aina uudenlaista rasitusta aikaan siellä treentattavassa lihaksessa, joten en aina hinkkaa samoja liikkeitä. Treeniliikkeitä pakaroille on monia monia ja kaikki liikeet eivät sovi kaikille. Kokeilemalla saat selville, että millä treeneillä saat itse sen oikeanlaisen tuntuman sinne lihakseen.

Arvatkaa kenellä oli eilen aivan törkeän hyvä pakaratreeni! No mulla, ja enpä oo hetkeen saanu semmosta pumppia tuonne takaliston alueelle kuin eilen sain. Kuvia taas piti ottaa, yllä niitä esillä ;) (#Belfie #Selfie #Mirrorpics) KLIK KLIK!

Tsemppiä treeneihin kaikille ja pakarat pyöreiksi!

squats1

squats2Pusssss! <3

#Belfie #Selfie #Mirrorpics

Myönnän, että tulee aika paljon räpsittyä kuvia päivän aikana. Kaikenlaisista aiheista ja oon aina ekana kaivamassa puhelinta esille kun jotain jännää tai hauskaa tapahtuu. Se pitää saada ikuistettua!

#mirrorpics Melkein kuusi viikkoa kisoista - aamukunto tämä tällä hetkellä

#mirrorpics Melkein kuusi viikkoa kisoista – aamukunto tällä hetkellä. Huomatkaa palovamma alamahalla. Älä nojaa juuri uunista otettuun peltiin mahoines. Se sattuu.

Aika usein siihen kuvaan eksyy se oma #belfie tai #selfie. Yleensä ne on myös #mirrorpics. Bloggailun ansiosta oon aktivoitunut kuvailussa. Oon huomannu miten hienoa on kun tilanteissa tulee otettua kuvia. Tai ei se vaadi aina ees tilannetta, kuvia voi ottaa ihan vaan huvikseenkin. Niistä hetkistä jää siis jonkinlainen muisto. Muisto johon voi aina myöhemmin palata.

Kuvat otettu 18.7.-14, 9.8.-14 ja 15.10.-14

Kuvat otettu 18.7.-14, 9.8.-14 ja 15.10.-14

Hyvä syy palata menneisyyteen kuvien muodossa on myös minä itte! Sitä kun aika herkästi sokeutuu omalle kehitykselle tässä lajissa. Välillä tuntuu, että oot tehny hulluna töitä jo kauan kauan ja mitään ei tapahdu suuntaan tai toiseen, tai jos tapahtuu, niin sitten olevinaan sinne ”huonompaan” suuntaan vaan. Hyvänä esimerkkinä mennyt kisadietti. Puolenvälin paikkeilla olin aivan 100% varma ettei mitään muutosta ole tapahtunut kun tarkastelin silmämääräisesti omaa peilikuvaa. Tuolloin teinkin sitten kuvakollaasin omasta kehityksestä johon laitoin kuvan ennen diettiä, dietin alkuajasta ja sen hetkisestä tilanteesta ja joo, kyllähän sitä muutosta oli tullut.

Kuvat otettu 7.3.-14, 30.8.-14 ja 22.10.-14

Kuvat otettu 7.3.-14, 30.8.-14 ja 22.10.-14. Sen mie tiiän etten halua palata tuon ensimmäisen kuvankaltaiseksi. 

Oma silmä näkee oman kropan päivittäin peilistä, niin ymmärtäähän sen, että se muutoksen huomaaminen on sen takia vaikeampaa. Mutta jottei ihan turhautuisi, niin onhan se kiva välillä itselleen muistutella niistä konkreettisista muutoksistakin. Tämän takia otan itse itsestäni kuvia. Nähdäkseni sen kehityksen (tai kehityksen puutteen).

belfieItse en arvioi ollenkaan enää omaa kehittymistä vaa’an kautta, en sitten millään tasolla. Vaa’alla käyn kyllä kerran viikkoon ja etenkin nyt dietin jälkeen on mielenkiintoista seurata, että millä tavalla se paino käyttäytyy ja miltä se kroppa näyttää minkäkin painoisena. Mutta juuri mihinkään muuhun ei se oma paino enää vaikuta. Niin kauan kuin olen tyytyväinen siihen peilikuvaan tai niihin valokuviin, niin vaa’an lukemalla ei oo mulle merkitystä.

Eka kuva viikko - pari ennen kisoja, toka kuva viikko kisojen jälkeen, kolmas kuva tuorein.

Eka kuva reilu viikko ennen kisoja, toka kuva reilu viikko kisojen jälkeen, kolmas kuva tuorein.

Mites siellä, tuleeko otettua kuvia itsestä? Vai onko se vaan itserakkaan narsismista touhua? (Sori provo) :D

Puss Moiii! <3 <3

Myös tämmönen kollaasi odottaa vielä yhtä kuvaa ;) Kevät, kesä ja syksy :)

Myös tämmönen kollaasi odottaa vielä yhtä kuvaa ;) Kevät, kesä ja syksy :)

Alennuskoodi Tritaniumstorelle!

HOX HOX!!

Nyt ois tarjolla kaikille Mansikkapilvi blogin lukijoille huikee tarjous vieläkin huikeampiin tuotteisiin.

Kuten aiemmin jo mainitsin niin aloitin yhteistyön Tritaniumstoren kanssa. Itsellä on nyt ollu muutaman viikon käytössä kahdet eri housut Tritaniumstorelta.

tritanium1

Mulla on nämä Shapeshiftersit mustana

Shapeshifter, mulla on koko S.

Tritanium Shapeshifter, mulla on koko S.

Shapeshifter

Tritanium Shapeshifter

Shapeshifter, eikä näy läpi ;)

Tritanium Shapeshifter, eikä näy läpi ;)

Ja sit mulla on nämä Ultralight- trikoot lilan värisenä

Ultra light

Tritanium Experience Ultralight. Mulla on kokona S/M.

Ultra light

Tritanium Experience Ultralight

Omien käyttökokemusten perusteella en voi kuin suositella. Materiaalit on laadukkaat ja mallit ja leikkaukset tosi pukevat ja hyvännäköiset! Multa kysyttiin, et näkyykö housuista läpi, niin ei näy, kummastakaan mallista, ei ees kyykätessä ;)

Ja bonusta noissa Shapeshifterseissä on takana oleva tasku, jonne saa laitettua treenin ajaksi puhelimen, kun musiikkiahan pitää pystyä treenin aikana kuuntelemaan. Ja plus, ne on osakompressiohousut, jotka etenkin jalkatreeneissä on hyväksi!

Itse aion laittaa tilaukseen vielä toiset Shapeshiftersit, väri on vaan hieman auki. Haittaako jos haluaa ne kaikki? :D

Eli kampanjakoodilla syksy14, saatte -15% Tritaniumstoren oman malliston tuotteista. Kampanja on voimassa 22.10.2014-2.11.2014.

Ja sit eiku shoppaamaan! www.tritaniumstore.fi

tritaniumstore

Mä hoidan, mä hoidan

Jokaisella hoitajalla tulee uran aikana vastaan niitä potilaita ja tilanteita joita ei unohda koskaan. Itsellänikin niitä tilanteita ja henkilöitä on kertynyt jo muutamia. Tuli tarve kirjoittaa näistä tilanteista.

fear1Nämä tilanteet mitä hoitajille jää mieleen voivat vaihdella paljonkin. Itselle mieleen jää yleensä itse kohtaaminen sen ihmisen kanssa. Ne keskustelut, ne tunteet. Mieleen ei niinkään jää ne itse hoitotoimenpiteet. Yksi sairaanhoitajan työn antoisimmista asioista on se, että pääset niin lähelle ihmistä hänen hyvän tai huonon hetkensä aikana. Jos vain haluat siis. Kaikki hoitajat eivät tähän kykene tai halua. Aina ei löydy sanoja tai uskallusta ja rohkeutta. Sillä rohkeutta se vaatii kohdata se ihminen oikeasti.

Muistan itse kouluajoilta sen kun olin ensimmäisessä harjoittelussani vanhusten vuodeosastolla. Harjoittelujakson aikana pitkän elämän nänhyt vanhus siirtyi ajasta ikuisuuteen. Olin tuolloin läsnä siinä tilanteessa. Pitelin kädestä ja silitin hiuksia. Paikalla oli myös omaiset. Kun lähdön hetki oli koittanut, en enää tiennyt miten olla ja käyttäytyä. Hävisin taka-alalle. Katsoin sivusta kun ohjaajani halasi omaisia ja otti osaa menetykseen. Minä vain jähmetyin, enkä saanut sanaa tai mitään itsestäni irti.

Tuo tilanne on syöpynyt mieleeni. Olisihan minun pitänyt pystyä jotain sanomaan. Tämän jälkeen kun opiskeluaikoina tein keikkoja eri vuodeosastoilla, kohtasin kuoleman ja menetyksen aina aika ajoin. Entisestä kokemuksesta oppineena pakotin itseni aina nuihin tilanteisiin paikalle. Otin aikaa. Sanoin osaston muille hoitajille, että menen nyt tuohon huoneeseen noiden omaisten kanssa.

Opin huomaamaan, että aina ei tarvitse sanoja. Voi vaan olla läsnä. Yleensä omaiset aloittivat puhumisen itse oma-aloitteisesti. Aikuiset lapset saattoivat kertoa vanhuksen menneestä elämästä ja kokemuksista. Minä kuuntelin ja olin läsnä. Kehoitin koskemaan. Sanoin, että saa itkeä jos tuntuu sille. Rohkaisin. Halasin.

Muistan myös kuin eilisen päivän, kun osastolle saapui potilas. Hänellä oli loppuvaiheen syöpä. Sairaus oli vasta vähän aikaa sitten todettu ja nyt potilas tuli jo viimeiselle matkalleen sairaalaan. Minä sain kunnian toimia hänen omanahoitajanaan. Kunnia se todella olikin. Keskustelin paljon tuon ihmisen kanssa. Alkupäivinä juttelimme paljon käytännön asioista. Miten vessassa käyminen onnistuu, kun ei jaksa enää liikkua, Entäs ne kivut. Kerroin ja selitin. Rauhoittelin. Olin läsnä. Annoin aikaa. Kysyin oliko potilas katkera. Ei ollut. Vaikka sairaus todettiinkin liian myöhäisessä vaiheessa. Katkeruutta ei silti ollut.

Niin minä sitten todistin hänen elämän hiipumisen päivä päivältä. Soitin omaiset paikalle kun näin voimien hiipuvan. Annoin aikaa omaisille, juttelin, herkistyin itsekin. Olenhan vain ihminen, en kone. Nyt tuo hetki on muisto vain. Muisto joka ei koskaan unohdu.

Olen oppinut hoitajan urallani kohtaamaan vaikeita asioita. Olen oppinut ottamaan puheeksi vaikeita aiheita. Yleensä kysyn suoraan mielessäni olevan asian. Ihminen vastaa jos haluaa. Turha lähteä kiertelemään. Yleensä ihminen kyllä vastaa, jos huomaa, että kysyjä on oikeasti kiinnostunut vastauksesta. Monella hoitajalla on kuitenkin pelko kysyä. Ei oikein tiedä mitä kysyä ja miten olla.

Tämän tekstin inspiroiduin kirjoittamaan kun kohtasin toistamiseen erään potilaan. Itse luulin, etten häntä enää näkisi. Tuo uudelleen kohtaaminen, kun näin hänen kasvoiltaan, että hän muistaa minut…. Keskustelin hänen kanssaan. Häntä pelotti. Ei katsonut silmiin. Sanoi vaan, että tämä kaikki pelottaa niin hirveästi. Mutta hän puhui kyllä kun vaan kysyi. Omaisetkaan eivät tienneet tilannetta. Minä tiesin.

 

Hoitajana sitä helposti sokaistuu työlleen ja näille tilanteille. Alkaa toimia kuin liukuhihnalla, vaikka jokaiselle potilaalle se tilanne on aina ainutlaatuinen. Meille arkipäiväinen asia tai toimenpide on sille potilaalle ehkä ensimmäinen laatuaan. Pelottava, jännittävä.

Jokainen potilaskohtaaminen on omanlaisensa. Ei ole tiettyä kaavaa. Itse olen tilanteissa omaitseni. Ja vaikka pelottaisi ja jännittäisi ottaa jokin asia esille, teen sen silti. Ja olen kiitollinen näistä tilanteista. Tiedän, että niin paljon kuin ne merkitsevät minulle, ne myös merkitsevät paljon tälle potilaalle, ihmiselle jota minä olen päässyt hoitamaan, kenen kanssa olen päässyt puhumaan. Saatan olla ensimmäinen henkilö kenelle ihminen siitä tietystä asiasta puhuu.

 

Millaisia hoitajia siellä ruudun toisella puolella on? Kuinka te kohtaatte niitä pelottavia ja jännittäviä tilanteita?

fear

Loppuun myös yksi mukava mieleen jäänyt lausahdus erään muistisairaan rouvan suusta. Lääkäri kysyi häneltä, että tietääkö rouva mikä päivä tänään on. Rouva hymähti ja sanoi; ” Noh, tietenkin tämä päivä.” No niinpä tietenkin! :)

Minäkö motivaattori?

Minähän löydyn Instagramista nimellä Jossuwow, jos joku ei vielä tienny. Sain siellä eilen semmoiselta ihanalta tytöltä viestiä, kuinka hän on tiputtanut 18 kiloa elopainoaan ja tekee vielä töitä saadakseen muutamia kiloja pois.Tämä nuori nainen kertoi minulle kuinka käy joskus motivaatiopulassa selailemassa MINUN kuvia!

motivaatio9Siis minun. Minä tavallinen kaduntallaaja täältä joensuusta. Joka on oppinut käymään salilla, saa siitä hyvää oloa ja haluaa kehittää sillä treenauksella kroppaansa jatkuvasti parempaan. Minäkö motivoisin jotain toista?

Näillä kuvilla saan myös motivoitua itseäni, haluan kehittää itseäni vielä enemmän! :)

Näillä kuvilla saan myös motivoitua itseäni, haluan kehittää itseäni vielä enemmän! :)

Mut aina yllättää jo sekin, että kuulen jonkun lukevan mun blogia. Näkeehän sitä aina, että täällä käy tietyn verran kävijöitä, mutta nekin näkyy vaan numeroina. En näe heitä oikeasti. En tiedä niiden ihmisten tarinoita ja sitä miksi kukin mun blogiin on eksynyt. Näen vain tilastoja ja lukuja.

Kuinka paljon sitten tuommoinen kommentti, että minä toimin jonkun motivaationlähteena, vaikuttaakaan minuun. Se vaikuttaa todella, todella paljon. Samalla tavallahan itse katselen myös melkein päivittäin motivaatiokuvia. On tosi upeaa, että joku voi saada sitä samanlaista voimaa minusta.

motivaatio4Muistan kesällä kun olin lähdössä ennen työvuoroa aamulenkille joskus ennen viittä ja silloin päivitin jotain tuonne Instagramiin. Sain silloinkin joltain tytöltä viestiä, että kiitos motivoinnista. Hän olisi jäänyt muuten nukkumaan vielä (vaikka ilmeisesti alunperin oli tarkoitus lähteä) mutta mun inspiroimana lähti sit vetämään aamulenkin myös.

motivaatio8Esimerkin voima on kyllä mahtava. Salilla itse käytän mielikuvia jonkun verran motivoimaan sitä omaa tekemistä. Mietin jotain kovaa bikinikisaajaa ja esimerkiksi oikein raskaassa jalkaliikkeessä, just sillon kun tuntuu ettei jaksa, eikä pysty enää tekemään yhtään toistoa, mietin että takuulla se yks biksumimmi tekis vielä ainakin pari toistoa. Ja kas näin, saan kuin saankin itsestäni vielä irti ne muutamat toistot.

motivaatio7Kahvipöydässä töissä eräs naisihminen kysyi, kun keskustelin treeneistä erään toisen treenaavan työkaverin kanssa, että miten työ saatte itsenne salille sillon kun ei kiinnosta eikä jaksais. Minä vastasin yks kantaan et jos tuntuu ettei kiinnosta, niin menen silti. Yleensä se rupee jossain vaiheessa sit ketuttamaan kun ei mennytkään treenaamaan. Ja kuten oon monesti aiemminkin todennu, että harvemmin on sen  treenin jälkeen harmittanu tai ollu ajatuksissa et olipa huono juttu kun tulinkin tänne salille.

Eri asia on sitten oikeesti kunnon väsymystila, joka usein johtuu tästä vuorotyöstä ja riittämättömistä unista. Sillon annan kropan kyllä levätä. Mutta se, että en kehtaa, viitsi, jaksa tai halua ei riitä enää itelle tekosyyksi jättää sitä treeniä tekemättä. Ei myöskään ulkona vallitseva säätila saa mua jäämään salilta pois, ei vaikka joutuisinkin sateessa sinne tarpomaan.

Mut niin. Minusta on hienoa, että ihmiset löytää sen oman jutun. Elämäntapamuutoksissa etenkin varmaan kaikenlainen motivointi on tarpeen, ainakin siinä alkutaipaleella, mutta sitten kun siitä puhtaasti syömisestä ja treenauksesta tulee se elämäntapa ja tottumus, niin huomaakin, ettei tartte enää ihan niin paljoa kaikenlaisia kannustimia, vaan sitä omaa juttua lähtee toteuttamaan muutenkin ihan mielellään! :)

 

Tänään mulla oli muuten erityisen hyvä mieli omasta kropasta. Oon tyytyväinen tähän nykyiseen olomuotooni. Tänään ei myöskään enää ollut sitä turpeaa oloa, päinvastoin, olo oli tänään tosi kevyt. Rakastan myös syödä puhdasta ruokaa, sillä se saa mut voimaan hyvin ja jaksamaan. Hitsit kun tää kaikki onkin taas niin kivaa! ;)

motivaatio2Terveiset sulle, kuka mut sai inspiroitua tän tekstin kirjoittamiseen! :)

 

Pussss, moi! :)